Highway

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2013.

Mars-planeettako pelastus kun Maa kuumenee?  1

Huomasin valtamediassa männä viikolla kaksi isoa planetaarista uutista: Marsin pinnalta on löydetty vettä ja Maapallo kuumenee ja merenpinta nousee uhkaavasti ilmastonmuutoksen seurauksena. Toinen planeetoista elää ja toinen on ollut aika kuolleen tuntuinen tähän asti (!?). Mutta nyt kun Marsin pinnalta on löytynyt vettä miehitetty Mars-lento ja Marsin kolonisaatio saattaapi nostattaa arvaamatonta innostusta ja jopa poliittista pohdintaa ihmisen tulevaisuudesta Marsissa. Siinäpä on hyvä eräänlainen koelaboratorio ihmiskunnalle monessakin mielessä. Kuten nyt vaikkapa miten Marsin asiat järjestetään. YK-sopimuksen mukaan taivaankappaleet ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta (toisaalta emme tiedä omistaako joku muu ne jo...). Kun sinne Marsiin rupeaa lappaamaan porukkaa jenkeistä, venäjältä, kiinasta, intiasta ja ehkäpä eu:stakin niin pitää varmaan sopia kuinka neitseellistä Marsia hallitaan. Perustetaanko Marsiin lukuisia uusia valtioita tai vastaavia vaiko ehkäpä yksi valtio tai jokin hallintoalue. Ehkäpä tulevat marsilaiset ovat Marsin kansalaisia. Marsin rakentaminen aloitettaisiin nollasta vaikeissa olosuhteissa eikä Mars välttämättä sairastu samoihin sivilisaation lastentauteihin kuten omien elinehtojen hidas tuhoaminen Maapallolla. Mars on paras "Varamaapallo" tällä hetkellä eikä sekään ole kovin houkutteleva paikka...Lähin tähti, jolla on lupaavia planeettoja on se tunnettu Tau Ceti mutta matka sinne on toivottoman pitkä...Marsin kolonisaatio on vielä aika etäinen visio mutta tuli vaan mieleen...kun ihmiskunta lämmittää ilmakehäänsä planeetallaan ja seuraukset alkavat näkyä...Helpompaa olisi puhaltaa yhteiseen hiileen Maapallolla ja panna homma kondikseen :) Reipasta sunnuntaita!


Maapallo matkalla Venuksen helvettiin?  1

Ei kai se Helsingin Kalasatama sentään jää veden alle...entäpä kaupungintalo ja kauppatori...Aika rajua tietoa saatiin taas lukea tänään ilmastonmuutoksen etenemisestä. Kuusi astetta about sadassa vuodessa Suomessa - lämpeneminen senkuin kiihtyy vaan, vaikka ilmaston lämpeneminen on tiedostettu jo monta kymmentä vuotta sitten. Sama lehti joka tänään kirjoitti ilmastohälytyksestä kirjoitti v. 1978 samasta asiasta otsikolla "Maapallon keskilämpötilan nousu saattaa olla tuhoisa" - siis 35 vuotta sitten! Otin sen silloin talteen. Tällöin todettiin: "Näyttää siltä, että ihminen vaikuttaa merkittävästi ilmaston tasapainoon" ja niin todetaan tänäänkin...! Ja mitä on tapahtunut tässä välissä: hiilidioksiditonnit ovat vapautuneet ilmakehään tonni toisensa jälkeen. Nyt myös merien lämpötilat ovat nousseet, mikä on erityisen huolestuttavaa, koska mm. merten plankton uhkaa tuhoutua, jos meret lämpenevät ja plankton on ravintoketjuille elintärkeää. Jos plankton ja elämä alkaa hävitä meristä Maapallon mahtava sivilisaatio alkaa kohta olla historiaa. On aika kummallista, että "tää homma kusee vaikka älykkäät ihmiset pyörittävät tätä Maapallon hommaa". Rakas sisarplaneettamme Venus on helvetti. Oikea dantelainen pätsi - totaalinen kasvihuoneilmiö toteutuu tuolla kirkkaalla aamu- ja iltatähdellä. Venuksen kaasukehästä n. 96 % on hiilidioksidia ja pintalämpötila on n. 460 astetta. Tunnetusti lyijykin sulaa niissä lämpötiloissa. Emme täällä Maapallolla ehkä ihan vielä ole luomassa ihanasta planeetastamme Venuksen kaltaista helvettiä mutta huonolta näyttää. Missä on kestävä kehitys? Maapallon pitäisi riittää myös tuleville sukupolville...


Viestejä muukalaisille  4

Niin se Voyager I -avaruusluotain sitten poistui aurinkokunnastamme. 36 vuotta sitten avaruuteen lähetetty luotain on ensimmäinen ihmisen valmistama laite, joka on siirtynyt tähtienväliseen avaruuteen. Todella historiallinen tapahtuma! Tosin galaksin mittakaavassa ei ole päästy vielä kovin pitkälle 36 vuodessa...Luotaimessa on mukana paljon tietoa Maapallon elämästä ja planeetastamme, mikä on tarkoitettu kosmoksen syvyyksissä piileskeleville potentiaalisille alieneille: viesti heille siitä, että "hei täällä me ollaan"... Kuuluisa kosmologi Stephen Hawking on tosin varoitellut, että ei pitäisi rummuttaa olemassaolostamme alieneille, koska ne voivat olla pahiksia. Niitähän on kosmoksessa ainakin yhdellä planeetalla niin miksei sitten muuallakin avaruuden miljardeilla planeetoilla...

Nämä alienit ovat todellisia muukalaisia. Puhutaan muukalaisista keskuudessamme... !? mutta todellisia muukalaisia kukaan ei ole nähnytkään...Homo sapiensin väliset erot ovat olemattomia verrattuna eroihin, joita olisi homo sapiensin ja alien-muukalaisten välillä. Maapallon pahinkin rasisti syleilee kaiken värisiä ihmisiä sydämestään viimeistään päivänä jolloin ensimmäinen alien astuu hänen eteensä eikä se päivä välttämättä ole kovin kaukana. Galaksimmehan voi olla täynnä muukalaisia...:) Voyager I tosin etenee varsin hitaasti - hassua että se lentää hitaammin kuin aurinkokunta - joten pikemminkin valonnopeudella liikkuvat TV- ja radioaallot tavoittavat (ja ovat jo tavoittaneet) lähitähdet nopeammin kuin Voyager konsanaan. Jos vaikkapa Tau Cetillä (n. 12 valovuoden päässä) olisi alien-sivilisaatio, niin se olisi voinut seurata Maapallon TV- ja radiolähetyksiä jo monta kymmentä vuotta. Joten Hawkingin huolelle ei voi mitään, koskapa ihmiset katsovat TV:tä ja kuuntelevat radiota joka päivä ja lähetykset voidaan napata avaruuden syvyyksissä riittävän tehokkailla laitteilla. Nämä lähetykset paljastavat koruttomasti ja peittelemättä millaisia me ihmiset todella olemme - hyvyydessä ja pahuudessa...Pirtsakkaa syyspäivää kaikille cityläisille :)


Kaikkien pilvipalvelujen äiti...  1

"Palvelua pilvessä" - "pilvipalvelua"! Mitä ihmettä tämä pilvipalvelu oikein tarkoittaa? Siis dataa voidaan tallentaa pilveen - miksiköhän tällainen sana. Eihän pilveen voi mitään tallentaa...eikä siellä voi olla mitään palvelua...mutta niin se vaan näyttää tämä käytäntö laajenevan monenlaisiin yhteisöihin kännykän käyttäjistä puhumattakaan ja ilmeisesti palvelut toimivat käyttäjiä tyydyttävästi. Taisi olla julkisuudessa tieto, että viimeisimpänä yliopistoporukkaa lähtee siihen mukaan.

Kumma kyllä "pilvipalvelu" saattaisi olla käyttökelpoinen myös kvanttimekaniikan kielessä - ainakin noin vertauskuvallisesti. Tämä voisi liittyä vaikkapa siihen dataan, jonka pohjalta meidät tai muut elävät oliot on tehty. Mistä data on peräisin? Mistä DNA-molekyyleihimme koodattu informaatio on peräisin ja miten se koodautuu? No - pilvipalvelusta tietenkin :) - hyvä kvanttitietoisuus :) Eräät kvanttifyysikot käyttävät käsitettä "downward causation" yrittäessään ymmärtää kvanttimaailman ja näkyvän maailman tapahtumien välistä suhdetta. Siellä kvanttifyysisessä pilvipalvelussa se informaatio tietenkin on :) ja sieltä sitä ladataan tai se latautuu uusiin oliohin tarpeen mukaan. Syyketju ulottuu kvanttifyysiseen alkeishiukkasten pilveen, johon emme pääse aistein käsiksi mutta jolla tasolla koko maailmamme rakentuu "from scratch". Kysymysten kysymys kvanttimekaniikassa kuuluu "How potentialities become actuality" kuinka kvanttifyysisistä mahdollisuuksista tulee todellisuutta" miten ne realisoituvat sinuksi, minuksi. meiksi, heiksi. Ihminenhän muiden elävien olentojen lailla on eräänlainen kvanttifyysinen tietokone - very sophisticated one :).
Nerokkaat ihmiset yrittävät sitä kvanttitietokonetta kehitellä ja omassa itsessään heillä on hyvä malli... Taitaa tässä kyllä riittää työmaata...Hassua tässä on edelleen se, että tämä pilvipalvelu ei todellakaan ole jossain yläilmoissa tai peräti taivaassa vaan tässä ja nyt katkeamatta kaikkialla. Kvanttifyysinen pilvipalvelu voipi olla vain kuvitusta mielelle niin kuin nykypäivän pilvipalvelu olisi muinaiselle luolamiehelle...mutta jos raapaisee pintaa syvemmältä - siis tosi syvältä - saattaa löytää hyvää palvelua...: siitä osoituksena me olemme täällä.. :)


Avaruusajan "Aatamit ja Eevat"  1

Luin äskettäin, että kymmeniä tuhansia ihmisiä on ilmoittautunut yksisuuntaiselle matkalle Marsiin. Varsin paljon ottaen huomioon, ettei Marsissa ole ainakaan juuri nyt lainkaan elämän edellytyksiä ihmiselle. Onko Maapallolla niin kurjaa, että elottomalta vaikuttava Marskin on parempi. Jos elävänä pääsee Marsiin asti niin voihan se olla aika hurja kokemus (varsinainen ekstreme-kokemus) vaikka se voi päättyä nopeasti Marsin pinnalla. Tietysti jos se suunnitellaan perusteellisesti ja kaikki menee nappiin niin kai siellä jonkinlaista siirtokuntaa voidaan ruveta perustamaan. Tie Marsiin ja etenkin tie sen pinnalla on kuitenkin lievästi sanottuna kuoppainen. Ei ilmaa, kosmista säteilyä tappavia annoksia, vettä tosin on mutta se pitää kaivaa esiin tai sulattaa navoilta ja painovoima on marginaalinen meikäläiseen verrattuna. Mutta ihmiskunnan pioneereja on lähtenyt seikkailemaan ennenkin uusille mantereille (tosin lasten leikkiä Marsiin verrattuna) joten odotamme ensimmäistä marsilaista...

Mutta mitä tekisimme, jos löytäisimme toisen Maapallon mutta ilman ihmistä tai muun lajin sivilisaatiota? Tätähän kukaan ei ole vielä vakavissaan pohtinut...? vaikka uudet planeetat alkavat pomppia silmillemme. Löytyisiköhän vapaaehtoinen pari aloittamaan uuden elämän uudessa maailmassa: kosminen Matti ja Maija synnyttämään ensimmäiset uuden ihmiskunnan jäsenet - ihmiskunnan, joka olisi kantaihmiskuntaa viisaampi. Pari saisi ihmiskunnan kaiken tiedon ja taidon mukaansa mutta sen pitäisi läpäistä tiukka kosmisen kypsyyden seula ennen lähtöään. Aika hassua tässä on se, että periaatteessa jokaiselle ihmiselle tai parille saattaa olla ikään kuin oma planeetta galaksissamme. Tämänhetkisen arvion mukaan galaksissamme on n. 60 miljardia planeettaa, joilla on vettä eri olomuodoissa ja vesi on elämän neste.

Veroviranomaisille voi olla tietysti aika haastava paikka jos ihmiset päättävät lähteä suurin joukoin vieraille planeetoille - vain lappu luukulla kertoo, että lähdin 12 valovuoden päähän Tau Cetille perustamaan uutta ihmiskuntaa...:) Kosmiset etäisyydet pitäisi tietysti vielä voittaa...Todellisuus ei varmaan osoittautuisi näin idylliseksi. Uusi neitseellinen planeetta joutuisi varmaan rajun valtioiden välisen poliittisen taistelun kohteeksi. Jos me ei täällä kotipihallamme kyetä sopimaan planeetan pelastamisesta niin mitäköhän intohimoja neitseellinen planeetta aiheuttaisi johtavissa valtioissa...YK varmaan olisi sopiva foorumi tällaisten asioiden käsittelyyn mutta senkin onnistuminen riippuu samaisista valtioista.

Ehkä joku yrittää joskus tulevaisuudessa epätoivoisesti säätää lailla että Maapallolta ei saa lähteä pois (kuin kuolemassa), koska väki rupeis vähenee...tai sitten tähän aletaan kannustaa, koska Maapallo täyttyy ihmisistä kovaa vauhtia, luonto uhkaa loppua ja ilma kuumentua. Scifin huuruista viikonloppua kaikille "matin ja maijan" jälkeläisille :)


Maapallon ulkopuolinen elämä ja äly  1

Eilen oli tiedotusvälineissä uutinen siitä, että Maapallon elämä saattaa olla peräisin Marsista. Elämä olisi syntynyt Marsissa ja saapunut planeetallemme meteroriittien mukana Marsista miljardeja vuosia sitten. Aika kova väite vaikka Marsissa saattaa edelleen olla elämää. Tieteellistä faktaa kuitenkin tarvitaan väitteille. Kohta joku varmaan väittää, että ihminen on peräisin joltain lähitähden sivilisaatiolta kuten vaikka Tau Cetiltä. Aika hurjasti on muuten tietomme lisääntynyt lähitähtien planeetoista ja niiden mahdollisesta elämästä. Omassa aurinkokunnassamme Mars, Jupiterin Europa ja Ganymedes-kuut saattavat kantaa alkeellista elämää. Saturnuksen Titan-kuussa voisi olla metaanipohjaista elämää.

20 valovuoden säteellä tunnetaan runsaat 100 tähteä. Periaatteessa jollain näistä tähdistä voisi olla planeettoja, joilla on elämää, älyllisiä lajeja ja jopa sivilisaatiota. Tämä ei ole enää scifiä. Muutaman viime vuoden aikana tietomme uusista planeetoista ja potentiaalisesta elämästä on lisääntynyt valtavasti. On löytynyt jopa planeettoja, jotka esim. kokonsa, koostumuksensa tai sijaintinsa osalta muistuttavat Maapalloa. Monet löydetyistä planeetoista ovat kuitenkin ns. kaasujättiläisiä, koska ne on helpompi havaita nykyisin menetelmin.

Vieras elämä tai äly ei näytä kuitenkaan vielä olevan Maapallon poliittisella agendalla, vaikka tieteellisellä agendalla se on jo. Syynä lienee se, että sitä ei ole todistetusti löytynyt. Faktat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että maan ulkopuolista älyä voisi olla tähtitieteellisesti jopa aika lähellä aurinkokuntaamme. Ajatellaanpa vaikka lähintä tähteä eli Alpha Centauria. Se on n. 4,3 valovuoden päässä Maasta ja se muodostuu A ja B -tähdestä sekä Proxima Centaurista. Näistä ainakin B-tähdellä on havaittu olevan planeetta, joka tosin ei liene sovelias elämälle. Mutta siis jo lähimmällä tähdellä on ainakin yksi planeetta. 10 valovuoden päässä sijaitsee Epsilon Eridani, jolla on ainakin yksi planeetta. Aivan lähimmistä tähdistä (etäisyys 11,9 valovuotta) Tau Ceti voisi olla paras ehdokas älylliselle elämälle. Sillä on nimittäin ainakin 5 planeettaa, joista e-planeetan arvioidaan olevan elinkelpoinen. Joutsenen tähdistössä sijaitsevassa 61 Cygni A, B järjestelmässä arvioidaan olevan planeetta, myös 25,3 valovuoden päässä oleva Vega Lyran tähdistössä on potentiaalinen planeettapaikka. Nämä ovat siis tähtinaapureita. Kauempana on lisää hyviä elämän ja älyn kandidaattiplaneettoja. On muuten arvioitu, että jokaisella galaksimme tähdellä on ainakin yksi planeetta ja tämän hetkinen kokonaisarvio on n.sata miljardia planeettaa.

Eli aika hyvät chanssit..., että jonkinlaista elämää ja vierasta älyä on galaksissamme. Kuten tunnettua monenlaisia fantasioita ja fiktioita nämä faktat ovat synnyttäneet vuosien saatossa. On jopa väitetty älyllisten olentojen vierailleen Maapallolla. Jopa astronauttien väitetään nähneen jotain, joka viittaisi Maan ulkopuoliseen älyyn. Netistä löytyy pilvin pimein monenlaista tarinaa. On jopa kirjattu avaruuden erilaisia älyllisiä lajeja ja niille on jopa nimetkin...Mistäköhän tämmöinen tieto voi olla peräisin. Kukaan ei kuitenkaan ole vielä todistanut julkisesti, että Maapallon ulkopuolella olisi edes elämää saatikka sitten, että avaruudessa olisi vieraita älyllisiä olentoja. No - tiedemiehet uskovat yleisesti, että elämää ja älyllisiä lajeja on olemassa aurinkokuntamme ulkopuolella. Ilmeisesti on vain ajan kysymys milloin tiedämme siitä varmasti. Tieto vieraasta elämästä tai vieraasta älystä on aika iso juttu. Varmaan suurin juttu ihmiskunnan historiassa. Varmaankin aika moni asia saattaisi muuttua Maapallolla, mutta mitäköhän ne asiat voisivat olla. Voikohan tällainen tieto yllättää Maapallon hallitukset ikään kuin "housut kintuissa" eli täysin valmistautumattomana mullistavaan tietoon. Ne jotka hallitsevat maailmaa lotkauttavat varmaan jonkin verran korviansa ja suuntaavat silmiänsä tällaisellekin mahdollisuudelle tai sitten se on niin etäinen asia, että ei siihen voi haaskata aikaa. Laitanpa tähän mukaan yhden linkin maailmankaikkeuden kartasta http://www.atlasoftheuniverse.com Siltä pohjalta voi vaikka miettiä syntyjä syviä...Voi tulla pikkuisen orpo olo täällä Maapallolla jos ihmiskunta ei puhalla yhteiseen hiileen ...Tähtikirkasta syyskuun alkua cityläisille :)