Voihan tossu!

Tänään satoi, jolloin huomasin lempparitossujeni antaneen kantapäistä periksi. Linttailin pitkin kaupunkia toinen sukka läpimärkänä ja toinen kosteahkona, joten päätin marssia kauppaan ja ostaa uudet popot. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kävin läpi kaikki keskustasta vastaan sattuneet liikkeet, ja tarjonta oli jokseenkin köyhähköä. Tyrkyllä oli tossuja, joissa ei ole meikäläisen räpylälle tilaa leveyssuunnassa, vaikka koko olisikin oikea. Kenkävalmistajat eivät myöskään ole ottaneet huomioon, että ihmisellä on varpaat, jotka olisi tarkoitus mahduttaa sinne tossun sisäpuolelle. Ihme suippokärkiä.

Kyllästyin etsimään tossuja perusputiikeista, joten päätin suunnata hakemaan uudet Camperit. Ainoa vaan, että ei tässä kylässä myydä mokomia lipokkaita. Meinasin epätoivoissani ostaa jo uudet skedetossut, kunnes muistin kaikki ne edelliset, melko käyttämättöminä kaapissa makoilevat versiot. Liika kuumia kesäkeleillä, liian liukkaita talvisaikaan.

Lopulta jätin siis kengät ostamati, litsastelin kotiin märissäni ja manasin, että tietysti kipeän koiven kenkä oli kulunut pahemmin. Ei voinut edes välttää kantapääastumista, kun ei anna jalkapöytä periksi. Tosin pirulainen on jo parantumassa, mistä se ilmoittelee hillittömällä kutinalla. Miksi mustelmat kutisevat parantuessaan?

Nyt pitäisi jaksaa katsoa lätkää. Väsyttää. Ja kun nuo huippujoukkueiden erot ovat niin pieniä, että matsit ratkotaan kuitenkin rankkareilla, niin ei jaksa siksikään kauheasti kiinnostaa. Juuri sellainen olo, että antaisivat joka jampalle kaukalossa oman kiekon, niin ei tarvitsisi tapella siitä yhdestä. Blah.