Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2016.
Seuraava

Ikihonka Peltonen


KYSYMYS: Muistaako Tuomari Veikkausliigassa temmeltäneet Apan ja Gorin? Mistä siinä oli oikein kyse?

VASTAUS: Muistaahan Tuomari hyvin nuo iloiset veijarit Apan ja Gorin. Elettiin vuotta 2010, kun ”veljekset” Tuomas Peltonen ja Hermanni Vuorinen heittivät itsensä kunnolla peliin FC Hongan markkinointiryhmänä. Kaksikko pelasi FC Hongassa, Peltonen tukki maalinsuuta ja Vuorinen paukutteli maaleja. FC Hongassa haluttiin pelaajia mukaan Honka TV:n ottelupuffeihin. Vuorisella se sopi hyvin opiskelukuvioihin ja niinpä Apa ja Gori aloittivat seikkailunsa Honka TV:ssä. Säännöllinen yhteistyö loppui, kun Hermanni alias Apa Vuorinen siirtyi kesken kauden belgialaiseen Charleroihin. Sen jälkeen Apa ja Gori esiintyivät enää satunnaisesti.

Vaikka videoista välillä paistoi sisäpiiriläppä, olivat ne kaikkiaan varsin omalaatuisia ja viihdyttäviä, ja niiden suunnitteluvaiheessa pelaajilla ainakin oli ollut hauskaa. Vastaavanlaisia pelaajien tempauksia kameran edessä on Veikkausliigaseuroissa ollut tiettävästi myös MyPassa ja Jarossa. Tuomari esittääkin vastakysymyksen Veikkausliigajoukkueille, että miksi nyt kun sosiaalinen media elää kultakauttaan, eivät pelaajat enää heittäydy samalla tavalla kameran eteen?

Jos kaksikon toisesta osapuolesta vielä puhutaan hetki, niin Tuomas Peltonen oli muutenkin FC Hongalle ja Veikkausliigalle merkittävä pelaaja. Vaikka Gori eli Tupe oli Lahden Reippaan kasvatti, voidaan häntä pitää ikihonkana. Ensimmäisen kerran hän esiintyi FC Hongan paidassa kausilla 2001–2003, jonka jälkeen edessä oli vuoden visiitti FC Hämeenlinnaan kaudeksi 2004. Sen jälkeen Tupe edusti espoolaisseuraan peräti yhdeksän kautta peräkkäin ja voitti kolme hopeaa. Ura loppui 36-vuotiaana hopeajuhliin vuonna 2013.

Luotettava ja tunnollinen pelaaja ajoi vahvasti myös pelin kehittämiseen liittyviä asioita Veikkausliigassa. Hän toi vahvasti esille mielipiteensä muun muassa siitä, että jokainen Veikkausliiga-ottelu tulisi pelata samanlaisella pelipallolla. Nythän näin on, kun Veikkausliigan ja Selectin yhteistyö on kestänyt jo kolme vuotta.

Todellisen kulttuuriteon Tuomas Peltonen teki yhdessä toisen entisen Veikkausliigapelaajan Joonas Sareliuksen kanssa, kun he kirjoittivat vuonna 2012 kirjan Veikkausliigan Tarinat ja Sankarit. Historiateos kuvaa Veikkausliigan historiaa 20 vuoden ajalta ja kertoo mielenkiintoisia tarinoita kentältä ja kentän ulkopuolelta.

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Valioliigan suomalaismaalit

Kuva: BillionPhotos.com / Fotolia
Kuva: BillionPhotos.com / Fotolia

KYSYMYS: Suomalaiset ovat tehneet Valioliigassa yli 100 maalia, mutta ovatko suomalaiset koskaan onnistuneet tekemään maalia vastakkain pelatessa?

VASTAUS: Kyllä ovat. Tämä ihme nähtiin kerran 2000-luvun alkuvaiheessa, joka oli todellista kulta-aikaa suomalaisessa jalkapallossa Valioliigan osalta.

Valioliigassa on historian saatossa pelannut yhteensä 16 suomalaispelaajaa. Matseja sinivalkoisilla on alla noin 1500 ja maaleja omat pojat ovat tehneet yhteensä 107. Maalinteossa on onnistunut 10 eri suomalaispelaajaa. Viimeisestä maalista on jo aikaa, ja viimeisin pelaajakin pelasi Valioliigassa viimeksi kaudella 2014-2015 (Jussi Jääskeläinen).

Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Teemu Tainio, Mikael Forssell, Antti Niemi, Jussi Jääskeläinen ja Jonatan Johansson. Siinä hieman suomalaisia Valioliigassa vuosituhannen alussa. Nimiä, jotka olivat samalla suomalaisia, mutta myös tähtipelaajia omalle joukkueelle. Enää liigassa ei edes ole miehiä vaihtopenkillä. Afrikkalaiset ja aasialaiset vievät nykyään suomalaisten pelipaikat, ja todellisuudessa meidän pelaajakehityksemme jauhaa paikallaan. Muualla mennään lujaa ja tehdään asioita meitä paremmin. Kylmä fakta, mutta totta.

2000-luvun alussa lähes joka toisessa Valioliigaottelussa pelasi suomalainen, ja maalejakin syntyi tasaiseen tahtiin. Sami Hyypiä teki Liverpool-urallaan yli 20 maalia ja Mikael Forssellkin mätti parhaalla kaudellaan Birminghamin paidassa huimat 17 maalia. Kaudella 2000-2001 Charlton Athleticin väreissä Jonathan Johansson teki 14 maalia ja olisi ollut kovemmassakin vireessä, jos loukkaantumiset eivät olisi sotkeneet kautta.

Samalla kaudella Jonathan Johansson teki suomalaista jalkapallohistoriaa nykyisen SJK päävalmentajan Simo Valakarin kanssa, joka edusti samaan aikaan Derby Countya. 2-2 päättyneessä matsissa nimittäin molemmat onnistuivat maalinteossa. Tämä on ainut kerta, kun samassa ottelussa onnistui maalinteossa kaksi eri suomalaista. Ensin maalinteossa onnistui Simo Valakari, joka siirsi Derbyn 2-0 johtoon hienon seinän päätteeksi. Tarkka laukaus alakulmaan oli myös Valakarin ainut maali Valioliigassa. Ottelun tähti Jonathan Johansson tasoitti toisella puoliajalla pelin loppulukemiksi 2-2. Tintti ehti myös syöttää Charltonin ensimmäisen maalin.

Toivottavasti tämä ei ole ainoa kerta, kun kaksi suomalaista tekee maailman kovimmassa sarjassa maalin. Voi olla, että seuraavaa maaliakin voidaan odottaa kauan. Vai voisiko esimerkiksi Glenn Kamara rikkoa kuparisen jo ensi kaudella?

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Taiwo - todellinen tähtipelaaja  1

KYSYMYS: Kuka on tällä hetkellä Veikkausliigan paras pelaaja?

VASTAUS: Kansalaiset kaikki katsomaan HJK-puolustaja Taye Taiwon järkyttävää vasemman jalan pommia ja äkkiä. Suomen kenttiä hallitsee tällä hetkellä nigerialainen, jota on ilo seurata.

Klubi sai todellisen tähtipelaajan itselleen viime kaudella. Väkivahvan nigerilaisvasurin kansainvälinen kokemus näkyy miehen pelissä ottelusta toiseen. Taiwo on kokenut maailmalla jo kaiken. Uran aiemmat pelivuodet Ranskassa, Italiassa, Englannissa, Ukrainassa ja Turkissa näkyvät miehen otteissa. Tämä mies tuo voittamisen kulttuuria HJK-väreihin.

Mies muistetaan parhaiten hurjista vapaapotkuista, mutta on puolustajan kokonaisvaltainen pelaaminen mahtavaa katsottavaa. Taiwo on luja kaksinkamppailuissa, joissa hyödyntää fyysisen voiman lisäksi oikea-aikaista ennakointiaan. Taiwo avaa peliä painavin, matalin ja eri pituisin syötöin, jotka useasti puhkovat vastustajan linjat.

Tällä kaudella Taiwo on tehnyt jo peräti kuusi maalia Veikkausliigassa, mikä on todella kova suoritus puolustavalle pelaajalle - ja lisää on luvassa. Poikkeuksellinen pelaaja, jollaisia ei ole ennen nähty Suomen jalkapallokentillä. Ja toivotaan, että Taiwon otteet vievät HJK:n vielä pitkälle euro-kamppailuissa.

Taiwon vasuri puhui viimeksi SJK:n vieraana näyttävästi. Urallaan nigerialainen on mättänyt kasapäin upeita maaleja. Tässä Klubi-tähden hienoimpia maaleja uran alkuvaiheesta. Upeaa katsottavaa.

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


5 x häpeälliset tuuletukset

KYSYMYS: Mitkä ovat jalkapallokenttien kiistanalaisimmat tuuletukset?

VASTAUS: Jokainen maali on tuuletuksen arvoinen. Kaikki muistavat Shefki Kuqin ilmalentotuuletuksen tai Marco Tardellin legendaarisen tunteikkaan tuuletuksen vuoden 1982 MM-kisoissa, mutta välillä pelaajilta lähtee järki kädestä, kun pallo on saatu verkon perukoille. Tässä viisi mieleenpainuvinta tuuletusta, missä pelaaja ei selvinnyt pelkällä varoituksella.

Robbie Fowler: brittiläiset iltapäivälehdet olivat väittäneet ennen Evertonin matsia Liverpool-hyökkääjän käyttäneen kokaiinia. Fowler ei tykännyt väitteestä. Poolilegenda teki ottelussa maalin ja päätti juhlia maalia näyttävällä tuuletuksella. Fowler kyyristyi päätyviivalle ja “nuuskaisi” valkoista kalkkia vitsinä. FA ei tykännyt vitsistä ja määräsi miehelle 60 000 punnan sakot.

Emmanuel Adebayor: Arsenalista Manchester Cityyn 25 miljoonalla punnalla siirtynyt togolaishyökkääjä päätti antaa entiselle seuralle pysyvän muistutuksen. Ensin mies potkaisi entistä seuratoveriaan Robin van Persieta kasvoihin, ja 3-1 maalin tehtyään herra juoksi maalinsa jälkeen kentän poikki toiseen päätyyn ja tuuletti maaliaan Arsenalin kannattajien edessä. Naurettavat teot toivat miehelle kolmen ottelun pannan.

Paolo Di Canio: suuri persoona, joka ei koskaan peitellyt fasismin ihailuaan. Italialiaiskärki ihaili diktaattori Benito Mussolinia ja oli fasistiseura Lazion fanien ykköstähti. Lazio-Roma derbyssä Di Canio oksensi fasistisen kunnianosoituksen yleisölle ja sai yhden ottelun pelikiellon ja 7000 euron sakot. Vähällä pääsi mies. Di Cannio sanoo olevansa fasisti, mutta ei rasisti. Tuomari ei tajua, mikä ero näillä kahdella on.

Nicolas Anelka: West Brom-hyökkääjä sai viiden ottelun pelikiellon juutalaisvastaisesta tuuletuksesta. Lisäksi ranskalaiselle annettiin teosta 80 000 punnan sakot. Tuuletus tuomittiin muun muassa Ranskan urheiluministerin toimesta. Anelka puolusti itseään, eikä hänen mielestään tuuletuksessa ollut mitään rasistista tai juutalaisvastaista. Idiotismilla ei ole rajaa. Oikeus voitti - häpeä Anelka.

Giorgios Katidis: AEK-pelaaja oli vain 20-vuotias, kun hän vahingossa tuhosi oman uransa. Nuoren hyökkääjän tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa katsomossa ollutta joukkuetoveriaan Michalis Pavlisia, joka oli kärsinyt loukkaantumisista viime aikoina. Höpö höpö, juhlinta näyttää natsityyliseltä tervehdykseltä ja sitähän se oli. Katidis sai tempustaan elinikäisen kiellon päästä Kreikan maajoukkueeseen ja sakkoja napsahti 50 000 euroa. Oikeus voitti, rasismi ei kuulu jalkapallokentille.


Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Kirottu numero 13 – paitsi Saksassa  1

Kuva: Celso Pupo / Fotolia
Kuva: Celso Pupo / Fotolia

KYSYMYS: Miksi saksalaiset kantavat numeroa 13?

VASTAUS: Tätä usein ihmetellään, mutta sanoisin, että suurin syy tämän pahaenteisen numeron kantamiseen on... Perinteet!

Yleensä numeroa 13 pidetään epäonnennumerona ja petturuuden määrittelynä. Kristinuskossa 13 on synonyymi Juudakselle, sillä Juudas oli kolmastoista illallistaja viimeisellä ehtoollisella. Lentokoneissakaan ei ole riviä 13 ja kaikki tietävät käsitteen perjantai 13. päivä. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Taikauskoa tai ei, kyseisellä numerolla on valtava symbolinen voima.

Perinteisesti jalkapallossa maalivahtien numerot ovat olleet 1 ja 12, mutta Englannissa 1 ja 13. Englannissa sai pitkään kokoonpanossa olla vain kaksi vaihtopelaajaa ja vaihtojakin sai tehdä vain kaksi. Avauskokoonpano numeroitiin aina 1-11 ja koska penkillä pidettiin aniharvoin varamaalivahtia, oli vaihtopelaajien numerot 12 ja 14 – numero 13 oli tietysti maalivahdille. Tämän vuoksi onkin merkillistä, että Saksassa, jossa kaksi kolmasosaa väestöstä on kristittyjä, numeroa 13 kantaneet pelaajat ovat olleet erityisen onnekkaita.

Vuonna 1954 Sveitsin MM-kisoissa Länsi-Saksan joukkueessa pelasi numerolla Max Morlock, joka viimeisteli kuusi maalia viidessä pelissä. Länsi-Saksa voitti mestaruuden voitettuaan finaalissa Unkarin 3-2. Morlock iski finaalissa yhden maalin. Vuoden 1970 MM-kisoissa Der Bomber, Gerd Müller, pelasi tietysti numerolla 13 ja tykitti kymmenen maalia kuudessa ottelussa. Neljä vuotta myöhemmin Der Bomber nasautti 2-1-voittomaalin loppuottelussa Hollantia vastaan. Se oli Müllerille 14. ja samalla viimeinen MM-kisamaali.

Seuraava suuri nimi numeron 13 kantajana oli Michael Ballack. Kapteenin johdolla Saksa eteni vuonna 2002 MM-finaaliin, jossa se hävisi Brasilialle.

Nykyjoukkueesta numeroa 13 kantaa toinen Müller. 26-vuotiaan Thomas Müllerin merkitys joukkueelle, ja maalitahti, on ollut samaa luokkaa kuin edeltäjillä. Vuoden 2010 MM-kisoissa hän viimeisteli 5 osumaa ja hänet valittiin turnauksen nuoreksi pelaajaksi. Neljä vuotta myöhemmin maalisaldo oli sama 5.

Meneillään olevissa EM-kisoissa Müllerin ruuti on ollut vielä märkää. Sen sijaan EM-karsinnoissa Müller iski hurjat yhdeksän osumaa kymmeneen otteluun. Se oli silloin, nyt on nyt – lauantai-illan ottelussa Saksa tarvitsee todennäköisesti monta vaarallista maalintekijää murtaakseen Italian supervahvan puolustuslinjan.

Nähtäväksi jää, kääntyykö Müllerin kantama perinteikäs pelinumero onnesta kirotuksi. Toisaalta jos numero 13 saa pelivaihteen silmään ja alkaa nakutella maaleja totuttuun tapaan, voi hän hyvin johdattaa Saksan vaikka EM-pystiin saakka.

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Seuraava