Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on keltainen kortti.

Keltainen kortti siitä, että antaa fanien rahoille vastinetta

KYSYMYS: Voiko futiksessa saada keltaisen kortin kikkailusta?

VASTAUS: Kyllä voi saada. Tämä ihme nähtiin Etelä-Afrikan liigassa, jossa ottelun erotuomari ei katsonut hyvällä Sipho Moetin taikalanteita harhautusten aikana, vaan lätkäisi keskikenttäpelaajalle keltaisen kortin ilmeisesti ylimielisestä pelitavasta.

Etelä-Afrikassa ei siis saa harhauttaa jalkapallossa vastustajan pelaajaa. Tämä eriskummallinen tilanne nähtiin, kun Baroka FC:n keskikentän taikuri Sipho “Sgobe” Moeti päätti antaa koti-fanien rahalle vastinetta ja viihdyttää paikalle tulleita näyttävillä harhautuksilla. Yleisö piti näkemästään, mutta ottelun erotuomari oli asiasta eri mieltä. Pillipiipari piti Moetin kikkailua ylimielisenä ja lätkäisi kesken hyökkäyksen kuminilkalle varoituksen.

Ottelun oikeudenjakajalle tiedoksi: harhauttaminen on sallittua, vaikka se olisi kuinka huvittavan tai ylimielisen näköistä, ja kaiken lisäksi Moetin kikkailut eivät ole ylimielisiä, vaikka varsin huvittavan näköisiä ovatkin. Harhautuksesta on aina hyötyä, vaikka tilanteessa ei käytännössä tapahtuisikaan mitään. Vastustaja joutuu olemaan tarkkana teki sitten pallollinen mitä tahansa.

Moetin seura Baroka FC aikookin valittaa keskikenttäpelaajan saamasta varoituksesta. Itse Moeti ei pysty vieläkään käsittämään mitä hän teki väärin.

“Olin pettynyt keltaiseen korttiin. Eihän siitä voi saada varoitusta, jos haluaa näyttää kentällä taitojaan. Käymme asian seuran kanssa läpi ja katsotaan, jos he voisivat valittaa liittoon kortista.”

Moetin mielestä pelaajien pitäisi voida ilmaista itseään kentällä ja hän sanoo jatkavansa fanien viihdyttämistä samoin ottein tulevissa otteluissa.

“Ne pelaajat, jotka puolustavat, luonnollisesti puolustavat. Ne, jotka kuljettavat palloa, yleensä myös harhauttavat ja ne, joilla on taitoa - antakaa heidän käyttää sitä”, sanoo synnynnäinen kikkailija.

“Minut on opetettu viihdyttämään pelikentällä faneja. Tulen tulevaisuudessa tekemään vastaavanlaisia harhautuksia ja niin kauan kuin minun joukkueeni voittaa, otteeni eivät muutu. Jalkapallofanit ovat tulleet stadionille viihtymään. Annetaan heidän rahoille vastinetta.”

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Tuuletuksella vastustajan maalivahti pihalle  1

KYSYMYS: Olisiko Chris Maguiren pitänyt saada keltainen kortti kyseenalaisesta tuuletuksesta?

VASTAUS: Olisihan tuosta voinut kortin antaa Oxfordin hyökkääjälle. Sen verran härskihän tuo tuuletus on, että vittuilun piikkiin menee, mutta kyllä tämä tilanne silti varsin huvittava on.

Englannin League 1:ssä nähtiin sangen erikoinen tuuletus, kun Oxford United ja Peterborough United ottivat yhteen maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Ottelu tarjosi katsojille värikkäitä otteita aina lisäajalle asti. Matsin ollessa tilanteessa 1-1 sai kotijoukkue pilkun, josta koko soppa sai alkunsa.

Oxford Unitedin Chris Maguire meni ampumaan rangaistuspotkua viime hetkillä. Laitapelaaja niittasi pallon näyttävästi voimalla oikeaan alanurkkaan. Veskari aavisti oikein, muttei millään ylettänyt Maguiren täydelliseen vetoon mukaan. Maalin jälkeen tilanne muuttui täydelliseksi brittihuumoriksi.

Maalintekijä juoksi suoraan hienon laukauksen jälkeen maaliviivalle, kun maalivahti oli vielä maassa rähmällään kiroten päästettyään maaliaan. Maguire näytteli vastustajan veskarille, ettei tällä ollut mitään jakoja saada kiinni veto. Hymyssä suin Maguire esittää suurieleisiä liikkeitä kohti maalin kulmaa ja lopuksi hyökkääjä heittäytyi kroppa pitkänä nurmelle tolpan juureen. Maguire halusi ilmeisemmin näyttää vastustajan veskarille, ettei laukaukseen ole mitään jakoa kellään. Täyttä vittuiluahan tuo on, mistä olisi pitänyt antaa keltainen kortti Oxfordin maalintekijälle.

Ymmärrettävästi Peterborough`n pelaajat suuttuvat tilanteesta ja pahiten nöyryytetty on maalivahti, joka saa tilanteen jälkipelissä toisen keltaisen kortin ja lentää näin ollen matsista ulos. Maguiren näkökulmasta täydellinen pilkku. Tilanteesta voittomaali ja vastustajalle punainen kortti.

Vaikka tilanteessa nähdään ala-arvoista juhlintaa, jotenkin tämä tilanne saa silti hymyn huulille. Mitä mieltä itse olet tilanteesta, menikö kaikki oikein?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.