Enää minä en laita kynttilääni vakan alle. Enää minä en lymyile nurkissa ja varjoissa. Enää minä en pyydä olemassaoloani anteeksi. Nyt minun valoni loistaa muita kirkkaammin, niin kuin ennenkin, mutta minä en enää peitä sitä. Enää en sammuta soihtua vaan annan sen loistaa mainosten valotaulujen lailla. "Katso! Se olen minä."
Puhdistin menneisyyden jäämiä ja mietin, miksi aina pitäisi vain muistaa, miksi ei unohtaa? Pyyhkiä pois, unholaan. Vaikka yksitellen irroittaa menneiden kylmästi tarraavia kouria, niin kuin minä nyt. Miksi muistella menneitä, miksi ei unohtaa ja katsoa eteenpäin? Katsoa tätä hetkeä uusin silmin. Ei enää menneisyyden mustaamin silmin. Ehkä mennyt on parempi unohtaa kuin kaivaa vanhat haavat ja haudat auki uudelleen ja uudelleen. Ei aktiivinen muistaminen vaan aktiivinen unohtaminen. Antaa menneiden olla ja mennä, olla takertumatta niihin itsekään.
Niin minä sitten tein. Siivosin sopukoita, pyyhin liat pois. Vähä vähältä ilma puhdistuu.
***
Kun jääkaappi oli puhdas, pyöräilin salille ja takaisin. Aurinko paistoi ja grillasimme taas. Grilliherkkujen kesä.
