klo 5:48

Lääh lääh vinku vinku ja kuono ilmaantuu sängyn reunalle, vienosti tyynylle. Aivan liian aikaista mulle mutta sen verran vetoava anomus ulkoilun puolesta, että pakkohan sitä oli nousta, pukea ja lähteä talsimaan talviseen aamuun. Huomasin samalla, että pahin pimeän ajan vitutus taitaa olla taittumassa, oli ihan mukava taas töröttää pellon reunassa suuren hiirijahdin yleisönä.

Eilisellä lenkillä meidän uimaintoilija käväisi pikapikaa avannossa. Ennen kuin ehdin ees tajuta, jäältä oli löytynyt koiran mentävä reikä ja pisci molskahti sinne onnesta kouhkaten. Omin avuin se kampes ittensä sieltä ylöskin ja läheltä piti ettei uudelleen painanu hyiseen veteen. Sen verran kylmä oli, että ylös kivuttua turkki meni oitis jääpuikoille, muttei tuntunut menoa hidastavan, vaan koirut painoivat peräkanaa menemään ja väsyn iskettyä heittäytyivät umpihankeen makoileen.

Ne kyllä osaa ottaa ilon irti kaikesta tekemästään, joskus sitä tahtoisi olla samanlainen. Unohtaisi vaan tän kaiken murehtimisen ja liian mietiskelyn, heittäytyisi asioihin samalla pöljällä innolla kun tenavana. Välillä sitä miettii, että pitääkö sitä välttämättä kyynistyä ja ruveta kohtelemaan tiettyjä asioita itsestäänselvyyksinä kun menee elämässä etiäpäin. Mua kyllästyttää toisinaan olla se vastuullinen aikuinen, joka musta on vääjäämättä kasvamassa.