Sain lahjaksi kukan, violettikukkaisen Saint Paulian eli Paavalinkukan.
Saa nähdä onnistunko pitämään sen hengissä. Nykyiset vaivaiset kaksi viherkasviani ovat henkitoreissaan. Ei vähiten kissojen käytyä hieman ruokailemassa niillä, mutta eipä näillä omillakaan viherpeukalon taidoillani pääse kovin kehumaan. Välillä unohdan kastella kasvit tyystin, välillä taas yritän hukuttaa ne.
***
Toisaalta, joskus kun asiasta innostuin, niin onnistuin muuttamaan parvekkeeni kasvimaaksi. Siellä kasvoi kukkien lisäksi salaattia, monia eri yrttejä ja pensaspapuja sekä amppelitomaatti. Parveke oli kuin värikäs keidas. Paistattelimme siellä päivää ja joimme sangriaa.
***
Lisäksi sain nimppareiden kunniaksi Snickersien kylkiäisenä tulleen pipon, jossa lukee Nutcase. Pidän siitä, pidin sitä päässäni koko eilisen illan karonkan jatkobileissä. Se kuulemma sopii minulle ja näytin söpöltä.