Blogi

Mä oon kosketellut itseäni ihan kauhiasti tänään. Eh, siis miettinyt itseäni. Tai niinno, koskenutkin, mutta lähinnä miettinyt "minua" ja mun käytöstä. Oikein muuta tehnytkään tänään. Kärsinyt ihmeellisistä pimppa-kivuista ja miettinyt itseäni. Mä en oikeastaan mahdu mihinkään muuhun lokeroon kun läski (sinnekkin mun perseen saa änkeä), niin ja nainen, kai. -Mun mielestä ihminen lokeroi itsensä ja toiset, tietämättäänkin. On kivoja, tyhmiä, homoja, lesboja, hulluja, hauskoja, tylsiä ja luotettavia (etc.).

Mä en oikein tiedä mihin mä kuuluisin. Olen fiksu, mutta joissain asioissa älyttömän blondi. Psykiatriasta, psykologiasta, taiteesta ja matkustelusta pystyn keskustelemaan aamusta aamuun, kun taas matematiikka ja fysiikka ei mahdu mun päähän vaikka mitä tekisi. Kaunis en ole, mutten alkkiksenkaan näköinen. Normaaliksi ei kukaan ole vielä mua sanonut. Psykopaatiksi ja epänormaaliksi kylläkin :/

Seksikäs olen vain unissani. Yritteliäs? -Njaah, jos aihe kiinnostaa. Yritän ja pyrin vaikka mihin, kunhan se jokin on jotain mikä on mulle tärkeää.
Narsisti. -Varmasti. Itsekäs olen, ja mulla on paha tapa luulla että maailman kuuluu pyöriä mun ympärillä.
Seksuaalinen? -Toki, kunhan kaikki tapahtuu mun ehdoilla. Muuten en halua mitään enkä ketään. Mä olen raju, rakastava, kokeilunhaluinen, jännittävä ja mielenkiintoinen, siis sängyssä. Perkele. Mä olen yksinkertaisesti hankala. Bi? -Toki, mutta niin paljon muutakin.

Mä oon kaikkea, ja samalla en mitään erikoista. Mä oon sekava ja ihmeellinen, mutta toisaalta tavallinen, liian tavallinen ja tylsäkin. Mä oon ikiliikkuja, en kestä keskinkertaisuutta, en tekemättömyyttä, en saamattomuutta, en valehtelua, en inhimillisyyttä (vaikka sitä muilta aina odotan), enkä "olemista". Mä en voi ikinä vain olla. Mulla täytyy aina olla suunnitelmia, tekemistä, tai järjestelyä. Pysähtyminen on kammottavaa ja pelottavaa. Perkele, sillon joutuu ehkä kohtaamaan vaikeita asioita :/

Hankalaa kun aivot huijaa mut ajattelemaan muka-syvällisiä. Siitä koidu muuta ku pahaa.

Soittelin terveyskeskukset ja lekurit läpi ja vaadin saada lisätietoa pco:sta. Eräs mainio tyyppinen cityssä antoikin mulle jo miljoona metriä lisätietoa, tulin hyvin paljon viisaammaksi. Nyt osaan vaatia oikeanlaista hoitoa. Lupasivat soitella mulle kvinnohälsa klinikalta maanantaina ja sovitaan yhdessä aika, jolloin käydään läpi lääkitykset ja muut. Nyt ei oo enää niin räjähtänyt olotila. Täytyy vaan saada lääkitykset kuntoon ja infoa itse systeemistä. Harmittaa millasia amatöörilääkäreitä täälläkin on. Perkele.

-Ostoksille. Ajattelin hemmotella itseäni uusilla vaatteilla. Ensi perjantaiksi varasin carino span allasosaston mun ja herrakkeen yksityiskäyttöön. Saadaan saunoa, poreilla, uiskennella ja lillua yrttikylvyissä. Yritän olla ihana.

Mulla todettiin tänään erikoinen tauti. Tai sairaus. Tai joku sellanen. Pco-taudiksi sitä roskaa nyt kumminkin nimitetään. Mä en oikein tiedä mitä ajatella. Toki oon ymmärtänyt että jokin mun kropassa heittää, joku on vialla, mutta en ole todellakaan tiennyt että mikä, tai mitä, se jotain voisi olla.

Nyt selvis sitten. Pco. Vittu. Siinä räjähti taas puolet uusista haaveista käsiin. Hassua. Mä en ennen edes halunnut lapsia, nyt hetki sitten heräsin tähän mahdollisuuteen, ja sekin oli vasta kun tajusin että on ehkä edes kykene poikimaan. Tajusin viimein mistä jään paitsi. Ymmärsin kuinka hienoa olisi saada lapsi. Lekuri tietenkin kertoili, että on mulla edelleen noin 25% mahdollisuus pamahtaa paksuksi, hoitojen avulla, mutta koska ultrassa näky kuinka roskana mun munasarjat on, niin ihmeitä mun ei kannata odottaa.
-Siinä vaiheessa kun itte tuijottelin monitorilta munasarjojani, ajattelin seota. Vittu minkänäköset mollukat. Klimpit joita ympäröi musta helminauha. Sairaan näköset epämuodostumat. Mä en osaa edes olla nainen. Vituttaa niin helvetisti. Tuntuu että mikään ei onnistu. Miksi mun täytyy sotia kroppanikin kanssa. Miksei mun kroppa osaa olla normaali?

Mä kysäsin lekurilta eikö kaikkea vois vaan leikkauttaa helvettiin. Eikö ne vois poistaa mun munasarjoja, kohtua, ja ompelis vaikka pinpankin kiinni. Mitä tällänen semmosella tekee? Mitätön idiootti. Mä en kykene edes maailman tavallisimpaan systeemiin, mä en voi tulla raskaaksi, en voi saada lapsia. En voi saada lapsia. En edes tajua koko asiaa. Päässä heiluu vaan kuvia niistä rumista munasarjoista. Mä oon ällöttävä.

Lekuri oli kumminkin tyytyväinen painonpudotukseen (-23kg edelleen), sano että vielä 10kg pois niin sitten alotetaan hormoni-hoidot. Mua ei oikein kiinnosta. Olisin ne nytkin saanut aloittaa, mutten uskalla. Laihempana on raskausaika helpompi ja sitäpaitsi, on hyvin epätodennäköstä että hormonit edes toimii mun kohdalla. En uskalla edes yrittää, petyn kumminkin perkeleesti.

Tiputtelen läskejä pikkuhiljaa ja yritän tottua elämään sukupuolettomana.

Mulla on muuten stalkkeri. Kyllä. Seksinnälkäinen, hieman jälkeenjäänyt, vähän tärähtänyt stalkkeri. -Töissä tapaa mukavia tyyppejä. Viime maanantaina tapasin uuden potilaan, joka ihastui muhun ensi silmäyksellä. Se seurailee, huohottaa ja tuijottaa kokoajan. Se kyselee onko mun avioliitto onnellinen, ja että olisiko sillä mahiksia voittaa mun sydän ja kroppa (YÄK!) itselleen, ja samalla se tietenkin kertoo tulevaisuuden haaveistaan ja siitä, miten onnellinen se olisi mun kanssa. Se pääsee osastolta pois aina välillä ja olen nyt nähnyt sen muutamia kertoja seurailemassa mua. Tai ainakin luulen niin. Olis muuten ihme sattumaa, kun ei se asu ollenkaan samalla suunnalla ku mie. Kumminki. Se hyppää samaan bussiin, heilahtelee samoissa kaupoissa, ja mikä ärsyttävintä, se seuraa mua kun lähden lounastauolla kävelylle. Jotenkin vittumaista. Alkaa ahdistamaan sellanen stalkkerointi. Sais pysyä omilla teillään ja hankkia jonkun harrastuksen. Kamalaa kans kuunnella sen seksitarinointia. Kertomuksia siitä mitä se on tehnyt, ja fantasioita siitä mitä se haluaa tehdä. Sellanen olo että saan alkaa kantamaan puukkoa taskussa. Varmuuden vuoksi. -Silti. Tuskinpa se pikku-ukko mitään ihmeellistä alkaisi yrittämään. Epäilen että se on vaan hyvin yksinäinen.

Eräs toinen potilas on myös hyvinkin mielenkiintoinen. Se puhuu seksistä taukoamatta. Heiluu huoneessaan alasti ja runkkaa aina kun sitä menee pyytämään syömään. Se kyselee mun elämästä ja kuppikoosta. Se tiedustelee heilahtelenko kotona alasti ja että kuinka useasti haluan seksiä. Iyh.

Eilen olin menossa kioskille ostamaan lehteä. Kaksi miekkosta istui terassilla ja nokkelina poikina kyselivät kovaan ääneen josko mua panettaisi. Naureskelivat kovasti kun olin vaan hiljaa ja painuin sisälle. Kun taas heilahdin ulos kioskista alko sama kysely ja naureskelu. Vittuunnuin niin kovasti että karjasin kauheaan ääneen "Ei paneta, mä oon itseasiassa noin vartti sitten saanut isoa kyrpää. Nyt on pillu vielä niin hellänä että saa kattella myöhemmin!" -Molemmat menivät kovin hiljaseksi ja painuivat sisälle. Ärsyttää tollaset invalidit. Kauppareissullakin joku auto seuraili mua ja tööttäili aina kun tuli kohdalle. Perkele. Missään saa olla rauhasa. Kaupan pihalla pojat hyppäsivät pois autosta ja yksi heistä kyseli josko olisin kyytiin lähtenyt. Ällöttävää. Totesin vaan etten juttele idioottien enkä ällötysten kera.

Sattuu ja tapahtuu. Ihan liikaa. Kaikki tuntuu pyörivän kikkeleiden ympärillä. Ei vois kiinnostaa yhtään vähempää :/

Vihastuttaa. Ei tee mieli edes paneskella. Enkä runkatakkaan. Läheisyys jotenkin oksettaa ja kosketus saa ärtymään. Jotenkin kumminkin tekee mieli seksiä, muttei mitään normaalia. Taas sangen väkivaltainen olo. Sellanen olo että haluan olla yksin, mutta silti ihmisten keskellä. Haluan mahdollisimman kauas herrasta, mutta samalla haluan rakentaa majan sen sydämeen, olla siellä loppuelämäni. Piilossa ja turvassa. Niin lähellä. Hämmästyttävää. Mä oon niin vihanen. Vihanen itselleni, herrakkeelle, eräälle "ystävälle" ja eniten maailmalle. Mä koen olevani höynäytetty. Koko sana "höynäytetty" ärsyttää mua. Se on jotenkin niin kuvottava ja vanhanaikasen ahdistava. Phah.

Vittu. Mä oon kaikesta huolimatta, aina, höynäytetty, naurettava, lapsellinen puupää. Mä luotan ja uskon, vaikken uskalla, niin silti. Yritän ja haluan, mutta mitään en saa. Tuntuu että ainoa mitä yrittämisestä saa, on sen saatanan papukaijamerkki. Koskaan en tavoitteitani saavuta. Haaveet eivät toteudu ja kaikki tuntuu turhalta. Kaikki on jotenkin turhaa ja tyhjää. Mitätöntä. En tietenkään puilla paljailla elele, ja joidenkin mielestä mun asiat on jopa hyvin, mutta miksi mä en osaa arvostaa niitä hyviä asioita, miksi en osaa olla onnellinen vaikka mun pitäisi olla? Miksi en osaa antaa anteeksi ja unohtaa? Miksen uskalla elää ja toteuttaa, olla oma itseni, kuuluva, räiskyvä, seksikkään typerä koomikko, joka ei häpeä mitään? Perkele.

Millon helvetissä tää olo menee ohi? Mitä mun pitää tehdä? Miksi en oo mihinkään tyytyväinen? Miksi en pääse vanhoista asioista yli? Miksi olen vihanen kokoajan, tajuan että siitä ei ole mitään hyötyä. Miksi olen katkera? -Ei se kerran mitään muuta, ja vahingoittaa vaan mua. Miksi en tajua?

Saanut ihme-pikaviestejä. Toisissa olen rasisti (?), toisissa ilkeä, läski huora. Moni kehoittanut ystävällisesti että mun täytyy lopettaa kirjottelu, koska ärsytän ja olen ilkeä. -Vitut. Kenenkään pakko lueskella mun typeriä tekstejä. Tyhjennän päätäni blogiin, ja puran senhetkistä olotilaani. Se että mun kirjottelu kiellettäisiin, olis sama asia kun että joltain vietäis ääni, ja vaan siksi että se ääni ei miellytä ihan kaikkia. Sekavaa ja typerää.

Hullu ilta. Mä jouduin tappeluun. En mihinkään catfightiin, vaan hakkasin miehen. Olen kammottava elukka :/
-Sellanen kauhea äijä otti asiakseen alkaa kommentoimaan muiden ulkonäköä. Hauskinta sillä oli kun se huomasi mut. Läskikommentit heiluivat ilmassa sangen tiheään. Se ihmetteli kovaan ääneen miten mä voin pyöriä miesporukassa, eikö ne näe kuinka läski mä olen, ja muut miehet jotka mun ympärillä pyörii on kans idiootteja. Kuka läskiin koskisi? Jonkin aikaa mä sitä vittuilua kuuntelin. Herra alko räjähtämään ja meni sanomaan sille ukolle että painua vittuun. Ukko alko vaan uhoamaan.

Mä sain sellasen näppärän skitsarin. Heitin laukkuni ja sormukseni Theresen syliin ja kiskoin sen miehen hiuksista ulos. Ulkona hyppäsin sen päälle ja löin sitä naamaan niin paljon ku jaksoin ja ehdin ennenkuin herrakkeen veli nosti mut pois. Mä olin niin vihanen, ja oon oikeastaan edelleen. Vielä kun se idiootti yritti juosta pois, tönäsin sitä kunnolla ja tökkäsin nyrkillä nokkaan. Helvetti. Myöhemmin kävi ilmi että se on herrakkeen veljen kaveri. Vittu mitä ihmisiä. Räjähtelin ittekseni ja olin perkeleen pahalla tuulella jonkin aikaa. Tajua miten jotku voi olla tollasia. Sellanen olo ettei mulla ole oikeutta tehdä mitään. Ulkonakaan en saa käydä. Baarien ulkopuolelle laitetaan varmaan pian kyltit joissa lukee "Ei läskejä, kiitos!". Vittu. Käsi sattuu ja rintakehä on hellänä.

Muuten ilta oli suht' hauska. Kuivapaneskelin sellasta söpöä poikaa. Siis sillee vitsinä. Heiluttiin ja naurettiin baarin ulkopuolella. Therese oli koko episodin aikana kauhean vaivautuneen näkönen. Myöhemmin se kerto että sillä söpöllä pojalla on käsiproteesi. Therese pelkäsi koko kuivahinkutuksen ajan että mä tietämättömänä, vahingossa kiskasen sen proteesin helvettiin. Olishan se silti ollut mun tuuria.

Danieliin tutustuin kans eilen. Se on yksi maailman ihanimmista homomiehistä. Sen kanssa oli niin hauskaa. Se on hyvä meikkaamaan, laulamaan, tanssimaan ja olemaan hurmaava. Sen kanssa ei todellakaan aika tule pitkäksi. Mulla tulee siitä mieleen Will & Grace sarjasta se Jack <3 -Just Jack!

Tekee mieli tehdä jotain seksikästä, ilkeää tai edes hauskaa. Lähteä jonnekin, saada jotain tai edes yllättyä. Khh. Niin tylsää. Ihan mitääntekemätön ja mitäänsanomaton olo. Jotain näppärää pitäis keksiä. Tulen ulos nahastani ja sekoan. Haluan jotain, mitä vaan. Jotain järkevää, jotain hauskaa. Niin levotonta, niin ahdistavaa. Sekavaa ja vittumaista.

Tätä se teettää, kun hilluskelee koko päivän kotona. Olis pitänyt lähteä ulos tekemään jotain, lenkkeilemään, salille tai mitä vaan. -Koirien kanssa heilahtelin metsässä, muttei se näköjään riittänyt. Levottomat jalat ja levoton pää. Kaikki ajatukset sekoilee iltaisin, sellanen olo etten saa edes mieleltäni rauhaa, siksi kai mun tarviikin jotain hommailla. Tuska.

Tyttökivaa.. Havahduin naisen jalkovälistä hyvinkin onnellisena. Nauroin ja jatkettiin piehtarointia. Se oli kaunis. Kaikki oli jotenkin pehmeää, pastellinväristä, sumuista ja kaunista. Kaikki tuntu niin ihmeellisen hyvältä ja oikealta. Kaikki maistu karkilta ja hattaralta. Mä halusin vaan olla siellä. Jäädä sinne.

-Mä oon varmasti piakkoin sekoamassa kokonaan. Kammottavaa. Tiedä mitä ajatella. Yöt seikkailen kauheissa lesbo-unissa, kierin sängyssä niin kovaa että mukiloin herraa ja heittelen tyynyt ja peitot helevettiin. Tajua mitä mun alitajunta yrittää mulle viestitellä. Sanois suoraan vaan, kyllä mä sen verran kestän.

Mukavia uniahan nuo sinänsä, parempia ainakin kun alituiset painajaiset ja putoamis-unet, mutta kumminkin. Tää pimpan parissa työskentely nyt tuntuu olevan toistuvana teemana mun unissa. Unissa tutustun naisen anatomiaan hyvinkin huolellisesti. Pyörin aina saman tuntemattoman mustan naisen kanssa ja kokeilen mitä ihmeellisempiä juttuja. Hinkutuksen lopuksi ihaillaan aina miten jännittävältä me näytetään yhdessä. Valkosta ja mustaa.

Silti, hämmästyttää tuo imeskely ja tökkäily. Mun, oraaliseksin vastustajan, unissa. Oraaliseksi toimii hyvin herran kanssa. Imeskelen sitä juuri niin paljon kuin se haluaa, mutta mun pyhimpään ei muulla kuin kikkelillä ja sormilla kosketa. Oraaliseksistä toisen naisenkaan kanssa en ole kovin innoissani. Siksi nuo unet kovasti ihmetyttävät. Tarttis jotenkin yrittää formatoida mun hyvinkin sekainen pääkoppa.

Pääkoppa ihan tyhjänä. Töissä on rankkaa. Koko päivä oli jotenkin sekava. Kaksi tuntia lääkärin kanssa kierroksella. Puolitoista tuntia terapia-istunnossa, pakkolääkitystä, huone-etsintöjä, tukemista ja keskustelua.

Nukahdin melkein heti kun kotiuduin. Sellanen olo että oon ihan tyhjä. Mussa ei oo ajatuksen ajatusta eikä tunteitakaan jäljellä. Aion hinkuttaa herraani ja nukahtaa tyhjyyteen.