Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vihellys.

Jumalan käsikään ei pärjää näille – futistuomareiden pahimmat mokat

KYSYMYS: Pahimmat jalkapallotuomareiden tekemät mokat?

VASTAUS: Ehkä mieleenpainuvin futistuomarin tekemä virhearvio on edelleenkin vuoden 1986 jumalan käsi -maali, jossa kentän pienin mies tekee kädellään hienon “puskumaalin”. Vaikka Maradona teki kyseisessä ottelussa myös ehkä maailman hienoimman maalin, kaikki muistavat ottelusta aina ensimmäisenä Jumalan käden. Tunisialainen erotuomari Ali Bennaceur oli varmaan ainut stadionilla, joka ei nähnyt Maradonan käsivirhettä.

Seuraavat viisi tuomarivirhettä ovat mielestäni vielä pahempia. Kerro kommenteissa, mikä seuraavista on pahin tuomarin tekemä moka vai onko Jumalan käsi -maali edelleen ykkönen?

A. Hoffenheim vs Leverkusen 1-2, 2013

1899 Hoffenheimin ja Bayern Leverkusenin välisessä ottelussa tapahtuu kummia 70.minuutin kohdalla. Leverkusenin Stefan Kiessling puskee pallon hienosti kohti Hoffenheimin maalia, mutta pallo ei menekään sisään tolppien välistä vaan sivuverkon reijästä. Matsissa tuomarina toiminut Felix Brych hyväksyy maalin, ja lopulta Leverkusen voittaa ottelun juuri tällä maalilla. Saksassa maali ristittiin Ghost goaliksi.

B. Kroatia vs Australia 2-2, 2006

Ottelun päätuomari Graham Poll muistaa illan pitkään. Poll teki kyseenalaisella tavalla MM-kisahistoriaa, kun hän antoi alkulohko-ottelussa kroatialaiselle Josip Simunicille epähuomiossa kolme keltaista korttia ennen kuin ajoi kuumakallen ulos kentältä.

C. Atletico Junior vs America 1-1, 2011

Ehkä kaikkien aikojen härskein kaatuminen, mitä futiskentillä nähty. Ei ketään lähelläkään ja kotijoukkueen Emerson Acuna tajuaa oman miehen syötön jäävän hivenen taakse, joten totta kai Kolumbian kärkipelaaja heittää jalkansa löysäksi, ja millä tuloksella. Pallo pilkulle ja kotijengi tasoihin. Härski pelaaja, jolla pokka pitää, vaikkei selostajalla pidäkään.

D. Australia vs Päiväntasaajan Guinea 3-2, 2011

Oletteko koskaan nähneet selvempää käsivirhettä, kuin vuoden 2011 naisten MM-kisoissa Saksassa, jossa kohtasivat Australia ja Päiväntasaajan Guinea. En vieläkään tajua mitä tuomari tekee tilanteessa ja en kyllä tajua myöskään Guinean pakin pallon kantoa tilanteesta. Ilmeisesti Päiväntasaajalla tolpan jälkeen saa ottaa pallon käteensä. Yksi parhaista.

E. Brasilia vs Ruotsi 1-1, 1978

Tuomari päätti ottaa roolia. Vuoden 1978 MM-kisoissa nähtiin sangen erikoinen tilanne. Ottelun viime hetkillä Brasilia saa vielä kulmapotkun. Pallo laitetaan ilmaan juuri pelikellon näyttäessä täyttä aikaa. Brasilialaiset saavat vielä pallon hienosti Ruotsin maaliin, mutta ottelun tuomari Clive Thomas onkin ehtinyt viheltää pelin poikki juuri ennen hienoa puskua. Brasseilta vietiin voitto ja törkeällä tavalla.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Historian nopein punainen kortti

KYSYMYS: Steven Gerrardille näytettiin punaista 41 sekunnin jälkeen, mutta mikä on historian nopein punainen kortti?




VASTAUS: Liverpool-ikoni Steven Gerrard pelasi toistaiseksi viimeiseksi jäävän Manchester Unitedin ja Liverpoolin välisen ottelun saaden kortin alle minuutissa. Poolin manageri Brendan Rogers huilautti Gerrardia ensimmäisen puoliajan ja vaihtoi puoliajalla kipparin Adam Lallanan tilalle. Pelikellossa oli takana 41. sekuntia, kun Gerrardille näytettiin jo punaista korttia. Kovinkaan kauan Gerrard ei siis ehtinyt nautiskella tärkeästä ottelusta ja mahdollisesti viimeisestä pelistään Manchester Unitedia vastaan. Vaihdosta tullut yli kymmenen vuotta punaisia kipparoinut Gerrard hermostui Ander Herreran myöhästyneestä liukutaklauksesta ja päätti tallata Herreran nilkan päälle. Ottelun erotuomarilla Martin Atkinsonilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa Gerrardille punainen kortti. ManUn Herrera sai tilanteesta itselleen puolestaan keltaisen kortin.

Sky Sportin haastattelussa Gerrard sanoo: “Minulla pimeni ja otan täyden vastuun tilanteesta. Minun on hyväksyttävä se. Päätös oli oikea. Olen pettänyt joukkuekaverit, managerin ja tärkeinpänä kaikista olen pettänyt seuran kannattajat. Kannan täyden vastuun tapahtuneesta. Talloin hänen jalan päälleen, kun näin, että hän tulee nappulat edellä. Olen ollut tässä pelissä tarpeeksi kauan tietääkseni, että kun teet jotain tuollaista, tiedät mitä saat.”

Punainen kortti tulee Liverpoolille kalliiksi. Gerrardille lankeaa automaattisesti kolmen ottelun pelikielto, mikä rajaa kipparin sivuun esimerkiksi seuraavan kierroksen huippumatsista Arsenalia vastaan. Kyseisessä ottelussa ratkaistaan paljon Poolin ensi kauden europelejen suhteen.

Nopeimpaan punaiseen korttiin Steven Gerrardilla on vielä matkaa. Käydään nopeimman punaisen kortin historiaa kahdessa eri listassa läpi. Ammattilais-sarjojen nopeimmat punaiset ja amatöörien ennätyslukemat.

Ammatilais-sarjojen nopeimmat ulosajot

Keith Gillespie, Sheffield United vs Reading vuonna 2007.

12 sekuntia ehti entinen Manchester Unitedin laitalinkki olla kehissä, ennen kuin pohjoisirlantilainen saatettiin pukukoppiin nahistelun vuoksi. Pallo ei virallisesti ehdi olla yhtään pelissä, Gillespien kyynärpään jo heiluessa Stephen Huntin naamaan. Täysin oikeutettu punainen kortti.

Giuseppe Lorenzo, Bologna vs Parma vuonna 1990.

10 sekuntia ja vastustajaa pataan. Tunnepelaaja ja taistelija Lorenzo päätti panostaa ottelun alkuun kaiken. Vastustajan naama ei tyydyttänyt Lorenzoa ja nyrkki puhui. 10 sekuntia ja punainen kortti, morjens.

Serge Djiehoua, Glyfada vs Olympiacos Volou 2013.

8 sekuntia. Vaihdosta tullut Djiehoua ei kauaa ehtinyt pelistä nauttia, kun punainen heilahti. Glyfadan hyökkääjän puolustukseksi täytyy todeta, että tuomari meni halpaan Voloudin pelaajan näytellessä jurkkaa. Huolimattomasti käsiään heilutellut hyökkääjä joutuu vastustajan filmin kohteeksi. Teatteri ja punaiset kortit kuuluvat kreikkalaiseen jalkapalloon.

Lisätään listaan amatöörifutis, niin päästään vielä komeampiin lukemiin.

David Pratt, Chippenham vs Bashley vuonna 2009 (3 sekuntia).

Pratt odottaa keskiympyrän reunalla tuomarin pillinvihellystä. Pillin soidessa Pratt hyppää kaksin jaloin suoraan vastapuolen pelaajaa sukille. Törkeä temppu ja suora punainen kortti, täysin aiheesta.

Lee Todd, Cross Park Farm vs Taunton East Reach Wanderers vuonna 2000 (2 sekuntia).

Todd oli päättänyt jo ennen ottelua avautua tuomarille ja purkaa huonoa päiväänsä väärään kohteeseen. Pelaajien odottaessa pelin alkuvihellystä Todd oli jo pelissä täysillä mukana. Tuomari varoitti pelaajaa jo ennen ottelun alkua suun käytöstä. Hurjat kaksi sekuntia peli lopulta ehti kulkea, kunnes dumari näytti Toddille punaista korttia. Viimeiset sanat Toddin suusta, ennen ulosajoa “Fuck me, that was loud”. Nopein punainen kortti jalkapallo historiassa. Vielähän uuteen ennätykseen jää pelivaraa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar