Blogi

Mä en aio enää pyydellä anteeksi. Mä en aio alistua. Riittää jo. Jossei ihminen pysty ikinä tajuamaan omia virheitään ja vikojaan, ymmärtämään että senkin pitäisi joskus ajatella, pyytää anteeksi, kuunnella, tehdä kompromissejä, eikä vittu heti räjähtää ja muuttua puhumattomaksi kakaraksi, niin antaa olla.

Se tuntuu unohtavan että me ollaan kaikki ihmisiä, kaikki tekee virheitä. Kaikki ei pyöri sen ympärillä, eikä maailma ole luotu vain sitä varten. Se suuttuu, ei puhu asioita selviksi, se lähtee ja odottaa kunnes mä pyydän anteeksi. Mun täytyy aina pyytää anteeksi, vaikken olisi mitään tehnytkään. Mun pitää alistua ja olla se joka on muka tehnyt väärin. Mä oon kuunnellut sitä vuosikaudet, se on mulle helvetin tärkeä mutta kaikella on rajansa. Antaa olla. Antaa vittu olla. Mä en enää vajoa.

-Takaisin pilviin, odottamaan perjantaita, unelmoimaan siitä. Siitä joka saa mut pyörryksiin, ja joka puree mua juuri oikeista kohdista.

Mä oon märkä, väsynyt, tyytyväinen, iloinen, ja kummallinen sen seurassa. Mua ei harmita, enkä mä ajattele liikaa. Mä en välitä turhista, enkä mä jaksa yrittää olla hieno kokoajan. Mä saan olla ihmeellinen, tuhma, tyhmä ja ihan oma itseni.

Mä kuolaan sen rinnan kuvottavan märäksi kun nukun. Se silittää mun hiuksia ja sanoo että mä oon melkein liian söpö. Sen hymy saa mut nauramaan.

Mä haluan olla sen lähellä kokoajan, se tuoksuu hyvälle, se maistuu vieläkin paremmalle. Sillä on suuret kädet, ja se koskee mua juuri oikein. Mä tärisen. Se hengittää mun niskaan ja ottaa mua lanteista kiinni. Se ottaa mut sohvalla, sängyssä, parvekkeen tuolilla, pyykkituvassa, suihkussa, keittiön pöydällä, puistossa, lähikaupassa, ja se saa mut huohottamaan ravintolan eteisessä. Se puree mun huulia ja hymyilee. Se sanoo että se pääsee vielä mun kovan kuoren alle ja tekee musta sen rakkaan. Se kuiskailee ällöttävän söpöjä sanoja mun korvaan, nukkuu kiinni mussa ja nipistelee mun reisiä.

Se sanoo että se haluaa olla mulle hyvä. Se haluaa saada mut hymyilemään kokoajan, se haluaa saada mun kämmenet hikoamaan ja mun posket punottamaan. Se pussaa mun niskaa kassa-jonossa ja hypistelee mun pikkuhousuja. Mä haluan sitä, ihan liikaa.

Se tuli taas lauantaina. Lähti eilen illalla. Se saa mut ihan ihmeelliseks. Mä nauran kokoajan, oon jotenki vapaa ja huoleton. Lauantaina oltiin Tessyn luona istumassa iltaa. Vesipiippu-toimintaa ja drinkkejä. Koko sunnuntai meni maistellessa sitä. Sen ihoa, sen huulia ja.. Mä nukahtelin vähän väliä sen kainaloon. Käytiin kävelyillä, ja se veti mua kokoajan sen lähelle. Se suuteli mua niin että mun varpaat meni kippuraan. Se puri mun kaulaa ja sen kädet liikku mun hameen alla. Se sai mut melkein itkemään. Se halaili mua vähän väliä, hymyili aina kun näki mut, halusi koskettaa. Se saa mut pyöryksiin. Mä oon lähdössä sen luo perjantaina.

Viikonloppu pilvissä, taas.

Se tulee huomenna mun luo.

Se saa mun jalat tärisemään, mä puhun sekavia, vedän pikkarit nurinpäin päälle, hihittelen, punastun, ilkeilen, olen liiankin ironinen, ja menen välillä täysin sanattomaksi. Se on pelottavan ihana.

"Outo asenne. Ihmeellinen seksielämä. Kummallinen tyyppi, ja mä rakastan sua silti." -Näin sanoi Therese musta. Sen mielestä mä oon yksi maailman kummallisimmista ihmisistä. Sen mielestä mä oon kauhea mulkkumagneetti, liian suorasanainen, hurmaavan typerä ja yksinkertaisesti hämärä.

Jotenkin hassua silti. Ihmiset sanoo mulle kokoajan että mä oon outo ja kummallinen, mutten itse näe sitä. Toki tiedostan että olen hieman erikoinen, mutta mun mielestä vaan positiivisellä tavalla.

Oltiin eilen Tessyn luona syömässä ja imeskelemässä viiniä. Sen naapurit varmaan pakkaa pian tavaransa ja muuttaa pois talosta. Me ollaan aina Tessyn luona. Daniel, Hanna, Tessy, Hajen, Zäta ja minä. Me ollaan äänekkäitä, nauretaan koko yö, syödään liikaa, juodaan liikaa (ja silti juotavat loppuu aina kesken), ollaan ihanan ällöttäviä ja unohdetaan kaikki tärkeä.

PS. Mitenköhän Theresen mielestä mä voin olla niin outo.. Päivisin se työskentelee lähihoitajan tehtävissä eräässä palvelutalossa. Iltaisin ja viikonloppuisin se on puhelin-ah-seksi-ah-läähättäjä.
Ja kuka on kummallinen?

Se on jännittävää. Vähän kivuliasta (jos se tehdään oikein), kummallista, ja niin vitun kiihottavaa. Mä en osaa lopettaa.

Mä voisin harrastaa sitä loputtomiin. Mun mielestä se on yksinkertaisesti maailman mukavin harrastus. Se on rentouttavaa, sen aikana mä en ajattele ollenkaan. Mä oon vaan tyhjä. Ainoa päämäärä on orgasmi, kaikki muu maailmassa häviää. Mä pyrin vaan yhteen asiaan. Mua ei harmita, mua ei pelota, mä en ajattele tulevaa enkä mennyttä, mä en tunne itseäni huonoksi.

No. Mä alotin hoidon tasan kaks viikkoa sitten. Kerran viikossa psykologille, ja kerran viikossa sellasiin ryhmä-tapaamisiin (sounds kinky). Keskustellaan kaikesta mahdollisesta. Mä en oo ennen edes ajatellut että mun käytös saattaisi olla jotenkin sairasta. Mä en yksinkertaisesti tiedä mikä on normaalia.

Mä haluan. Haluan kun oon vihanen, haluan kun oon surullinen. Haluan kun oon stressaantunut, haluan kun oon ilonen. Mun psykologi sanoi että yritän epätoivoisesti välttää kaikkia tunteita, en halua ajatella, haluan unohtaa, haluan olla turta. Mä en halua vaan kerran päivässä. Kahdeksan, tai yhdeksän, tai enemmän. Mun täytyy saada. Seksi on mun huume.

Mä luulin silti tosiaan että se on normaalia. Kun herrani tapasin, ajattelin vaan että mahtavaa, se on yhtä "innokas" kuin minäkin, se haluaa mua kokoajan, sillekään ei riitä mikään. Mä luulin että se on osa sitä ensihuumaa, se, että ei tehdä muuta kun sänkyjumpataan, juostaan alasti ympäri kämppää ja painitaan niin perkeleesti kun vaan kroppa kestää. Se on vissiin tavallista, mutta sen kuuluu laantua. Mä vaan haluan lisää. Mikään ei tunnu riittävän. Mun rajat, jotka ennen oli niin selkeät, hämärtyy, monet asiat on nykyään vaan mielenkiintoisia, eikä ollenkaan sairaita niinkuin ennen.

Yksi nainen mun ryhmässä sanoi että se on harrastanut seksiä 9 eri miehen kanssa viikon aikana, psykologi järkyttyi ja alko analysoimaan koko hommaa. Mä istuin hiljaa ja kummastelin mitä ihmeellistä siinä nyt on. Neiti on ainakin saanut kikkeliä. Mun maailma on kummallinen, ja arvot todennäköisesti aika sekaisin. Kun mä herään, ajattelen seksiä, kun mä laitan ruokaa, mietin kuinka mukavaa olis painia, kun mä oon ostoksilla, tuijottelen miehiä ja ajattelen "millanen toi mahtais olla sängyssä". Kai se sitten on sairasta.

Mä sain tehdä sellasen typerän testin mun psykologin ja lääkärin kanssa. Mun lääkäri sai 3 pistettä, psykologi yhden, ja minä 43. Maksimi oli 45. Mun käytös on kuulemma itsetuhoista ja mun täytyy saada apua. Näinkään mä en oo asiaa ennen nähnyt. Mun mielestä mä oon kumminkin suht' tavallinen, vähän kummallinen, suorasanainen ja ehkä pikkusen liian kiltti. Ihmisten on helppo käyttää mua.

Kaikista ärsyttävintä on että löydän seuraa mistä vaan, ja milloin vaan. Hautajaisistakin. Omasta mielestäni oon edelleen armoton läski, ruma ja kummallinen, mutta silti herrashenkilöitä juoksee mun perässä kokoajan (ruotsalaiset on ehkä epätoivoisia), tai sitten ihmiset näkee musta että mua panettaa, ja perkeleesti. Mä en halua mitään ihmeellisempiä suhteita, mä haluan orgasmeja. Läheisyys ällöttää, mutta seksi on mukavaa. Mä haluan olla itsenäinen ja vapaa, mutta kumminkin jonkun kanssa, mutta se joku ei saa olla kiinni mussa, ja tietenkin mä haluan olla muidenkin kun vaan sen yhden kanssa. Kaikki on vaan sekavaa.
Mun ja herran hajoava avioliitto on todennäköisesti suureksi osaksi mun syytä. Mä oon liikaa. Liian nuori, liian villi, liian tyhmä, liian kaikkea. Harmittaa. Se mies ansaitsee jotain parempaa, jonkun joka rakastaa sitä niin paljon, että unohtaa muut.

Ah, unohdin.
http://web4health.info/sv/answers/add-sex-what.htm

Rakastunut, mutten mieheeni.

Niin se menee. Pitkä tauko kaikesta. Mun elämä on muuttunut niin paljon tossa viimesen puolen vuoden aikana, etten enää oikeen edes tunne itseäni. Mä en tiedä mitä haluan.

Tai tiedän, mutta en ole varma uskallanko tehdä niin isoja siirtoja. Kuka tietää tulisko asiat tän paremmiksi jos uskaltaisin, entä jos mä epäonnistun kumminki, ja kaikki hajoaa vaan käsiin. Mulle ei jää mitään?
Toisaalta, kuka tällästäkään jaksaa. Mä en oo enää onnellinen. Mä en halua edes olla onnellinen näin, mä kaipaan muuta ja muita, jotain ihan erilaista.