Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Pietarin SKA.

Onko Jokerit löytänyt SKA:sta paikallisvastustajan?

KYSYMYS: Onko Jokerit löytänyt SKA:sta paikallisvastustajan?

VASTAUS: Maantieteellisesti Pietarin SKA on isossa liigassa jo melkein paikallisvastustaja, sillä Helsingistä Pietariin puksuttaa Allegrolla kätevästi kolmessa tunnissa. Henkistä puolta täytyy analysoida tarkemmin.

Legendaariset Jokerit-HIFK-paikallisottelut olivat hartaasti odotettuja tapahtumia, kun niitä pelattiin neljä kertaa runkosarjan aikana. Vaikka toinen seura oli välillä selvästi menestyksekkäämpi, olivat nämä pelit aina oma maailmansa. Kaikki laitettiin aina likoon niin kentällä kuin katsomossa siitäkin huolimatta, että aikojen saatossa kannattajien yhteiskunnallinen vastakkainasettelu oli katoamaan päin.
Historian saatossa Jokerit oli pitkään HIFK:lle pikkuveli, mutta onnistui 1990-luvulla ja siirtyessään Hartwall Areenalle kääntämään asetelman toisinpäin. Pikkuveljestä tuli isoveli, Daavidista Goljat.

KHL-uran alussa Jokerit palasi lähtöpisteeseen ja suuresta tuli taas pieni. Minimaalisella budjetilla Pietarin SKA:han verrattuna operoiva Jokerit on joutunut taistelemaan uskottavuutensa puolesta sekä kentällä että kentän ulkopuolella onnistuen tässä etenkin pelillisesti.

SKA:ssa on monia mielenkiintoisia aspekteja, jotka tekevät siitä Jokereille mieluisan vastustajan. Jokerit-SKA-ottelut ovat pelejä, joissa pieni kohtaa suuren, haastaja ennakkosuosikin, köyhä rikkaan, maalaisserkku kaupunkilaisylimystön, entinen alusmaa hallitsijansa. Omistajuussuhteet, molempien joukkueiden fanit ja pelaajien näyttämisenhalu takaavat joka kerta lisäsähköä joukkueiden kohtaamisiin. Milloin Helsingin otteluissa soitetaan SKA:n maalilaulua, milloin kielletään tifot, Jokereiden rouhijaketju syttyy uudella tavalla peleihin ja saa lähes joka kerta Ilja Kovalchukin polttamaan päreensä. Näistä kaikista selkkauksista syntyy tarina, joka kiinnostaa ja puhuttaa. Ja joka kerta Jokereiden ja SKA:n kohtaamisista kasvaa suurempia ja mielenkiintoisempia pelejä.

Kun Jokerit siirtyi KHL:ään, HIFK:ssa pelanneelta Ville Peltoselta kysyttiin, tuleeko hänellä ikävä Jokereita. Silloin vastaus kuului lyhykäisyydessään ei. Jos nyt kysyttäisiin keneltä tahansa Jokeri-pelaajalta, onko heillä ikävä HIFK:ta, olisi vastaus varmaan sama ei.

SM-liiga söi omalla järjestelmällään kiinnostavuutta Helsingin paikalliskohtaamisilta. Kun Jokerit ja HIFK kohtasivat kauden aikana kahdeksan kertaa, ei ymmärrettävästi joka otteluun löytynyt samaa intensiteettiä. Jokerit ja SKA kohtaavat runkosarjassa neljä kertaa ja niistä peleistä on jo nyt parissa kaudessa kasvanut tapahtuma, joka vähintäänkin korvaa HIFK-ottelut.

KHL-kauden alkua odotellessa voi katsoa vaikka maalikosteen Jokerit-SKA-harjoitusottelusta.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Voiko Jokerit edes voittaa KHL:n?


Tästä 5+20? Huhhei.

KYSYMYS: Antaako venäläiset suomalaisjoukkueen voittaa venäläisten omistamaa kiekkoliigaa?

VASTAUS: Kiitoksia tulenarasta, asenteellisesta, monimutkaisesta ja ehkä jopa aiheellisesta kysymyksestä. Uskoisin, että tästä aiheesta nousee jossain vaiheessa laajempaakin keskustelua kiekkopiireissä.

Jokerit osoitti olevansa valmis KHL:ään alusta asti. Se tarjosi rahaliigalle valmiin paketin ja toimivan organisaation ja lunasti paikkansa heti ensimmäisellä kaudellaan sijoittumalla 28 joukkueen runkosarjassa kuudenneksi ja omassa läntissä divisioonassaan neljänneksi, mikä oli paras saavutus KHL:n tulokasjoukkueelta tähän asti.

KHL:n mestaruudesta taistellessa Jokereilla on edessään joka kerta kivinen tie, sillä heidän pitää kohdata jo ennen finaaliin pääsyä sekä Moskovan TsSKA että Pietarin SKA eli KHL:n kovimmat jengit ja myös ne jengit, joita suomalaisjoukkueen voi olla vaikea voittaa monesta syystä. Viime vuotisen TsSKA:ta vastaan koetun pudotuspelitappion jälkeen suomalaiset iltapäivälehdet kirjoittivat oikeusmurhasta ja siitä, että pelaako Jokerit KHL:ssä myös tuomareita vastaan. Myöhemmin Erkka Westerlund avautui samasta aiheesta ja sai sakkoja.

KHL on kansainvälinen kiekkoliiga, ei ainoastaan venäläinen kiekkoliiga, joka haluaa kansainvälistyä entistä enemmän. KHL on kurottanut Saksan, Ruotsin, Norjan ja Sveitsin suuntaan, mutta toistaiseksi uusia maita ei ole lähtenyt mukaan. Seuraava kumppani löytyy kauempaa idästä, kun Peking saa ensimmäisen kiinalaisen joukkueen sarjaan. Siksi on naurettavaa väittää, etteikö muut kuin venäläisjoukkueet voisi ikinä voittaa KHL:ää.

Roman Rotenberg on sekä Pietarin SKA:n että Jokereiden omistaja ja Jokerit on hieman kuin SKA:n pikkuveli. SKA:n pelaajat saavat bonuksen voittaessaan Jokerit, mutta Jokeri-pelaajille sellaista ei ole luvassa. Saa nähdä, miten kävisi, jos nämä jengit kohtaisivat pitkällä pudotuspeleissä? Ainakin SKA:n pelaajat saisivat pientä etua siitä, että Rotenberg on maalauttanut Hartwall Areenan vieraspukukopin SKA:n väreillä. Ja oikeasti, missä muussa lajissa joku omistaa kaksi joukkuetta samassa sarjassa?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille