Blogi

Kikkelinmittaus-nauha löytyy. Ei hätää siis, ainakaan jos niitä kikkeleitä ajattelee ja sillee.

Mutta mutta... Nyt on kova tarve. Mä tarvin läskinmittaus-nauhan ja poneille tarkoitetun vaa'an.

Mä oon ihan kermassa, ja mun hiuksissa on suklaata. Mä taiteilin just ehkä Ruotsin hienoimman uudenvuoden illallisen. Vihanneksia, juureksia, juustoa, valkosipulia, vegefileitä, tein ite kastikkeen ja taiteilin kaiken lautasille. Hienoja annoksia. Jälkkäriks taiteilin djungelcrashia, erilaisia hedelmiä kerroksittain, päälle kermaa, suklaakastiketta-ja sydämiä, ja ananasruusut. Kyllä moon joskus kätevä.

Samppakalja jäähylle ja pääsen ite rauhottumaan hetkeks, aion tunkea mureke-perseeni ammeeseen, polskia kylpyankkani kera ainakin tunnin. Saa kattella, jos päätän yrittää olla muka-hieno tänään, voisin hakea vintiltä tiikerisahan ja viettää puolituntisen mun säärikarvojoa sahaillen. Mun Erikoisvieras saapuilee tossa seiskan kieppeillä, muut ilmaantuu myöhemmin :D

Hupaisaa Uutta Vuotta :)!

Mun vuosi on ollut limainen. Toisaalta vitun mielenkiintoinen.

Liitto alko tosin rakoilemaan jo viimevuoden puolella, mutta nyt tammikuussa tapahtu se iso räjähdys. Mä huomasin olevani yksin. Naimisissa itseni ja haamun kanssa. Mua ei oo ikinä vituttanut eikä sattunut niin paljon kuin tajutessani tilanteen paskamaisuuden. Se haamu oli kovaa vauhtia haihtumassa, ja mä yritin pitää kaikesta kiinni. Oli aika kova isku huomata olevansa avioeron keskellä 22-vuotiaana. Vielä enemmän vitutti huomata, että mies, se johon mä olin muka joskus ollut niin rakastunut, syytti mua kaikesta.

Tammikuun lopussa kuoli vaari. Vaikkei me oltu missään maailman parhaissa väleissä, oli se silti aika kova isku. Mun tuffa kumminki oli aika spesiaali vittupää. Se sano aina että se toivo musta kuulantyöntäjää tai/ja merikapteenia, mä sanoin aina sille että se on tyhmä homo jonka päässä ei pysy hiukset eikä järki. Sen kuolinvuoteella mä sain sen vielä nauramaan ja vittuilemaan. Meidän suhde oli sellanen mitä harvat ymmärtää.

Molin monta kuukautta sekaisin ja hypähtelin kavereiden kanssa, ulkoilin aika paljon ja kokeilin millon mitäkin. Oli aika mielenkiintosta alkaa käymään terapiassa seksi-riippuvuuden takia, jotenkin naurettavaa, kun ei se mun mielestä ollut mikään "oikea tauti". No, kaikkea sitä oppii.
Kesä sai mut kumminki vihdoin pysähtymään, niin ja Rinssi. Kaikesta tohinasta, hulluuksista ja epäonnistumisita huolimatta mä heilun edelleen Rinssini kera, se tykkää ja mä tykkään. Me ollaan sellasessa "ällöttävässä tykässä". Saunis inhoais asua Rinssin naapurissa, kun me ollaan just sellanen vitun ällöttävä pari. Juostaan alasti ympäri kämppää, mä huudan; uhkailen perseraiskauksilla, me pussaillaan, kiljutaan ja nauretaan yötä päivää. Painitaan ku kaniiiinit ja käydään suihkussa kolmen jälkeen joka yö. Keskustellaan, oi niin tärkeistä asioista ("Hei, mikä toi on, toi näppylä sun kikkelissä? Hei, ootsä ikinä pussannu poikaa, kato ku sä oot ruotsalainen, ja niinku vissiin mieskin ja sillee?") ja meidän lempiharrastus on toistemme nyppiminen, hihittely ja sängyn heiluttaminen. Herääkin kysymys, onko Saunis muuttanut Ruotsiin, ja asuu kuin asuukin Rinssini naapurissa, vai onko neidolla sisko, joka kirjottelee Rinssille kirjeitä :P? Kirjeissä kun ollaan valiteltu sitä miltä mä kuullostan kun räjähdän, miten ärsyttävää on kuunnella meidän kikatusta, ja miten tyhmiä me ollaan kun painitaan suihkussa x) Mä kirjotin Rinssin puolesta kirjeen taloyhtiölle ja kehotin niitä vahvistamaan niitä idiootin-ohuita, paperin paksusia seiniä. Odottelemme edelleen vastausta.

Koulu sujuu, muutto meni hyvin, ja mä alan ymmärtämään mitä mä haluan tältä kaikelta. Mä oon onnistuut karistamaan ruhostani kolmisenkymmentä kiloa ihraa, ja yritän edelleen pienentyä. Mä opettelen pitämään ekonomiani kunnossa, ja yritän kovasti kasvaa. Mä oon edelleen hetkittäin liiankin epävarma, sekasin ja järjettömän huolestunut, mutta jotenkin mä aina vyöryn takasin radalleni, ja tajuan että kyllä tää valas selviää, aina jossain vaiheessa tulee se aalto, joka riuhtoo mun läskit takasin merelle (PS: Mun uudenvuodenlupaus on laihtua kuudessa viikossa 4 kiloa, tavotteet matalalle niin en pety niin vitusti).

Mä sain mun digiboxin toimimaan, se oli niin saatana iso saavutus että mun tarttis kyllä saada jonkinnäkönen palkinto. Oommä niin vitun näppärä tapaus.

Tää vuosi on ollut omalla kamalalla tavallaan yks helvetin ihmeellinen kokemus. Mä oon oppinut itestäi paljon. Vaikka kaikkea kamalaa on sattunut, mä pärjään. Mä vyöryn etiäppäi ja jaksan jotenki. Ens vuos tulee olemaan parempi, mä tiedän sen jo :)

Mua on hihityttänyt tässä pari tuntia, eikä hihittely johdu ollenkaan siitä tilkasta skumppista.

http://sv.wikipedia.org/wiki/Thomas_Quick

Thomas Quick och en liten pojke var ute och gick i skogen en natt. Då sa pojken: "Vad läskigt det är!"
Thomas Quick svarade: "Men tänk på mig då, jag ska ju gå härifrån själv!"

Tulin kotiin mömmösenä ja väsyneenä. Lapsenpuolikkaita hiuksissa ja iholla. Mussa tuoksuu edelleen Rinssin hajuvesi, ja mulla on nyt jo ikävä sitä mulkvistiä. Sunnuntai oli jotenkin outo, lähes alien-outo. Käytiin leffassa ja juteltiin paljon, mä sanoin että mulla on kummallinen olo sen seurassa. Sanoin että mä luulen tykkääväni siitä enemmän kuin se tykkää musta, ja sanoin olevani epävarma, en oikein tiedä mitä se haluaa, ja mua ahdistaa. I told him that I'm a needy bitch. se sano mun olevan tyhmä. Se kuulemma tykkää musta kun hullu polkasta ja sano että sen on hyvä olla mun kanssa. Se tykkää mun itsepäisyydestä, pölhöydestä ja siitä että mun kanssa voi puhua mistä vaan. Sen mielestä mä oon typerän hauska, ja mulla on ihanat reidet. Mun huulet on hurmaavat ja se haluaa piiskata mua. Mä epäilen että kaikki toi oli positiivistä.

Mietiskelin myös paljon tulevaa, sen työajat muuttuu tammikuusta lähtien, ja mä alan lukemaan lisää kursseja. Me ei asuta ihan lähekkäin, joten millon me ehditään tapailla? Mä kaipaan sitä, läheisyyttä, sen kanssa juttelua ja sen mainiota sähköporaa. Kuinka usein on normaalia nähdä? Emmä tiedä mikä on normaalia kun deittailee jotakuta. Onko normaalia että näkee toisiaan pari päivää viikossa? -Kun mä haluaisin nukkua sen vieressä melkeen joka yö.. Vituke.

Niinku oon jo todennut, mun on niin perkeleen vaikea luottaa ihmisiin, mä en yksinkertaisesti tiedä miten toimia. Mun mielestä melkeen kaikki ihmiset on kusipäisiä idiootteja, joihin ei yksinkertaisesti voi/kannata luottaa, koska ne valehtelee ja pettää kumminkin, jossain vaiheessa. Tuntuu että mä mustasukkaistun ihan tyhmistä asioista (en valita, enkä sano olevani mustis, en käyttäydy ainakaan liian typerästi, ja yritän luottaa), oon naurettava ja kauhea kakara. Mä tajuan ettei ihmistä voi omistaa, mutta mä haluan silti että Rinssi on mun oma. Mun taskuhomo.

Millon mä voin kysyä että seurustellaanko me vai ei? Ja mitä on seurustelu? -Ollaan me kumminki jo puol vuotta deittailtu, ja sovittu jo aikoja sitten ettei tapailla muita.

Se nuuski mun kaulaa, rapsutteli mut hereille ja sai mut vinkumaan heti. Sen kosketukset, kourasut, läppäsyt ja nipistelyt on ihan ihmeellisiä, mun on vaikea hengittää. Se sanoo että mun iho alkaa punottamaan, ja se näkee heti mistä mä tykkään. Se tutkii mua, näkee kaiken, ja mulla on liian avoin ja haavoittuvainen olo. Se odottaa, painaa kaikki nappeja, repii mut ylös ja saa mut huutamaan. Se puree mun reisiä, silittää mun hiuksia ja nuolee sitten mun niskaa. Miten vitussa mä jaksan oottaa taas sunnuntaihin asti?!?

Mä en osaa luottaa ihmisiin. Tää "asutaan kaukana toisistamme" -juttu, tekee kaiken vaan vaikeammaks, mutta mä en halua antaa periksi. Mä en halua luovuttaa, mutta mä en uskalla heittäytyä mukaan täysillä.

Vituttaa, ahdistaa ja kauhea ikävä. Emmä tiedä miten tälläsen touhun saa toimimaan. Tänään pitäis lähteä kotiin, ja mua ahdistaa jo keskiviikko. Mä en halua että kukaan pölhö, tai vähemmän pölhökään nyt loukkailee mua. Ei kiitos.

"Seksi mies joka halua sinu." - Mitäs vittua?!? Mä saan sangen hämäriä pikaviestejä, ihmeellistä sähkispostia, ja kummallisia kommentteja. Toki, sana on vapaa, mä valitsen itse kirjottaa cityyn, mä valitsen itse laittaa kuvia cityyn, mutta ihmetyttää silti. Mun profiilissa mä en tietääkseni hae seksiseuraa, blogeissani voin toki kirjottaa että mua panettaa, mutta se ei nyt tarkota että panisin ketä tahansa. Tuskin lähden Suomeen asti tapaamaan jotain pienimunaista idioottia, vaan saadakseni viis minuuttia läheisyyttä ja kolme minuuttia huonoa seksiä. Ei kiitos. Mulla on rinssini, ja jos ei sitä olis, niin löytyis ainakin yks vakipano joka pitäis huolta mun seksuaalisesta hyvinvoinnista.

Noh, mä oon kumminkin tullut siihen tulokseen että suurinosa ihmisistä ei kattele ollenkaan mitä ihmisten profiileissä lukee, ei lueskele blogeja (ota edes vähän selvää ajatusmaailmasta) eikä yritä alottaa keskustelua. Ne idiotit lähettää samantien kikkelikuvia, kysyy oisko mahdollista tavata jossain jo tunkea melaa mekkoon, taikka sitten ne luulee että mä oon umpilesbo, ja kirjottelee että on suuri synti ettei ne pääse koskaan höyläsemään mua?! Vittu. Mä oon kummallinen ja toisinaan ällöttävä, mutta nää kirjottelijat on kuppasia idiootteja jotka pitäis vähintäänkin ampua.

Toinen asia mikä ihmetyttää on miten ihmiset lähettelee mulle pikaviestejä. "Mä en kehtaa kommentoida blogiin-viestejä". Mikäs siinä, mukava jutella viksujen ihmisten kanssa, mutta silti, ihmeellistä.
Kolmas asia on nää negatiivarit jotka kirjottelee mulle, valittaa siitä miten ällöttävä minä olen, ja että mun pitäis lopettaa kirjottelu. Niinkun olen aiemmin sanonut, mä en kirjottele kenenkään muun vuoksi. Mä tiedän että aika moni kaveri, joka asuu Suomessa, seurailee mun bloggailua, ja hyvä niin, moon niin kovin huono kirjotteleen sähkisposteja. Ne pysyy perillä mun tekemisistä, ja meillä on ainakin jutunaiheita. Suurin syy kirjotteluun on kumminkin itsekkyys. Mä puran roskaa, pysyäkseni edes hitusen terveenä. Kirjotan ja kirjotan, koska mä voin. Niinku jo aiemmin sanoin, sana on vapaa.

Ihan kun mä olisin uinut veressä. Mun uus mekko oli ihan räjähdys. Vitutti ja oli kovin kylmä. Molin Sandran ja Danielin kanssa ulkoilemassa eilen. Ilta oli sangen mukava, drinkkejä, tanssahtelua ja hupaisaa seuraa. Oltiin ulkona savustumassa kun mun vieressä seisovaa poikaa lyötiin pullolla päähän :O

Punasta, jokapuolella. Mä en oo ikinä nähnyt että joku vuotaa niin perkeleesti. Sen naama oli ihan kappaleina ja ohimon kieppeillä ihan kauhee reikä. Kukaan ei taaskaan tehnyt mitään. Mä kiepautin pojan olkapäilleni, huusin vahdit paikalle, ne teki tietä vessaan, hääti sieltä kaikki ihmiset, mä laitoin shokissa olevan pojan lattialle, huusin vahteja hakemaan alkoholia, siteitä, ja ensiapupakkauksen. Soitin ambulanssia samalla kun yritin pitää poikaa hereillä. Kun vahdit tuli takas, alko ne nyppimään poikaa, ja se alko panikoimaan kunnolla, yritti juosta pois ja alko huutamaan. Mä käskin vahteja poistumaan, istuin puoliks uhrin päällä, otin sitä käsistä kiinni ja selostin mitä oli tapahtunut, mitä mä tein, ja miksi sen piti olla ihan paikoillaan.

Raukka alko itkemään, piti mua käsivarresta kiinni ja pyysi kokoajan etten jätä sitä. Mä desinfioin sen mitä pystyin, paketoin pojan pään ja yritin pitää sitä hereillä. Kun ambulanssi tuli, kannoin sen ulos ja suoraan lanssikkeeseen. Se halus että mä olisin lähtenyt sen mukaan. Se itki, kiitteli ja pyörty loppujenlopuks. Ambulanssikuskit kysy jos mä halusin lähteä poikaystäväni mukaan ensiapuun. Mä selostin että en oo koskaan ennen edes tavannut poikaa, joten ei kiitos. Ne ihmetteli kovasti.

Ambulanssi lähti ja poliisit saapu paikalle. Mä jouduin jättämään tietoni ja sain kyydin sairaalalle, ja sieltä kotiin. Ne halus tarkistaa kaiken ja kuulustella poikaa. Istuskelin ensiavussa vartin verran, ja vaadin saada tietää onko poika puhdas ja terve, mie kun olin ihan verinen ja räjähtänyt. Poika suostui antamaan tietonsa, ja tänään mulle soiteltiin sairaalasta. Sairaanhoitaja kerto kaiken olevan kunnossa, ja poika halus puhua mun kanssa. Sen nimi on Filip, ja se oli kovin kiitollinen. Se joutuu olemaan sairaalassa kolme-neljä päivää, aivotärähdys, kauheita haavoja ja se oli menettänyt ihan perkeleesti verta. Mä sanoin että se voi hakea verensä takaisin, suuri osa on imeytynyt mun mekkoon ja rintaliiveihin. Naureskeltiin, se kiitteli ja soli siinä.

Mä nousin sängystä. Oksensin ja menin kylpyyn. Rankka ilta eilen.

Vittu! Äidin naapuri on kävelevä persereikä! -Mä nukuin, kääriytyneenä peittoihin ja viltteihin, kuorsailin siskon sängyssä kovin tyytyväisenä, autuaan tietämättömänä siitä, millaisia idiootteja tässä talossa oikeasti asuu. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kävi juustokakulle, ja niin kävi "mun" joulurauhalle. Naapurilla on juhlat. Ei mitkään tyylikkäät aatto-pippalot, vaan kamalat ällö-alkkis-idioottikakara-räkä-juhlat. Mä heräsin siihen vitun huonoon musiikkiin (mä en ole ikinä osannut ymmärtää ihmisiä jotka kuuntelee tepposmusiikkia/idioottivingutusta = teknistä/trancehomoilua), enkä saa nyt enää nukuttua. Mitäs mitäs!?

Raahauduin savustumaan, ja kappas, joku niistä mongoloideista oksentaa parvekkeelta. Sillä sekunnilla mä meinasin irtisanoutua ihmisyydestä, hakea äidin uudet valurauta-kattilat, ja alkaa pelaamaan kupoli-kattilaa. Ihan uus peli jossa yritän tappaa naapuria ja sen kavereita, kattiloilla. Äiti ei kumminkaan suostunut lainaamaan kattiloitaan mulle, joten jouduin turvautumaan siihen toisiksi parhaimpaan vaihtoehtoon. Kävin "sanomassa" naapurille. Raahauduin rappuun ja koputtelin naapurin ovea, soittelin ovikelloa, ja loppujenlopuksi potkin ovea. Paskamusiikin läpi on näköjään kovin hankala kuulla koputuksia ja ovikellon kilinää, mutta potkiminen havahdutti ainakin jonkun niistä teinijuopoista. Mä vaadin saada puhua sen kanssa joka asuu siinä slummissa, se ihmishylkiö raahautu sitten ovelle. Mun kävi jotenki sääliks sitä. Se oli varmaan itkeny, tai sit sen naama on super-pöhöttyny kaikesta viinasta. Paska joulu, vissiin. No, kehotin poikaa potkimaan puolet juoppokavereistaan vittuun, laittamaan musiikkia pienemmälle, ja vaikka kello onkin paljon, sanoin että olis ehkä kätevää käydä suihkussa.

Nyt mä istun siskon huoneessa ja ihmettelen. Nyt joulun alla, yhteensä neljä ihmistä on lähetelly hirveenä viestejä, kyselly mitä mä nykyään teen, ja josko mua kiinnostais lähtee treffeille. Kaikki neljä on vanhoja vakipanoja joita en oo tapaillu nyt 6-8 kuukauteen. Kolme on nyt tähän mennessä tehnyt selväksi että haluaa muutakin kun sänkyjumppaa. Mua hämmästyttää. Kun mä olin vapaa, ja valmis kokeilemaan treffailua, niin sillon ei käyny. Kun mä en ole vapaa, enkä pidä yhteyttä, musta tuleekin yhtäkkiä kiinnostava tapaus. Ja muka naiset on hankalia...

Kivoja lahjoja. Mukavaa oli, sinänsä. Ainoa miinus oli toi kinkkutouhu. Mut meinattiin karkottaa joulispöyvvästä, vaan siksi että mä paheksuin kinkun mussuttamista. Sikojen sielun-sisarena koko tapahtuma-sarja (kinkku uuniin, ja moska ihmisten kitoihin, kamala haju ja ällöttävyys) tuskastutti. Mä syöpöttelin kanaa, lohta, vihanneksia ja juustoja. Herrrkullista.

Äiti oli muistanu melkeen kaiken. Sain rahaa, meikkejä, lompakon, vaatteita ja muutaman taulun. Vaan se pukki jäi puuttumaan, muuten sain kaiken mitä toivoin. -Odottelen omaa pukkia. Se tulee taas perjantaina, mun luo ja mun naamalle. Tai sitten ei... Mut tulloop se mun luo ainakin, thank god. Kova ikävä ja ahdistus.