Urheilulupaus

No niin, minä tein sen. Kolmannet treenit ja onnistuin koikkelehtimaan taklaustilanteessa ylevästi kuin hirvi lepikossa oman kinttuni päälle. Nilkka nuljahti kiitokseksi kuin niiatessa konsanaan ja kämppis lähti hakemaan kyynärsauvoja sairaalasta, jonka sijainnista meillä ei kummallakaan ole harmainta hajua. Takaisin ei kuulu eikä puhelimeen saa yhteyttä, se varmaan googlettaa näppäimistö sauhuten jotain karttapalvelua ja kiroaa minua vihonviimeiseen hevonskuttaan, ellei itse ole siellä.. Hatanpää? Nou ändöständ.

Uskaltauduin siis viimein mukaan rugbykentälle ja hemmetti kun oli hauskaa. Tässä tapauksessa sanaa hauskaa käytetään siihen sävyyn, millä tavallisesti viitattaisiin noloon, sillä koko muun joukkueen juostessa eteenpäin minä olin hukassa kun se kuuluisa puolukka siellä jossain ja vetelin ihan omia kuvioitani. Mutta olin aistivinani säälivien katseiden lomasta myös jonkin verran rohkaisevaa kyllä se siitä -asennetta. Joskin ehkä osakseni tullut ymmärrys oli enemmän linjoilla kun ei se tuosta voi enää huonomminkaan mennä. Joten luottavaisena aion roikkua muun joukkueen mukana seuraavissakin treeneissä, kunhan vaan nilkka lakkaa leikkimästä yliajon uhria ja vaihtaa vasta hankitun sinertävän-punertavan-mustan väriyhdistelmänsä takaisin tutumpaan vaaleanpunertavan sävyyn.

Positiivisena ihmisenä haen tästäkin onnettomuudesta sen onnen: Kun muuttokuormaa purkaessa tipautteli rikki-poikki-katki-väsyneenä kamat käsistään vähän minne sattui, niin säästän nyt melko hyvät rahat kun temppurata on näin rakennettu sisätiloihin. Kunhan pääsen kepeilläni kieppumaan yhden yli ja toisen ympäri niin kolmas este varmaankin heilauttaa minut ylösalaisin kun Särkanniemen vimputtimet konsanaan, joten säästyn ostamasta kalliita rannekkeita. Ja kun tästä lukaalista maksetaan jo ruhtinaallista kuukausittaista aluemaksua, tulee nekin erkit takuulla hyötykäytettyä, sillä tuskin olen ulkoiluttamassa nilkkaani sen turvottua yhdessä yössä normaalista XXL:ään. Säästäväisyys on hyve.