Peelo

Olen peelo, lallallei.. Semmonen olo tuli tietokonetta räpeltäessä. Pitäs tehdä joku etätehtävä koulua varten ja klik-klik-klikutin ohjaajan lähettämää tekstikappaletta ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin tajusin sinällään ilmiselvän asian: se on wordilla tehty juttu ja mullei oo kyseistä ohjelmaa, joten siihen jäi tämä tekeminen.

Edellisestä suivaantuneena päätin rakentaa kissoille (niin niin, monikko, jee!) uuden raapimapuun, ennen kuin ne tempovat mun nojatuolit tuhannen suikaleiksi. Innolla viiltelin pahvista sopivia palasia, jotka voi sitten liittää toisiinsa. Silleen tulee ihan mainio raapimapuu, on saanut itse askartaa ja ei tarvitse sijoittaa kauppojen ökykamoihin, joten tässä vaiheessa olen vielä kovin ylpeä itsestäni. Niin, olen peelo vol.2 kävi sitten näin: Aaltopahvissa on kivat viivat, joita pitkin on helppo vedellä mattopuukolla suht suoria ja samankokoisia kappaleita. Ainoa vaan, että niin päin leikeltynä ei synny kissan kynsille sopivaa teroituspintaa, ainoastaan täysin turhia pahvinkappaleita. Se kun on juuri se aaltoileva pahvi siellä keskellä, joka on hyvä leikata esiin, sanoohan sen nimikin, AALTOpahvi.

Olen peelo osa kolme jääköön loppupäivän huoleksi, kyllä se varmaan esiin puskee jossain vaiheessa. Tähänastiset saavutukseni ovat jo saaneet mut tuntemaan itteni varsinaisen välkyksi ja aikaansaavaksi kaveriksi, joten voinen miettiä urotekojani roudatessani näitä pahvinpalasia suoraan kierrätyslootaan. Joskus on vaan päiviä, jolloin ei pitäis yrittääkään mitään nenänkaivuuta haastavampaa..