Aale Tynnin runo Silkkipää runokokoelmasta Soiva metsä (1947):
Silkkipää
Vaiti valvon pimeässä.
Rinnassani täyttyvässä
maito kivistää.
Ime, pieni sudenpentu,
ime, silkkipää.
Niinkuin luolan hämärästä
astuit ruumiistani tästä
aamuus alkavaan.
Vereni ma annoin sulle,
kiihkeästi varrotulle,
veren voimakkaan.
Vielä nukkuu silmäs taju,
peittyy veren kuohu raju
ihos silkkiin hohtavaan.
Vielä suojaa äidin syli.
Kerran nousee pääsi yli
metsä oksin väkevin,
vaiston puolihämärässä
ajat unta elämässä
niinkuin minäkin.
Kerran uupuin sieluus asti
hetken mietit katkerasti,
niinkuin minäkin,
millaista on koiran olla,
juosta kotikartanolla
mielin virkein, tyytyvin.
Vaan kun taivas syttyy kajoon,
keveästi lähdet ajoon,
lähdet uudelleen.
Viita kukkii ihmeellinen,
näet metsän syvän sinen,
oksat kukkaterttuineen.
Rakas, sudella on hyvä.
Teroittuen silmä syvä
tähyy yöltä pimeää.
Tähti loistaa pääsi yllä.
Susi, löydät tiesi kyllä.
Tietoasi ensimmäistä
ime rintojeni päistä,
ime, silkkipää.
