Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Mika Nurmela.

Keisari Nurmelan suokkarit ovat vanhemmat kuin Backstreet Boys  1

KYSYMYS: Kuinka kova äijä on Mika Nurmela?



VASTAUS: Nuren viimeinen ottelu ammattilaisena oli voitokas, sillä Oulu kaatoi JJK:n Jyväskylässä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna numeroin 1–2. Tuomari muistaa Keisari Nurmelan lähinnä Antti Muurisen maajoukkueen kiskoilla kulkeneena oikeana laitalinkkinä. Litti syötti pallon juoksuun ja Nure keskitti. Joskus kävi hyvinkin mutta useimmiten ei käynyt kuinkaan.

Näin vanhempana ja viisaampana on Tuomarinkin kuitenkin todettava, että onhan se tehnyt aika pirkaleen kovan uran, sekä kansainvälisillä että kotikentillä. 26 maalia Eredivisiessä neljällä kaudella, Mestarien liigaa Heerenveenin paidassa, 71 A-maaottelua, kaksi kautta Bundesliigaa Kaiserslauternin riveissä ja äärimmäisen tasokasta tekemistä vuodesta toiseen. Kova on äijä, kovia olivat vaparit ja kova on tämä klassinen alustus Etelä-Afrikan MM-kisojen karsintojen päätösotteluun Saksa–Suomi.

Tapaninpäivänä 44 vuotta täyttävä Nurmela oli AC Oulun ja kenties Ykkösenkin parhaita pelaajia vielä 2012. Hänet valittiin tällöin muun muassa Ykkösen elokuun pelaajaksi. Nyt on kuitenkin tullut aika laittaa uimalakki naulaan ja siirtyä lopullisesti kabinetteihin. Nurmela jatkaa jalkapallon parissa Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana. 

Kaleva julkaisi Nuren viimeisen kotipelin alla haastattelun, jossa hän kertoo iljettävän faktan pelivarusteisiinsa liittyen. Nurmela on vetänyt samoilla Malmöstä saamillaan säärisuojilla vuoden 1993 tammikuusta asti, välillä joitakin osia paikkaillen. Toivottavasti joku korjasti ne syndit Harjulta talteen. Ne pitäisi ehdottomasti saada Jalkapallomuseoon!

Mika nurmela on Casino peli-ilta vieraana 9.12.Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille