Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Jari Litmanen.

Jonatan Johansson ja erilainen urheilijan polku

KYSYMYS: Miten Jonatan Johansson nousi huipulle ja missä hän vaikuttaa nykyään?

VASTAUS: Jonatan ”Tintti” Johansson on syntynyt Tukholmassa, mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa Paraisilla Finnbyn kylässä. Jonatanilla on kolme veljeä, Kasper, Jesper ja Jonas, ja he kaikki iloiset rosvot ovat aikoinaan pelanneet Piffenissä sekä jalka- että käsipalloa.
Tintti on PIF:n kasvatti ja pelasi seuran edustusjoukkueessa Ykköstä ja Kakkosta kausina 1993–1995. Syksyllä 1995 Johansson siirtyi Turun Palloseuran riveihin, jossa hän pelasi ensimmäisen Veikkausliigaottelun elokuussa 1995.

Parin kauden jälkeen hän teki lähes täysin ruotsinkielisenä yllättävän siirron ja lähti, ei länsi-, vaan etelänaapuriin Viroon, FC Floraan. Johansson oli ensimmäinen suomalainen, joka siirtyi Viron sarjaan.

Viron visiitti tosin ei kestänyt kauaa, sillä Johanssonille tarjottiin mahdollisuus siirtyä Skotlannin suurseuraan Rangersiin, eikä mies jättänyt sitä käyttämättä. Rangersissa kaudella 1998-1999 hän paukutti peräti 17 maalia ja seuraavaksi tie jo veikin Valioliigaan ja Charlton Athleticiin, jossa Tintti pelasi kausien 2000-2006 aikana 148 ottelua ja viimeisteli niissä 27 maalia. Heinäkuussa 2006 Johansson siirtyi Ruotsiin Malmön riveihin ja ensimmäisellä kaudella hän teki peräti 11 maalia 14 ottelussa. Ruotsin pestin ja parin Skotlannissa vietetyn vuoden jälkeen uran viimeinen kausi vierähti kotimaisemissa Turussa ja TPS:ssä. Komea ura päättyi vuonna 2010.

Tintin maajoukkueura ei kulkenut eri strategioiden määrittämää urheilijan polkua, jossa pelaaja kasvaa poika- ja nuorten maajoukkueiden kautta kohti A-maajoukkuetta. Johansson pelasi ensimmäisen maaottelunsa vasta 20-vuotiaana alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa helmikuussa 1996. Vain kolme viikkoa myöhemmin Johansson sai tililleen jo ensimmäisen A-maaottelunsa, kun hän pelasi 16. maaliskuuta 1996 Kuwaitia vastaan.

Ensimmäisen maaottelunsa jälkeen Johansson vakiinnutti nopeasti paikkansa A-maajoukkueen vakiomiehenä. Hän on pelannut neljissä MM- ja kolmissa EM-karsinnoissa. Syyskuussa 2009 Johansson teki Azerbaidžania vastaan maajoukkueuransa 21. maalin, jolla hän ohitti Ari ”Zico” Hjelmin ja nousi maajoukkueen kaikkien aikojen maalitilastossa toiseksi Jari Litmasen taakse. Sen jälkeen edelle kiilasi vielä Mikael Forssell, joten Johansson on 22 maalilla maajoukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja. Lokakuussa 2009 pelatun Saksa-ottelun myötä hän saavutti Hjelmin, Jari Litmasen ja Sami Hyypiän jälkeen neljäntenä suomalaisena miespelaajana sadan maaottelun rajapyykin. Maaotteluita uralla kertyi kaikkiaan 105.

Parhaimmillaan Tintti Johansson ja Jari Litmanen muodostivat lyömättömän kaksikon, jossa Litin millimetrin tarkat syötöt vapauttivat nopean Johanssonin maalintekoon. Silti Johansson on yksi ”kultaisen sukupolven” aliarvostetuimmista tai paremminkin myyttisimmistä pelaajista. Johansson on aina ollut tunnollinen joukkuepelaaja, eikä pelaajasta, joka puhuu suomea vahvasti murtaen, ole koskaan saatu kaivettua minkäänlaisia kohujuttuja.

Johanssonin elämä jatkuu Skotlannissa. Hän on peliuransa jälkeen siirtynyt valmentajaksi ensin Greenock Mortonin junioreihin ja vuoteen 2015 asti hän valmensi Motherwellin nuorten joukkuetta. Johansson kuului myös viime syksynä Markku Kanervan valmennusryhmään Huuhkajissa yhdessä entisen maajoukkueen pelikaverinsa Mika Nurmelan kanssa.
Tintti Johansson teki viimeisellä kaudellaan TPS:ssä 10 maalia.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Merkittävimmät futissiirrot Suomesta ulkomaille  1

Kuva: kmit / Fotolia
Kuva: kmit / Fotolia

KYSYMYS: Merkittävimmät siirrot ulkomaille suomalaisessa jalkapallohistoriassa?

VASTAUS: Historian saatossa olemme nähneet monta merkittävää suomalaispelaajan siirtoa ulkomaalaisen joukkueen riveihin, joiden merkitys on ollut suomifutikselle elintärkeä. Tuomari kävi kuluneita vuosikymmeniä läpi ja poimi kolme kovinta suomalaissiirtoa historian saatosta.

3. Aulis Rytkönen, KuPS-Toulouse

Kuopiolaista taidetta maailmalle. Vuonna 1952 Suomi sai ensimmäisen ammattilaisfutaajansa, kun ranskalaisseura nappasi suomalaisen pallotaiturin. Suomessa siirtoa ei katsottu pelkästään hyvällä, sillä Rytkösen maajoukkuekutsut loppuivat. Ranskassa mies oli kuitenkin kuin kuningas. Lempinimen Monsieur Magic saanut pelaaja oli suorastaan maagisen ylivoimainen. Vuonna 2014 edesmennyt Rytkönen teki uskomattoman työn suomalaisen futiksen eteen ja ansaitsee paikkansa yhtenä suurista nimistä kotimaisen jalkapallon historiassa.

2. Sami Hyypiä, Willem II-Liverpool

Halvalla lähti nippu kultaa. Liverpool tuskin osasi arvata toukokuussa 1999, mitä se sai 2,5 miljoonalla punnalla. Huuhkajakapteeni saattaa olla jopa koko Valioliigan kaikkien aikojen paras hankinta puhtaasti hinta-laatu-suhteella arvioituna. Hyypiä on yksi historian parhaista toppareista mitä sarjassa on esiintynyt. Pääpelikuningas nousi Liverpoolin kapteeniksi, voitti Mestarien liigan ja kaikki muut cup-pokaalit uransa aikana. Legenda jo pelatessaan.

1. Jari Litmanen, MyPa-Ajax

Ensi Suomi haltuun – ja sitten maailma. Vuonna 1992 Litti jätti Suomen kentät ja valitsi Ajaxin, vaikka myös monet muut suurseurat olivat kiinnostuneita nuoresta suomalaisesta. Siirto ei sujunut mutkitta, sillä Litmasen aiempi seura HJK vaati tuolloin myös siirrosta korvauksia. Mussutus ei mennyt läpi, ja MyPa selvisi tilanteesta voittajana. Syvät haavat unohtuivat parikymmentä vuotta myöhemmin, sillä Kuningas edusti urallaan uudemman kerran HJK:ta. Litmasen aika Ajaxissa on kovinta futisaikaa Suomessa. Kuningas oli Ajaxissa pelatessaan yksi maailman parhaista, ja tästä on todisteena oikeastaan kaikki, mitä mies Amsterdamissa teki. Litmanen osoitti esimerkillään, että Suomen kentiltä on mahdollisuus nousta futismaailman kirkkaimpaan eliittiin.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Ne, jotka saavat aplodeita myös vieraskentillä

KYSYMYS: Ketkä tähtipelaajat ovat saaneet yleisöltä suosionosoitukset vieraskentällä?

VASTAUS: Ronaldinho ja Iniesta lienevät isoimmat starat, jotka on palkittu aplodein vieraskentällä, mutta vuonna 2004 eräs suomalainenkin sai kokea tämän hienon tapahtuman, lähes jokaisessa Veikkausliigan vierasmatsissa.

Litmanen palasi Suomen Veikkausliigaan ja kotikaupunkiinsa kuopatun kasvattajaseuransa Reippaan seuraajaan FC Lahteen huhtikuussa 2004 yksivuotisella sopimuksella. Kuningas-Litmasen paluu veti mukavasti Veikkausliiga-katsomot täyteen. Kansallissankari Litti ehti pelata vain 11 ottelua vaivojen vuoksi, mutta jätti pysyvän jäljen Veikkausliiga-historiaan. Kukaan ei ollut kokenut vastaavaa Suomessa ja tuskin vastaavaa saadaan kokea pitkään aikaan.

Vaikka Real Madrid vihaa Barcelonaa, osaa se myös arvostaa ylivoimaa. Santiago Bernabeun yleisö ei tunnetusti suhtaudu kovin positiivisesti FC Barcelonaan. Aika ajoin Real Madridin kannattajat ovat kuitenkin kunnioittaneet Barca-pelaajia aplodeilla. Kymmenen vuotta sitten Ronaldinho pelasi maagisen El Clasicon ja sai suosionosoitukset Bernabeun yleisöltä. Tällä kaudella Andres Iniesta sai kokea saman.

Barcan pelintekijä pelasi matsissa 73. minuuttia. Sinä aikana taikuri syötti Neymarin 2-0 maalin ja viimeisteli hienon kuvion päätteeksi 3-0-osuman. Barcelonan pelaaja syötti omille komealla 95 prosentin tarkkuudella. Lisäksi Iniesta haastoi onnistuneesti neljä kertaa ja katkoi hienosti vastustajan yritykset. Suvereeni esitys, jonka Valkoinen meri palkitsi aplodein.

Iniestan ja Ronaldinhon lisäksi Barcelonan pelaajista Diego Maradona on saanut Bernabeun yleisöltä aplodit jäätävistä otteista. Barcelonan pelaajien lisäksi vain yksi pelaaja on saanut seisaaltaan aplodit Bernabeunalla. Madridin yleisö on antanut suosionosoitukset Juventuksen Alessandro Del Pierolle kaudella 2008-2009. Italialainen oli ottelun tähti, kun Juventus haki hienon vierasvoiton lukemin 2-0.

Iniestaa rakastetaan myös Barcelonan kaupungin toisessa joukkueessa Espanyolissa. Espanja voitti MM-kisojen loppuottelussa vuonna 2010 Hollannin maalein 1-0. Espanyolin paidassa pelannut ja Iniestan ystävä Dani Jarguelle menehtyi sydänkohtaukseen vuotta ennen MM-kisoja. Hyvänä ystävänä ja vanhana juniorimaajoukkuekaverina Andres Iniesta omisti loppuottelun 2010 voittomaalin Dani Jarguelle. Iniestan paidassa luki: aina kanssamme Dani Jargue. Iniesta saa joka vuosi aplodit vieraillessaan Espanyolin kotiluolassa.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Suomalaisten hienoimmat maalit Mestarien liigassa

KYSYMYS: Kuka suomalainen on tehnyt hienoimman maalin Mestarien liigassa?

VASTAUS: Suurin ja kaunein liiga eli Mestarien liiga on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992-1993 lähtien ja vuosien varrella olemme nähneet suomalaisittainkin hienoja hetkiä ja unohtumattomia maaleja.

Mestarien liigassa on pelannut vuosien varrella lohkovaiheen loppuun mennessä 35 suomalaista pelaajaa. Mestarien liigan voittoa on päässyt juhlimaan kaksi suomalaispelaajaa, Jari Litmanen nosti pokaalia ilmaan Ajaxissa kaudella 1994-95 ja Sami Hyypiä Liverpoolissa kaudella 2004-2005. Ainoa suomalaisseura, joka on taistellut Mestarien liigan lohkovaiheessa, on pääkaupungin ylpeys Helsingin Jalkapalloklubi kaudella 1998-99.

Suomalaispelaajat ovat heiluttaneet maaliverkkoa yhteensä 41 kertaa ja mukana on todellisia helmiä. Top-listassa selviää, kuka suomalainen on täräyttänyt hienoimman maalin.

5. Sami Hyypiä, Liverpool vs Juventus

Sami Hyypiä osui puolivälierissä Juventusta vastaan 10 minuutin pelin jälkeen. Perus brittiläinen kulma: Gerrard antaa kulman etutolpalle, Luis Carcia liippaa pallon päällään takatolpalle, johon suomalainen astelee hienosti. Hyypiä täräyttää vasurillaan suoraan ilmasta pallon verkon perukoille. Kauden päätteeksi Hyypiä ja Liverpool juhlivat Mestarien liigan voittoa.

4. Mika Kottila, HJK vs Benfica

Suomalainen seurajoukkue on voittanut yhden ottelun Mestarien liigassa. Tämä ihme tapahtui, kun HJK voitti kaudella 1998-1999 kotikentällään Portugalin suurseuran Benfican maalein 2-0. Mika Lehkosuo vei Helsinkiläiset 1–0-johtoon pilkulta ja toisella puoliajalla Mika Kottila viimeisteli loppu lukemat 2–0 hienolla puskullaan. Kuka väitti, ettei Hirvi osaa lentää? Upeaa työskentelyä. (ajassa 0:20)

3. Jari Litmanen, Ajax vs Casino Salzburg

Kaudella 1994-1995 Ajax ja Jari olivat liekeissä. Itävaltalaispuolustus unohtaa kentän tärkeimmän miehen hetkeksi ja tulos on tuhoisa Salzburgin kannalta. Suoraan syötöstä vasemmalla jalalla hallittu laukaus oikeaan kulmaan. Casinon ruletti ei toimi Hollannissa.

2. Jari Litmanen, AC Milan vs Ajax

Kuningas-Litmanen mätti Mestarien liigassa peräti 23 maalia uransa aikana. Yhden hienoimmista maaleista Litti teki AC Milanin vieraana. Puolustuslinjasta pallo heitetään pitkänä De Boerille, joka ottaa pallon haltuun. Samaan aikaan Litmanen on lähtenyt pystyjuoksuun, johon De Boer heittää namupassin suoraan Litin lapikkaaseen. Ajaxin maestro juoksee oikeaoppisesti Franco Baresin linjan eteen, samalla maalivahti joutuu ottamaan sivuttaisaskeleita, jolloin Litmanen tykittää pallon hienosti vasemmalle puolelle. Kaunista katsottavaa. Like a hockey goal!

1. Hannu Tihinen, AC Milan vs FC Zurich

Zurich haki yllätyspisteet 1–0-lukemin ja millä maalilla!? Rautavuoren takavasara hiljentää Stadio Giuseppe Meazzan. Vuoden maali Mestarien liigassa ja samalla hienoin suomalaisen tekemä maali Mestarien liigassa. Tihinen hiljenti loputkin suomalaiset, jotka väittivät Rautavuoren olevan vain puolustava etutoppari. Väärin, nyt puhuu taito. Uskomaton häkki.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Kumpi on parempi: Litti vai Zlatan?  1

KYSYMYS: Kumpi Litti vai Zlatan on Pohjoismaitten kaikkien aikojen paras jalkapalloilija?

VASTAUS: Nyt pistit pahan. Jari Litmanen ja Zlatan Ibrahimovic ovat Pohjoismaiden kirkkainta kärkeä, mutta kyllä muitakin suuria persoonia löytyy Pohjolan perukoilta. Ruotsin Gunnar Nordahl ja Nils Liedholm olivat jumalan asemassa italian AC Milanissa, rikkoen ennätyksiä 50-luvulla. Tanskasta nousee nimet Michael ja Brian Laudrup. Norja ja Islanti voidaan unohtaa listalta, vaikka näistäkin maista on tullut kansainvälisille kentille hienoja pelaajia, mutta kirkkaimpaan kärkeen mahtuvaa tähteä saadaan vielä odottaa.

Tuomarin TOP3 Pohjolan futari-tähdet. Jos kansalla on toinen mielipide, sen voi ilmaista kommenttiketjussa.

3. Jari Litmanen

Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija, joka oli Ajaxin 90-luvun maailman parhaan seurajoukkueen moottori ja tärkein pelaaja. Litin johdolla Mestarien liigan voitto 1994-95 ja seuraavana vuonnakin suurimmassa finaalissa. Loukkaantumiset käänsivät kuitenkin uran pahasti laskuun, mutta maaginen pelaaja, joita ei synny kuin kerran sadassa vuodessa.

2. Michael Laudrup

Ehkä Pohjoismaiden taitavin pallonkäsittelijä, suorastaan maaginen. Voitti urallaan paljon: viidesti La Ligan, ensin Barcelonassa neljä kertaa ja vielä Real Madridissa kerran 1995. Mestaruus löytyy palkintokaapista myös Seria A:sta Juventuksen paidassa. Teki pelaajista parempia aivan kuin Suomen hitti-Litti.

1. Zlatan Ibrahimovic

Poikkeuksellinen yksilö. Iso, tekninen, pelisilmä huippuluokkaa ja pystyy ratkaisemaan pelejä vaikka itse. Täydellinen kärkipelaaja. Ruotsalaistaikuri, jonka arvoa kuvaa parhaiten mestaruuksien määrä. Jengi, jossa Zlatan on iskenyt maaleja, on voittanut maansa mestaruuden viimeisen 11 vuoden aikana peräti yhdeksän kertaa, tosin Juventuksen kaksi voittoa vuotta kumottiin myöhemmin oikeudessa. Maajoukkuelukematkin ovat kovat. Maaottelumatseja tilillä 95 ja verkkokin on pöllynnyt 46 kertaa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar