Päätöshuume

  • late_k

Luulisi olevan kaikille selvää, että väkivaltaa ja rasismia ei voi hyväksyä. Yhtä selvää kuin se, että rajoja ei voi laittaa yleisesti kiinni. Jotkut vain ovat sitä mieltä kuin mitään tärkeämpää ei olisi olemassa. Yhden virheestä kärsii kaikki. Samaan aikaan kun halutaan tällainen väkivalta ja rasismi pois kieltämällä ääriliikkeet, hyväksytään eläinoikeuspuolue. Se siitä sitten. On siis määritelty, mikä rasismi on todellista rasismia ja sama pätee väkivaltaan riippumatta poliitikkojen lausunnoista. Ei voida tuomita sillä oletuksella, että hyväksyntä voi johtaa rasismiin ja väkivaltaan, vaikka aina löytyy joku, joka yrittää varoittaa.

Yksi paikka mistä väkivallan moni kitkisi mielellään pois, on yöelämä, mutta minkäs teet? Jos pahoinpitely kohdistuu lailla erikseen määriteltyyn vähemmistöön, voi aina vedota rasismiin. Etenkin kun toinen osapuoli ei osaa selittää, mikä sai hänet lyömään. Ehkä ymmärsi jo ennakkoon, ettei tehnyt oikein, mutta humalassa ei ajatus kulje loppuun asti. Ja tietää, ettei se ole mikään selitys, mutta ei keksinyt muutakaan. Eniten kärsivät ne, jotka eivät tarkoita pahaa.

Onko ääriajattelussa kyse pohjimmiltaan päätöshuumeesta. On päättänyt ajatella jostain asiasta tietyllä tavalla ja se ottaa mielen niin pahasti valtaan, että ikään kuin huumaa ja saa tekemään mitä vain sen edestä kuin toinen persoona. Sama niiden asioiden kanssa, joiden ihailuun ei liity väkivaltaa tai rasismia. Ellei sitten joku ala vaatia harkitsemattomalla päätöksellään kieltoa tai merkittävää rajoittamista. Särkänniemen delfiinit lähtivät Kreikkaan odottamaan seuraavaa tukipakettia siksi, että muutama vähemmistöajattelija saisi mielenrauhan, koska olivat päättäneet, että delfiinit kärsivät. Kielimuurin takia kukaan ei voinut kysyä, halusivatko he todella lähteä vai mieluummin jäädä, mutta jos yhteinen kieli olisi ollut, olisivat delfiinit lajille ominaista käytöstä kuunnelleet loppuun. Voisiko näiltä delfiineiltä ikään kuin muistona näistä vuosista ja kiitoksena upeista esityksistä oppia jotain. Kuunnella loppuun eikä puhua päälle, kun alkaa kuulostaa huonolta. Hyvä on aina hyvä, mutta huono ei ole aina huono. Se ei vain henkilökohtaisesti avautunut ja kokee muut asiat paremmiksi panostamisen kohteiksi ilman silmitöntä raivoa. Varmasti jos toinen osapuoli vaikenisi samalla tavalla.

Kaikki eivät ehkä osaa ilmaista itseään kovin selkeästi, mutta joskus hyvinkin pelottavilta kuulostavien asiasisältöjen keskeltä voi löytyä jotain järkevää. Olla kriittinen ei ole sama kuin olla rasisti. Jossain menee raja, mutta sitäkään ei voi sulkea. Se pitää piirtää. Mutta miten piirtää kasvot muotokuvalle, jos niitä ei ole nähnyt.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:29

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus