Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Liverpool.

Missä luuraa Balotelli?

KYSYMYS: Vieläkö Mario Balotelli pelaa, kun miehestä ei ole kuulunut mitään. Edes ilotulitteet eivät ole paukkuneet, vai ovatko?

VASTAUS: Kyllä Super Mario pelaa futista edelleen. Kesällä Balotelli siirtyi AC Milaniin vuokralle, mutta oli loukkaantuneena lähes koko syyskauden. Nyt mies yrittää päästä parhaaseen kuntoon, jotta verkot heiluisivat kuin parhaina vuosinaan.

Mario Barwuah Balotelli on jalkapalloilija, joka vangitsee katseet kentällä ja välillä kentän ulkopuolellakin. Jalkapalloilijana Balotellia pidetään edelleenkin yhtenä lupaavimmista italialaispelaajista. Parhaimmillaan Super Mario on pysäyttämätön, kun taas pahimmillaan oma joukkue voi joutua pelaamaan alivoimalla, vaikka mies olisi kentällä. Aina tätä herraa ei pallo kiinnosta.

Onhan mies tehnyt urallaan uskomattomia häkkejä ja yksi huima tuuletuskin löytyy legendan listalta, mutta Balotelli on tunnettu myös lehtien palstoilta, jonne värikäs kärki on päätynyt useita kertoja muiden asioiden kuin vain futiksen takia. Balotellin tiedetään muun muassa yrittäneen murtautua brescialaiseen naisvankilaan veljensä kanssa lokakuussa 2010, mutta poliisi esti kaksikon yrityksen. 2011 Mario joutui maksamaan 100 000 dollarin sakot, kun tämä oli turhautunut kesken harjoitusten ja heitellyt tikkoja kohti ManCityn nuorten joukkuetta. Saman vuoden lokakuussa 2011 Balotelli onnistui sytyttämään kylpyhuoneensa tuleen ikkunasta ammutuilla ilotulitteilla, jonka seurauksena paikalle piti kutsua kytät ja palomiehet.

Balotellin pitkä loukkaantuminen on saanut monen miettimään miehen tulevaisuutta. Liverpoolista kauden mittaisella lainalla AC Milanissa olevan Mario Balotellin osto-optiota ei varmasti käytetä nykyisillä näytöillä. Pelaajan lainasopimuksessa kerrotaan olevan osto-optio 7-8 miljoonassa eurossa, mitä tuskin Milan tekee. Loukkaantumisten takia Mariolla on Milanin paidassa vain kymmenen ottelua, joissa kärki on tehnyt kaksi maalia. Viime aikoina mies on pelannut pieniä minuutteja otteluiden lopuissa.

Toivottavasti Super Mario saa itsensä kuntoon ja rupeaa paukuttamaan taas verkkoja. Ja eihän sitä tiedä, vaikka Jurgen Klopp löytäisikin miehelle käyttöä Liverpoolin paidassa. Se vaatii kuitenkin sen, että keväällä maaleja on tultava AC Milanin paidassa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Millä jengillä on futiksen paras kannatuslaulu?  9

Greg Marshall / Flickr.com
Greg Marshall / Flickr.com

KYSYMYS: Fanien laulu luo futisotteluissa loistavan tunnelman, mutta millä jengillä on paras kannatuslaulu?

VASTAUS: Toden totta, hyvään jalkapallo otteluun kuuluu fanien yhteislaulut, jotka tekevät urheilutapahtumasta entistä suuremman kokonaisuuden. Seuran kannattajat tekevät pelaajille ja katsojille ottelusta näytelmän, jossa pelkkä peli ei ole enää pääosassa. Usko omaan joukkueeseen ja yhteenkuuluvuus luovat parhaimmillaan mahtavan ilmapiirin.

Englannin kentillä laulut ovat raikuneet jo yli 100 vuotta, leviten ympäri maailmaa ja samalla tehden futiksesta kauneimman ja seuratuimman urheilulajin. Kuuluisimmat hymnit ovat levinneet isältä pojalle ja vielä seuraavillekin sukupolville. Nykyään katsomoissa raikaa myös tuoreita tunnettuja hitti-biisejä, joiden uusiin sanoituksiin on opetettu oman seuran aatteita.

Englantilaista jalkapalloilua on näytetty jo monet vuosikymmenet Suomen televisioissa. Nykyisin seurat tunnetaan Pohjolan perukoilla läpikotaisin, niin kuin myös joukkueiden balladit. Kaikki tuntevat Liverpoolin “Never walk alone”-hymnin, joka kajahtaa aina ennen punapaitojen kotiottelua, 46 000-päinen yleisö saa vastustajan fanitkin kuuntelemaan yhtä legendaarisimmista futisbiiseistä. Ei kalpene West Hamin “I`m Forever Blowing Bubbles” biisikään, saippuapallojen leijjaillessa ilmoilla, eikä myöskään katsomosta pauhaava “Liguidator” Chelsean kaataessa kotikentällä vastustajan.

Tähän voisi jatkoksi heittää useammankin upean kannatuslaulun Englannista, mutta heitetääs sen sijaan ilmoille parhaat kannatuslaulut, jotka räjäyttävät tajunnan. Kaksi on ylitse muiden.

Kreikan suurseuran Panathinaikosin “Horto Magiko” saa kuulijan haukkaamaan happea Hellaksen poikien huudellessa laulun sanoja katsomon eriosista toisilleen. Pikkulapsista aina vanhoihin pappoihin huudetaan Horto Magikoa, jonka sanat ovat kyllä kovat:

“it's a magic weed, give me a little bit to taste, to dream of my pao and shout until god: my panatha, i love you, like heroin, like a hard drug, like hashish, lsd, for you pao the whole world is stoned, the whole world. my panatha, my panatha, i love you, i love you, wherever you may play i will always follow you, i follow you, pao here, pao here, pao there, pao there, wherever you may play we will always be together, always together”

Panathinaikosin koripallojoukkue on yhtä samaa perhettä futisjengin kanssa. Videoklippi koripallo-ottelusta missä luvataan rakastaa vihreä paitoja enemmän kuin heroiinia tai muita kovia huumeita. Puhutaan aika pahasta penkkiurheiluriippuvuudesta.

Glasgow Celtic ja Celtic Parkin yli 60 000-päinen yleisö pistää Depeche Moden “I just Can`t Get Enoughin” soimaan ja koko Glasgow kuulee sen. Ja sekös ottaa kaupungin toista jättiä Rangersia päähän. Iso yleisö hakkaa käsiään yhteen ja joka ikinen vihreäpaita muistaa sanat ulkoa. Itse Depeche Moden laulaja Dave Gahan on sanonut, että jokaviikkoinen 60 000 ihmisen hoilotus on parasta, mitä omalle biisille voi tapahtua. Suomessa HJK:n sakilaisten pääty on tehnyt kappaleeseen omat suomenkieliset sanat, jotka ylistävät Suomen suurinta seuraa ja toimivan sellaisen ovat tehneetkin. Antaa kuitenkin Celticin vetäistä kappale videon muodossa.

Tuomarin täytyy vielä samalla kehua, miten Suomessa ollaan menty eteenpäin fanikulttuurissa. Pohjoiskaarteen Huuhkaja-fanit huudattavat koko stadikkaa “Kuka voittaa”-huudoillaan ja “Oi Suomi on”-biisihän on jo legenda.

Feikkausliigassakin jokaisella joukkueella fanitoiminta kasvaa ja niin sanottuja hard core -fanejakin löytyy jo mukavasti. Tuomari odottaa vesikielellä jo kesän kuumaa derbyä, missä kohtaavat kaksi Suomen kovinta fanipohjaa. 90 minuuttia kilpalaulua on tarjolla, kun vastakkain ovat HJK ja sarjaan noussut Suomen suurin urheiluseura HIFK. Kuuluuko Klubin päädystä matsin jälkeen “nappulakengät”?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar