Yhtäkkiä ilman mitään mystiikkaa huomaan kuinka hienoa on ollut. Kuinka kaunista ja mukavaa. Ilman mitään mystisiä verhoiluja, paljaana ja alastomana. Asiat itsessään. Tässä on hyvä, näin on hyvä. Välillä kaikki sujuu omalla painollaan niin hyvin, ettei sitä huomaakaan, ellei malta pysähtyä hetkeksi, katsoa tarkasti ympärilleen ja painaa mieleensä kaikkea sitä, mikä on sen arvoista. Mikä sitten on arvokasta? Ne hetket, pienet ja suuret. Nekin, joita ei ensin huomaakaan.
Mukavan leppoisa ja suht rauhallinen kaupunkijuhannus. Perjantaina olin niin väsynyt neljän tunnin yöunien jälkeen, etten saanut junassakaan unta. Liian väsynyt nukkumaan.
Juhannusaaton cross kitchen -menu: Sushia ja mansikkakakkua. Hieman sangriaa ja aikaisin nukkumaan, kun vettäkin satoi.
Juhannuspäivänä kävin ensiajelulla miehen minulle dyykkaamalla ja kunnostamalla Helkama Kaunottarella. Toimii hienosti, loistodyykkaus! Kallion terassien kautta pyöräilimme Kauppatorille ja hyppäsimme juhannusristeilylle Helsingin saaristoa ihailemaan. Pit stop Kappelin terassilla ja sitten kotiin grillaamaan.
Sunnuntaina ohjelmassa oli lisää pyöräilyä. - Olen ihan innoissani pyörästä. Tällä kertaa suuntasimme Vanhankaupunginkoskelle piknikeväin varustettuna. Pyöräilimme myös Viikin luonnonsuojelualuen lintutornilla. Takaisin tullessa pyörähdimme Puu-Vallilaa ihailemassa ja kulttuuriravintola Pikku-Vallilassa parilla oluella.
Kerrassaan hieno reissu, upeita maisemia ja ilmakin oli suosiollinen. Luontoa - aina kalatiiroista poneihin - tänä kaupunkijuhannuksena on tullut nähtyä enemmän kuin millään mökkikeikalla olisi luultavasti nähnyt.
Juhannuksen vietto päättyi grillauksen, Kustaa Vaasan ja jalkapallo-ottelun jälkeen kotiin, jossa tein iltapalaksi vielä lisää mansikkakakkua.
Juhannuksen suunnitelmat ovat vielä osittain auki. Se on melkein jo perinteeksi muodostunut kaupunkijuhannus, ei mikään mökkijuhannus.
En ole aikoihin jaksanut enää stressata itseäni pakkojuhlien kuten uuden vuoden, vapun ja juhannuksen etukäteissuunnittelulla. Menen ja teen ex tempore sitä, mikä hyvältä tuntuu. Niin kuin eilinen terassi-/jalkapallokeikka. Ainakin jalista voisi katsoa.
Muistutukseksi itselleni:
Torstai 19.6. Portugali - Saksa klo 21.45 (2-3)
Perjantai 20.6. Kroatia - Turkki klo 21.45 (1-3)
Lauantai 21.6. Hollanti - Venäjä klo 21.45 (1-3)
Sunnuntai 22.6. Espanja - Italia klo 21.45 (4-2)
Minua alkaa taas nukuttaa, nyt kun kello soi ja minun pitäisi oikeasti herätä. Ehkä nukun junassa, parin tunnin kuluttua.
Tämä on taas näitä aamuja. Herään ja pää tulvii ajatuksia ja ideoita. Virtaa valtavalla voimalla ja nopeudella.
Jos olisin tämän arvannut, niin olisin voinut ostaa junalipun jo aikaisempaan junaan. Ei se jossittelemalla parane. Nousen ylös, otan suihkun ja nautin aamuteeni sydämellisestä nallemukista, joka on seurannut mukanani kohta kymmenisen vuotta.
Otan ilon irti näistä hetkistä, jotka ovat yksin minun. Omia, pieniä salaisia hetkiäni.
***
Rankka treeni kivistää kroppaa. Mutta olen aina pitänyt siitä tunteesta. Se todistaa, että olen tehnyt jotakin. Olen olemassa.
Enkä minä tauonkaan jälkeen osaa ottaa kevyesti. Kaikki pitää tehdä täysillä, selitän silmät leiskuen ja kädet heiluen demonstroidessani liikkeitä. Ystävä S nauraa: "Niinhän sinä aina teet kaiken."
Kaikki tai ei mitään - tyrskyjä päin! Lainaan mottoni osittain ystävä A:lta. Hänen kanssaaan olimme viisi vuotta sitten vaihtojuoppoina irkkulassa.
***
Lohikäärmeenpoikasta kutittaa vielä hieman. Mutta olemme olleet salilla jo kaksi kertaa ja kaikki on mennyt hienosti - sielläkin.
Pidän untuvikostani päivä päivältä enemmän. Se alkaa olla kiinteä osa minua, persoonaani. Kuinka voisikaan olla toisin! Näin sen pitikin olla.
***
Päätös pysyy. Huolimatta myrskylinnuista, pahanilmanlinnuista ja muista pohjatuulen vihellyksisistä. Minä olen periaatteen nainen ja pysyn päätöksissäni.
Päätöksiä ovat myös päätökset pysyä, jäädä. Se on vähemmän radikaalia kuin näyttävä lähteminen, mutta varmasti yhtä suuri ellei suurempikin päätös. Se on valinta, se on tietoisesti otettu riski. Niin minä olen aina tehnyt. Tahtonainen, kuten ystävä H aikanaan sanoi.
Olen tehnyt molempia. Olen lähtenyt, katkaissut kaikki siteeni, ja olen jäänyt rakentamaan siteitä toivoen sydämessäni niiden olevan pysyviä. Mutta tahtoa voin vain omasta puolestani.
***
Aika kuluu. Aika näyttää. Näinä aamun rauhaisina hetkinä oloni on levollinen. Sitä minä kaipaan elämääni. Rauhaa. Ja olen pitkälti saavuttanutkin. Muistan ajat, jolloin heräsin itkien. Inhosin aamuja. Ehkä minulla silloinkin oli liikaa ajatuksia, jotka olisi ollut hyvä purkaa paperille. Nyt olen alkanut pitää niistä. Tai ainakin näistä omista aamuistani. Ja kirjoitan.
Mutta se ei määritä minua enää. Mennyt on mennyttä. Siinä ei tarvitse jäädä vellomaan ikuisesti. Elämä on jatkunut, ihan huomaamattanikin, ja olen muuttunut. Olen osannut päästää irti. Ei kaiken tarvitsekaan olla pysyvää. Sen olen oppinut. Niin kaikki virtaa.
Se oli harvinaisen hyvä matsi, kun toveri S:kin sitä intoutui seuraamaan! Jokohan minä saisin siitä juonittua itselleni jalkapallokaverin. Tosin täällä ei edelleenkään ole kunnollista futisbaaria.
***
Se vähä porukka yläkaupungilla (alakaupungilla en ole käynyt puoleen vuoteen, ellei vappua oteta lukuun - hoo on paikkauskollinen) oli kyllä harvinaisen sekaisin. Jussin vietto on aloitettu sitten ajoissa ja perinpohjaisesti.
Elämän vonkanainen muistelee lapsuuden ruokia:
- hilla
- iltanen
- iltapuolinen
- juustokeitto
- kampsu
- leipäressu
- loota
- nisu
- palttu
- punasleipä
- pääläri
- ternimaito
- kuoripotut
- vehnäleeta
+
- käristys
- pottuvoi
- kuivaliha
- kuivalihavelli
- pääkeitto
- koparakeitto
- rieska
- kampanisu
Ai että oli mahtava käydä salilla pitkästä aikaa! Rauta nousi melkein entiseen malliin, mutta hieman oli tehottomuutta. Nyt alkaa kuntokuuri.
***
Orkkuoravalle aamulla jättämäni parapähkinät olivat kadonneet kuusen alta ja oravainen itse loikki karkuun. Kävin laittamassa lisää pähkinöitä tarjolle.
***
On tämä mukava paikka asua. Luontoa ja kaupunkia sopivassa suhteessa ja lähellä.
Mennään melkein puolivälissä vuotta. Aloin miettiä uudenvuodenlupaustani. Olenko ollut uskollinen itselleni niin kuin lupasin? Vai onko ote alkanut sittenkin lipsua?
***
Kyllä, minä teen asioita itselleni. Omista syistäni. Omasta tahdostani. Omaksi hyväkseni. Oman itseni vuoksi. Kukaan muu ei päätä sitä puolestani - vain minä itse. Siksi, että ne ovat hyväksi itselleni. Ei siksi, että joku toinen niin sanoo vaan siksi, että minä sanon niin. Ei siksi, että joku toinen uskoo sen olevan hyväksi tai pahaksi minulle vaan siksi, koska minä uskon niin. Vaikka kuka tahansa väittäisi mitä muuta tahansa, vain minä tiedän totuuden. Oman totuuteni. Minun totuuteni. Vain minä tiedän kuka minä olen, mitä teen ja miksi. Sitä ei muuta mikään, eikä kukaan. Minua ei muuta kukaan muu kuin minä itse, eikä miksikään muuksi kuin mitä itse olen ja haluan olla. Minä määrittelen itse itseni. Luon itse itseni. Juuri sellaiseksi kuin olen. Minä yksin olen vastuussa siitä. Itsestäni ja elämästäni. Minä elän elämääni. Itselleni. Itseäni varten.
***
Kyllä, minä olen uskollinen itselleni.
"Sattumisen välttely syntymän jälkeen on aika mahdotonta."
***
Korviin vistertävät varoittavat pahanilmanlinnut.
***
Tahdosta ja luottamuksesta.
Epärehellisyyttä halveksin yli kaiken.
Jossakin vaiheessa voi sanoa enää: Frankly, my dear, I don't give a damn.
