Loppuelamani ensimmainen paiva (kliseiden klisee!)

No niin. Sanoinhan eilen, etta tanaan alkaa terveellinen elama. Sain todellakin raahauduttua salille ekaa kertaa viikkokausiin ja hyvaltahan se taas tuntui. Endorfiinihoyryissani rupesin suunnittelemaan, etta tasta lahin kayn taas VAHINTAAN 3 kertaa viikossa jne, mutta vilkaisu tyovuorolistaan haihdutti taman illuusion ihmeen nopeasti. No joka tapauksessa. Parempi vaha kuin ei sitakaan.
Kotiin tultuani kokkasin itelle ja vaimokkeelle. Kultsi kun on taman viikon yovuorossa, nukkuu paivat ja on hieman pollahtanyt sen pari tuntia mita on hereilla ennen kuin menee takaisin toihin, niin yritan sitten olla kotihengettarena. Jonka homman vaimoke hoitaa sivumennen sanoen paremmin.
Huomenna menenkin takaisin toihin. Johan tassa tuli lomailtua (=2 paivaa vapaata). Lomasta puheenollen, en sitten saanutkaan niita paivia vapaaksi, jolloin suunnittelin suuntaavani Suomen maalle :( Loma siirtyy siis ainakin viikolla. Hemmetti. En mielestani ole potenut koti-ikavaa, mutta jotenkin kummasti valoisat kesayot ja rantasauna tuntuu kumman houkuttelevalta juuri nyt. Puhumattakaan rakkaista ihmisista. Huoh.
Asiasta toiseen. Itseani viihdyttaakseni menin elaviin kuviin, kun vaimo suuntasi toihin. Huomasin matkalla, etta kateinen on loppu, mutta olin varma, etta matkan varrella loytyy automaatti. Yksi loytyikin, mutta ei toiminut. Sitten paatin olla varma, etta leffateatterissa voi maksaa kortilla. Jonotettuani valehtelematta 25 minsaa (miksi ne kaikki halus menna leffaan just tanaan, kysyn vaan), kavi ilmi, etta en voi maksaa kortilla. Ulos etsimaan toimivaa automaattia. Tassa vaiheessa leffan alkuun oli 10 minuuttia aikaa ja melkein luovuin koko ajatuksesta, mutta suomalaisella sisulla loysin viimein automaatin, sain rahaa ja lipun enka missannut kuin mainoksia (parempi vain). Itse elokuva nyt ei ollut juuri mistaan kotoisin, mutta sai siella taas tarkkailla ihmisia. Kuten sita kuorsaavaa aasialaismiesta, jonka tyttokaveri toni aina hereille, kun kuorsaus kavi liian aanekkaaksi. Tai niita herrasmiehia, jotka tulivat saliin leffan puolivalissa ja jaivat sitten huoletta valkokankaan eteen seisoskelemaan ja keskustelemaan, minne menna istumaan. On meita sitten joka lahtoon.
Paivan huonoihin uutisiin muuten lukeutuu, etta dorkakamppis ei mennyt tanaan toihin. Saikohan mokoma potkut ekana tyopaivanaan. Kysyahan ei voi, koska dorkakamppiksen kanssa ei voi puhua mistaan. Jaanee nahtavaksi.
Ai niin. Aamuheratys oli pahimmasta paasta. Olin juuri nukahtanut uudestaan vaimon tultua kotiin, kun jokin kutitti kasivartta. Hamahakki kipitteli tyytyvaisena pitkin mun katta! Iiks ja yaks. Inhottavaa. Uskallankohan nukkua tana yona ollenkaan, jos se vaikka vaanii mua taas sangylla ja hyokkaa mun kimppuun heti kun nukahdan. *puistatus* Pakko kai yrittaa menna nukkumaan. Jos minusta ei kuulu muutamaan paivaan mitaan, mokoma olio on todennakoisesti saanut peloteltua minut hengilta. Lahettakaa sitten pelastuspartio. Vaikka myohaistahan se sitten on.