Blogi

Saunomaan. Ihanaa ihanaa. Vois nukahtaa sinne lauteille.

"Lapdancit on kuulemma huomattavasti edullisempia muuallapäin Bulgariaa kuin Golden Sandsissä." Kun tän uutisen kuulin, noin kahden minuutin ajan mulla oli hyvinkin huijattu olo, sitte onneks tajusin että se 10-euroa lapdancistä on hirvittävän vähän, ja että se pieni näppärä nainen todella teki töitä sen kympin eteen.. Näin untakin siitä rippariklupista. Kiva paikka se kyllä oli, naiset oli kauniita ja halpoja, drinkit vaan makso omaisuuden.

Katteltiin jo eilen uutta matkaa, mennään varmaan uusiks sinne Bulgariaan, tai mahdollisesti Kreikkaan. Saa nähdä. Espanja ei kiinnosta, ja jonnekki lähelle ja lämpimään halutaan. Ensvuoden lomat sijottuu todennäkösesti jenkkilän puolelle, ja Canadaan, siksi tänävuonna tälläsiä lähireissuja.

Nukuin tänään jopa kahteen. Heräsin muutamaan otteeseen mutten jaksanut välittää mistään. Koirat sentään käytin lenkillä, mutta sitten takas uinumaan. Tää oli sellanen aamu että tuntu paremmalta pysyä unimaailmassa. Unet oli niin ihania. Kaikki oli hyvin, kaikki oli hauskaa, kaikkea pysty kattelemaan ruusunpunasten lasien takaa. Unissa mä olin vihdoin onnellinen.
Epäilen oikeasti tulevani hulluksi. Mieliala muuttuu vartin välein, yhtenä hetkenä maailman huipulla, toisena suunnittelemassa itteni hautaamista. Ahdistaa olla minä. Ahdistaa ajatella.

Ajatus seuraavasta reissusta jaksaa jotenki ajaa mua eteenpäin. Kyllä mä nää kesätyöt hoidan, ja jaksan lenkkeillä, kunhan pääsen taas parin kuukauden päästä lomailemaan, kunhan saan taas parin kuukauden päästä olla tuntematon turisti.

Todella ristiriitaista. Löydettiin nyt isompi asunto. Mahtava asunto itseasiassa, n. 80neliötä, siis 3h+k, todella kivalta alueelta, eli tästä 100 metrin päästä ;) Todennäkösesti, siis jos hyvin käy, voidaan ehkä muuttaa 1.8, meidän tarvii vaan saada tämä oma kämppä myytyä. Jotenki oon hyvin innoissani, tästä mä oon haaveillu viimeset pari vuotta. Isompi asunto ja kaikki olis paremmin. Nyt vasta iski karu totuus. Ei kai se perkeleen asunto mun ahdistuneisuutta poista, ei kai se asunto saa mua ittestäni tykkäämään, ei kai se asunto tee musta sellasta millanen mä haluan olla. Kamala järkytys. Mun täytyy siis itse ottaa itteäni niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Vittumaista vaan että oon ollu melkeen ku halvaantunut tässä puolisen vuotta. Mitään en jaksa, mikään ei kiinnosta, mitään en halua, ja kaikki on paskaa. On todellinen ihme että oon jaksanut treenailla, lenkkeillä ja uida. Vielä suurempi ihme on että oon jaksanu koulussa käydä ja niitä kymppejä edelleen kiskoa. Njah, saa nähdä. Äiti lohdutti mua niin hienosti tossa sunnuntaina, "kyllähän se aurinko risukasaanki paistaa". Vituttaa tollanen posetiivailu, totesin äitin viisauteen vaan, että mun tuurilla siinä välissä on suurennuslasi.

Hullu mikä hullu.

Ta Taa!