Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Mikael Forssell.

Koskiko Peter Enckelman palloon?

KYSYMYS: Koskiko Peter Enckelman palloon tilanteessa, joka johti omaan maaliin ottelussa Birmingham City–Aston Villa?

VASTAUS: Peter Enckelman on nimi, joka valitettavasti muistetaan ainakin briteissä virheestä, joka johti omaan maaliin. Eikä ihan mihin tahansa omaan maaliin, vaan Enckelmanin virhe sattui pahimpaan mahdolliseen hetkeen.

Turkulainen oli juuri noussut kaudella 2002 Valioliigassa Aston Villan ykkösmaalivahdiksi oltuaan ensin David Jamesin ja sitten Peter Schmeichelin varjossa kakkosmaalivahtina. Birmingham City oli noussut takaisin Valioliigaan ja 16. syyskuuta pelattiin paikallispeli Birmingham City–Aston Villa ensimmäisen kerran 16 vuoteen. Tunnelma stadionilla oli fanaattinen. Kotijoukkue Birmingham johti ottelua 1–0. Aston Villalla oli hyvä draivi meneillään ja joukkue haki tiukasti tasoitusta. Itse asiassa heiltä oli jo hylätty yksi maali paitsiona. Ottelua oli pelattu 76. minuuttia, kun Villalla oli omalla puolustusalueella sivurajaheitto. Ruotsalainen Olof Mellberg heitti sen omalle maalivahdilleen Peter Enckelmanille. Enckelman katsoi valmiiksi, mihin avaa pallon, mutta… unohti ottaa pallon haltuun! Juuri ennen haltuunottoa pallo pomppasi ja lipui Enckelmanin jalan alta omaan maaliin. Tuomari näytti keskiympyrää maalin merkiksi.

Sitä, koskiko Enckelman palloon, on spekuloitu viimeiset 14 vuotta epäsäännöllisin väliajoin. Jos Enckelman ei koskenut palloon, tilanteesta olisi pitänyt tuomita kulmapotku. Enckelmanin reaktio tilanteen jälkeen oli juuri sellainen kuin ison virheen tehneellä pelaajalla: kädet painuivat pään suojaksi. Hän ei protestoinut tilannetta ollenkaan. Tiesikö hän edes sääntöjä?

Kuulemma tiesi, mutta ei tajunnut reagoida tilanteeseen. Enckelman on kommentoinut sittemmin, että kun paikallispelissä 25 000 ihmistä huutaa ja itse tekee hölmön virheen, niin tekninen sääntö ei heti juolahda mieleen. Ja kuten jo silloin, myös nyt 14 vuotta tapahtuman jälkeen, hän on sanonut useaan otteeseen, että ei koskenut palloon.

Surullisenkuuluisa tilanne on kuitenkin ollutta ja mennyttä – ennen kaikkea ikivanha juttu. Jos näin vanhoja kaivellaan niin asiaa voi tarkastella siitä näkökulmasta, miten nuori Enckelman käyttäytyy töpättyään. Kaksi Birminghamin fania käy hyppimässä maalivahdin silmien edessä ja toinen heistä jopa koskee tämän kasvoihin. Enckelman ei reagoi ala-arvoisesti käyttäytyviin kannattajiin mitenkään. Asia nousee harvemmin esiin, mutta jälkikäteen futismedioissa on ylistetty Enckelmanin käytöstä tilanteessa, joka oli jo lähtökohtaisesti äärimmäisen hankala.

Enckelman muodosti Suomen maajoukkueen maalivahtikolmikon yhdessä Antti Niemen ja Jussi Jääskeläisen kanssa. Koko kivenkova kolmikko pelasi Valioliigassa. Jos Enckelmanin huippu-ura olisi osunut 10 vuotta aikaisempaan tai 10 vuotta myöhempään, hän olisi varmasti ollut maajoukkueen ykkösmaalivahti. Nyt hän jäi kolmosveskan rooliin ja tilille kertyi 12 maaottelua vuosina 2000–2010.

Enckelmanin ura maalivahtina ei ollut erinäisistä syistä johtuen tasainen, ja mies joutui tekemään töitä peliajan eteen. Se on samalla hyvä muistutus siitä, miten armoton maalivahdin tontti on. Kaikesta huolimatta kauden 2014 jälkeen uransa päättänyt Peter Enckelman oli kovan luokan maalivahti, joka pelasi kunnioitettavat 19 vuotta ammattilaisena.

Peter Enckelman saapuu Sports Bar Casino Helsingin Peli-illan asiantuntijavieraaksi torstaina 6.10. kello 20:45, kun Huuhkajat pelaavat tärkeän MM-karsintaottelun Islantia vastaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Vanhaa seuraa vastaan ei tuuleteta

KYSYMYS: Futispelaajilla on tapana jättää tuulettamatta maalia, jos pelaa entistä seuraa vastaan. Kai näitä hurjia on ollut, jotka ovat tuulettaneet kyseisessä tapahtumassa?

VASTAUS: Mielenkiintoinen kysymys, hyvä. Kaivetaan vastaus.

En tiedä kuka tämän hienon tavan keksi, mutta loistava kunnianosoitus kasvattajaseuraa tai entistä seuraa kohtaan on pysynyt monien pelaajien kohdalla kansainvälisissä futispeleissä. Jo toistakymmentä vuotta olemme nähneet pelaajien kunnoittavan vanhaa seuraa jättämättä tuulettamatta maaliaan. Mikael Forssell jätti tuulettamatta aikanaan palloillessaan FC Birminghamin riveissä siirryttyään Chelsean sinisistä Englannin toiseksi isoimpaan kaupunkiin. Nykyään lukuisat pelaajat tekevät saman rituaalin lähes viikoittain. Tänä päivänä pelaajat tuntuvat vaihtavan seuraa melkein joka vuosi ja välistä tämä ele tuntuu joidenkin pelaajien kohdalla lähes turhalta, mutta menkööt näin.

Onhan näitä hulluja ollut, jotka ovat menneet oikein Ultra-fanien eteen ilkkumaan seurasiirtoaan maalin jälkeen. Kaikki muistavat Emmanuel Adebayorin naurettavan käyttäytymisen Arsenal-siirron jälkeen ManCityn paidassa, kun joukkueet kohtasivat Cityzenssien kotikentällä. Adebayor oikein juoksi toisesta päästä tuulettamaan vierasfanien eteen maaliaan. Oksettava teko.

Alla olevasta pätkästä näet, ketkä kaikki ovat syyllistyneet Adebayorin tapaan rikkoneet koodia.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille