Woke Up Like This

Seuraava

Testissä: elektrolymfahoito (osa 2)  1

Elektrolymfahoito poistaa kuona-aineita ja kiinteyttää kroppaa. Hoidossa suositellaan käytävän viiden tai kymmenen kerran sarjoissa, jolloin hoito tehdään parin-kolmen päivän välein.

Ennen ensimmäistä hoitoa hoidettavalta mitataan kehon ympärysmitat paikoista, johon hoito kohdennetaan. Suurimmalla osalla naisista hoito keskitetään keskivartalon, pepun ja reisien alueelle, mutta sillä voi kiinteyttää myös käsivarsia tai jopa kasvoja.

Hoidossa ollaan alusvaatteilla, sillä elektrodit lätkäistään paljaalle iholle. Ne kiinnitetään paikalleen kostean geelin ja tarranauhojen avulla, ja kun oikeat paikat on löydetty, saa hoidettava maata hoitopöydällä peiton alla ja rentoutua parhaansa mukaan.

Jos olet täysin pihalla, lue edellinen postaus elektrolymfasta täältä.

Hoito alkaa viiden minuutin lämmittelyllä, jota hoitaja kutsuu akupunktioksi. Tuntemusta voisi verrata siihen, että joku puhaltelisi terävästi ja voimakkaasti ihoa lähietäisyydeltä.

Viiden minuutin kuluttua alkaa varsinainen hoito.

Elektrodien rytyytys tuntuu todella erikoiselta. On kuin joku hakkaisi ihoa sisältäpäin tatuointikoneella, jossa on neulan sijaan tylppä kumi. Voimakkuutta saa itse säätää kovemmalle, ja vaikka sen tekee itse (hoitajan opastuksella), uutta voimakkuutta säikähtää joka kerta hiukan.

Tunne on erikoinen ja kiinnostava, muttei lainkaan kivulias. Hoidon aikana ollaan huoneessa yksin, mutta hoitaja käy välillä kysymässä, voisiko namiskoita vääntää kaakompaan. Posket punehtuvat, keho lämpiää ja selkään muodostuu pieni hiki. Mitä kovemmalle nappuloita kääntää, sitä näkyvämmin keho jännittyy vaiheittain peiton alla. Kroppa näyttää saavan pieniä kohtauksia, mutta mikään ei tunnu pahalta.

40 minuutin rytyytyksen jälkeen alkaa viiden minuutin akupunktio-loppurentoutus. Se, mikä alussa tuntui oudolta ja ihmeelliseltä, tuntuu lopussa rentouttavalta ja miellyttävältä. Sängyssä maataan yhteensä 50 minuuttia, ja hoito vastaa voimakkuuksista riippuen kevyttä tai rajumpaa kuntosalitreeniä.

Hoidon jälkeen voi olla erikoisia tuntemuksia, kuten väsymystä tai huimausta, ja on tärkeää juoda tavallista runsaammin vettä. Saattaa olla, että vessassa tekee mieli ravata useammin kuin yleensä.

Oma olo on hoidon jälkeen melko normaali, mutta illalla väsyttää huomattavasti tavallista aikaisemmin. Kuinka kävi seuraavilla kerroilla? Lue pian lisää!

Juttusarjassa testataan elektrolymfahoitoa helsinkiläisessä Royal Wellness Spassa. Hoitola on ainoa elektrolymfaa tarjoava paikka Helsingissä.


Testissä: elektrolymfahoito (osa 1)  1

Lymfastimulaatiolaite näyttää pelottavalta, muttei ole sitä.
Lymfastimulaatiolaite näyttää pelottavalta, muttei ole sitä.

Elektrolymfaterapia on kiinteytyshoito, jossa kropan lihaksia stimuloidaan sähkövirran avulla. Kehon ongelmakohtiin kiinnitetään elektrodeja, jotka johtavat sähkövibraatiota lihaksiin. Hoitokerta kuluttaa satoja kaloreja, parhaimmillaan jopa tuhansia (mutta nupit ovat silloin kyllä ihan maksimissa).

Elektrolymfaterapiaa tarjoaa Helsingissä toistaiseksi vain yksi hoitola, juuri avattu Royal Wellness Spa Kruununhaassa. Hoitolan yrittäjä Sohvi Nyman kertoo, että elektrolymfaa käytetään paitsi kiinteytykseen, myös kuntoutukseen. Esimerkiksi leikkauksen jälkeen toipuvat lihakset täytyy saada töihin rasittamatta niitä liikaa. Lymphomed-laitteella kuntoutus voidaan aloittaa hellävaraisesti.

Näin Royal Wellness Spassa kuvaillaan hoitoa:
"Lymphomed - kiinteytys-/selluliittihoidolla pyritään ennen kaikkea elvyttämään aineenvaihduntaa ja lisäämään lymfan- ja verenkiertoa, poistamaan nestettä ja kuonaa elimistöstä sekä tasapainottamaan hormonitoimintaa sekä työstämään lihaksia ja ihoa kiinteämmäksi ja kimmoisammaksi."

Yksi hoitokerta kestää 50 minuuttia. Elektrodilätkät kiinnitetään kehoon geelin ja tarranauhojen avulla. Asiakas voi maata rauhallisesti hoitopöydällä koko hoidon ajan. Ensimmäiset viisi minuuttia kone lämmittelee kehoa tulevaan rutistukseen. Lätkät johtavat korkeataajuuksista sähkötykytystä kehoon ensin hyvin rauhallisesti. Lämmittelyn jälkeen tykytyksen nopeus tihenee ja teho voimistuu: puolen tunnin ajan lihakset nytkähtelevät värisevien lätkien alla. Virran voimakkuutta voi itse säädellä namiskoita käännellen. Mitä korkeampi voimakkuus, sen tehokkaammat tulokset - mutta heti ei kannata lähteä rajuimmille tasoille. Korkeataajuuksinen värinä on rankka treeni keholle ja tekee voimakkaimmillaan jopa kipeää. Puolen tunnin jälkeen on viiden minuutin loppurentoutus, jolloin värinä hidastuu.

Lymphomed-lihaslymfastimulaatio lupaa, että viiden hoitokerran jälkeen kropan ympärysmitoista saattaa kadota yhteenlaskettuna jopa 15 senttimetriä. City testaa hoitoa - pysy kanavalla niin katsotaan, miten käy!


Oodi palasaippualle eli 6 syytä, miksi palasaippua on ykkönen  1

Kuva: almaje / Fotolia
Kuva: almaje / Fotolia

Once you go palasaippua, you never go suihkugeeli. Me olemme hurahtaneet täysin palasaippuoiden perinteiseen, mutta moderniin maailmaan. Vanha kunnon saippua soveltuu monenlaiseen pesemiseen ja me liputamme sen puolesta. Ai miksi? No - muun muassa näistä syistä:

1. Palasaippua on ekologinen vaihtoehto
Palasaippuan pakkaamiseen ei yleensä käytetä lainkaan hankalasti kierrätettävää muovia, ja monet saippuat on verhottu kierrätyskelpoisiin kartonki- tai paperikääreisiin. Palasaippua säästää luontoa myös kuljetuksissa, sillä muovipakkaukset eivät vie turhaa tilaa.

2. Palasaippua on nestesaippuaa riittoisampaa
Nestesaippuat sisältävät usein runsaasti vettä, eivätkä ne puhdista tai vaahtoa yhtä hyvin kuin palasaippua. Oikein säilytettynä palasaippua kestää monta kertaa nestesaippuaa pidempään ja säästää silloin myös runsaasti rahaa. Palasaippuan täytyy muistaa antaa kuivua pesujen välissä ilmavassa astiassa.

3. Palasaippua on luonnollinen vaihtoehto
Suihkugeeleistä on hankalampi löytää luonnonmukaisia, käsintehtyjä vaihtoehtoja, kun taas palasaippuoissa niitä on runsaasti. Palasaippuoista puuttuvat yleensä nestesaippuoiden ärsytystä aiheuttavat tensidit, keinotekoiset puhdistusaineet ja turhat säilöntäaineet, ja ilman niitä voi ihokin paremmin.

4. Palasaippua kosteuttaa
Vastoin yleistä luuloa palasaippua ei kuivata ihoa. Päinvastoin, oikea saippua jättää ihon pinnalle rasvaa, kun taas keinotekoisia puhdistusaineita sisältävä tuote poistaa iholta kaiken rasvan - ja siten kuivattaa ihoa.

5. Palasaippua kulkee helposti mukana
Reissuun pakkaamisen hetkellä saattaa joskus kasvaa surullisenkuuluisa "K" otsaan, kun kaikki kosmetiikka pitää pakata pikku pulloihin ja purnukoihin sekä survoa aina-liian-pieneen minigrip-pussiin. Palasaippua on ratkaisu, sillä sen kuljetusta käsimatkatavaroissa ei rajoiteta millään tavalla.

6. Palasaippua on monipuolinen
Palasaippuoita on monenlaisia: yksi on tarkoitettu kasvojen pesuun, toinen vartalolle, kolmas hiuksille. Voit siis luopua oikeastaan jokaisesta kylppäriäsi rumentavasta muoviputelista ja vaihtaa ne suloisiin, ekologisiin, hoitaviin palasaippuoihin.


Luonnonkosmetiikan kauneushoitolat lisääntyvät Suomessa  1

Kuva: Anna_ok / Fotolia
Kuva: Anna_ok / Fotolia

Okei, tämä ei ole kovinkaan monelle varmaan mikään uutinen, mutta sydäntä se lämmittää silti. Siinä, missä muutama vuosi sitten luonnonkosmetiikalla tehtyä kasvohoitoa sai metsästää kissojen, koirien ja erilaisten sertifikaattivaatimusten kanssa, on tänä päivänä jo runsaasti valinnanvaraa ymäri Suomea. Listasimme muutamia luonnonkosmetiikkaa käyttäviä kauneushoitoloita Suomessa. Ilmianna omat vinkkisi kommenteissa!

Helsinki: Jolie spa
Moni tuntee Jolien luonnonkosmetiikan myymälänä, mutta toisessa osoitteessa asiakkaita palvelee myös luonnonkosmetiikkahoitola, herttainen Jolie spa.

Helsinki: Ihohoitola Lupaus
Lempeä ihohoitola Lupaus yhdistää luonnonkosmetiikan hempeyden tehokkaaseen ihonhoitoon.

Turku: Greenlips Beauty
Luonnonkosmetiikan pioneeri avasi ovensa jo vuonna 2010. Greenlipsissä toimii paitsi luomuhoitola ja kosmetiikkapuoti myös ekokampaamo.

Tampere: Aurinkolintu
Kauneus- ja lymfahoitola Aurinkolintu tarjoaa asiantuntevaa, luonnonmukaista hoitoa Tampereen keskustassa.

Tampere: Keidas by Lumo
Tampereen keskustasta löytyy luonnonkosmetiikkaputiikki, ekologinen kampaamo ja luonnollinen kauneushoitola.

Joensuu: Eco Beauty
Eco Beauty on paitsi ekologinen kauneushoitola myös verkkokauppa, joka keskittyy eettiseen ja luonnolliseen kauneudenhoitoon.

Oulu: Kauneushoitola Kuiskaus
Kuiskaus on luonnonkosmetiikan aarreaitta, joka tarjoaa hemmottelevia ja hoitavia hoitoja kasvoille ja vartalolle.


Seuraava