Kuinka pilata päivänsä

Vaateostoksilla käyminen on mulle kidutusta puhtaimmillaan. En kykene ymmärtämään, miten niin monet naiset oikeasti nauttii siitä touhusta. Se, että pitää plärätä rivi toisensa perään rättejä, änkeytyä pieneen koppiin riisuutumaan ja kiskomaan niitä pintakäsittelyaineella tönkkösuolattuja lumppuja niskaansa ja pulittaa koko lystistä vaatteen valmistuskuluihin verrattuna moninkertainen summa, ei jotenkin kategorisoidu mun pikku nystyröissäni huviksi.

Pääsin toissapäivänä läpi peräti yhden pastellihirvityksillä täytetyn putiikin, kun olin jo valmis lähtemään kotiin. Viihdyin kyseisessä kaupassa varmaan alle kaksi minuuttia, mutta siinäkin oli jo riittämiin. Epätoivoista olotilaani ryyditti kuitenkin vankka muistijälki siitä, miltä vaatekaappini sisältö aamuisin näyttää: tyhjältä. Ei ole laittaa puhdasta t-paitaa päälle edes viikon jokaisena päivänä. Ei muuta kun seuraavaan rääsymarkettiin hammasta purren.

Mielentila oli siis jo valmiiksi otollinen murhille, kun rakas synnyttäjäni soittaa. Miten se riivatun nainen osaakin valita poikkeuksetta lätinöilleen niin epäsopivan ajan kuin mahdollista! Kuuliaisena lapsosena vastasin kuitenkin, kun mielessä on edelleen se kerta, kun en naikkosen puheluihin vastannut pariin viikkoon ja sitten olikin jo poliisit ovella tarkistamassa, josko sitä vielä hengittelin omin avuin.

Kuuntelin siis akan lätinää varmaan puoli tuntia, kunnes armoitettu eukko päätti, että nyt hänellä on tärkeämpääkin tekemistä, heippa. Se helpotus tuli vain noin puoli tuntia myöhässä, joten loppupäivän istuin alepubissa ryystämässä olutta kiduksiini ja keskittymällä sanomalehteen sellaisella intensiteetillä, että pahimmassakin kekkulissa olevat kantaräkälöiden roomeot tajusivat pysyä loitolla. Tuli sitten vetästyä kännit viikolla ja vielä vitutukseen, laatua humalatila jota yritän parhaani mukaan vältellä.

Ihan vain kostoksi itselleni suoritin eilen melkoisessa krapulassa kierroksen, joka kattoi kaikki tietämäni riepumyymälät. On the bright side, seuraavalla kerralla sovituskopeissa ramppaaminen tuntuu takuulla helpommalata kuin tämä tuskanhientäytteinen maratooni armottamalla vitutuksella höystettynä, sillä tietenkään tsekit eivät vieläkään ole keksineet ja lisänneet olueensa salaista, vitutuksenpoistavaa ainesosaa. Mitä en kyllä odottanutkaan..

Kirjoitettaessa soi Leevi and the Leavings - Muotitietoinen