Blogi

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2008.
Edellinen

*epätoivoinen haukoitus*  1

Nyt on turhan paljon nosteltu tätä tyttöä jalustalle.

Kärsin korkeanpaikan kammosta ja sen seurauksena henkisestä hyperventiloinnista.

Vaan sen takia mitä olen ja olen aikaisemmin ollut, koitetaan asettaa nk. jumalattaren asemaan. Sitoa nimetylle alttarille palvottavaksi.

Puhuin jälleen eksälle totuuksia ja sieltähän ne ainiaat sitomis yritysten aallokot tuleekin. "Minä olen surullinen" tai "rakastan sinua" tai "ole minun" etc.

Uusia tuttavuuksiakin on ja yhteistä näissä on se, että saan hullaantumisia osakseni.

AAAARGH!!!

Mikä miehissä on vikana kun ne tuppaa haluamaan sitomaan itseensä heti ja ainiaaksi, kun vasta tutustuu ja vaikka joidenkin tapauksessa viimeisetkin mahdollisuudetkin on jo annettu?

Onko minussa sitten se LSD aiheuttaman riippuvaisuuden kaltaista tuottamaa feromonia vai mitä helv****ä?! Alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän kosiskelut.

Faktahan on se, ettei minua niin vain voi sitoakaan, sillä jostain kumman syystä sattuu se oma tahto ja mielipide joka asiaan löytymään....

No nyt saa vuodattamiset noista asioista riittää tällä kertaa. Astiasta kukkaruukkuun!

Naapurissa/rapussa astelee joku ajoittain hiljaisin askelin. Muutaman askeleen jälkeen se pysähtyy ja tuntuu kuuntelevan/odottavan. Sitten ne askeleet taas jatkuvat. Mikään ei tällä hetkellä ota päähän niin paljon kuin aiheellinen vainoharhaisuus. Pliis! Hiiviskelyn voi lopettaa! En saa unta tollasten äänien takia! Tota kuuluu ajottain iltaisin n. 10-20 min ajan.

Ja mikä siinä on, että kun eniten kaipaa unta, kaikki päättävät sitten soittaa ja häiriköidä? Olen niin väsynyt ja olo on niiiin heikko jne.

*vali vali vali*

...


Apuva  1

Ei vippa!... Sellanen hyvin nuukahtanut ja epätasainen olo. *ryystää kahvia*

Piti vielä testata, että ääni on ok. Voin kokemuksesta kertoa, etä harkitkaa minimissään kymmenen kertaa treenien jälkeen karaokeen menoa. Nyt nesteytys hukassa ja ääni melk. viski bassolla, mutta kivaa oli Ja tänään taas laulamaan! Ajoissa olin nukkumassakin. :D

Sain taas isin vakuutettua siitä, että minähän se olen, joka tulee hoitamaan perheen asioita myöhemmin ja lauloin paljon.

Juho on todella symppis ja mukava, mutta uskon, että sille löytyy varmasti joku kiltimpi ja mukavempi tyttö jostain maailmalta.. Mä vaan oon liian vaikea tapaus.

Perhana, kun panettaa. Vapaaehtoisia?!...

Okei, meen tekemään päivän sotamaalit....


Ihanata  1

Vapaapäivä ja oon ihan hysteerinen ja ihmeissäni. vad ska jag göra?..

Siivosin jo asunnon, juon kahvia, surffaan netissä, tein treeniä vähän, lakkasin kynnet, kauneudenhoitoa...

Mut muuten iskettiin metrossa ja ihan kivalla tyylillä sanoakseni.

Olin ensinnäkin ylitöissä, metro meni nenän edestä ja lähellä seisovaa spugea ei vaan jaksanut tuijotella. Siispä vedin metrorundin meltsin kautta ja siitä sörkkään. Meltsin metriksellä yks kundi kyttäili, mutta minä tavalliseen tapaan kyrpä ottassa kattelin kelloa ja napaani. Istumaan kun pääs kundi istahtaa eteen ja avaa keskustelen toteamalla, että treeneihin oon menossa. En fus vaan thai boksing, vastaan ja siinätän keskustelu yltyy. urheiluvammat, mitä o treenannut etc. Akoi ihan hymyilyttämään kun kaveri oli niin rento ja rehellisen suorapuheinen. Suomeksi: Ei tuijotellut tissejä. Itiksen metriksen lähestyessä tokaisin, et haluutko mun numeron. siinä sitten esittäydyttiin ja numero jäi kundille. Nyt täytyy sitten mennä laulamaan lauantaina.

Piristi kyllä kivasti iltaa ja juuri ja juuri tuli ehdittyä treeneihin.

Tänään treffit, huomenna treffit ja mitä tod. näk. tyttöjenilta...

Hyvä kun ei etsi miestä niin niitä tulee ikkunoista ja ovista siään PRKL!!! Ehkä se johtuu siitä että ihmisestä näkee, että on sinut itsensä ja elämänsä kanssa. tai sitten vaan mulla on helvetin monta stalkkeria perässä.

Onneksi eksäkin tuntuu nyt vihdoinkin tajunneen oman elämän viettämisen tarkoituksen.

Että rakastan kevättä!

Voisin vielä tehdä pedikyyrin, sitten treeneihin ja niiden jälkeen treffit...


Menkat, menkat, vittuuuuh...  1

Olisinpa mies, olisinpa, mies, olisinpa mies... *hokee mantrana*

Heikottaa, okesettaa, vituttaa ja tää kipu. En pysty edes kävelemään kunnolla. Sen verran tuli vedettyä särkylääkettäin tänään, että tuli hieman nisti olo!

Kuka helvetti keksi evoluutiossa naisten kivuliaat menkat? HÄ?! Apinoilla ei ole havaittu kivuliaisuutta kuukautisissa, joten pistää kysymään onko taivaan Mr. Man ollut asialla? kukaan muuhan kuin MIES ei saisi näin idioottimaista ideaa evoluution suhteen.

Kristinuskossa Eeva lankeaa UTELIAISUUTTAAN hyvän-ja pahantiedonpuun hedelmään. Samaa tapahtumaa kuvaa antiikin Kreikan mytologiassa Pandoran lipas. Mikä siinä on niin tuomittavaa, ettemme enään olekkaan niin tiedottomia maailmasta. Itseppähän loi meidät kuvakseen! Tässä sitä ollaan..

Minkä takia uteliaisuus olisi niin tuomittavaa? Sivuseurauksena ei eletäkkään missään paratiisissa rakkauden ja rauhan keskellä vaan saamme kokea kaiken kantapään kautta? Minkätakia itse hankkimamme opetus olisi niin tuomittavaa? (Eikö ole parempi kokea elämän kaikkenensa ilman pumpulia? ) Eikö miestä pitäisi rankaista herkkäuskoisuudestaan kun maistoi hedelmää Eevan kädestä, sen sijaan, että loputtomat NAISsukupolvet kärsivät kivuista.

Mies. Kuvittele joku "kutittelemaan" nivusiasi haarukalla ja anemia mukaan. Vola!

Siltä minusta tuntuu juuri nyt.

Olen syönnyt varmaan kohta sen 3 suklaalevyä, nukkunut kuin pommi, itkenyt kivusta, ollut vittuuntunut ja muissa maailmoissa.

Edes osittain repeytynyt polvi ei satu niin paljoa kuin kuukautiset. Jos yhden puolen molemmat viisurit on teiltä leikattu ja olette saanneet pienen jälki-infektion poskeenne (suu ei aukea senttiäkään), niin tiedätte miltä pahat kuukautiset tuntuvat.

Kaveri jäi liikkeeseen viimeiseksi tunniksi ja panikoi hiukan. Aivan mahtava tyyppi, mutta ei imeisesti aikaisemmin ole joutunut jäämään yksin iltaa kohden ja selvittelemään kassasotkuja. meni ja 18.20 asti? no joku kaunis kerta saa kokea sen 19.10...

Huvittaa näin jälkeenpäin, kun vastasin puhelimeen uni/pilleripöhnässä ja kauhean panikoitunut ääni huutaa. TÄÄ KASSA HEITTÄÄÄ!!! PLÄPPLÄPLPLLÄÄ....

No asiat selvisivät sitten, mutta tuli taas Raggae heebo olo, kun mumisen puhelimeen, relax... asiat hoituu kyllä, hengittele vaan. Ihana tuo Jenna. :)

Ei auta. Ollaan sen verran vajaamiehityksen alaisia, ettei sairaana voi olla, kun ilmenee paniikkia.

Taidan olla ollut jo liian kauan töissä kun vapaita ei saisi olla ja kun on pakko kotiin mennä lepämään (kun hyvä kun pystyy seisomaan) niin paniikki leviää myymälässä.

En haluaisi kuulua ketjumme kalustoon... :(

Mut heeeiii... asiathan hoituu.

Aivotoiminta heikkoa, kaipaa suklaata, sattuuu sattuu... *ryömii peiton alle sikiöasentoon*

No, melkein rauhallinen "lepo"-ilta tälle tytölle.


Soon mun tarina  1

Yhtä saatanan harlekiinia/naistenromaania tämän hetkinen elämä.

Menin sitten eilen kävelylenkille ja otin tuon ex-kihlattuni seuraksi. No minkäs ympärillä keskustelu pyöri?... Vituttaah..

Jos mä jostain suhteesta lähden niin en varmasti ala katselemaan kaivaten selkäni taakse. Se otus taas ei osaa päästää irti.

Melkein omatuntoon otti, kun faktahan on se, että minähän jatkan elämääni jo täysillä...juuh.

BTW: Mikään ei ole kamalampaa kuin ihminen joka yrittää riistää sulta vapauden ja sitoa sut viereensä kököttämään. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa niin vaan bergeleesti!! Enpä taida tavata sitä taas vähän aikaa. kalenteri buukattu täyteen hänen aina kysyessä...

Sitten vakikaraokepaikassa on tuon karaokevetäjän poika eronnut samoihin aikoihin kuin minä ja ilmeisesti nyt halukas näkemään. Jutteli sitten äiteeni kanssa. Sanoi sieluani kauniiksi. Olen immarreltu. Perjantai ilta buukattu. Vähän jänskättää.

Sitten pitäis vielä muutama tyyppi nährä... juuh. Perjantai aamukin tod. näk. buukattu. Ehkä myös viikonloppu.

*nauraa avoimesti ja näplää hiuksia*

No taitaa olla sitä sosiaalistakin elämää siis jäljellä, kun tuossa aikaisemmin sen puutettakin taisin valitella, kun aina on treeneissä tai töissä.

Kauhee mässäily viikonloppu takanapäin. :( monta kaloria... mutta nehän kuluu aktiviteettien parissa!

Nyt on varmaan pakko mennä törkkumaan. Elämän hetkisyys, ja azziztava eksä aiheuttaa nyt migreenin alkua...

*pimentää huoneen, hakee kylmäkääreen ja ryömii peiton alle*


stressimaha  2

Että oon kyllä kauhia stressaaja ja panikoija.
*nauraa ja katsoo kieroon*

Jostain yksinkertaisen oloisesta hakemuksesta ja CV:stä hajoilin ensin pari tuntia neljän seinän sisällä, otin luovat torkut ja heräsin kauhiaan jännittämiseen. Mahahan tuossa vain meni sekaisin.

Tuli kuitenkin tehtyä ja vaatimattomasti voin sanoa tehneeni ihan saatanan hyvää jälkeä!

Varmahan se on, että siihen oppisopimuskoulutukseen pääsee ja nyt varsinkin varmasti!

*tuulettaa ja menee tuulettamaan hermojaan kävelylenkille.*


väsyttää  1

Hiukan haikea olo. Tavallaan myös vituttaa.

Töissä olin jo aika äkänen ja oon muuttunut vainoharhaiseksi. Mikään muu syy ei voi tulla kysymykseenkään.

Varmaan unen puutetta?

Oon bimboillut 10X enemmän kuin normaalisti, aloin kuvittelemaan että mua seurataan/kyttäilään (?) ja tyttöjen treeneissäkin olin valmis vetämään ranteet auki.

Miettikää nyt. Esimurrosikäiset tytöt valittaa melkein kaikki jostain aiheesta/juoksee pukkariin murjottelemaan/solvaa toisiaan etc. Aikamoinen työ pitää kasassa?... KYLLÄ ja lopulta kauhean kädenväännön jälkeen onnistui.

Siihen tuli piste, kun sanoin, että ensi kerralla sitten tullaan jos on fiilistä. Jos siltä ei tunnu niin ei tulla, sillä mulla ei ole mitään halua valmentaa ja opettaa kikkoja niille, jotka ei tosiaan halua sitä...

*mussuttelee jäätelöä* (ei saisi, syntistä syntistä...mmm...lakritsia..nami nami)

En edelleenkään ymmärrä miehiä. Eksä taas soitteli ja pyysi lenkille, mikä sinänsä on ihan jee, mutta kun ei vaan jaksa nähä muita ihmisiä. Se kuulosti hiukan reppanalta sielä puhelimen toisessa päässä.

Jotkut vaan rakastaa niin paljon, että tuntee tukehtuvansa sen määrän alle.

Kuhan nyt ei alituiseen elättelisi toiveita ja jatkaisi elämäänsä. (Olen hokenut itsekseni, että panis vaan jotain muijaa kunnolla niin unohtaisi meikaläisen! *nauraa*)

Toteamus johon muuten päädyin tänään töissä.

Miehiltä kuultua: Jotta naiselta todennäköisesti saa pesää: Juota se känniin.

Naiset huomio! Jotta mies todennäköisesti alkaa keskustelemaan: Juota se känniin!!! :D

Yök, kun oli makeeta tuo jäätelö. No kerran viikossa karkkipäivä! *lakritsijätski hymy*

Tuolta keskustelupalstoilta lukee noita kommentteja naisen ihanne kropasta ja johto päätöksenä vedin seuraavaa:

Hontelot (lihaksittomat) miehet ihailevat honteloa (hyvin laihaa) naiskroppaa. (Tuntevatko kenties lihaksikkaamman naisen uhaksi miehisyydelleen? *tang tang tang taa!!*

Kehostaan huolehtivat/urheilulliset miehet taas nauttivat sporttisen naisellisesta naisenkropasta.

Osa miehistä jotka väittävät nähneensä tanssijoiden/cheerleadereiden/naiskuntoilijoiden kroppia, eivät koskaan ole niitä nähneet, jos väittävät tanssijoita mm. lihaksistoltaan siroksi (ballerinat oma ryhmänsä) Sillä näissä porukoissa liikkuneena voin sen verran sanoa, että reisilihaksia ymm. löytyy muille jaettavaksi!!! niiltä ainakin jotka tosissaan näillä saroilla treenaavat.

Eli miehet siis haluavat naisen vierellensä, jota tuntevat voivansa suojella? Evoluutiota katsoessa ainakin pätevä teoria?

Kroppani puolesta en siis kuulu haluttavaan kohderyhmään. Ihan liikaa lihasta, and this girl is bootylicious for a white girl. ;) *kikattaa*

Ja urheilusta puheenollen.

Onko mikään kamalamman näköistä kuin sellaisten ihmisten kävely, jotka eivät ole pitäneet lihaksistostaan millään tavalla huolta. Ihmeellisen "heittelevää", ei millään tavalla hallitun sulavaa vaan jotenkin löysää?

Tämä on vain oma mielipiteeni...

Mutta biologinen ja evoluutioon liittyvä fakta on se, ettei ihmisen keholle ole ominaista olla liikkumatta niin paljoa kuin nykyinen länsimaalainen arkielämä pitää sisällään.

Energia varastoituu vyötärölle rankkaa talvea varten, luusto heikentyy kovaa tahtia ilman "iskuja", entä taas lihaksiston kehittyminen?

Toinen kuvottava/surullinen asia minkä tänään todistin omin silmin. kontulan ostarilla pikkupoika (10v.) vetää "kovannäköisenä" röögiä, baarit ovat tukossa jo klo 16.00 päivällä ja täyttä hyvin työkykyisiä/ikäisiä ihmisiä, jotka ovat ruvenneet elämään yhteiskunnan kassasta.

Jos olisin diktaattori olisin hyvin säälimätön näitä ihmisiä kohtaan, jotka heittäytyvät yhteiskunnan tarjoamalla "helpomman elämän polulle" ja näin väärin käyttävät hyvää tarkoittavaa rahoitusta niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

Kuula päähän, sillä jokainen, joka oikeasti työtä haluaa, varmasti myös sen saa. (ei välttämättä omalta alalta, mutta kuitenkin jotain jolla elättää itsensä)

PRKL


Kauhiaa kauhiaa...  1

Nyt se eksä pirhana oli pistäny viestiä. Kiitteli, ilmotti rakastavansa ja toivetteli hyvää työpäivää. Perhana!

Pitäisi vaan muuttaa Timbuktuun, vaihtaa nimi Baba Muhaliksi ja ryhtyä erakoksi..

Taas on sellasia tapauksia tällä ollut että oksat pois.

Mikä niitä ihmisiä vaivaa, jotka eivät tajua hygienian päälle?

Ne silmälasit voi tosiaan pestä useammin kuin kerran puolessa vuodessa. Se ei ole kivaa nimittäin raapia pinttyneitä talikerroksia lasien edestä pois, kun pitää voimakkuuksia vertailla hakea.

Puhtailla laseilla näkee paremmin. YLLÄTYS!!!

Se myös, että sitä röögiä ei kannata vetää liiaksi, sillä opin tänään, että silmälasitkin voivat muuttua keltaisiksi näemmä tupakan savusta.

Ei niin kiva tuoksi.

*desinfioi käsiään ja suihkuttelee ympärilleen hajuvesipilviä*


evil bitch  1

Kirjoittakaa mun otsaani Evil Bitch, sillä sitä todella olen.

Ex-kihlattuni tekstaili taas sunnuntaina, kuinka rakastaa ja ikävöi etc.

En vastannut.

No kukas se eilen tulikaan illalla visiitille, kuin mun ex-kihlattuni?

Halusi jutella. Juteltiin ja juteltiin ja olin kylmä ja naureskelin kuin ylpeä paskiainen. Se monta kertaa laskeutui polvilleen, otti kädestä kiinni, suukotteli sitä ja mutisi "Anna mahdollisuus...Rakastan sinua" tai "Kuvittelin, että unohdan sut noin vaan, kun muutit pois, mutten pystynyt...".

Katsoin koko ajan ukkoa ovelasti, pieni hymy huulilla ja mietin, että kyllä se ihana osaa olla silloin kuin haluaa, mutta entä se kaikki muu aika?

Toistin itseäni useean otteeseen, ettei mitään mahdollisuutta enään tipu. Voidaan olla väleissä, mutta on mahdollisuutensa jo saannut, sillä totuus on, että vaikka kuinka ihanaksi lupaa tuo otus muuttua, ei se sitä korjaa, että se sika myös hajoitti minut melkein kokonaan.

Tottahan toki on tuo otus tärkeä minulle ja ihana silloin kun on avoin ja oma itsensä, mutta ei ikinä! Ihminen ei muutu vaan kehittyy ja useiden vuosien päästä voin tarkastaa asiat uudelleen, mutta sitä ennen:

Kyllä miehiä maailmassa riittää ja yhteen sikaan ei kannata tarttua.

Arvostan silti elettä ja myönnän, että nautin tilanteesta suunnattomasti. Tottahan toki kostonhimo nostaa päänsä esiin, kun joku on palasiksi laittanut.

PISTE!

*Hihittelee*

Kiimainen kun ajoittain olen, niin tietysti tokaisin ukolle, että nyt panettais. Pikapanon sitä saikin , sillä fakta on, että jos pitkään jonkun kanssa on ollut yhdessä, niin tuntee toisen mieltymykset hyvin ja eksäni osaa kyllä suhaista minua juuri oikein.

Toivottavasti se nyt vaan jatkaisi elämistään, eikä herättelisi koko ajan toiveita.

No väleissä ollaan.

Soitin Ainollekkin tokaisten: "I've been a bad girl..."

Sitten asiasta kukkaruukkuun.

Edellinen suhde on kasvattunut minua ihmisenä ja itsevarmuutta olen saannut rutkasti, sillä nyt tosiaan tiedän mitä haluan.

Kuten Markolle eilen huomautin, nyt on päästetty leijona häkistään! *valloittavaa naurua ja hiusten sipaisu*

Ja lopuksi MIEHET HUOMIO TÄNNE!!!

Tiesittekö, että tuijottaminen on rumaa? Älkää väkisin yrittäkö hakea katsekontaktia tai yrittäkö pakolla silmäpeliä, sillä minä kyllä lähden mukaan jos minua kiinnostaa.

Perseelle läpsäisy on erittäin rumaa ja halventavaa mielestäni, myös humalaltuneilta uroksilta. Sillä ei ainakaan pesää irtoa minulta.

Jo puhutte kaverinne kanssa minun ulkonäöstäni kiinnostuneena etc. Niin älkää tehkö sitä kuuloetäisyydelläni, ellette oikeasti ole tarkoittaneet viestiä suoraan minulle. (Silloin puhukaa SUORAAN MINULLE!)Toisesta seläntakana puhuminenkin on nimittäin erittäin huonoa käytöstä.

Suositukseni: Menkää ihmeessä puhumaan suoraan kiinnostavalle naiselle (mielum. selvinpäin) kuin pörhäätte ympärillä, sillä silloin saatte vastauksen suoremmin. Onko sitä kiinnostunut tutustumaan vaiko ei.


Za za zaa  1

Moon taas ku tuuliviiri..

Nyt ei enään ketuta! *hihittelee*

Duunipaikka tarjoaa virallisen optisen myyjän nimikkeen antamaa koulutusta oppisopimuksena. Kestää 1,5vuotta ja sitten pitäisi sitoutua olemaan firmalla 3 v.

Ei se mitään. Voisi näin välivuosinaan hankkia tuon virallisen tittelin, kun epävirallinen osaaja jo on. ;)

Edellinen