kuulumisia puskasta

oih, mä niin tykkään tästä meidän asuinalueesta, puolessa tunnissa fillaroi keskustaan mutta silti vieressä on peltoa ja metsää, missä koissut voi vapauttaa telmimään. Ollaan harjoteltu neitien kanssa kovasti kaikenlaista viime aikoina, että saa muut lenkkeilijät olla rauhassa liian innokkaasti tuttavuutta tekeviltä koirankuonolaisilta. On mukavaa mennä pitkin polkuja, kun ei tarvitse enää peljätä, että josko rekut ryntää tervehtimään liikkeellä olevia lajitovereita.

Toissa viikonloppuna löydettiin parin kilometrin päästä nuotiopaikkakin, ja pitihän sitä käydä grillaamassa maggarat ja haistelemassa savuja. Ihme sinällään, ettei edes häntäkarvat hiiltyneet pörrääjiltä, malttoivat mokomat pysytellä sivummalla. Tosin nuorempi neiti yritti varastaa jäähtymässä olleen makkaran ennen aikojaan, mutta luovutti kyllä pois kun komento kävi. Melkoinen muutos koirasta, joka on tottunut tappelemaan ruuastaan katulaumassa.

Eilisen jokseenkin krapulaisissa tunnelmissa oli kiva seistä keskellä peltoa pää jäässä, kun haukut huiteli peltohiirten perässä ja kiikutti ylpeinä saaliiksi saamansa hiirenpoloiset arvioitaviksi.. Piti sitten pahoinvoivana leikkiä tosi kiinnostunutta ruokalahjasta ja antaa ymmärtää, että suuri johtaja on nyt kylläinen ja saat syödä hiiresi ihan itse. Entisenä rottafarmarina meikällä on miltei tippa linssissä niiden pienten raatojen kanssa, mutta minkäs teet, kehua pitää kun saalistus tuottaa tulosta, on se niin syvällä koiraan koodattuna.