Onkohan valehtelu miehille, niinku veriviikot naisille? Siis sellanen "luonnollinen" juttu. Herää kysymys, tai no, kysymyksiä;
-Onko rehellisiä miehiä edes olemassa?
-Tekeekö testosteroooni ihmisestä valehtelevan mulkun? Miehillä kun sitä on kumminki enemmän ku naisilla...
Ihanaa miten luottamuksen, rehellisyyden ja arvostuksen tilalle tuli miljoona miljoona miljoona valhetta.
Mä vaan havahdun oudoista tilanteista. Hyvin usein. Tää viiminen häröily alkaa silti ahdistamaan. Sellanen kolmekymppinen nainen on alkanut stalkkeroimaan mua.
Koska mun numeroni on rekisteröity, tottakai se on saanut sen selville.
Se soittelee, lähettelee viestejä yötä päivää. Se kirjottelee rakkaudentunnustuksia, pyytää reffeille, ikävöi, haluaa tavata, haluaa edes jutella, haluaa mun viereen, haluaa pitää musta huolta, haluaa kuulla mun äänen, haluaa leffaan, haluaa ostoksille, haluaa tulla kylään, haluaa että mä tuun kylään, haluaa panna, haluaa pussata, haluaa halata, haluaa vaan olla mun kanssa. Vittu.
Nyt se sitte vielä ilmestyy samoihin kauppoihin välillä, ja vaan tuijottaa mua. Pelottava kotka.
Värjäsin hiukseni. Vaaleat eelleen, muttei valkeat. Napattiin muutoksen jälkeen muutama kuva. Vaikka mä oon vanha ja lihava niin kyllä mä vittu silti itteäni panisin, jos en olis minä. Ja panen, vaikka olen minä. Mm mm mmm. Haha!
Noni, olihan mussa vikoja, vaikka sitte muille jakaa. Lääkäri totes sitä ja tätä, tuppas mulle reseptiä toisen perään, ja kyllä se varmaan sitte tästä, pikkuhiljaa. Mulla on nyt jo hieman normaalimpi olo. Mä oon jopa jaksautunut lenkille tänään, kuumeestä huolimatta. Mä en oo räjähtänyt kertaakaan tänään, ja mieliala-hurrikaanit ei oo ihan niin kauheita. Tää päivä on oikeastaan ollut ihan hyvä. Lepäilyä, lukemista, lenkkeilyä ja runkkailua. Kylpy ja päiväkkeet. Hyvin rauhallista.
Mä pyhästi toivon että mun olo tästä paranee, ja noi myrskyt rauhottuu pikkuhiljaa. Mä voisin jopa zombeilla mielelläni muutaman viikon, vaan siks että aivot sais lepäillä hetken.
