Narsistipäivät

On se kyllä ihanaa sukeltaa omaan perseeseensä ja löytää sieltä kaikenlaista mielenkiintoista.

Omat psykologiset kuvioni taas mua askarruttavat....ehkä toisten siinä sivussa. Jos on lapsena nähnyt miten ihminen ampuu itsensä, saa känniseltä äidiltä selkään niin että koulussa ei viitsi liikkatunnilla riisua vaatteita mustelmien takia, isä hylkää, sijaiskodit vaihtuvat eikä missään ole oikein se oma paikka, koulukiusaus koska on vähän poikkeava...niin kyllä mä ymmärrän että silloin sitä joko luovuttaa ja muuttuu ihmisraunioksi, tai selviää mutta analysoi itsensä niin perinpohjaisesti että sellainen pelottaa muita. Ja kyllä mä sen ymmärrän...ei ole helppo kulkea minkään syväsielun kanssa....ihminen aika harvoin halaa toista kun itse on hämmentynyt.

Oon vaan hämmentävä ihminen. Mutta ei se mitään. Kiltti kuitenkin....ja ehkä jollain tavalla onnellinen...mä vaan käsitän sen onnen vähän laajempana kokonaisuutena. Kun on elämä ollut yhtä selviytymistä, sitä tavallaan ei pikkujutuista enää jaksa häiriintyä...kyllä niitä miettii ja pohtii silti. Mutta ei se sitä tarkoita että olisi nyt niin valtavan ärsyyntynyt tai mitään muuta voimakasta tunnetilaa...sitä vaan miettii neutrina.