Blogi

No niin, päivitelläänpäs tänne vähän tilannetta. Oikein hyvä mieli on ja se näyttää heijastuvan myös ympäristöön positiivisella tavalla. Ja tässä hyvässä mielessä on nyt sellainen uusi piirre, että mulla on hyvä olo riippumatta siitä mitä muut ihmiset tekee, sanoo tai ajattelee. Osaan olla onnellinen riippumatta muista. Ja tästä on taas seurannut kaikenlaista mukavaa ihmissuhderintamallakin...

Tuuriakin tuntuu olevan ilmassa; ensin ilmaantui ylimääräinen rahanreikä, joka vitutti kyllä suunnattomasti, mutta miltei saman tien tipahti taivaalta puoltoista tonnia rahaa. "Yllättäen ja pyytämättä", kuten eräs ex-ministeri asian muotoilisi.

Eli hyvillä mielin kevättä kohti. Aurinko paistaa ja elämä maistuu! :)

Ei mene asiat niinku olen haaveillut, unelmoinut ja toivonut. Erittäin surullinen on mieleni. Viime yö lähes uneton. Päivä itkuinen. Elämä potkii lujaa nyt.

Kerrotaas hieman tämänhetkisestä statuksestani. Elämä EI ole ollut ainakaan tappavan tylsää, pikemminkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt. Siitä huolimatta ihan hyvään suuntaan on menty. Vaikeuksien kautta kohti rauhallisempia vesiä. Hölmöilyiltäkään en ole välttynyt, mutta seurauksista olen päässyt kuin koira veräjästä.

Tästä merkinnästä ei siis selviä yhtään mitään, mutta tämän tarkemmin en haluakaan kertoa. Lievästi yläviistoon osoittava trendi onnellisuusmittarissani näyttää kuitenkin olevan. Se on hyvä se.

Nyt, ihan oikeasti, mun pitää lopettaa sekä facebookin status-kentän päivitys, että tänne kirjoittelu. Mun elämässä ei ole enää päätä eikä häntää ja jos kerron enää yhtään elämäni käänteistä, pitää kaikki mua ihan täytenä pellenä. Joten jospa tyydyn tästä eteenpäin kirjoittelemaan vain osavuosikatsauksia. Jokaista juonenkäännettä en edes ehdi kirjoittamaan.

Tasaantumista odotellessa, palataan asiaan kun elämä muuttuu vähän stabiilimmaksi.

Viimeisen merkinnän jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita, etten viitsi edes kirjoittaa tähän kaikkea. Joka tapauksessa, mun elämästä on tullut sellainen komedia, tai pikemminkin parodia ö-luokan saippuasarjoista, että tällaista käsikirjoitusta ei kukaan voisi keksiä.

Vuodenvaihteen jälkeen en ole itkenyt kertaakaan, oman elämän koukeroiden ajatteleminen on alkanu pelkästään naurattaa. Ei tällaisia juttuja voi oikeasti tapahtua kenellekään. Asiat tällä hetkellä erittäin hyvin. Uusia ja vanhoja ihmisiä on ympärillä yllin kyllin ja ihmissuhderintamallakin suorastaan runsaudenpulaa.

Hyvin menee, mut menköön :D

Yöllä heräilin muutaman kerran ja mietiskelin asioita. Löysin tavallaan uuden syyn elämälle. Mun pitää ottaa entistäkin enemmän vastuuta lapsistani, näyttää heille, että muunkinlaista elämää on olemassa ku se mitä näkevät äitinsä luona. Ns. "normaalia elämää".

Lisäks nousi pintaan sellainen terve viha, joka antaa voimaa. En haudo mitään kostoa, mutta en myöskään aio suoda exälleni sitä iloa, että romahtaisin lopullisesti. Aion selvitä voittajana.

Tähän viestiin yritän kirjoittaa kaikki syyt mitä minulla on elää:

-
-
-
-
-

No, eipä tullu muuta mieleen...

Exääni olen takas kaipaillut joulun pyhinä. Tiistaina hän taas tapansa mukaan antoi vähän "toivonkipinää", olin iloisella mielellä, vaikka jo saman kymmeniä kertoja läpi käyneenä ymmärsin, ettei tähän pidä lähteä täysillä mukaan. No, sovittiin kuitenkin, että vietetään joulu yhdessä jne. Mieli oli iloinen. Vaan kuinkas kävikään? Yksin vietin jouluni, kun mun tulo peruttiin viime tipassa. En ollutkaan tervetullut.

Eikä siinä kaikki, mutta parasta/pahinta oli se, kun todellinen syy selvisi: Siellä joulua mun lasten kans viettämässä olikin uusi mies, joka on vielä mun vanha kaverini!!! Ikimuistoinen joulu tosiaan, perkele. Vittu ku osais päästää irti, lakata rakastamasta oppia vaikka vihaamaan. Ei helvetti mulla ei oo omaa elämää tätä menoo koskaan, jos en osaa unohtaa ja hylätä menneet ihanat asiat, joita niin kovasti kaipaan takaisin.

Tänään jouduin ottamaan kaksi mielialalääkettä. Oli niin paska olo, vähän sellainen paniikinomainen, ja kun lapset tuli mulle, niin pitää yrittää pitää itsensä koossa. Ei helppoa, mutta onnistuu.

Hajanaisia ajatuksia siitä miltä tuntuu olla yksin kotona jouluna:

-kauniit muistot satuttavat
-ajatus siitä, etten näe lasteni riemua kun avaavat lahjojaan koskee
-en ole varsinaisesti yksinäinen, vaan olosuhteiden ollessa nämä halusin olla yksin sen sijaan, että olisin ollut erään ystäväni seurassa
-äärimmäinen suru ja paha mieli, toisaalta kuitenkin sellainen olo, että "minä kestän tämän"

-nälkä, eli porkkanalaatikko uuniin ja sit syömään :)

No johan nyt on. Kahden melko huonosti nukutun yön jälkeen on taas mitä parhain olotila. Suorastaan hymyilyttää. Tänä aamuna oli terapia, joka tuntui kyllä ihan hölmöltä ja tarpeettomalta löpinältä, mutta tulipahan käytyä sielläkin. Sen jälkeen kävin shoppailemassa lahjuksia ja ehdin vielä ennen töihin lähtöä käärimään kaikki lahjat jouluisiin papereihin.

Jostain syystä, jota en osaa nyt tarkemmin määritellä, on taas jotenkin niin vahva olo ja voittajafiilis :)

Niin ja sitten vielä toteutin pitkäaikaisen (n. 20v) suunnitelmani. Nyt viimein, jälkiteini-iän iskettyä, kävin koruliikkeessä, jonka viehättävä myyjätäti ampui korvaani kaksi jalometallista killutinta :-o