Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on MM-kisat.
Edellinen

Hyvää kansainvälistä ilmaveivipäivää jääkiekon ystävät!

KYSYMYS: Mikä ihme tapahtui päivälleen viisi vuotta sitten?

VASTAUS: Tänään on juhlapäivä, arvoisat leijona-fanit. Viisi vuotta sitten ihmepoika Mikael Granlund hurmasi suomalaiset ja jääkiekkomaailman kuuluisalla ilmaveivillään.

Suomalaista urheiluhistoriaa tehtiin 13. toukokuuta 2011, kun Suomi siirtyi välierämatsissa Venäjää vastaan 1-0-johtoon ja millä maalilla! Suomen 19-vuotias taituri Mikael Granlund sai kiekon Slovakian Bratislavan MM-kaukalon kulmauksessa. MM-debytantti harhautti ensin nopeasti maalin takana Venäjän NHL-puolustajan Dmitri Kulikovin, jonka jälkeen mailavirtuoosi nosti kiekon lapansa päälle ja koukkasi sen ilmasta Venäjän maaliin ohi hölmistyneen maalivahdin Konstantin Barulinin. Hallissa hetken hiljaisuus, Mikke nostaa kädet ilmaan ja niin nostaa hallin yleisökin hetkeä myöhemmin, joka ei ole aluksi uskoa, mitä juuri näki.

Miken osuma on yksi kaikkien aikojen hienoimpia ja ikimuistoisimpia arvokisamaaleja. Juurikaan tuota hienompaa maalia ei yksittäinen pelaaja voi kaukalossa tehdä. Maalin arvo oli Leijonillekin suuri: Ilmaveivi siivitti Suomen välierävoittoon ja finaalissa myöhemmin murskattiin Ruotsi peräti 6-1.

Ilmaveivistä revittiin Suomessa kaikki ilo irti. Tilanne mm. ikuistettiin postimerkille. Mikael Granlund on esittänyt jo näissäkin kisoissa otteita, joista voisi tehdä lisää postimerkki-painoksia. Vai mitä sanotte miken tupla-puikoista Yhdysvaltoja vastaan. Taikuria ei pysäitä kukaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Hiihtotraumoista yli

KYSYMYS: Kuinka suosittua hiihto on?

VASTAUS: Hiihdon harrastajamäärissä on iso ero riippuen siitä, puhutaanko kilpa- vai kuntourheilusta. Kuntohiihtäjiä on 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan 810 000. Määrästä on sulanut vuosituhannen alusta yli satatuhatta ihmistä. Isoissa kaupungeissa pelataan perinteisesti paljon joukkuelajeja, joten kaupungistumisen lisääntyminen tarkoittaa usein hiihtämisen vähentymistä. Viime aikoina on kyllä ollut havaittavissa orastavaa hiihtointoilua, jossa sukset laitetaan alle esimerkiksi retkeilytarkoituksessa. Ihmiset alkavat päästä yli ala-asteen liikuntatuntien hiihtotraumoistaan.

Kilpaharrastajia on Kihun faktapankin mukaan yhdeksäntuhatta. Se on edelleen iso suomalainen laji. Hieman isompi kuin judo, uinti tai ammunta, pienempi kuin lentopallo, koripallo, keilailu tai pesäpallo.

Suosiota voi mitata paitsi harrastajamäärillä, myös huomion määrällä. Suomalaisten hiihto on, havuja perkele, ollut aina iso osa kansallisidentiteettiä. Traumoista ollaan pääsemässä yli tässäkin ja Lahden 2001 kotikisojen kauhut alkavat vaihtua tuoreempiin muistoihin “Musti” Jauhojärven ja Iivo Niskasen sankariteoista.

Toivottavasti Falunissa kuullaan vastaavia hehkutuksia, mitä Ylen selostajakaksikolta viime kevään olympialaisissa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Loikkari ratkaisi voiton Itä-Saksalle

KYSYMYS: Hävisikö Länsi-Saksa tahallaan Itä-Saksalle vuoden 1974 MM-kisoissa?

VASTAUS: No nythän kysymyksen pistit. Länsi-Saksa ja Itä-Saksa ovat kohdanneet historian aikana ainoastaan kerran ja tämä tapahtui vielä Länsi-Saksan koti-MM-kisoissa vuonna 1974. Voiton nappasi kaikkien yllätykseksi Itä-Saksa, varsin saksalaisin lukemin 1-0.

Itä-Saksa arvottiin samaan alkulohkoon Länsi-Saksan kanssa. Maiden poliittiset välit olivat hiljattain menneet parempaan suuntaan, mutta tunnelma Hampurissa maiden välisessä ottelussa oli silti jännittynyt ja sähköinen. DDR järisytti koko maailmaa voittamalla yllättäin ottelun. Ottelun ainokaisen teki Jurgen Sparwasser, joka itse myöhemmin loikkasi Länsi-Saksan puolelle. Hampurin stadionille oli ahtautunut yli 60 000 ihmistä, joista vain 1500 oli idän puolelta.

Jo ennen ottelua puhuttiin ottelun tärkeydestä ja ottelun jälkeen vielä enemmän. Molemmat joukkueet olivat jo varmistaneet seuraavaan lohkovaiheeseen pääsyn, kävi matsissa miten tahansa. Tuona vuonna ei vielä MM-tasolla pelattu pudotuspelejä, vaan välierälohkot.

Tuomari ei valitettavasti ollut paikalla, mutta on kuitenkin sataprosenttisen varma, että Länsi-Saksa taktikoi lohkon päätöspelissä välttääkseen saman välierälohkon kisojen ennakkosuosikin Hollannin kanssa. Lohkon kakkossija toi Länsi-Saksalle vastaan välierälohkossa Ruotsin, Jugoslavian ja Puolan. Itä-Saksan lohko oli niin sanottu kuoleman lohko. Vastaan asteli futiksen suurmaat Hollanti, Brasilia ja Argentiina. Länsi-Saksa voitti kaikki ottelunsa ja kohtasi Hollannin vasta finaalissa, kun taas Itä-Saksa jäi mitalleitten ulkopuolelle, voittamatta matsiakaan. Kisojen isäntämaalle DDR-tappio oli lopulta kisojen ainoa häviö. Länsi-Saksa vei finaalin ja päihitti Hollannin maalein 2-1. Saksan Jalkapallohistoriassa kyseistä matsia muistellaan yhä nostalgiamielessä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Susi-invaasiosta Bilbaoon ja tappiolle hurraamisen hienoudesta  2

Susijengin fanit pistivät parastaan Bilbaossa. Kuva: BasqueT Country - Promoting Basketball Major Events in Bilbao
Susijengin fanit pistivät parastaan Bilbaossa. Kuva: BasqueT Country - Promoting Basketball Major Events in Bilbao

KYSYMYS: Eikö se ole hieman naurettavaa, että korisfanit huusivat MM-kisakatsomossa innoissaan, vaikka kentällä tuli turpaan?

VASTAUS: Ei, se ei ole naurettavaa. Susijengifanien luokkaretki Bilbaoon on suomalaisen fanihistorian ehdottomia tähtihetkiä.

Pakko myöntää, että koripallon MM-kisareissu Bilbaoon nostatti tipan Baskimaahan ahterinsa raahanneen Tuomarin linssiin. Se ei johtunut väsyneen Susijengin tiukoista tappioista tai jatkopaikan sössimisestä. Tunne otti vallan, kun tuhansittain suomalaisia jatkoi kannustustaan tappionkin hetkellä.

Avausmatsissa USA:ta vastaan oli Maamme-laulusta asti selvää, että ottelun tulos on toissijainen. USA nuiji Suomen maanrakoon, mutta yleisö ei suostunut taipumaan. Taalaliigan tähdet pääsevät harvoin, jos koskaan, pelaamaan noin äänekkään yleisön edessä, sillä jenkkikulttuurissa urheilutapahtumiin mennään pikemminkin syömään hodareita perheen kanssa ja seuraamaan pelin oheen tarjoiltavia show-elementtejä tv-aikalisien aikana. Bilbaossa suomalaiset huusivat äänensä käheiksi ja antoivat kunnioitusta omille loppuun saakka.

“En ole ikinä pelannut tällaisen yleisön edessä”, sanoi USA:n riveissä pelannut Klay Thompson ottelun jälkeen.

“Tuntui kuin he reagoisivat jokaiseen koriin kuin se olisi voittokori”, suitsutti Stephen Curry.

Voitto Ukrainasta selkäsaunan jälkeisenä päivänä tarjosi matkalaisille hurmoksen.

“Kansainvälisessä koripallossa ei ole koskaan ollut samanlaista ilmiötä kuin Suomen Susijengi”, kirjoittaa Fiba.comin Jeff Taylor summatessaan havaintojaan suomalaisinvaasiosta.

Tappioita ei ole helppo kohdata, mutta niiden ei pidä antaa lannistaakaan. Tuskin yksikään suomalaisfani kruisaili läpi turnauksen ilman tuskan tunteita. Henkisesti synkimmät hetki osuivat monelle kolmannen pelin tappioon Dominikaanista tasavaltaa vastaan. Heikko peli, surkeat tuomarit, Ukraina-voiton nostattamat toiveet ja kasautuva reissuväsymys ei ole todellakaan hyvä yhdistelmä. Pää nousi uudestaan pystyyn nopeasti pelin jälkeen.

Turkki-matsia tiukempaa tappiota ei voi koripallossa kokea. Se oli jo niin naurettavaa, että se piti ottaa läpällä.

Muissa lohkon matseissa tunnelma oli kuin varjo Suomen peleihin verrattuna. Yleisöä oli huomattavasti vähemmän ja jos sitä sattui olemaan, suuri osa oli suomalaisia. Bilbaon katukuvassa valkoinen ja sininen erottuivat joka puolella, öisillä terasseilla ja poikkeuksellisen aurinkoisilla kaduilla.

“We will never forget Finnish people stay at this FIBA World Cup Championship in Bilbao”, hehkuttaa koripallon edistämiseen Baskimaassa tarkoitettu BasqueT Country jakaessaan susifanien kuvia Facebook-sivulleen.

Suomalaisturistit kiittivät vastaanotosta käyttäytymällä suhteellisen hyvin, eikä ylilyöntejä tullut vastaan kaupungilla tai areenan edestä löytyneellä fanzonella. Suomalaisten kohtaamispaikkaa “Sudenpesää” isännöineen hotelli Ercillan johtajan kerrotaan sanoneen, että kymmenen brittiä tekee yleensä pahempaa vahinkoa päivässä, mitä 10 000 suomalaista viikossa.

Rähinöiden sijaan vastaan tuli useita porukoita, joissa paikallinen nuoriso oli kosiolla suomalaisten kanssa. Skandinaavinen vaaleus näytti kiinnostavan baskeja yhtä lailla, mitä etelän tumma tulisuus suomalaisia.

Päätösmatsissa yleisö kannusti seisaltaan joukkuetta pahimman pettymyksen hetkellä. Uusi-Seelanti olisi pitänyt kaatua, mutta joukkueen energiavarannot oli imetty tyhjiin. Viimeinen kiri saatiin puhtaasti fanien tuella ja suosionosoitukset jatkuivat vielä pelin päätyttyä.

Tuhansilla suomalaisilla on nyt tämä kokemus plakkarissa loppuelämänsä. Ehkä se pikku hiljaa muuttaa tätä voitonhimoista kansaa.


Kuolemia, katoamisia ja paniikkia – tätä on shakki vuonna 2014
  1

Kuva: © cirquedesprit / Fotolia.com

KYSYMYS: Shakin olympialaisissa kuoli kaksi ja katosi viisi – mitä helvettiä?

VASTAUS: Niinpä! On ollut Tromssassa melkoiset kisat.

45-vuotias uzbekistanilainen Alisher Anarkulov, shakin maailmanmestari näkö- ja kuulovammaisten sarjassa, löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan torstai-iltana 14. elokuuta sydänkohtauksen saaneena. Aiemmin samana päivänä Seychellejä kisoissa edustanut sveitsiläislähtöinen Kurt Meyer, 67, sai sydänkohtauksen kesken Ruandaa vastaan käydyn ottelun ja kuoli myöhemmin sairaalassa.

Meyerille yritettiin antaa ensiapua paikan päällä defibrilaattorilla. Tämä johti norjalaisen The Local -verkkosivuston mukaan paniikkiin kilpailijoiden keskuudessa, sillä elvytysvälineitä erehdyttiin luulemaan aseeksi ja tapahtumia terrori-iskuksi. Tilanne kuitenkin laukesi nopeasti.

Lisäksi Burundin naisten shakkimaajoukkueen ja kahden huoltajan epäillään suunnittelevan loikkaamista Eurooppaan, sillä he eivät ilmestyneet sovittuihin otteluihinsa Tromssassa. Heidän hotellihuoneensa löydettiin myöhemmin tyhjillään. NewsInEnglish.no-sivuston mukaan mitään laitonta ei kuitenkaan ole tapahtunut, sillä kaikki kadoksissa olevat burundilaiset ovat täysi-ikäisiä ja heillä on voimassaolevat määräaikaiset Schengen-viisumit. Burundin joukkueen kapteenin mukaan naiset ovat mahdollisesti matkustaneet Osloon.

Seuraavat shakin olympialaiset käydään 2016 Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa. Tuomari lähtee videokamera olalla mestoille, sen verran villiltä vaikuttaa meininki.


Muistatko nämä MM-kisojen tähdenlennot?

KYSYMYS: Kuka on näiden MM-kisojen tähdenlento?

VASTAUS: On vaikea nostaa esiin yhtäkään täysin puskista tullutta yksilöä, mutta Costa Rican joukkuetta ja ennakkoluulotonta pelitapaa tullaan muistelemaan pitkään. Mikäli Hollannin Klaas-Jan Huntelaarin peliaika on jatkossakin yhtä kortilla, on hänen roolinsa Meksikon kaatamisessa melkoinen sankarteko.


Mutta muistatko nämä “one-hit-wonderit” vuosien ja MM-turnausten varrelta?

Said al Owairan



Saudi-arabialainen Said al Owairan pelasi koko uransa Al-Shababin riveissä Riadissa. Hän teki maajoukkueelleen 24 maalia 50 maaottelussa, mutta hänen suuri vuotensa oli 1994. USA:n kisoissa al Owairan iski Belgian verkkoon upean soolomaalin, joka valittiin Fifan järjestämässä äänestyksessä viime vuosisadan kuudenneksi upeimmaksi maaliksi. Al Owairan valittiin 1994 myös Aasian vuoden futaajaksi.

Vuonna 1996 al Owairanin ura koki kolauksen, kun hän jäi poliisin haaviin Saudi-Arabiassa ulkomaalaisten naisten seurasta ja alkoholia veressään. Häntä pidettiin vangittuna puolisen vuotta, jonka jälkeen hän palasi vielä viideksi vuodeksi Al-Shababiin maaleja sylkemään.

Yordan Lechkov

Vaikka häntä pidetäänkin yhtenä Bulgarian historian parhaista pelaajista, Yordan Lechkov teki maalleen vain viisi maaottelumaalia. Yksi niistä oli sitäkin tärkeämpi.

Vuoden 1994 MM-kisojen puolivälierässä Lechkov kurotti kaljun päänsä Zlatko Jankovin keskityksen eteen. Upea pusku vei Bulgarian taas johtoon ja riitti tiputtamaan Saksan, puolustavan mestarin.

Bulgarian kultainen sukupolvi kuitenkin taipui välierässä Italiaa vastaan ja pronssiottelussa Ruotsi oli selvästi parempi. Lechkov näytti elon merkkejä vielä EM-kisoissa 1996, mutta sen jälkeen maalihanat alkoivat tyrehtyä sekä maa- että seurajoukkueissa.

Salvatore Schillaci


Italian Salvatore Schillaci oli vuoden 1990 MM-kisojen yllätystähti kuudella maalillaan.

Ensimmäisessä alkulohko-ottelussa Itävaltaa vastaan hän tuli vaihdosta kentälle ja iski voittomaalin. USA:ta vastaan vaihtomies ei osunut, mutta Tsekkoslovakiaa vastaan aloituskokoonpanoon päässyt “Totò” iski taas.

Jatkopeleissä Schillaci osui Uruguayta ja Irlantia vastaan. Välierässä Argentiinaa vastaan hän piti paikkansa avauksessa – Roberto Baggio sai väistyä Gianluca Viallin tieltä. Schillaci iski taas, mutta Argentiina eteni finaaliin.

Schillaci ratkaisi rankkarillaan vielä pronssimatsin. Turnauksen jälkeen hän pelasi pari rikkonaista kautta Juventuksessa, sitten Interissä, ja päätyi lopulta jäähdyttelemään Jubilo Iwatan joukkueeseen Japanin J-liigaan.


Tässäkö MM-futiksen komeimmat tuuletukset?


KYSYMYS: On tullut tässä kisojen aikana taas nähtyä jos minkälaista tuuletusta. Eikö tuo kolumbialaisten harrastama elvistely voitaisi jollain kitkeä kuningaspelistä?

VASTAUS: 

Tuulettava pelaaja saa varoituksen, jos hän kiipeää katsomorakenteisiin, riisuu pelipaitansa tai peittää päänsä. Tämän tulkinnan mukaan Klaas-Jan Huntelaar olisi voinut saada kortin komeasta tuuletuksestaan Meksikoa vastaan. Koreografioita tai kentältä poistumisia ei katsota hyvällä, vaikkei niistä korttia useimmiten annetakaan. Kolumbialaisten touhua voitaisiin toki suitsia mutta se olisi näiden karnevaalien hengen vastaista.

Provosoiva tuulettaminen on toinen asia. Viimeisellä kaudellaan Boca Juniorsissa Carlos Tevez ajettiin ulos Copa Libertadoresin välierien toisessa osaottelussa, kun hän esitti River Platen fanien edessä kanatanssia. Nicolas Anelkan quenelle-tuuletus on omanlaisensa farssi ja Kreikkalainen Giorgos Katidis sai reilu vuosi sitten elinikäisen kilpailukiellon Kreikan maajoukkueisiin natsitervehdyksen vuoksi.

Tässä Tuomarin hyväksymien MM-futistuuletusten Top3.

3. Julius Aghahowan maali jäi Nigerian ainoaksi vuoden 2002 MM-kisoissa, joten sitä sopikin tuulettaa.

2. Kreikkaa vastaan tehtiin 1994 MM-kisoissa kymmenen maalia. Tässä yksi niistä. Ja Finidi Georgen eläimellinen tuuletus päälle.

1.Tunne puhuttelee Tuomaria. Marco Tardellin maailmanmestaruuden ratkaissut maali vuodelta 1982 ja tuuletus sen mukaan.


MM-jalkapallo: Saako Suárez yhä potkia ilmapalloja lastenkutsuilla?

KYSYMYS: 

Oliko Luis Suárezin saama rangaistus Tuomarin mielestä riittävä?

VASTAUS: Luis Suárezin saama rangaistus on ehdottomasti liian kova, vaikka uruguaylainen onkin rikoksenuusija ja joidenkin mielestä paska jätkä. Jotakin Fifan antaman tuomion kovuudesta kieli sekin, että Suarezin uhriksi joutunut italialaistoppari Giorgio Chiellini moitti sitä myös turhan rankaksi. Törkeä temppu huusi pelikieltoa, mutta rangaistuksen muut osat ovat turhaa nöyryyttämistä.

Läppä alkoi lentää Twitterissä välittömästi tuomion tultua julki. Hashtagilla “ThingsSuarezCantDo” löytyy asioita, joita Suárez ei saa pannansa aikana tehdä, kuten palauttaa palloa jos se lentää aidan yli hänen takapihalleen tai potkia ilmapalloja lastenkutsuilla. Tai pitää sukkia joissa on jalkapallon kuvia.

Suárezin haukkua törkeämpiä ja vahingollisempia tekoja sattuu jalkapallokentillä vuosittain satoja. Osasta seuraa rangaistus, osa menee ohi. Esimerkiksi Ranskan Olivier Giroud syyllistyi alkulohkojen viimeisen kierroksen ottelussa paljon vahingollisempaan toimintaan. Ecuadorilaistopparien puristuksessa hiiltynyt hyökkääjä jakoi vartissa kyynärpäillään monta sellaista iskua, jotka ovat aggression osoituksina aivan eri luokkaa kuin pureminen.

Suárezin teko on erityisluontoinen ja erityisen näkyvä. Siksi rangaistuskin on erityisen kova. Ja koska puruepisodi tapahtui jalkapallon suurimmalla mahdollisella näyttämöllä, läimäisi Fifa tuomioon jeesustelulisää.


Pureminen tuntuu olevan jalkapallomaailmassa kovin paheksuttua, vaikka sen tekisi vain hellästi näykkäisten. Sevillan kasvatti Francisco Gallardo sai vuonna 2001 pelikieltoa ja sakkoa, tosin Espanjan jalkapalloliitolta, kun hän puri maalia tuulettanutta joukkuekaveriaan Jose Antonio Reyesiä pippelistä.




Miksi Hulk on Hulk?  1

KYSYMYS: Brassipelaajilla on hassuja yksiosaisia nimiä, kuten Hulk. Miksi näin?

VASTAUS: Koska se on Brasiliassa maan tapa. Ihmisillä, kuten Hulkilla, on sekä oikea nimi ja lempinimi. Brasiliassa lempinimi vain painaa vaakakupissa enemmän kuin esimerkiksi meilläpäin. Homma pätee muihinkin kuin futaajiin. Presidentti on Lula ja lääkäreilla, virkamiehillä ja muilla virallisemmilla tahoilla on käytössä lempinimi.

Taustalla vaikuttaa myös huono luku- ja kirjoitustaito: yksinkertaiset nimet ovat helppoja omaksua ja käyttää. Toisin kuin Suomessa, jossa nimen tärkein tehtävä on täyttää erilaisia byrokraattisten kaavakkeiden kenttiä.

Testaa, mikä on sinun brassinimesi.

Brassinimi saattaa muodostua vanhempien nimien perusteella: Rosangelan ja Edilsonin tyttärestä saattaa tulla Edisangela. Nimi saattaa jatkaa sukulaisten joukossa: Edisangelan sisaruksia voisivat olla Edinalva, Edinusa ja Edinalvo. Joskus lempinimet peilaavat aiempia sankareita: Ronaldao on iso-Ronaldo ja Ronaldinho pikku-Ronaldo.

Joskus lempinimet ovat lyhenteitä oikeasta nimestä: pressa on Lula, vaikka hänen oikea nimensä on Luiz Inacio da Silva. Joskus niillä ei ole mitään tekemistä oikean nimen kanssa: Pele on Pele, vaikka koko nimi on Edson Arantes do Nascimento. Pele nimen taustalla on fanitussuhde Beli-nimiseen pelaajaan. Pele ei osannut lausua Beliä, joten siitä tuli Peli, josta myöhemmin Pele.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että Brassinimet ovat hemmetin cooleja. Järkälemäisen Hulkin lempinimen taustalla on tietenkin sarjakuvainnostus. Kun sarjakuvista pitänyt pikkupoika rynni kentällä, kannusti isä kentän laidalla: “Anna palaa, Hulk!”


Mitä Brasilian kaduilla tapahtuu?

KYSYMYS: Mitä Brasilian kaduilla tapahtuu kisojen aikana?

VASTAUS: Rion kaduilla tehdään muutakin kuin sambataan. Siellä pyritään kääntämään maailman huomio FIFAn kieltämättä kyseenalaisiin toimintatapoihin.

Isolle osalle brasilialaisista jalkapallo on valtava osa elämää. Sitä paitsi seurataan, siitä saadaan elantoa, esimerkiksi myymällä vesipulloja areenan liepeillä. Nyt FIFA on potkinut porukan myyntiaikeineen useiden kilometrien päähän. Kun isot urheilukisat viedään lähes mihin tahansa, syntyy purnausta ja ihan aiheesta – näin on käynyt Pekingin olympialaisissa ja Etelä-Afrikan MM-kisoissa. Mestat pusketaan täyteen toinen toistaan hienompaa kisarakennusta, kun kaupungin infrastruktuuri vaatisi kehittyäkseen jotain ihan muuta.

HBO:n John Oliver tekee selvää ongelmista huumorin kautta. Hän antaa brasilialaisille karvanpoistosta tutun vertauksen: raha on kuin ihokarvat ja FIFA vahaa, joka tunkeutuu joka paikkaan ja kun homma on ohi, se repäistään irti ja se vie karvat mukanaan.

Brasiliassa suurin mielenkiinto kohdistuu kentälle, mutta osa katsoo myös kentän ulkopuolelle. Siellä touhuaa esimerkiksi yhden Tuomarin suosikkimedioihin lukeutuvan Vicen toimittaja, joka tallentaa tilannetta, jota lähetetään suorana lähetyksenä nettiin. Harvoin mennään näin iholle, kun otetaan selvää, miten pahat uutisoidut mellakat todella ovat. Poliisien pakkokeinojen todistaminen niin läheltä, että joutuu itse kärsimään kyynelkaasusta, on hieman eri asia kuin esimerkiksi eräänkin meritoituneen suomalaistoimittajan raportti, jossa hän Ranskan mellakoiden aikaan tyytyi kertomaan hotellinsa edestä tyytyväisenä, että mellakoita on lähes mahdoton löytää, vaikka ne riehuivat parin korttelin päässä.

Edellinen