Tissit palo viime reissulla. Nenästä lähti nahka ja posket oli pirun punaset aika kauan.
Nonni, huomenna, tai siis periaatteessa tänään lähetään. Sinne Bulgariaan siis. Vähän epäilyttää koko reissu, mutta jaah. Saa kattella. Onhan se kiva lomailla hetken verran.
Saa rauhottua ja unohtaa kaiken paskan. Pakannu aika helvetisti tavaraa. Kaikkeen tulee varautua. Mun tuurilla siellä sataa sen koko viikon.
Ta Taa!
Mun tissit on pienentyneet. Ei nyt silleen kauheasti, mutta vähän kumminkin. Pelottavaa ja vittumaista. Persekin on hävinnyt lähes kokonaan, nyt mä oon kerrassaan tyylikäs. Plussapallo ilman persettä. Saatana, ne kohdat mitkä sais olla isoja, lähtee nyt pois. Ehanaa kerrassaan.
Jotenki energisempi olo, jaksaa liikkua enemmän, ja sellanen olo ettei kaikki oo ihan harmaata, ainakaan 24/7. Silti ahdistaa, pelkään edelleen että syön liikaa, ja että kaikki kilot jotka oon onnistunu hävittämään, pamahtaa takas, jos syön yhdenkin omenan liikaa.
Sellanen olo, että kaikki ruoka pitäis hävittää, ja paras olisi jos kotona ois vaan vettä ja vähän kasviksia. Typeräähän tällänen ajattelu taas on, mutta kumminki. En jaksa enää taistella itteni kanssa, jossen nyt onnistu, jossen nyt saa ittestäni normaalikokosta, niin en tiiä mitä sitten teen. Alan saatana leikkelemään palasia pois ittestäni.
Soitin sairaanhoitajalle ja tiedustelin josko syön liikaa taikka kenties liian vähän. Kyselin että onko 1000 - 1200 kaloria päivässä sopiva määrä vai ei. Hoiturin mielestä kalorien laskeminen on typerää, ja että ihmisen pitää syödä hyvin.
Kilot kuulemma lähtee ittekseen jos on lähteäkseen. Ku sanoin että oon leivän syöpöttelyn lopettanu, ja että lihaa syön vaan kerran viikossa, niin totes hoitaja että sellanen on vaarallista. Mun täytyy kuulemma syödä lihaa, kunnon vanhanaikasia kastikkeita, ja tummaa leipää. Ku ilmotin että tällä omalla tavallani oon laihtunu liki kaheksan ja puol kiloa parissa kuukaudessa, niin se on kuulemma silkkaa sattumaa, ja oman kropan totaalista rääkkäämistä. Tiiä oikeen enää että mihin uskoa. Kaikki sanoo eri asioita, ja kaikkien mielestä vaan oma tapa on se ainoa oikea. Mä yritin selostaa että tarvitsen neuvoja ja tukea, koska nyt oikeasti yritän, niin hoituri tuhahti ja sano että mä oon liian nuori tollasiin hömpötyksiin. Täytyy varmaan odottaa niin kauan että kuolen sydänkohtaukseen kolmevitosena. Wohoo.
Lasken jo minuutteja siihen saatanan matkaan, mun on pakko päästä pois täältä. Alan itkemään ku kattelen matkailumainoksia, tai matkailuohjelmia. Eilen pillahdin kauheaan itkuun ku näin sellasen mainoksen jossa yks mies tanssii ensin Italiassa, sitten Thaimaassa, sitten Egyptissä etc. Muhun iski kauhea ahdistus, oli taas sellanen olotila että pakkaan tavarani ja lähden helvettiin, pakko päästä maailmalle, pakko alottaa alusta, pakko olla yksin.
Aika ristiriitasta sinänsä, ku herrastani en kumminkaan halua luopua, haluan kumminki olla mieheni kanssa, mutta tuntuu että tarviin lomaa, lomaa ittestäni, avioliitosta, ystävistä, koirista, yleensäkin elämästäni ja varsinkin ympäristöstäni. Kenenkään muun kanssa en halua olla, mutta haluaisin jotenki löytää itseni, ja saada itteni kokoon. Olla jotain erilaista, olla joku josta tykkään.
Herran kanssa suihkuun ja sitte nukkumaan. Huomenna alkaa työt kello 06.50. Ihanaa.
