Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Lakers.

Koben viimeinen tanssi

KYSYMYS: Kuinka kova peluri Kobe Bryant oikein oli?

VASTAUS: Kobe Bryant on yksi kaikkien aikojen suurimmista koripalloilijoista, mutta jää valitettavasti vertailussa esimerkiksi Michael Jordanille, edelleen aktiiviselle LeBron Jamesille sekä toiselle Lakers-legendalle Kareem Abdul-Jabbarille.

Kobe Bryant päätti upean NBA-uransa uskomattomalla, mutta miehelle asiaankuuluvalla tavalla täräyttämällä tauluun 60 pistettä viimeisessä ottelussaan. Jättipotti tuli voitossa Utahia vastaan.

60 pistettä viimeisessä ottelussa tuli varsin kobemaiseen tyyliin, sillä herra ei heittoja kaihtanut, vaan antoi pallon lentää peräti 50 kertaa, joka on samalla 37-vuotiaan heittoyritysennätys yhdessä ottelussa. Joukkuekaverit avustivat parhaansa mukaan talkoissa.

Kobea on syytetty itsekkääksi monesta syystä. Siitä, että hän ottaa liikaa heittoja. Siitä, ettei hän anna nuorten lahjakkuuksien nousta esiin. Siitä, että hän nostaa liikaa palkkaa viimeisiltä vuosiltaan ja antaa siksi joukkueen vajota muuten umpisurkeaksi. Black Mamba -lempinimeä totteleva herra jakaa mielipiteitä: osa koripallon ystävistä on uskollisia Kobestanin asukkaita, eikä mikään heilauta uskoa omaan messiaaseen, kun taas toisella laidalla Bryantia on pidetty jo pitkään liian suurta roolia ottavana isona egona. Aika paljon Bryantin asemasta kertoo se, että hänen syksyisen lopettamisilmoituksen jälkeen jokaisesta Lakers-pelistä tuli ilmiö, johon haluttiin ottaa osaa, missä päin maata Koben karavaani kiersikään.

Kobe on Kobe ja saavutusten lista kilometrin mittainen. Sormissa komeilee viisi NBA-mestaruussormusta, hän oli nuorin pelaaja NBA-ottelun aloituskokoonpanossa, nuorin pelaaja, joka saavutti 25 000 pisteen rajan sekä nuorin pelaaja tähdistöottelussa, johon hän otti osaa peräti 18 kertaa, hän on tehnyt yli 50 pistettä neljässä peräkkäisessä ottelussa vuonna 2007, hän jakaa NBA:n yhden pelin kolmosennätyksen 12 onnistumisella, hän on toisena kaikkien aikojen piste-ennätystilastossa 81 pisteellään ja tililtä löytyy myös kaksi olympiakultaa.

Koben suurin yksittäinen saavutus ei kuitenkaan liity pisteiden tekemiseen tai mestaruuksiin. Se liittyy siihen, että hän on ainoa NBA-pelaaja, joka on edustanut koko 20-vuotisen uransa yhtä ja ainoaa seuraa. Lakers ja Kobe ovat olleet viimeiset vuoden synonyymeja, eikä ihme, että Lakersin johto on ollut valmiita maksamaan lähes mitä tahansa tyypille, jonka Lakers-paitoja myydään enemmän kuin yhdenkään toisen pelaajan.

ps. Kuten jutun aloittavasta videosta käy ilmi, NBA-runkosarjan päätteeksi nähtiin kautta aikojen voittoennätys, kun Golden State Warriors ylitti Chicago Bullsin 20 vuotta vanhan ennätyksen ottamalla 73 voittoa kaudessa. We salute you, Stephen Curry ja muu joukkue!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Näin Lakers-legenda päätyi NBA:n logoon  1

KYSYMYS: 
Kenen silhuetti on NBA:n logossa?

VASTAUS: 

Kyseinen heppu on LA Lakersia koko uransa edustanut Jerry West. Logon suunnitteli vuonna 1969 kaveri nimeltä Alan Siegel, jonka tehtäväksi oli annettu luoda freesi logo ABA-sarjan kanssa markkinoista kilpailleelle NBA:lle. Siegel, nykyään 75, löysi kuvan Sport-lehden kuva-arkistoa selaillessaan. Foton on ottanut valokuvaaja nimeltä Wen Roberts ja se alkuperäinen näyttää tältä.

Kuva: Logo Design Love
Kuva: Logo Design Love

Logo on huomattavan samanhenkinen Yhdysvaltain baseball-sarja MLB:n logon kanssa, eikä tämä suinkaan ole sattumaa. Siegel työskenteli vielä vuotta ennen NBA-logokomennusta samassa firmassa kuin MLB-logon suunnitellut Jerry Dior. Tämän lisäksi korislogon tilannut NBA-komissaari Walter Kennedy halusi logoon samaa periamerikkalaista henkeä kuin baseball-logossa.



Jerry “The Logo” West valmensi peliuransa päätteeksi hetken Lakersia, mutta myöhemmistä meriiteistä suurimmat liittyvät Lakersin 1980-luvun ja 2000-luvun alun mestarijoukkueiden rakentamiseen toimitusjohtajan roolissa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar