"Pitkasta" aikaa

Lupaavasti alkanut urani blogikirjailijana (..?) uhkasi tyssahtaa alkuunsa. Ei tullut muutamaan paivaan kaytya koneella laisinkaan, johtuen lahinna toista (ei siis tietenkaan siita, etta olisi yhtakkia loytynyt elamaa) ja siita, etta vahaisen vapaa-ajan pystyin viettamaan vaimon kanssa. Paastiin torstaina jopa kaymaan ulkona pitkallisen suunnittelun jalkeen (tyyliin "mites ens viikon tiistai?" "ei, oon yovuorossa, mites olis sita seuraava maanantai?" "ei kay, ehka sitte torstaina..?" jne.). Alun perin aateltiin kavaista vaan lahipubissa tuopilla, mutta tuli sitten laitettua itsensa muka niin hienosti, etta alkoi tanssijalka vipattaa. Asiaan saattoi vaikuttaa myos, etta kyseisen pubin asiakaskunta koostui lahinna vanhemmista miehista, joiden kasvoista kylla naki kymmenien vuosien juodut Guinness-pintit. Joten suunnattiin kaupungille ja siella viihdyttiinkin aamuvarhaiseen asti. Toisin sanoen siihen se muutama paiva sitten aloitettu terveellinen elama zitten loppuikin.
Mutta ehka sitten ensi viikolla taas...
Tanaan vietin laiskaa sunnuntai-iltapaivaa puistossa kirjaa lukien (oli kerrankin aurinkoista ja LAMMINTA). Asun kaupungin pohjoispuolella, missa lentokenttakin on ja saannollisin valiajoin naen lentokoneiden nousevan korkeuksiin. Se saa minut jotenkin haikeaksi. Surulliseksi. En tieda paasenko ikina tasta kaukokaipuusta. Missa ikina onkaan, on jonnekin ikava.

Maailma on suuri mut mita sillon valia
Avara ja kaunis mut mita sillon valia
Itse olen aina sama ja aina tassa
Lentokoneet nousevat jyrkasti ja nopeaan
Vievat minut kauaksi kotoani nopeaan
Vievat minut kauas, silti oon aina tassa
En paase pois
En paase pois