Blogi

Sain lahjaksi kukan, violettikukkaisen Saint Paulian eli Paavalinkukan.

Saa nähdä onnistunko pitämään sen hengissä. Nykyiset vaivaiset kaksi viherkasviani ovat henkitoreissaan. Ei vähiten kissojen käytyä hieman ruokailemassa niillä, mutta eipä näillä omillakaan viherpeukalon taidoillani pääse kovin kehumaan. Välillä unohdan kastella kasvit tyystin, välillä taas yritän hukuttaa ne.

***

Toisaalta, joskus kun asiasta innostuin, niin onnistuin muuttamaan parvekkeeni kasvimaaksi. Siellä kasvoi kukkien lisäksi salaattia, monia eri yrttejä ja pensaspapuja sekä amppelitomaatti. Parveke oli kuin värikäs keidas. Paistattelimme siellä päivää ja joimme sangriaa.

***

Lisäksi sain nimppareiden kunniaksi Snickersien kylkiäisenä tulleen pipon, jossa lukee Nutcase. Pidän siitä, pidin sitä päässäni koko eilisen illan karonkan jatkobileissä. Se kuulemma sopii minulle ja näytin söpöltä.

Jouluna käydessäni keskiyön messussa saarna herätti minussa ajatuksia, jotka kirjasin ylös kutsuen sitä pakanalliseksi messuksi. Lukiessani Leopold von Sacher-Masochin klassikkoteosta Venus turkiksissa törmäsin samantyyppisiin ajatuksiin:

"Kristinuskossa - sen julmassa tunnuksessa, ristissä - on minusta jotakin kauhistuttavaa; se toi ensimmäisenä jotakin vierasta ja vihamielistä luontoon ja sen viattomiin vietteihin. Hengen taistelu aistimaailman kanssa on nykyajan ihmisten evankeliumi. En halua mitään osaa siitä."

Allekirjoitan tämän täysin.

Muutenkin pidin kirjasta kovasti. Siinä oli paljon ajattelemisen arvoisia asioita. Ei siis turhaan klassikko.

Kiirekiirekiire ja siinä välissä juhlimista.

Kahden viikon sisällä kaksi tuttuani on väitellyt, kollega ja kaveri.

Molemmat karonkat olivat omalla tavallaan hyvin kauniita, viihtyisiä ja liikuttavia, etenkin puheet. Toinen intiimimpi ja lämpimämpi tunnelmaltaan, toinen väenpaljoudessaan riehakkaampi. Molemmissa hyvää ruokaa ja juomaa enemmän kuin riittävästi. Oli myös mukava pynttäytyä parhaimpiinsa pitkästä aikaa. (Oikeastaan harmi, että Suomessa niin harvoin ihmiset pukeutuvat juhlavasti.)

Mietin, millainen minun tilaisuudestani muodostuu.

Ensimmäinen viikko näkevin silmin takana. Katselen edessäni aukeavaa sateisen harmaata maisemaa, mutta näen kirkkaasti. En koskaan pitänyt silmälaseista. Ne eivät koskaan tuntuneet omilta vaan joltakin ylimääräiseltä ulokkeelta. Nyt tunnen itseni enemmän itsekseni. Jokainen aamu hämmästelen avatessani silmäni ja nähdessäni tarkasti. Enää en ole "out of focus".

Miksiköhän en osaa tehdä ruskeaa kastiketta, perinteisiä lihapullia (minun lihapullani ovat aina ylenpalttisen mausteisia), pannaria tai lättyjä? Onko yksinkertainen liian helppoa, kun monimutkaisempi sujuu, mutta ei nämä perinteiset.

Kun nyt on niin, että jonkin sortin subina, ekshibitionistina ja fetisistinä noita kuvia on tullut laitettua ja niihin kommentteja saatua - kiitoksia vain - niin voisin muutamiin kysymyksiin vastata:

- en ole narttu, en lutka, enkä edes lunttu, vielä vähemmän olen orja, piika, sisäkkö tai minkään sortin palvelija, enkä myöskään kaipaa orjaa
- en osta enkä myy mitään, enkä etsi - muuta kuin elämän tarkoitusta.

Krapulan tulos 123. Not too bad at all.

***

Ensi viikonloppuna lupaan ottaa kuitenkin rauhallisemmin. *vannoo pyhästi* Ihmeen hyvin olen kuitenkin jaksanut viikon aloittaa.

***

Näenköhän unimattia, liskoja vai aaveita ensi yönä, kun tuli kuunneltua tänään tuota Aaveet asialla -äänikirjaa. Yliluonnollisia kokemuksia ja mystiikkaa kansanperinteessä. Erittäin mielenkiintoista.

Päätimme parin kollegan kanssa julistautua pyhimyksiksi tai vähintäänkin marttyyreiksi, ellei pyhimystitteliin riitä rahat. Mutta rahkeet ainakin marttyyreiksi. Että heitelkää vaan niitä kiviä, antaa tulla vaan. :)))

marttyyrih

Yleensä kone käy, vaikka ketään ei ole kotona.

Nyt konekin sanoutui irti yhteistyöstä. Tai ainakin jalat.

Hmm. Ehkä kun 28-vuotiaana syntyy uudestaan, ensimmäistä kertaa, niin kaikkea uutta pitää kokeilla ja tapahtua.

*karonkkakonkkaronkka ottaa vielä yhdet cosmopolitanit*

Uusi, isompi työhuone. Uudet, vaihtelevammat näkymät. Tämän voisin sisustaakin mieleisekseni, ei sillä, että Mona Lisan hymyn alla olisi ollut epämiellyttävää työskennellä.