Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Cleveland Cavaliers.

Onko NBA:ssä tänä vuonna vain yksi suosikki?

KYSYMYS: Onko NBA:ssä tänä vuonna vain yksi suosikki?

VASTAUS: Ei todellakaan, vaikka kaikki puhuvat tällä hetkellä vain ja ainoastaan Golden State Warriorsista.

Ennakkoasetelmat kauteen lähdettäessä ovat seuraavat. Kaksi joukkuetta näyttää olevan ylitse muiden. Viime vuoden finaalijoukkueet ovat kaikilla mittareilla suurimmat ehdokkaat mestareiksi. Länsilohkon Golden State Warriors näyttää entistä vahvemmalta, kun seura sai riveihinsä vuoden 2013-14 MVP-palkinnon napanneen tarkkakäden Kevin Durantin. Itälohkossa ei ole muita mestariehdokkaita kuin viime vuoden NBA-mestari Cleveland Cavaliers. Missä LeBron James pelaakin, joukkue löytyy kauden lopussa aina finaalista, ja niin käy tänäkin vuonna. Lännestä voi löytyä haastajia, mutta on hyvin todennäköistä, että viime vuoden finaali nähdään uudestaan, jos vain avainpelaajat pysyvät ehjinä koko kauden.

Suosikeista Warriors näyttää todella vahvalta. Joukkueen pelityyli on jo valmiinnäköistä, vaikka kausi on vasta alussa. Pallon ja miesten jatkuva liikkuvuus on mahtavaa katsottavaa. Siihen ei muut jengit pysty. Vaikka joukkue on täynnä miehiä, jotka pystyvät ratkaisemaan pelejä yksin, ei peli perustu yksilöiden dominointiin, vaan loistavaan joukkuepeliin, missä on lupa heittää. GSW pelaa peliä, jota on mukava katsoa. Kolmikko Stephen Curry, Klay Thompson ja Kevin Durant, kun naputtavat pelissä yhteensä 80 pistettä on vastustajan lähes mahdoton lyödä heitä. Penkkikin on leveämpi, kuin viime kaudella. Ainoa miinus tulee sentteri Andrew Bogutin myynnistä. Jää nähtäväksi miten Draymond Green pärjää, kun Bogut ei ole alapuolella varmistamassa.

Toinen suosikki Cleveland Cavaliers ei käytännössä muuttunut viime kaudesta ollenkaan. Vahva joukkue penkkiä myöten ja kun ottelut kovenevat nostaa LeBron James osakkeitaan. Itä on Cavaliersille liian helppo, mikä auttaa eniten Jamesia. Mestari saa treenata rauhassa kevättä kohden. Kyrie Irving pelaa itsensä runkosarjan MVP-pelaajaksi ja pudotuspelien paras on taas James, jos pysyy ehjänä. Idän ylivoimainen mestarisuosikki.

Entä sitten haastajat, onko niitä ollenkaan? Idästä tuskin löytyy yhtään, jos James pysyy ehjänä, mutta lännestä nostaisin pari jengiä, joilla voi olla sanomista mestarikamppailun kanssa.

Los Angeles Clippers on jälleen vuoden vanhempi ja viisaampi. Blake Griffin ja Chris Paul pelaavat viimeistä sopimusvuottaan, ja jos tänä vuonna ei menestystä tule voi joukkue hajota palasiksi. Highlight-joukkue on oppinut puolustamaan, mikä tekee siitä entistä paremman. DeAndre Jordan hoitaa molemmat korin alustat nykyään lähes täydellisesti, mikä luo joukkueelle hyvän pohjan tulevaan kauteen. Pystyy haastamaan Warriorsin, mutta pystyykö samaan kauden lopussa paras seitsemästä sarjassa?

Kun puhutaan mestaruudesta, ei voi koskaan unohtaa laskuista San Antonio Spursia. Joukkue tekee vuodesta toiseen omaa juttuaan ja se tuntuu toimivan. Yhden ilmeen Tim Duncan lopetti, mutta saatiin paikattua hienosti Paul Gasolilla. Edelleen NBA:n kovin puolustus, joka tuottaa joka ilta vastustajille harmaita hiuksia. Mestaruutta ajatellen Kawhi Leonardin ja Lamarcus Aldridgen on löydettävä vielä yksi lisäpykälä peliinsä, jotta Spurs pelaisi keväällä kannusta. Mustapaidat osoittivat vaarallisuutensa jo runkosarjan kahdessa ensimmäisessä matsissa voittamalla Warriorsin ja Sacramento Kingsin. San Antonio uskoo omaan juttuunsa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Stephen Curry – Maailman paras koripalloilija

KYSYMYS: Mistä tietää, että Stephen Curry on MVP?

VASTAUS: Vain MVP voi esittää tällaisia otteita. Sacramento Kingsin penkin on turha pitää meteliä Stephen Curryn heittäessä kolmosen sisään. Curry saa häirinnästä vaan lisää buustia.

Stephen Currya on luonnehdittu yhdeksi tämänhetken parhaista pallonkäsittelijöistä, pelintekijöistä ja ennen kaikkea heittäjistä NBA:ssa. Mestari on erinomainen luomaan tilaa heitoilleen monipuolisella harhautusvalikoimalla, ja hänen heittonsa on poikkeuksellisen tarkka heittokohdasta riippumatta. Tällä kaudella näitä uskomattomia otteita olemme nähneet lähes joka kierros, missä ikinä Golden State Warriors ja Curry ovat pelanneetkaan.

Hän on kaksinkertainen maailmanmestari ja NBA:n mestari viime vuodelta, jolloin Curry valittiin myös kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi. Pelintekijä-Currya pidetään yhtenä NBA:n historian parhaista heittäjistä. Curryn ympärille on rakennettu loistava joukkue, jolle ei tunnu tällä hetkellä löytyvän pysäyttäjää. Warriors astelee voitosta voittoon ja välillä lähes leikitellen. Golden State Warriors voi olla seuraava dynastia-joukkue. Kaikki palaset ovat ainakin kohdallaan ja niin kauan kuin Curryn heitto uppoaa, voidaan Kaliforniassa varautua uudestaan mestaruusjuhliin.

Mies tietää heiton uppoavan. Preseason-matsissa miehellä oli vara heittää high-fivet joukkuekaveri Andre Iguodalan kanssa, ennen kuin pallo ehti edes upota koriin.

Vain yksi mies pystyisi haastamaan Stephen Curryn MVP-kisassa, mutta kun tätä miestä ei enää parhaan pelaajan palkinnot kiinnosta, vaan mestaruuspokaalin tuominen rakkaaseen kotikaupunkiin Clevelandiin, jonne mies asteli Miami-vuosien jälkeen uudestaan, petettyään ensin kotikaupunkinsa. LeBron James on saanut urallaan MVP-palkinnon jo riittävän useasti, mutta Jameskin tietää, että todellinen mestari on se kenellä on eniten mestaruuksia.

Stephen Curry haluaa olla paras ja on sitä. MVP-palkinto voidaan luovuttaa Tuomarin puolesta vaikka heti Currylle, mutta mestaruustaistelussa on vielä sanansa sanottavana LeBron Jamesin Clevelandilla ja Länsi-lohkon San Antoniolla, joka pelaa jälleen kerran hienoa kautta.

Stephen Curryn Top-lista kaudelta 2015 on huikeaa katsottavaa. Kyseessä on siis vain miehen yhden vuoden hienoimmat hetket. Ajatelkaa kun mies lopettaa uran, millainen on miehen Top-lista sitten, huh huh!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille