Blogi

"Sä oot niin kaunis ja ihana, että miehet varmaan juoksee sun perässä. Sulla on upeat hiukset, älyttömän kauniit kasvot, hmm, oikeastaan oot aivan enkelin näköinen. Enkeli. Sellanen sä oot, vaalea, kaunis enkeli. Anteeks että keskeytin, halusin vaan sanoa että oot enkeli."

-Tuntematon mies tuli keskeyttämään mun ja kaverini juttutuokion bussissa. Se tuli vaan spontaanisti kertomaan mulle että olen kaunis. Tuijotti sitten hetken, hymyili ja meni jonnekin istumaan. Tuli sangen ihana olotila. Ensin kyllä epäilin miehen olevan viidentoista promillen humalassa, mutta selvinpäin se oli, ja vielä hyvännäkönenkin. Mun viikko pelastui kertaheitolla.

Kuivana kakkoseen. Tietenkin. Kiitos.. Oikeasti. Ei kiinnosta yhtään mennä huomenna "töihin", mä antaisin mieheni vetästä mua ilomielin kakkoseen ilman liukkaria, kunhan saisin tehdä jotain muuta. Mua ei vaan perkele kiinnosta. Mä voisin alkaa vaikka itse tatuoimaan käsivarttani kunhan ei tarttis sinne "hullujenhuoneelle" raahautua. Edelleenkään niissä potilaissa mitään pahempaa vikaa, mitä nyt persoonallisuushäiriöitä etc,
mutta kun mulla ei oo mitään tekemistä. Ei mitään.

Terapia on mielenkiintosta, potilaiden kanssa keskustelu on mielenkiintosta, eri sairauksista lukeminen ja keskustelu on mielenkiintoista, mutta mä en todellakaan ole ihminen joka jaksaa tehdä yhtä asiaa yhdeksän tuntia putkeen. Mä tarvitsen jotain tekemistä, jotain järkevää hommailua, missä ei tarvitse hetkeen aivoja käyttää, siihen kaiken tylsyyden väliin. Jotain jännää. Huoh.

Mun piti eilen avata pullo viiniä ja nautiskella. Paskat. Nukahdettiin joskus kahentoista kieppeillä sohville ja herättiin aamu-seiskalta. Äkkiä koirien kanssa ulos lenkkeilemään ja sitten sänkyyn. Herättiin kahentoista maissa. Väsytti siis vähän. Mä en tajua miten voin olla näin perkeleen väsynyt kokoajan. Helvetin ärsyttävää. Pitää alkaa varastamaan töistä jotain ilopillereitä. Piristyisin edes pikkusen.

Raahauduin väsymyksestä huolimatta kaupungille ja vitutuksesta huolimatta onnistuin löytämään farkut, tavalliset mustat housut ja puseron. Mä en edes näyttänyt kävelevältä valaalta ne kledjut niskassa,
ja mikä parasta, ne on taas pienempää kokoa kun viimeksi ostamat romppeet.
Edelleen näppärästi vituttaa tuo perseen puutos. Mä osaan jotenki olla sotanorsu ilman persettä. Mun perse hävis ensimmäisenä kun aloin laihtumaan, ja nyt tuntuu että sitä ei ole enää. Kaikki housut täytyy ommella sisään tosta lantion ja reisien kohdilta, muuhen siihen kohtaan missä perse normaalisti sijitsee, jää kauhea pussi, ja näyttää siltä että käytän vaippaa, tai että olen unohtanut käydä vessassa monen monta kertaa.
Mun perse hävis tosiaan ku tuhka tuuleen. Todella tyhmän näköstä. Valas ilman pyrstöä. Vittu.

Osta pillua, viinaa, huumeita tai imuri?
Sellanen olotila että voisin laahautua paariin, en vaan lasilliselle viiniä, vaan parille pullolliselle viiniä. Väsyttää, panettaa ja ahdistaa. Tarttis mennä suihkuun, syyä jotain ja korkata pullo valkeaa. Tän päivän jälkeen on sellanen olo että alan vaikka katu-huoraksi, alkoholistiksi, diileriksi tai imuri-kauppiaaksi kunhan ei tarvitse enää sinne hullujen hooneelle mennä.

Tänään mua luultiin potilaaksi. Kyllä. Mä pelasin pingistä yhden potilaan kera, juoksin ympäri käytäviä sen pallon perässä, nauroin, kiljahtelin ja huusin. Yksi uusista työntekijäistä ihasteli miten hienoa on että uus potilas viihtyy noin hyvin, ei tuu ainakaan olemaan ongelmia. Vittu. Mä todellakin sulaudun hyvin sinne mano-depressiivisten, borderline-tapausten ja skitsofreenikkojen joukkoon. Hienoa.

Vietin lähes koko-hela-päivän potilaiden joukossa. Juteltiin, askarreltiin, käytiin yhdessä savustumassa, katteltiin telkkaria ja pelattiin sitä perkeleen pingistä. Se oli erikoista, mielenkiintosta ja mukavaa. Oli jännä kuunnella potilaiden juttuja, keskustella tulevaisuudesta, heidän näkemyksistään ja mahdollisesta parantumisesta. Vaikeinta oli yrittää pysyä kärryillä. Jutut saatto hypätä äidin kissasta johonkin teevee sarjaan ja sieltä munkkien kautta matkailuun, alle minuutissa. Oli mielenkiintosta katsella miten potilaat toimivat eri tilanteissa, ja mitä tapahtuu paineen alla. Jännä päivä sinänsä, vitutti vaan se, että mulla ei ollu mitään ns. oikeita "työtehtäviä", enemmänkin tollasta hengailua ja keskustelua. Tukena olemista. Tärkeä tehtävä sekin, mutta pää väsyy jos sitä yheksän tuntia putkeen tekee.

Gang-bang, ruiskuja, vöitä ja ihmeellistä ulinaa. Hullujenhuone. Niin sitä paikkaa voi todellakin kuvata. Se paikka on siis psykoosiosasto, mutta tunnelma on sangen ihmeellinen. En osaa oikein sanoa että millasta siellä on. Praktiikka alkoi tänään. Mä olin aika kauhuissani ja melkeen kaikki pelot vahvistui. Erehdyin luulemaan yhtä potilasta henkilökunnan jäseneksi, rupattelin tyypin kanssa vartin verran ennen kuin mulle valkeni että se ei olekaan osastolla töissä.
En tajua miten kaikkia niitä hälyttimiä käytetään ja kaiken lisäksi mun työajat kusee. Mä oon itse täynnä hälyttimiä, ja niin on osastokin. Kai ne vielä teippaa sen palohälyttimen mun päähän kiinni, varmuuden vuoksi.

Osaston työntekijät on suurimmaksi osaksi super-hyvännäkösiä miehiä ja päässä heiluu mukavia gang-bang-kuvatuksia lähes kokoajan. Huoh.

Jaksaa ihmetyttää tää läski. Todellakin. Ihmetyttää edelleen miksi on yleisesti hyväksyttävää tulla kommentoimaan mun/muiden sotanorsujen ulkonäköä (tai yleisesti sen "puutetta" juuri läskien vuoksi) ihan päin naamaa, tai vaihtoehtoisesti suureen ääneen ihmetellä läskejä. Jos itse menisin jollekin äidille sanomaan että "toi lapsi on niin ruma, että se on varmasti sukeltanut maailmaan perseen kautta", olisin kamala ihminen. Jos menisin jollekkin vähemmän kauniille ihmiselle toteamaan että, "sun naamassa on jotain ihmeellistä vikaa, sä kun oot noin perkeleen kauhean näkönen", saisin varmasti selkääni. Jos menisin jollekkin toteamaan "näetkö sä edes noiden ryppyjen seasta mitään", olisin ikärasisti. "Vittu sulla on isot korvat, noilla pääsis lentämään vaikka Intiaan asti" -taas kamalaa. "Säkin löytänyt vaattees kaatopaikalta!"
-Kappas, en olekaan hauska vaan kamala ihminen joka haukkuu köyhempiä. Jos menisin laihaa ihmistä sanomaan luuviuluksi, olisin kateellinen läski, ja jos menisin kaupungilla kovaan ääneen jotain vammaista haukkumaan Rullatuoli-Roopeksi olisin kauhistuttava paskiainen. Silti. Silti kuka vaan voi tulla mua sanomaan läskivuoreksi, ällötykseksi tai vain yleisesti superläskiksi potematta huonoa omaatuntoa. Läskejä voi haukkua, pilkata ja niille voi tietenkin nauraa. Läskeillä ei ole ihmisarvoa eikä ajatuksia. Hämmästyttää todellakin. Milloin läskien haukkumisesta tuli yleisesti hyväksyttävää ja normaalia? Tai no, eihän läskiksi huutaminen ole edes haukkumista, sehän on realismia, ei hirveää tai kamalaa, eikä haukkujat ole kamalia, vaan realisteja. Hurmaavaa. Rumaksi sanominen taas on julmaa. Varsinkin jos hoikkaa ihmistä menee rumaksi sanomaan.

Khh. Aivot narikkaan ja suihkuttelemaan. Sais edes rauhassa lenkkeilemässä (kyllä, läskejä sulattamassa) käydä, liikaa aikaa ajatella ja vittuuntua silloinkin. Nytkin kiskasin yli tunnin kierroksen, ja tulin vaan entistä vittuuntuneempana kotio. Tuska ja ahdistus.
Onneksi herrake tulee pian kotiin, saan roudata herrani ja läskini sänkyyn harrastelemaan syntejä. Siinä sielunruokaa ja kauniita kuvia loppuillaksi. Pah.

Psykoosi-osastolla neljä viikkoa. Mielenkiintoista kerrassaan. Praktiikkapaikat jaettiin jo jokin aika sitten. Mä sain tietää sen verran että oon psykiatrisella. Ilahduin kovasti. Mielenkiintosta hommaa, aika ei tule pitkäksi, näkee paljon ja oppii paljon. No, innostusta riitti siihen asti että sain tietää että joudun psykoosi-osastolle. Psykoosi-osastolle jossa on suurimmaksi osaksi pakkohoito (tiiä mikä lpt-patient on soomeksi) potilaita.

Soitin nyt torstaina osastolle, esittelin itseni ja kysyin että millonkahan mun pitäis alottaa. Tiistaina. Pitää mennä sinne kuulemma ajoissa, mun täytyy oppia kaikki turva- ja ovi-koodit. Osata käyttää mun henkilökohtasta turvahälyä ja saada ekstrana joku pärkeleen kannettava palohälytin. -Potilaat on kuulemma jotenkin ihmeellisesti viimeaikoina onnistuneet sytyttelemään paloja osastolla. Perkele. Mun täytyy myös oppia laittamaan potilas nopeasti remmeihin ja osata kaikki hätätiet ulos osastolta. Täytyy opetella miten huoneisiin mennään ja missä asioissa saan potilaita autella. Täytyy opetella kirjaamaan vahingot teklaan ja oppia tietenkin erottamaan potilaat työntekijöistä (kaikilla "kotivaatetus"). Mielenkiintosta. Kauhistuttaa pikkusen. Naikkonen jonka kanssa juttelin vakuutteli kyllä että kaikki kuulostaa kamalammalta mitä on, ja että em. jutut on lähinnä varotoimenpiteitä, mutta tietenkin hyvä tietää.

Saa nähdä mitä tästä harjottelujaksosta tulee.. Jotenki odotan tota central-operation harjottelujaksoa huomattavasti hartaammin.

Naama kipiänä, perse mustelmilla ja kauhia väsy. Naama hajos eilen. Therese tuli illalla kyläilemään. Se halus mun luokse terapiaan. Oli mennyt laivalla sekoilemaan kunnolla, ja poti huonoa omaatuntoa. Poikaystävä on autuaan tietämätön kaikesta. Vitutti kuunnella sellasta. Kerroin mitä asiasta tykkään ja sanoin että turha sellasta on murehtia kun ei mennyttä voi muuttaa, nyt tarvii vaan keskittyä siihen miten poikaystävälle kerrotaan ja että onko Tessan edes valmis jatkamaan suhdetta, suurimpana arvoituksena tietenkin heittääkö poikaystävä narttunsa pihalle.

No, avattiin keskustelutuokion jälkeen viinipullo, ihasteltiin meen uutta kämppää, juteltiin ja naurettiin niin perkeleesti että mun naamaa tosiaan kivistää. Hymyily sattuu ja puhuminen kanssa. Mies-raukka kuunteli meidän kihitystä melkeen kahteen asti yöllä. Oli se silti mukavaa, rentouttavaa ja hauskaa vaan istuskella, imeskellä viiniä ja nauraa niin paljon että kyyneleet valu. Ei ahdistanut ollenkaan.

Aa aa aave, Therese kysyi eilen millasia tyyppejä meen asunnossa on ennen asunut. Se oli vähän sillee kummallisen näkönen. Mä tietenkin utelemaan heti että miks se kysyy, ja että onko se kuullu jotain ihmellistä ja ja ja... Mulla on itsellä meinaan vähän väliä sellanen ihme-olo, että asunnossa liikkuu muitakin ku me ja rakkiset. Toissapäivänä istuttiin koko karvanen perhe köökissä, kun olkkarista ja makkarista alko kuulumaan ihme rapinaa ja kolinaa. Jos olisin ainoa joka näitä ääniä kuulee, epäilisin varmasti olevani hullu, mutta kun muutkin kuuli, ja muutkin ihmetteli, jopa koirat heräsivät ja nousivat ylös tuijottelemaan ja kuuntelemaan. Sinänsä kummaa.
Mun unissa heiluu nyt sellanen vanha mies ja mummeli. Niillä on molemmalla perkeleesti asiaa mulle, mutta mä en ikinä pysähdy kuuntelemaan. Mulla on aina kiire enkä oikeen uskallakaan pysähtyä. Ne on jotenki outoja. Kerroin tästä kaikesta Tessanille ja se sano että se tunsi että meillä olis henkiä, että kaks tai kolme ihmistä heilahtelee asunnossa ja että ne on todennäkösesti ne tyypit jotka mun uniinkin änkee. Tiedä häntä. Kuulostaa mun mielestä aika ihmeelliseltä. Selostais kolinan ja rapinan, tavaroiden siirtymisen ja muut, mutta toisaalta kyseessä voi ihan hyvin olla yli-vilkkaat mielikuvitukset ja typerät päät.

Ollaan heilahdeltu herran kera molemmissa kämpissä, siivoiltu ja järjestelty. Paneskeltiin ku kanit avoimen ikkunan edessä (huomattiin liian myöhään että akkuna oli tosiaan auki) ja järkytettiin uudet ja vanhat naapurit. Kaatumisesta johtuvat naarmut on alkaneet kukoistamaan kauniin lilan-vihreinä mustelmina. Hurmaavan värikäs perse mulla.

Khh. Jotenkin masentavaa. Muuttaminen, ja muutokset yleensä.

Ma oon tyhma. Idiootti laskiperse-horo. Kylla kylla. Ystavainen (jonka kanssa valit on olleet hyvin huonossa kunnossa) lahti matkailemaan tossa viimeviikolla. Erimielisyyksista huolimatta lahetin sille viestin ja toivotin mainiota matkaa. -Ei vastausta.
Se ei oo ottanut mitaan yhteytta eika varmaan otakkaan. Mua vituttaa aika helvetisti. Ma sanoin sille sillon joku kuukaus sitten, etta jos asiat jatkuu nain huonoina, ehka on parempi ettei olla ystavia-ystavia, mutta koska sukulaisia ollaan, niin kylla tekemisissa silti voitais heilahdella. Tuli mieleen se poljake ku kattelin miten kaikennakoset kaveriporukat heilahtelee terasseilla. Saatana.

Halusin kumminki korjata asiat, jutella ja selvittaa solmut. Sita ei vaan vissiin kiinnosta. Saatana. Helevetin arsyttavaa. Sellanen olo etta lennankin Arlandan sijasta Suomeen ja kayn hakkaamassa sen idiootin. Oon niin perkeleen vihanen ja loukkaantunut. Ihmetyttaa miten melkeen kahdenkymmenen vuoden ystavyys ei merkitse sille ihmiselle mitaan. Tajua ollenkaan. Sekin ku Suomessa heilahdettiin ja neiti ei halunnut sen vertaa oikeastaan nahda etta oltais vaikka kaffella taikka mehulla kipastu. Vituttaa vielakin. Ma olin ihan rikki ja paniikissa sillon, eika se tarjonnut ollenkaan tukea. Kaasona sen piti viimekesana heilahdella, vaatteet ja kengat oli jo ostettu, mutta hetki ennen juhlia se peru kaiken. Oon alkanu miettimaan etta mita vitun pahaa ma oon tehny etta ansaitsen tollasta. Mita helvettia? Kaikista naurettavinta on etta tuntuu etten paase naistakaan asioista koskaan yli. Kelailen kaikkea paassani, haluan olla tekemisissa vaikka olen vihanen, haluan etta meidan valit on kunnossa. En halua menettaa ystavaa, tuntuu etta oon niin paska (En valttamatta paska ihminen, mutta paska ja vaikea luonne.) etten kumminkaan uusia saa. Kaikki menee aina niin sekasin. Pah. Ollaan kumminki oltu ku paita ja persio hyvin kauan, emma edes osaa ajatella elamaa ilman sita idioottia. Tyhma ma silti vaan olen. Vituttaa ihan helvetisti ja tulee tosiaan sellanen hyvinkin vakivaltanen olotila aina vahan valia.

Khh. Huomenna kotia kohti. Saadaan nahda uus asunto tapetoituna :D Alkaa kylla pikkuhiljaa tulemaanki sellanen olo etta on valmis kotiutumaan... Eilen illalla oltiin sellasessa raflassa kun The old house. Mun spagetissa ei ollut ollenkaan mausteita vaikka olin tilatessa pyytanyt ekstrapaljon valkosipulia ja mausteita. Kun mainitsin asiasta tarjoilijalle, se alko huutamaan mulle mongioloidikielellaan ja sano huonolla englannilla etta mita han voi muka asialle tehda, ja etta ehka mun ei muutenkaan kannattais syoda. En syonyt, maksoin kylla ruoasta. Kun lahdettiin kippasin koko sotkun lattialle. Hauskaa illanjatkoa.

Roudasin herran sellaseen vanhanajan kuvaukseen. Pukeuduttiin jannittaviin vaatteisiin, herralla oli sellanen hieno vanhanaikanen pyssy karessa ja sikari suussa. Ma heilahtelin kauheen mekkoni ja kukkakimpun kanssa kuvaan. Alko vituttamaan ku se kuvaaja halus valttamatta ankea jotain saatanan kauheeta hattua mun paahan. Loppujenlopuksi sekosin ja karjasin vaan etta se vitun hattu tanne. Iskin sen paahani ja irvistin. Kuvaaja oli sangen jarkyttyneen nakonen ja nappas kuvan. Sano heti peraan etta ei tarvi enaa. Nyt voi ottaa hatun pois. Perkele. Siina hatussa mitaan vikaa, mutta mun paahan ei yksinkertasesti hattu kay. Nayttaa lahinna silta etta joku yrittaa vetaa vauvan sukkaa keilapallon ylitte. Hurmaavaa siis.

Seuraavaksi kuvaaja alko heilumaan sellasen untuva-hoyhen-booa-hommelin kanssa, sano etta se sopii hyvin kuvaan. Halo? Vanhanaikanen kaunis puku, herra gangsteri-asussa, ja mulla pitais olla joku booa kaulan ymparilla. Siina vaiheessa olin niin vittuuntunu etta sanoin kuvaajalle antaa vaan palaa. Kun se niita kuvia sitten napsi, totesin kovaan aaneen, oooh, wonderful, I do look like a prostitute. Yleisolla ainakin oli hauskaa. Se kuvaaja vaan mulkoili mua ihan vittuuntuneena. Kai se halus etta ma otan sen tosissaan. Herranjumala. Kuka tahansa osais tollasessa katuhokkelissa ottaa kuvia. Valmis tausta ja turistit puvut paalla. Jopa herrakkeesta voi sitte nakojaan tulla "ammattikuvaaja".

Ahdistavaa. Liikaa toimintaa korvien valissa. Alkaa vaan vituttamaan. Olis ihanan kiva olla ajattelematta valilla.

Pinppa hajalla kokonaan. Hinkattiin toisiamme koko aamu. Siivooja raukka lappas sisaan ja jarkytty ehka pahan kerran. Ei me oltu kuultu sen koputtelua. Se ei onneksi voinut nahda paljoakaan. Mulla oli mekko paalla ja herralla kalsarit ja teepaita. Vedettiin vaan sellasta tyylikasta takaapain-pikasessiota. Silti. En haluais olla hotellisiivooja, mita kaikkea se raukka onkaan varmaan joutunut nakemaan.

Viimeyona ukkosti mahtavasti. Koko taivas tuntu repeavan. Salamat valaisi niin etta tuntu ku joku olis ottanu jattikameralla kuvia muutaman sekunnin valein (vitun tehokas salamavalo). Vetta tuli niin kovaa etta ne pisarat jotenki rajahti ihoon. Sattui.
Mun paha olo yleensa kaikkoaa ukkosella hetkeksi. Rauhotun ja alan miettimaan asioita. Niin tein taas eilen.

Tulin tosiaan siihen tulokseen etta ei mulla ole oikeutta olla onnellinen. Ei lihavien klimppien kuulu olla onnellisia. Mun kuuluis olla hiljanen, introvertti, mahdollisimman nakymaton ihmishylkio. Mulle ei tarvi sanoa anteeksi mistaan, mua ei tarvitse huomioida. Mun mielipiteilla ei periaatteessa ole valia. Jos olen nakyva ja kuuluva, olen naurettava ja ahdistavan lihava (Vittu mee salille ja lakkaa syominen), olen typera ja arvoton. Mulla ei yksinkertaisesti ole ihmisarvoa. En voi olla fiksu, luova, hauska, enka todellakaan voi olla seksuaalinen olento. Seksikkaasti mun ei kuulu pukeutua, ja enhan ma oikein voikaan, laskeille ei pahemmin kauniita vaatteita tehda. Kamalia roska-sakkeja kyllakin. Ei laskit muuta tarvitse. Ei upeita kaula-aukkoja, hienoja leikkauksia, seksikkaita housuja, ihania saappaita, hurmaavia farkkuja, ei pornoja alusvaatteita. Ei.

Opinto-ohjaaja sano mulle Suomessa etta mun ei ehka kannata harkita nayttelijan uraa, eika kirjailijankaan, koska olen vahan "liian pyorea", ne urat kun kuulemma perustuu niin pitkalti ulkonakoon. Mun ei myoskaan kannata harkita seksuaaliterapeutin uraa, eika psykologinkaan, muut ihmiset kun ei oikein ota lihavia ihmisia tosissaan. Mika lihava tyyppinen on neuvomaan toisia niiden seksielamassa tai yleensakaan missaan, mita lihava ihminen tietaa mistaan? (No ei vittu yhtaan mitaan, haloo, laskit koskaan naineet, kayneet missaa, tehneet mitaan jarkevaa tai ylensakaan saavuttaneet mitaan.) Lihavat on lepposia. Vaan lepposia.
Sellanen olo etta oon yksinkertasesti hukassa. Tieda mita laihtuminen edes auttaa. Vaikka ma kiloja saisin pikkuhiljaa sulatettua helvettiin, niin kai mun sisalla asuu silti aina lihava ihminen, tuun aina pitamaan itteani kakkosluokan kansalaisena, vaan laskieni takia. Jos lapset huutelee jotain hurmaavaa (kato laski, hyi vittu, laski) niin vanhempien ei tarvitse sellaista huomioida. Hymistaan vaan vahan ja ollaan katsovinaan toiseen suuntaan kun nauretaan. Jos ma menisin huutamaan jollekin "hyi vittu ku ruma sa oot", saisin kuulla helvetisti huutoa, haukkumista, ja parhaassa tapauksessa saisin selkaani.

Naurettavinta on miten jotku sanoo, "eihan se niin ole, kylla sulla on oikeus kaikkeen". Niinhan mulla on, laillinen oikeus, toinen asia on miten yhteiskunta ja yleensakin muut ihmiset muhun suhtautuu.

Ala-aste. Kivoin asia mika mulle sanottiin: Vittu toi on ruma. -No ei se nyt niin kauheen ruma ole, saatanan ylipainoinen vaan. Vitun laski.
Tan ihanuuden avulla vedin itteni taas ylos. Ma olin oikeasti todella iloinen noista kommenteista. Kuulin muilta etten ollut kauhean ruma, vaan ja ainoastaan todella allottava. Lammitti sydanta. Hmph. Naurettavaa mutta totta.

Taalla satelee tanaan. Herra nukkuu seksin jalkihehkussa. Mulla on aikaa vittuuntua.