Blogi

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2011.

Kirpparilöytöjä  2

Jälleen viikonloppu rauhallisella otteella. lepoa, treeniä ja ihmisten näkemistä.

Pääsi taas vilahtamaan duunissa ja ilmapiiri putsaantunut kummasti. Sitä se karma tekee. Siihen kannattaa aina luottaa ja pitää kiinni rehellisyydestä, sillä totuus tulee ilmi aina aikanaan. Nyt selkäänpuukottajan todelliset kasvot paljastuivat ja asiat kääntyneet jälleen oikein päin.

*Tuulettaa paita pään yli vedettynä*

Sain tällä viikolla tietää syyn siihen miksi ihmiset pitävät minua joskus jopa todellisena bitchinä ja ylpeänä kusipäänä.

Minusta ei näy heikkouksia päälle päin. Henkilökohtaisessa arvostelussa klinikkatyössäni ei näkynyt tippaakaan hermostuneisuuttani vaikka paikalla oli myös vauva, hälinää, alan ihminen potilaana... Voin ihan suoraan sanoa sydämmeni hakanneen 1000 ja kämmenteni hikoilleen vuolaasti. Entä aikaisemmin viikolla tieteellisen tekstin (vaikeahkon) ukeminen ääneen englanniksi ja vielä viimeisenä luokassamme, kun sanat muutenkin hyppivät silmissäni dyslexian merkeissä?! PANIIKKI! Pelkäsin kuolevani siihen paikkaan. Kuulemma hyvin meni..

Siis ei jumaleison! Mikään ei näy! Ei hermostuneisuus, jännitys, pelko...

Prkl. Pitää tehdä asialle jotain.
----
Pe-la välisenä yönä ex-kihlattuni sitten ringautteli minulle muutamaan otteeseen ja lähetteli viestejä. Kuinka romanttista. Not!

Hyvä mies jollekkin ja edelleen välitän, mutta:

1. Traumat
2. Jätkä ei opiskele ja haluaa nyt perheen.
3. Minä opiskelen ja tulen opiskelemaan vielä lisää enkä muuten todellakaan jää Suomeen.

-----
Itkin karvaita kyyneliä nettishoppailessani ja arvioidessani hankintojen budjettia.. (Olen btw hankkinut mm. personal trainerin joka syö budjettiani.)

Laskuja katsellessani ja taas tietokoneen ruutua vilkaisin jälleen laskuihini ,sekä suljin koneen syvään huokaisten. Never ever gonna be possible.

...........
....................
.............
.......................

Ja tänään istun 4 uuden kenpäparin (kahdet käyttämättömät mm. Esprit), Guess farkkujen (käyttämättömät) ja neulemekon, sekä "pahvi vauvan" ylpeänä omistajana! Yhteensä 25 euroa! HA HAAA!

Suosittelen kaikkia lämpimästi tutustumaan kirppareihin ja scond hand shoppeihin.


Arkea  2

Kuluneet viikot = 15h päiviä. Kyllä opiskelijoiden kelpaa!

Työ ei ota loppuakseen ja jatkuvasti joku deadline lähestyy. *pyörittelee silmiään*

Mutta pakko sanoa: I love it! Voittaa päiväduunin mennen tullen. Töissänihän ei ole mitään vikaa ja pidän työpaikastani mutta onko kyseinen ala tulevaisuuden alaani? EI! Toki tulen edelleen mitä luultavammin pysymään kuvioissa ja luomaan linkkejä alojen välillä, mutta en pyhitä elämääni kyseiselle alalle.

*Istuu koneen edessä lasit vinossa, hiukset pystyssä ja silmiään hieron*

3h "pikku" tirsat takana ja nyt energiaa läksyjen/kirjallisten hommien hoitamiseen. Klo 22.30 jälkeen sitten aivot narikkaan ja TV:n tuijottamista.

----

Viime viikkoina on biletys jäännyt vähemmälle. Ajattelin keskittyä nyt enemmän itseeni, opiskeluun ja yleiseen hyvinvointiin. Sain sitten personal trainerin. Kidutti jo maanantaina aikamoisen kuosiin.

Se hyvä puoli noissa personal trainereissä on, että he näkevät lähtötasosi ja kauhistelinkin aluksi painojen määriä. Mutta koska peruskunto on hyvä niin laitetaan panoksetkin korkealle!

Juuri jouluksi kuntoon, että voi joulupöydässä romuttaa tulokset... JES!

-------

Lukenut sellaista kirjallisuutta viimeaikoina, että aivot raksuttaneet 24/7. Kysymyksiä tulvii mieleen joka tuutista jne.

On se jännä miten erillainen voi näkeminen olla, miten näkeminen vaikuttaa kaikkeen toimintaan, kuinka mieli ohjaa kroppaa ja toisin päin.

Kuinka moni voi rehellisesti myöntää edes joskus yrittävänsä asettua toisen asemaan ja katsoa maailmaa toisen näkökulmasta? Tai yrittävänsä ymmärtää miksi tämä ihminen näkee asiat noin?

Itse olen huomannut joskus jonkin asteista järkeä hyvinkin yhteiskunnallisesti sairaaksi ajatelluissakin toimissa.

Täytyy muistaa että teon tehneellä ihmisellä voi olla hyvinkin kummallisesti juokseva ajatusmalli ja hänen maailmassaan se on järkevää.

Ongelmaksi koituukin yhdistää oma näkemyksensä ja ajatusmaailmansa maailmalla vallitsevaan keskiarvoon. Kuka määrittää nämä normit? No enemmistö tietenkin ja kulttuuri! Käsi pesee kättä jne.

Ei ihmekkään, että ihmisiä joita nykyään pidetään neroina, olivat aikansa kummajaisia.

-----

Julkiset kulkuvälineet ovat siitä ratkiriemukaita ettei koskaan tiedä mitä tulee vastaan.

Näin ghetossa varsinkaan.

Aikaisemmin viikolla istuin aamuruuhka bussissa harmittomalta vaikuttavan miekkosen viereen joka nojaili ikkunaan ilmeisesti pyrkien torkkumaan hieman vielä ennen pysäkkiään. Koko ajan tuntui miehellä olla ongelmia asennon löytämisessä ja ei aikaakaan kun kundi töytäisi kyynärpäällään minua ja mutisi: "Hej mee sinne päin stna..." Johon minä vastasin silmiin suoraan katsoen: Anteeks mutta en tosiaankaan pääse tästä yhtään tonne päin. Näätkö siellä jotain tilaa?..... KÄYTÖSTAPOJA!". Tämä ukko sitten hieman näytti heräävään todellisuutaan ja siinä istuessani sarvi otsassa, siirtyi tämä kaveri toiselle penkki riville paikan vapautuessa siltä.

Tänään kotimatkallani asemalla aikatauluja tuijotellessani tuli jälleen jännä setä höpöttelemään. Lähestyminen oli kaikkia käytöstapoja kunnioittavaa:
-Anteeksi. Saako kysyä?
Havahduin hereille ja vastasin hieman varautuneen:
- Riippuu mitä asia koskee.
Setä tuijotteli hieman tarkentaen katsettaan ja avasi kerran suunsa kuin sanoakseen jotain.. (Tässä vaiheessa haistoin tuoreen alkoholin aromit)..ja lopulta hän päästi suustaan kuin suuren työn tehneenä:
- Näytät siltä, että tarvitset sielunhoitoa!
Hymyilin hiukan tässä välissä ja peräännyin askeleen. -Kiitos, mutta ei kiitos.
Setä huikkasi vielä kauempaa minun viillettäessä metroon: -No toivottavasti asiat järjestyvät ja ovat kunnossa tulevaisuudessa. Johon huikkasin kiitos, toivottavasti.

Jännä miten ventovieras voi nähdä totuuden, mutta omasta näkökulmastaan tarjoaa siihen ratkaisua.

En henkilökohtaisesti kuitenkaa usko sielunhoidon olevan ratkaisu ulkomaanvaihtoa koskevissa asioissani, esseiden kirjoittamisessani, opinnäytetyöni hahmotelmissa tai tiukahkossa rahatilanteessa. (Säästettävä on vaikkei paljoakaan ole mistä säästää.) Lisää työvuoroja siis, mutta se aika on pois opiskelusta.. Puolensa kaikessa.

Taidan valita kuitenkin opiskelun ja kulut minimiin.

Identiteettini minä A.K.A. Kotikissa?


Chingaling!  3

Kun kattoo kalenteria on se edelleen täynnä, muttei paljoakaan duunia.

Sitäkin enemmän kouluhommia. *Epätoivon huuto kuilun reunalla*

Btw: Huomasin juuri olevani kapea katseinen ihminen. kyllä. Näin on. Patellat olivat minusta aivan normaalin kokoiset vaikka seniori opiskelija näki heti niissä olevan jotain.

Voi epävarmuuden ihanuutta...

Nimimerkki. Kasvoin futaajien ja tanssijoiden parissa. Minulle mikään ei ole normaalista poikkeavaa.

Ehkä siksi onkin parempi keskittyä ja erikoistua urheilijoihin?

---

Keittiö päätti vaihtaa gluteenittoman leipänsä. Sen kyllä vatsa huomaa. Kipuilua ja särkyä... ah vehnäproteiinin iloa.

------

Jotkut miehet eivät sitten kestä pakkeja. *silmien muljautus*

Muutama viikonloppu sitten tavattiin ja tanssittiin etc. Oli mahtava ja kaveri saattoi bussi pysäkille.

Seuraava viikko menikin sitten viestittelyiden parissa ja jatkuvasti haki huomiota.

Valitettavan aikatauluni vuoksi ja "first things first"- periaatteeni vuoksi en aina kerinnyt vastaamaan.

Lopulta kuulin kaverista huhua ja faktoja muilta. Näiden ja kundin käytöksen perusteella päätin perua treffit kokonaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti: Viestillä. (Mutta se oli äärimmäisen kohtelias!)

Noh.

Joka tapauksess kundi sitten pyyhki minut kokonaan listoiltansa, ekä vastannut mitään. Mikä on ihan ymmärrettävää... Mutta silti! C'mon! Aina ei voi voittaa..

---

Lauantaina ystävilläni oli maailman mahtavimmat 25v. synttärit ja meininki sen mukaista.

Tanssia paljon ja pikkumustat päällä tietysti. Saimme jopa vuosikerta viiniä.

Sitä ei usein tiedä mitä tekee tilanteessa, kun jonkun läheisen vanhempi on kuollut. Ei tiedä tuleeko olla lähellä vai antaa tilaa.

Tuona iltana yksi porukasta murtui hiukan menetyksensä takia ja istuin vieressä pyyhkien kyyneleitään todeten, ettei siinä ole mitään hävettävää ja kyllä synttäri tytöt ymmärtävät. Parempi antaa tulla kun on tullakseen.

Piti saattaa loppu illasta kotiin etuovelle asti ja katsoa, että kaveri pääsee sisään.

Pitääkin soittaa ja pyytää saunomaan huomenna.

-------
Viime aikoina olen kokenut huonoa omatuntoa epäkohteliaasta käytöksestäni. Tönäisen jotakuta ohi kävellessäni enkä heti pyydä anteeksi Tai ollenkaan anteeksi, äänessäni on ärtynyt kovuus neuvoessani ihmisiä...

Puhdasta väsymystä. Mutta se ei ole syy olla epäkohtelias ja se nakertaa mieltäni.Koulu on jo alkanut ja unirytmi kesän jäljiltä vielä lomalla. 5-7h yössä ei ihan riitä..
----

Shoppailu on mukavaa. Eikö niin?

Mikään ei rentouta niin paljoa kuin koko päivä shoppailen ja ostaen jotain kivaa itsellensä vaikka vain kirpparista. Vaikka se olisikin vain luentolehtiö ja yliviivaustusseja.

Eilen kuitenkin töiden jälkeen hampaat irvessä ja suupielet alaspäin tuskanhien jo valuessa otsalle käyskentelin ostoskeskuksen käytäviä.

Mikään ei ahdista niin paljoa kuin rintaliivien ostaminen.

Kaikki nätit ja halvat mallit ovat H&M, seppälä etc. valikoimaa. Paha kylläkin kuppikoot ovat vain varsin rajalliset kyseisissä kaupoissa.

Joudun siis pällistelemään riveittäin mummon kalsarien värisiä rintsikoita ja kun löydän jotain vähänkin kaunista:

A: Liian pieni kuppi
B: Väärä muoto (Joku ihme jäätelötuutti thing... WTF?!)
C: Hinta kirpaisee ja paljon.

Pelkään astua ammattilais liikkeeseen. Olen nähnyt siitä usein painajaista:

"Siis sullahan on ihan selkeä Dubla Ö!!!"

No anyway: Toisen karvakaverin synttäri maksalaatikon nauttimisen aika, rentoutumista ja pakkaamista, koska huomenna pääsee taas kotio!

Rakas veljeni ja hänen vaimonsa ovat olleet niinkin ihania, että tuovat vaatteita merten takaa tälle tytölle.

Tarpeeseen tulee!


Kålla, kålla  2

Koska keksitään keino kaataa suoraan ämpäreillä tietoa päähän suppilon kautta?!

Tällä hetkellä hukun luentolehtien muistiinpanoihini ja uskomaton univaje ei helpota asiaa.

Onneksi olen töissä seurassa jossa asiat saa hoidettua ongelmitta: Yksi viesti ja kaikki done ja kuittaus, että asia saadaan järjestettyä. Tämän kaiken lisäksi päävalmentajilla on järkeä pässä vaikka muille jakaa! Uskomaton rautainen logiikka, jonka alla jo lapsiinsa otteen menettäneet vanhemmatkin nöyrtyvät.

Tuloksena aikaa itselle ja koulussa olostani ahdistuneelle karvavauvalle ja toiselle, joka vaan rakastaa seuraa.

Uni tuli tarpeeseen, sillä illat olen vääntänyt koneen äärellä esseeni viimeistelyä, lukenut jtn uudesta aiheesta tai sumplinut tutor asioita.

Vaikka on väsyttänyt niin paljon, että olen tuntenut silmämunieni pullottavan päästäni, olen iloinen sillä:

1. Olen joka tunnilla ollut läsnä
2. Olen todella ollut läsnä ja kirjannut paljon ylös.
3. Hoitanut kaikki asiat vaikka joskus vaan ei tuntunut olevan energiaa ja joutui "monistamaan" itseänsä.

Kesän tuttavuuksista ja vastoinkäymisistä opin nk. "syvän veden"-tekniikan.

Ongelmaksi muodostuu ainainen ajatuksieni liike ja turhautumiseni työn taakan alle murskaantumisessa.

Syvässä vedessähän kaiki liikkuu toooosiiiii hitaasti. Kun olen menettämässä hermoni siihen, että toisilla päätös kestää 4 vuotta tai jollakin ei vaan sytytä ja apua ei millään saa vaikka hakee. Kaikkein pahin on se, että muut odottavat sinun tekevän työn ja siinä vasta hermot menevätkin.

Näissä tilanteissa vedän ajatuksissani syvään henkeä ja hyppään syvään veteen. Sitten alkaa turhien selitysten/asioiden suodattaminen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sekä kielensä puraiseminen, ettei päästä apinoita suustansa ja hitaasti laskeminen päässä kymmeneen: 1......2.....

Mielellään venäjän kielellä. (Helpompi fokusoida)

Yhtäkkiä huomaan, ettei toisten putkinäköisyys ketuta yhtään. Tai hitaasti syttyvämmät ovatkin apuna ja mukana. Loukkaukset eivät tunnu missään, sillä ne eivät juuri silloin ole millään tavalla olennaisia asioita ja aiat jotka kuluttavat energiaa: Niitä ei yksinkertaisesti enään ole vaan ne ovat huminaa niiden asioiden rinnalla joilla on väliä. Fokusoimista uusiin aikakäsityksiin ja siihen, ettei se todellakaan aina ole niin justiinsa.

Jos muut eivät pysy tahtisi rinnalla: Hidasta muiden tasolle.

Jos muut törkkäävät asioita hoidettavaksi: Hidasta tahtiasi ja kieltäydy hoitamasta näitä asioita yksinäsi.

Se toimi töissäni ja se toimii jäätävän hyvin koulussa.

Oli uskomatonta nähdä viime iltana kuinka moni tuli omasta luokastani ja nuoremmista paikalle ja kuinkä välitön oli tunnelma. Saimme jopa vanhemmastakin ryhmästä yhden mukaan iltaan.

Siis tiivistettynä: Ei asioita tarvitse yksin tehdä ja kun tarpeeksi odottaa, sekä ilmaisee mieltänsä rehellisesti, auttavat muut.

Luennot ovat mahtavia ja kysyvälle vastataan, eikä vastauksia joudu vaatimaan. Opiskelija kollegat ovat mukana täysillä ja vastauksia etsitään, vaikkakin joskus pariksi sattuu puhdas teoreetikko ja itse surfaa fiiliksen aalloilla.

Univaje korjaantuu lopulta aina aikanaan ja kummallisen paljon saa aikaiseksi vaikka nojaa poskella pöytään ja kuolaa papereidensa päälle.

Parasta kaikessa: Ei tarvitse olla yksin.

Vähän kun raottaa wonder woman egoaan ja pyytää apua niin sitä saa.
Opinnäytetyön jalostuneen idean toteutukseen sain rutkasti vinkkejä ja apua vaihtoasioideni hoitoon tulossa.

Menin sitten lupautumaan töihin viikonloppuna, mutta fiilis on hyvä ja tämän illan pyhitän karvavauvoille, itselleni ja rentoutumiselle.

Voisi vaikka aloittaa opparia ja viimeistellä esseetä..

*Vieno hymy huulilla vajoaa sohvalle kanavasurffaamaan.*