Blogi

Töitä on taas pakoiltu minkä ehditty ja sijaistoimintoja keksitty. Mutta lopulta on aina luovutettava ja jatkettava työtä.

Kissat saivat vihdoin naksuja lähtiessäni kuskiksi - haisuliinilleni, pikku-myynä. Join kahvia ja söin Dallas-pullaa, kun kaljallekaan ei luvattu. Astiat tiskattiin ja minulle tehtiin lihapullia ja keitettiin teetä. Pyynnöstä ja korvaukseksi. Puheita ja vannomisia terveemmästä elämästäkin kuultiin.

Kuuntelen Bachia ja kirjoitan. Välillä nautin tästä kaikesta. Aina välillä. Joskus sitä pitää muistuttaa itselleen.

Ahkeruus. Hauskuus. Kauneus. Muutamia hyviä asioita mainittiin ja tapahtui.

Herätys viiden tunnin unien jälkeen reippailemaan kaupungille. Ne unet ne vasta kummallisia olivatkin.Korvista valui veri, sotanorsut tömistelivät ja missä on sellainen rapistunut ja ruohittunut kaupunki loistokkaine, koristeellisine rakennuksineen? (tuli mieleen jonkin siirtomaa-ajan Etelä-Amerikka).

Ostin valokuva-albumin, kynttilöitä ja miehekkeelle yllätykseksi aamutakin, vaikka poikain teillä olikin pitkään ja hartaasti, sekä Tabu-boksin - klassikko. Chaplin-boksia ja kirjoja harkitsin, mutta ei nyt ehdi.

Näin vanhan ajan posetiivarin ja se sai hymyn kasvoille.

Väsyttää, jännetuppitulehdus iskee päälle, kynttilät palavat ulkona ja sisäisesti.

Rakkaudentunnustuksia tuhannen promillen humalassa. Hymy osa 2.

Jos minulla oli jotain sanottavaa, taisin sen jo sanoakin. Huomenna jatketaan.

Over&out.

Kuuntelen barokkimusiikkia, juon punaviiniä ja tunnen oloni hiuksia haroessani hulluksi tiedemieheksi. Jalat ovat kuitenkin maassa tiukasti viiden ja puolen tuuman lukollisin koroin. Etten kokonaan nousisi ilmojen teille.

Wittgenstein oli oikeassa. Ainakin ensimmäisessä ja viimeisessä lauseessa.

Siitä mistä ei voi puhua - välillä on myös nukuttava.

-fetish goddess, tiedettäx5,5"

Savu nousee piipusta. Ulkona on lumista. Kissat vuoroin tappelevat sohvalla vuoroin nuolevat itseään. Mietin uusien kirjojen ostamista, liittymistä kirjakerhoon. Kirjahyllyyn mahtuisi vielä. Mutta vieressä muistuttaa pino lukemattomia kirjoja. Haluaisin ehtiä lukemaan kaikkea sitä, mitä en ehdi. Elämä on paradoksi.

Juon teetäni sydämellisestä nallemukista. Onneksi en heittänyt sitä aikoinaan pois, vaikka se silloin ikäviä muistoja herättikin. Nyt se vain on minun muistoni ajasta, joka ei enää palaa.

Suljen niin paljon asioita sisälleni. Näen, koen, havainnoin, mutta ne jäävät kuin häkkiin. Ne on saatava ulos. Ja kun ei voi puhua, on pakko kirjoittaa. Sitä ennen on tehtävä työt. Kirjoitettava ja kirjoitettava.

Ostoslistalla on vihreää teetä, kissoille naksuja ja valokuva-albumi.

***

Osa II

Eilisessä huumassa jatkan Silentivmin kuuntelua. Syön samettisen pehmeää porkkanakeittoa toivoen olevani huonompi kokki. Haluaisin syödä enemmän, mutta kun ei jaksa! Juon maitokahvia, olen sytyttänyt kynttilät. Pitäisi imuroida ja tiskata. Pakoilen hommia. Otan itseäni niskasta kiinni, maailma on järjestettävä, maailma on kirjoitettava.

***

Osa III

Siitä tulee vuosi, kun silmät laseroitiin. Kokonainen vuosi ilman silmälaseja! Onnenvuosi. Päivääkään en ole katunut.

Mikä on pieni askel ihmiskunnalle, on suuri askel meille.

Ja me teimme sen. Pikkuhiljaa, hitaasti, pieni muutos kerrallaan. Mutta pienikin muutos on muutos. Pienikin edistys on edistymistä. Kyllä me opimme virheistämme, vaikka niitä hanakasti toistaisimmekin. Jos on tahtoa, on myös kykyä. Kuiskata anteeksi ja antaa periksi pikkuriikkisen verran.

Miksi ei saisi muuttua? Miksi pitäisi pitäytyä vanhassa?

Sallin muutoksen itselleni, sallin muutoksen sinulle. Olen armollisempi ankaruuden sijaan.

Mietin, kuinka paljon olen muuttunut muutaman viime vuotena. Kuinka paljon opin kaikkea viime vuonna. Minä olen erilainen ihminen kuin muutama vuosi sitten. Mutta silti se sama.

Panta rhei.

Muutos on sallittua. Muutos, minä odotan millaiseksi minut muutat, millaiseksi ihmiseksi tulen vielä tämän elämäni aikana. On vuosia aikaa muuttua, tulla, olla jotakin uutta ja jotakin vanhaa, yhä jotakin sinistäkin silmissä. Jotakin lainattua nämä elämämme.

Toiset tekevät uudenvuodenlupauksia, jotka myöhemmin paljastuvat lapsuksiksi.

Miksi luvata jotakin huomenna, kun voit tehdä sen jo tänään? Miksi luvata muutosta, jonka voi tehdä jo nyt?

Eivät lupaukset yhteen sortumiseen kaadu. Ne täytyy uudistaa, vaikka joka päivä. Jos ne hylätään ensimmäisen vastoinkäymisen myötä, silloin ne ovat turhia. Lupauksista on pidettävä kiinni. Ne ovat tahdon asia.

Mitä lupaan tänään, sen voin luvata myös huomenna.

Että voi väsyttää. Keitin pannullisen kanelikahvia, ehkä sen voimin jaksaisi painaa hulluna hommia. Kissojen kanssa on tuolla sohvalla tehty töitä ja nukuttu. Hyvän löhösohvan kaveri myi, siinä mahtuu koko konkkaronkka mukavasti kellimään.

-hulluna on hyvä olla - onnellinen hullu

Matkan varrella puut olivat kauniissa kuurassa. Ajoin neljän kahvikupin voimin. Kynsihuollossa vielä viides! - Enhän minä koskaan juo näin paljon kahvia. - Pikavisiitti salilla, lihakset eilisestä vielä jumissa. Venäläisen kaupan kautta kotiin - hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja sai käyttää mielikuvitusta ja raapia päätä miettiessä loppiaisen päivällistä. Kotona löhöttiin vain sohvalla ja katsottiin uudet sarjat, jotka huonoudessaan kilpailevat anti-emmyistä. Eipähän ainakaan tarvitse telkkarin katseluun tuhlata aikaa tänä vuonna.

Kynttiläaamiainen sekä kynttiläillallinen 3-vuotispäivän kunniaksi.

4.1.2006-4.1.2009

Neljäs vuosi tulee olemaan meidän paras vuotemme. Uudenvuodenlupauksemme.

-enkelinääni

Unirytmit sekaisin. Mutta väliäkö tuolla. On tärkeämpiäkin asioita. Kuten rakkaus.

Joka kuuleman mukaan syvenee päivä päivältä, lisääntyy ajan myötä.

Näin olen antanut itselleni kertoa.

Sisäistän sen syvälle sisimpääni. Suljen sen sydämeeni.

Tuokoon se valonsa ja lämpönsä tähän vuoteen.

Rakkauden vuosi. <3

<3 <3 <3

Sin City oli jälleen loistava. Kaunis. Kolme koskettavaa tarinaa rakkaudesta.

Kolme tarinaa, kolme kyyneltä=täydet pisteet.