Blogi

Helvetin surullinen olo. Lääkitys kai auttaa sen verran, ettei sentäs mitään kovin pahoja itsetuhoisia ajatuksia päässä pyöri, mutta sellainen "terveen surumielinen" fiilis kuitenkin. Elämäni ensimmäinen yksinäinen joulukin edessä. Tosin eräs hyvä ystäväni (jota on kiittäminen niin monesta asiasta) on tarjoutunut seuraksi ja varmaan tarjoukseen tartunkin. Exäkin kyllä pyyteli käymään, mutta en pysty menemään. Mitä helvettiä minä sinne menisin, kun kerran itse minut pois elämästään halusi? Jouluaattona jätän lahjat oven taakse, pimputan ovikelloa ja häivyn.

Viime lauantaina olin tän em. ystäväni kans baarissa. Oli pitkästä aikaa ihan hauskaa. Sattumalta seurueeseemme lyöttäytyi vielä yks ystäväni tuntema pariskunta ja ihan mukava oli heihinkin tutustua. Mukavaa oli myös se, että kun olin vieraassa kaupungissa niin ei tullu ketään vanhoja tuttuja kyselemään, että "mitäs kuuluu?". Se on nimittäin vähän kiusallinen kysymys. Toisaalta jos vastaan rehellisesti, että "kaikki menee päin vittua, eikä millään mitään väliä", sitä joutuu selittelemään, enkä nyt just jaksais selittää tilannettani kaikille. Toisaalta valehtelen, jos vastaan, että "eipä tässä ihmeitä". Elämässäni on kuitenkin tapahtunut aikuisikäni isoin muutos ja toisaalta myös elän ikävintä ja rankinta aikaa mitä koskaan olen kokenut.

Noh, huomenna taas terapia heti aamusta. Katsotaan onko siitä mitään apua... luulen, että ei ole. Elämältäni puuttuu tarkoitus, päämärä, ilo ja syy minkään tekemiseen. Kaikki tuntuu niin turhalta ku vaan voi olla.

Alkaa elämä voittaa pikkuhiljaa. Vaikka tietyt asiat elämässä ottavat päähän, ne eivät lamaannuta minua eivätkä pyöri koko ajan mielessä. Alkaa olla miltei normaali olotila. Olen taas se oma mukava itseni, jonka kanssa tulen varsin hyvin juttuun :)

Tulevaisuuskin vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Muutama asia vähän jännittää, asiat voivat mennä "niin tai näin", mutta kävi miten kävi, molemmissa on puolensa. Eräänlainen win-win tilanne siis. Näin olis pitänyt osata asennoitua koko ajan.

Mutta tästä on hyvä jatkaa. Tää vuosi oli ehdottomasti paskin vuosi mitä mun elämässä on ikinä olut. Ensi vuosi tuo varmasti monellakin tavalla uusia juttuja. Työni muuttuu luonteeltaan vähän toisenlaiseksi, uusia haasteita, vieläpä varsin mielenkiintoisia sellaisia. Jopa työpaikan fyysinen sijainti vaihtuu. Ihmissuhteissa tapahtuu varmasti uutta, sen olen jo päättänyt ja sen verran on itsetunto kohdallaan, että olen lähes varma, etten vuoden päästä enää ihan sinkkuna elä :)

Elämä siis, jos nyt ei ihan hymyile, niin ainakin virnistelee positiivisen ilkikurisesti!

No niin. Tänään oli melko rankka päivä. Annoin hivenen taas johtaa itseäni harhaan ja kun totuus taas tänään paljastui, se sattui. Viikko sitten en tätä olis kestänyt, nyt kestän. Huomenna alkaa terapia... voip olla, että aika tavalla hyvään aikaan. On ainaki mitä sinne purkaa.

Ilmeisesti lääkkeillä on joku vaikutus? Masennuslääke pitää ottaa joka ilta, se kun on sellainen hitaammin vaikuttava ja muutenkin lääkettä on otettava säännöllisesti ja kuuri lopetettava lääkärin ohjauksessa. Yleensä sitä syödään kuulemma vähintään puoli vuotta! Tarvittaessa otettavaa ahdistuslääkettä en ole tarvinnut ottaa pariin päivään. Ei oo ahistanu! Ajatus kulkee selkeämmin. Ihmissuhteetkaan eivät tunnu niin vaikeilta tai elämän mielekkyyden ratkaisevilta asioilta. Meneepä exän kanssa niin tai näin, asia on ok. Ajattelen, että asiat menevät niin kuin niiden pitääkin, onpa lopputulos sitten mikä tahansa.

Mielialan huiput on ehkä vähän tasoittuneet. Audiofiilinä voisi tilannetta verrata dynamiikan kompressointiin, vertauksen ymmärtää ken asioista jotain tietää. Joka tapauksessa en käy kovin syvällä huonoimpinakaan hetkinä, toisaalta ne ihan huippuhetketkin puuttuvat. Ei ole sellaista olotilaa, että olisin jossain mömmöissä, mutta toisaalta herkkänä ja syvästi tuntevana ihmisenä tiedän, ettei tämä ole ihan se aito minä, mikä normaalisti olen. Kuitenkin, tässä tilanteessa, näin on helpompaa. Voin luopua vähäks aikaa huipuista, jos samalla pääsen eroon järkyttävän itsetuhoisista hetkistä.

Jo nyt tuo viikko sitten kirjoittavani merkintä näyttää hurjalta. En silti poista tai piilota sitä. Tämän blogin kautta voin tavallaan seurata omaa paranemistani. Maanantaina alkaa terapia. Tällä hetkellä koko homma tuntuu hieman turhalle, mutta katsotaan mitä asiantuntijat sanovat. Nyt käsitellään asioita, joista jopa minun täytyy myöntää ymmärtäväni erittäin vähän. Siksi lienee paras vain luottaa ihmisiin, jotka tietävät ja tuntevat miten ihmismieli toimii rikki ollessaan. Itse taidan olla hieman jäävi arvoimaan omaa tilaani?

Ihan niinku ei olis tarpeeks menny asiat päin vittua. Viime yönä rakas isoisäni, joka oli ainoa sukulainen joka piti minuun yhteyksiä, nukkui pois 85 vuoden iässä.

Kepeitä multia, Allu. Minulla on sinusta hyvin kauniita muistoja pienestä pojasta lähtien ja olen kiitollinen sinulle monesta asiasta. Eiköhän tämä tekniikkafriikkiyskin, joka lopulta johti tähän ammmattiini, ole sieltä perittyä. Vielä minä rakennan sen moottorisahan moottorilla kulkevan pyörätuolin, jota yhdessa suunniteltiin :D

Anteeks ku en vastannu kaikkiin puheluihisi viime viikolla. Siihen viimeiseen onneksi vastasin. Ja lupasin tulla taas käymään kun ehdin...

No niin. Elossa edelleen. Asia josta voi jopa iloita, kun viime viikolla en ollut ollenkaan varma siitä kestänkö tänne asti. Yöt oon nyt saanu nukuttua Mirtazapinin voimalla, päivällä iskevään ahdistukseen otan tarvittaessa Opamoxin. Kaksi olen tähän mennessä tarvinnu ottaa, eli yks/päivä. Mirtazapinin kunnollinen teho alkaa vasta muutaman viikon päästä, mutta kyllä mä nyt jo huomaan selvän eron entiseen. Osansa varmasti sillä, että olen saanut nukuttua, osa sillä että tiedän myös muiden ihmisten olevan aktiivisesti huolehtimassa siitä, että minut pannaan kuntoon. Pelkkä tieto siitä että olen saanut haettua apua ja vaivaani ei vähätelty, vaan se otettiin hyvin vakavasti sairautena, joka voidaan parantaa, piristi kummasti. Täähän on kuulemma hoidettavissa vähä niinku yskä tai nuha. Tai katkennut käsi.

Kun ei ole mitään kokemusta lääkkeistä tai muistakaan hoitomuodoista tällaisiin vaivoihin, oli asenteeni vähintäänkin ennakkoluuloinen. "Mikään ei voi auttaa olotilaani", "Lääkäri nauraa mut pihalle" ym. ajatukset liikkuivat päässäni perjantaina. Mutta näköjään näissäkin asioissa on paras luotaa asiantuntijoiden tietämykseen. Sitä kun on aina tottunut ajattelemaan, että minä tiedän kaikesta kaiken, niin vaikea on luovuttaa niinkin tärkeä osa itsestään kuin oma pää muiden vastuulle. Enhän mä edes autoani vie muille huollettavaksi, kun tuntuu että itse osaan paremmin.

Mutta katsotaan... Kyllä olo on selkeästi parempi ku viime viikolla. Äärimmäisen surullinen toki olen, mutta sehän on ihan tervettä. Itsetuhoinen ajattelu ja "millään ei ole mitään väliä" -ajatukset taas ovat sairautta, joka nyt pitää hoitaa pois. Terapia alkaa tällä viikolla. Siihenkin suhtaudun epäillen, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu.

Olen nyt niin huonossa kunnossa, etten ikinä. Ei, ei ole mitään juomisen aiheuttamaa morkkista vaan nyt on oikeasti erittäin heikko olo. Herään joka yö neljän maissa viimeistään itkemään, enkä sen jälkeen enää nuku. Ei maistu ruoka, ei huvita mikään. Työt olen nippanappa saanut hoidettua, mutta paljon olen hommia lykännyt tai delegoinut muille. Itsetuhoisia ajatuksiakin on pyörinyt mielessä miltei päivittäin.

Olen joskus suhtautunut jopa hieman ivallisesti henkisesti rikki oleviin ihmisiin. En suhtaudu enää. Nyt on jacki huonona. Onneks tulee viikonloppu. Toisaalta se pelottaa, toisaalta ajatus levosta tuntuu hyvältä.

Jaa mistäs tää johtuu? No, ei se ero niin helppoa ollutkaan.... Mut on tuhottu, käytetty rakkauttani hyväks, huijattu ja valehdeltu. Tunteillani on leikitty niin rajusti, että tuntuu käsittämättömältä miten joku voi olla niin julma.

En tiedä selviänkö tästä millään. En tosiaan tiedä. Eka kertaa elämässäni on tilanne, jossa en ole ollenkaan varma elänkö enää viikon päästä. Elän jos jaksan...

Iltapäivällä lääkäri. Sinne asti lupaan pysyä kasassa. Tai siis elossa ainakin.

Joo tota en mä taida seurustellakaan. Nainen on ihana, mutta se ihan kiivaimmin palava kipinä puuttuu (siis mun puolelta). Oikea ihminen, mutta väärä aika. Minä hidas, nainen nopea.

Surullista.

No, ainaki on todistettu, että mun tiukat kriteerini täyttävä, maailman ihanin ja mielenkiintoisin ihminen on olemassa. Ja jopa minulla on mahdollisuus sellainen ihminen saada elämääni.

Vaihtelevaa pilvisyyttä taas. Kirjoitin päivällä blogiini merkinnän jonka katsoin parhaaksi poistaa. Tätä ei ole usein tapahtunut. Pari vuotta sitten poistin jotain sellaisen henkilön pyynnöstä, jota merkintä koski. Nyt poistin ihan vaan siksi, etten enää ajattele niin kuin aamulla.

Varsin epästabiilia siis.

Tää taitaa nyt sitte vähä niinku seurustella... Tai jotain siihen suuntaan :-o Hui.