Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on loukkaantuminen.

Maailman loukkaantunein huippufutari

KYSYMYS: Kuka huippufutari on kärsinyt viime vuosina eniten loukkaantumisia?

VASTAUS: Kyllä sen täytyy olla Bayern Munchenin huippu toppari Holger Badstuber, joka on ollut loukkaantuneena yli puolet urastaan ja onni ei tunnu kääntyvän millään.

Seitsemän kautta Badstuber on pelannut ammattilaistasolla ja aina Bayern Munchenin väreissä. 26-vuotias puolustaja on yksi maailman parhaista vasenjalkaisista toppareista, vaikka on lähes aina lasaretin puolella. Ensimmäiset vuodet menivät vielä jotenkuten ehjänä, mutta viimeiset neljä vuotta ovat pelaajalle olleet suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Kolmen ensimmäisen kauden aikana toppari ehti vakuuttaa Bayernin organisaation ja koko futismaailman otteillaan. Miestä oltiin viemässä Englantiin tai Espanjaan hyvien otteiden ansiosta. Munchen ehti tulla rahanippujen kanssa väliin ja pääsi kirjoittaa miehen kanssa sopimuksen vuoteen 2017 asti, kunnes alkoi uskomattoman huono tuuri loukkaantumisten kanssa.

Saksan maajoukkueessa 31 kertaa esiintynyt Badstuber oli pahimmillaan loukkaantumisten takia 19 kuukautta poissa kentiltä. Toppari loukkasi polvensa 1. joulukuuta 2012 ottelussa Borussia Dortmundia vastaan. Ristisideoperaation jälkeen edessä oli pitkä toipumisjakso ja ikävää takapakkia tuli sen myötä, että polvi jouduttiin operoimaan vielä toistamiseen. Kaudella 2014-2015 alku näytti lupaavalta, mutta loukkaantumiset sotkivat jälleen kauden kevät kausi menikin parannellessa vakavaa reisivammaa.

Tällä kaudella mies ehti edustaa baijerilaisia yhdeksässä eri matsissa, ennenkuin hän mursi harjoituksissa nilkkansa, taklattuaan joukkuekaveri David Alabaa. Badstuber joutui leikkaukseen ja pakki joutuu kolmeksi kuukaudeksi sivuun eli loppukausi jälleen paketissa. Jos jotain hyvää haluaa hakea tilanteesta, onneksi miehellä ei mennyt taas polvi.

Loukkaantumisherkkä saksalainen on ammattilaisurallaan pystynyt pelaamaan vain kaksi täyttä kautta, 2009-10 ja 2011-12. Badstuber itse suhtautuu viimeisimpään loukkaantumiseensa positiivisesti ja usko palaavansa entistä parempana takaisin. Ainakin miehellä on kokemusta vastaavista tilanteista. Peliä hyvin lukeva ja loistavan syöttövalikoiman omaavaa topparia kaivataan kentälle. Never give up!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


LeBron James ja Shaq O`Neal tyrmäävät katsojia

KYSYMYS: LeBron James tyrmäsi katsojan. Eikös Shaq O`Neal tehnyt pahempaa jälkeä aikanaan omalla katsomohypyllään?

VASTAUS: LeBron James tyrmäsi kirjaimellisesti katsojan Clevelandin ja Oklahoman välisessä NBA-matsissa. Shaq tykkäsi hypätä katsomoon myös, mutta ei onneksi noin pahalla jäljellä. Onneksi Shaq ei osunut kehenkään, mutta hyvä stoori tästä saadaan.

Tähtigolffari Jason Dayn vaimo Ellie Day toipuu tällä hetkellä kunnon taklauksesta, jonka sai itse huipulta LeBron Jamesilta kesken huippumatsin. Ellie Day oli seuraamassa lähituntumassa Clevelandia ja erityisesti LeBron otteita, ja läheltä nainen pääsi suosikkinsa näkemäänkin. Tähti tavoitteli palloa ja pelasi loppuun asti tilanteen vauhdikkaasti kentän laidalta. 113 kiloa römähti tilanteessa kentän laidalla tuoliriviin ja suoraan Dayn päälle. Daytä paikkailtiin aikansa ja kun niskatuet olivat paikoillaan vietiin ensiavun jälkeen paareilla ambulanssiin ja suoraan sairaalaan. Onneksi tilanteessa ei käynyt pahemmin, sillä Day paranee ison miehen mällistä.

Shaq O`Neal oli kyllä urallaan vastaavissa tilanteissa ja kuin ihmeen kaupalla missään tilanteessa ei tarvinnut tuoda paareja kentälle, vaikka luulisi 150 kilon mörssärin alle jäävän ja helposti. Parhaimmat ja kokonaisuudessaan parhaimmat hypyt Shaqiltä nähtiin Phoenixin paidassa. Yhden viikon aikana sattui ja tapahtui parikin hyppyä, jonka muistavat varmasti myös omat pelaajat.

Phoenix Suns kohtasi kotikentällään San Antonio Spursin. Kolmannen erän tiukka tilanne ja kova vastustaja saivat Shaqin antamaan kaikkensa kentällä. 216 pitkä ja 150 kiloa lentää kuin Supermies katsomoon ja ihmeen kaupalla kaikki selviävät tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Tilanne sai jatkoa samalla viikolla Memphisin astellessa kylään. Tällä kertaa pallo karkaa omaa vaihtopenkkiä kohden. Hyvin oli penkkipelaajilla ja valmennusportaalla muistissa edellinen hyppy. Kaikilla tuntuu olevan tilanteessa olevan hauskaa, vaikka tulos olisi voinut olla pahempikin.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Tuulettaminen on vaarallista puuhaa

KYSYMYS: Onko Gary Lewinin nilkka jo kunnossa?

VASTAUS: Nyt piti Tuomarinkin hetki miettiä! Mutta tarkoitat siis Englannin fysiota, joka teloi jalkansa MM-kisoissa Daniel Sturridgen Italiaa vastaan tekemää maalia tuulettaessaan. Lewinin pohjeluu murtui kahdesta kohtaa ja nilkka meni sijoiltaan. Mies kannettiin kentällä paareilla ja lennätettiin kotiin leikattavaksi ja toipumaan. Bummer. Harvoin on nähty yhtä lannistunutta katsetta jalkapallokentän laidalla.

Rio Ferdinand joutui pyytämään ottelun jälkeen anteeksi twiittejään, joissa kehotti Lewiniä miehistymään. “What happened to running it off?”, toppari vitsaili. Telegraph vertasi Lewinin loukkaantumista Arsenalissa pelanneet Eduardon jalan napsahtamiseen vuonna 2008. Ironista sekin, että Lewin oli Eduardon loukkaantumisen aikaan Arsenalin fysioterapeutti – hänen ansiokseen katsottiin, että Eduardo ylipäätään palasi pelikentille vajaa vuosi loukkaantumisensa jälkeen.

Vallalla on edelleen käsitys, jonka mukaan Lewin loukkaantui, koska laskeutui tuuletuksestaan vesipullon päälle. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Oikeastihan vamma syntyi, kun Lewin tuli hypystään alas liukkaalle tekonurmipalalle teknisen alueen reunalla. Lewin liukastui ja kaatui selälleen, samalla kun vasen jalka liukui eteenpäin ja pysähtyi äkisti tekonurmipalan ja nurmen epätasaiseen reunaan. Telegraphin mukaan Frank Lampardkin peitti silmänsä Lewinin kintun nähdessään.

Onnettomuus päätti Lewinin huikean putken: 1208 Arsenalin matsia ja 205 peliä Englannin maajoukkueen kanssa ilman sairaslomapäiviä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Ystävyys tekee kipeää – näin surutta taklataan näytösotteluissa

KYSYMYS: 

Miksi pelataan ystävyysotteluita?

VASTAUS: Sitä miettivät varmasti edelleen Meksikon Luis Montes ja Ecuadorin Segundo Castillo, jotka törmäsivät toisiina 12 päivää ennen MM-kisoja pelatussa matsissa. Molempien kisat jäivät väliin.

Jalansija uusilla markkina-alueilla lienee tärkein tekijä siinä, että useimmat britti- ja espanjalaisseurat ovat suunnanneet reissunsa kauden alla usein eri puolille Aasiaa. Tänä vuonna MM-kisat sekoittivat pakkaa, joten valtavia rundeja ei nähty.

Harjoitusotteluista puhutaan laiskatempoisina höntsäotteluina, mutta toisaalta ne ovat monelle nuorelle pelaajalle tärkeä näytön paikka. Siksi yli-innokkuus saattaakin välillä johtaa ikäviin tilanteisiin, kuten Tuomari teille nyt osoittaa.

Fenerbachen Bruno Alves ajoi Chelsea-kärki Diego Costaa surutta sukille Turkissa pelatussa hyväntekeväisyysturnauksessa. Katso suoritus yltä.

Evertonin James McCarthy taas joutui tämän pulkkataklauksen kohteeksi harjoitusottelussa Celta Vigoa vastaan. Taklaus videolla ajassa 6:30.