Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2015.
Seuraava

Kuka keksi pöytäfutiksen?

KYSYMYS: Kuka keksi pöytäfutiksen? Ja pitäskö muuten Casino Sports Barin turnauksiin hommata tollanen Barbie-pöytä, hä!?

VASTAUS: Tuomari tulee näkemään noista nukeista painajaisia. Kun uusi #casinoliiga-kausi starttaa 9.9., niin mennään ihan tällä normi versiolla.

#casinoliiga
#casinoliiga

Itse tekijän jäljittäminen ei ole aivan yhtä yksinkertainen juttu. Ilmeisesti juuret ulottuvat eri puolille Eurooppaa jo 1880-luvulla. Ensimmäiseksi viralliseksi isäksi historia ehdottaa kuitenkin vasta 1930-luvun loppupuolella vaikuttanutta ranskalaista Lucien Rosengartia. Mies piti hallussaan lukuisia patentteja ja väitti keksineensä pelin viihdyttääksensä lapsenlapsiaan talvisaikaan. Yhtäkaikki peli levisi noihin aikoihin pitkin ranskalaiskahviloita, joissa ukot puettiin tietenkin maan tapaan punaisiin, valkoisiin ja sinisiin.

Toinen kukko tunkiolla on puolestaan Alexandre de Finesterre, joka väitti keksineensä pelin nuollessansa sisällissodan aiheuttamia haavoja sairaalassa Basquessa Espanjassa. Tylsyyden seurauksena hän pyysi puuseppä Francisco Javier Altunaa toteuttamaan pöytätenniksestä saadun visionsa ja päätyi patentoimaan sen nimellä fútbolin vuonna 1937. Paha vain, että paperit kuulemma hävisivät suuren myrskyn seurauksena miehen ollessa asioilla Ranskassa kenraali Francon fasistisen vallankaappauksen tiimoilta. Finesterre ehti jättää myös nimensä historiaan yhtenä ensimmäisistä lentokoneen kaappaajista ikinä, tekijämiehiä.

Historiallinen tosiasia puolestaan on se, että ensimmäinen varsinainen patentti pelille myönnettiin Britanniassa miehelle nimeltä Harold Searles Thornton (suuri Tottenham Hotspur fani btw), Marraskuussa 1923. Haroldin eno Louis P. Thornton puolestaan innostui pelistä ja vei sen mukanaan Portlandiin Oregoniin ja patentoi sen Amerikassa vuonna 1927. Menestys oli kuitenkin heikkoa ja patentti ehti raueta ennen pelin suurmenestystä vuosikymmeniä myöhemmin.

Peli jäi kuitenkin elämään ja ensimmäinen liiga perustettiin Belgiaan 1950-luvulla. Vuonna 1976 perustettiin puolestaan European Table Soccer Union, mutta standardeista oltiin silti yhä kaukana ja peliä kutsuttiin joka maassa eri nimillä. Yksi suosituimmista, eli Foosball on johdettu sanan saksalaisesta versiosta, eli fußball.

Uudentulemisen peli teki Amerikkaan Lawrence Pattersonin mukana, joka oli viettänyt aikaansa armeijassa Länsi-Saksassa 1960-luvulla. Mies näki suositussa pelissä oivan bisnesraon ja pian olivat eurooppalaisen Bavarian ensimmäiset Foosball Match -pöydät trademarkattu ja lähetetty rapakon ylitse.

Patterson alkoi markkinoida uutta kolikkopeliä pelisaleihin ja 1980-luvun taitteessa oli suosio räjähtänyt käsiin. Amerikkalaisen kilpailijan hän sai Bobeista, Hayes ja Furr, jotka pääsivät myös osingoilla pelin suosiosta 1970-luvulta lähtien. Kaikki oli hyvin kunnes tuli Pac-Man ja pilasi kaiken. Niimpä Foosball-pöytiä alettiin hävittämään tuhansien kappaleiden kuukausivauhtia ensimmäisten digitaalisten pelisalipelien tieltä.

Tarinalle on silti onnellinen loppu, sillä peli ei ole missään nimessä kuollut ja jopa International Table Soccer Federationin järjestämät maailmanmestaruuskilpailut pelataan joka tammikuussa Ranskassa.

Lähde: smithsonian.com

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Seuraava