Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vapaapotku.

Jalkapallon ovelimmat vaparikuviot  1

KYSYMYS: Futiksessa nähdään välillä ihmeellisiä juonia vapareita annettaessa. Mitkä ovat Tuomarin suosikit?

VASTAUS: Jalkapallossa vapaapotkut ovat parhaimmillaan taidetta. Suorat kaukopommit ovat parhaimmillaan loistavia vapaapotkuja, mutta niiden onnistumisprosentit eivät ole aina niin suuria, joten joukkueet käyttävät mitä kekseliäämpiä kuvioita onnistuakseen maalinteossa. Laitetaan järjestykseen ovelimmat vaparikuviot, jotka ovat kerrassaan nerokkaita.

5. Kevin Grund, RW Essen 2013

Saksan Regionalligassa nähtiin RW Essenin pelaajien kerrassaan ovela vaparikuvio. Yhteensä kuusi pelaajaa astelee pallon taakse ja kaikilla on tärkeä rooli tilanteessa. Palloa lähtee vetämään kaksi pelaajaa yhtä aikaa, jotka jättävät tilanteen kesken kuin olisivat tupeltaneet tilanteessa. Pallon siirtäjä vielä heilauttaa kättä kuin tilanne olisi mennyt mönkään kokonaan. Tilanne näyttää olevan ohi, mutta Essenin Kevin Grund tykittääkin vasurillaan oikeaan yläkulmaan pallon ohi hölmistyneen maalivahdin. Nerokasta.

4. Olmas Garcia, Real Salt Lake 2015

MLS-sarjan viime kauden hienoin maali. Salt Laken pojat onnistuvat hienosti treenatusta kuviosta tekemään loistavan maalin. Vaparin antaja levittää pallon vasemmalle puolelle, joka puolestaan levittää suoraan muurin takaa tulevalle pelaajalle, joka puolestaan puskee pallon Garcialle, jolla on helppo työ laittaa pallo maaliin. Loistavaa katsottavaa.

3. Javier Zanetti, Argentiina 1998

Yksi MM-kisahistorian parhaista otteluista. Beckhamin punainen kortti, Owenin uskomaton maali ja tämä. Argentiinan Veron näyttää antavan kovan vapaapotkun, mutta viime tingassa siirtääkin pallon hienosti muurin takaa tulevalle Zanettille, joka ottaa pallon haltuunsa ja laukoo nopeasti vasempaan kulmaan. Englanti näyttää hölmöltä, kuten aina.

2. Brian Fernandez, Racing 2015

Etelä-Amerikan Mestarien liigassa eli Copa Libertadoresisa nähtiin täydellinen vapaapotkukuvio. Argentiinalainen Racing kyykyttää perulaista Sporting Cristalia huolella. Kuudentoista vasemmalta puolen lähtevä kuvio pelataan hienosti muurin oikealle puolelle, jossa Racingin pelaajat ottavat nopean seinän, johon Fernandez pääsee tykittämään suoraan. Kaunis kuvio, jota on lupa tuulettaa. Lisää näitä.

1. Kento Nakamura, High School 2016

Japanin High Schoolin finaalissa nähtiin kerrassaan loistava vaparikuvio, jota joukkue oli kuulemma treenannut koko viikon finaalia varten. Ja se kannatti. Nyt viedään vastustajaa ja varsinkin vastapuolen veskaria, joka ei tilanteessa näe pallon lähtöä ollenkaan. Nakamuran joukkuekaverit peittävät näkökentän olemalla pallon edessä käsikädessä. Ihme loikilla pojat lähtevät astelemaan vastustajan maaliin päin ja yhtäkkiä palloa saadaankin kaivaa verkon perukoilta. Täydellistä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Tämän hetken tehokkain futisvaparin vetäjä  3

KYSYMYS: Kuka jalkapalloilija on tehokkain vapaapotkun vetäjä maailmassa tällä hetkellä?

VASTAUS: Tämän kauden tehokkain vapaapotkun vetäjä löytyy Serie A -sarjasta ja AS Roman väreistä. Kaikkien yllätykseksi Real Madridin Cristiano Ronaldo tai FC Barcelonan Lionel Messi eivät pääse lähellekään kärkeä.

Bosniahertsegovinalainen Miralem Pjanic on tällä hetkellä maailman tehokkain vapaapotkun vetäjä. AS Roman keskikenttämies on tehnyt seitsemän maalia ja kun yrityksiä on ollut kaikkiaan 38, saadaan osuma prosentiksi 18,4. Bosniahertsegovinalainen on omilla lukemillaan. Messit ja Ronaldot jäävät kauaksi Roman pommikoneesta.

Nuorisomaaotteluita Luxemburgin paidassa pelannut hyökkäävä keskikenttäpelaaja sai vetää kaikki erikoistilanteet pienen maan väreissä. Treeni on tuottanut tulosta ja Pjanicin pommeja saadaan ihastella niin Roman kuin nykyisen kotimaan Bosnia ja Hertsegovinan väreissä. Vapaapotkuspesialistin potkutekniikka on ihailtavaa, osumia syntyy niin läheltä kuin kauempaakin. Oveluutta löytyy miehen jalasta ja laukaisu on tekniikaltaan samanlainen kuin Juninhon (Herra-50%), eli niin sanottu knuckleball-laukaus, jossa pallo muuttaa ilmassa suuntaa.

Oveluutta ja taitoa löytyy miehen potkuvarastosta.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Petteri Forselin kaltaiset vaparintykittäjät  1

KYSYMYS: Petteri Forsell täräytti puolenkentän kaarelta järkyttävän pommin ylärimaan. Kuka olisi laittanut sisään?

VASTAUS: Tosiaan Petteri Forsell on pamauttanut jo kaksi kertaa lyhyen ajan sisään pitkän vaparinsa vastustajan ylärimaan. Vapariekspertin kudit ovat lähteneet suunnilleen samasta pisteestä, puolenkentän kaaren reunalta eli järkyttävän kaukaa, mistä moni ei edes lähtisi yrittämään. Forselin vaparissa Klubin uudella veskarilla meinaa polvet hajota, pallon tullessa voimalla maalia kohti. Loukkaantumisen jälkeen hyvään vireeseen päässeeltä luovalta pelaajalta vietiin Kuopiossa myös vaparimaali. Pallo pomppasi selvästi maalin puolelta, mutta tuomarit nukkuivat tilanteessa. Tällä kaudella vielä kuullaan Forsellista.

On sitä vuosien varrella nähty samanlaisia vapareita, jotka ovat menneet aina maaliin asti. Kuolleesta tilanteesta ja kaaren kohdalta lähtevät vaparit Top3-muodossa olkaat hyvät.

3. Oleksandr Aliyev

Ukrainan Roberto Carlos lähettää tykinkuulan voimalla turkkilaisten maalia kohden ja millä tuloksella!? Suoraan yläkulmaan, Wow! Veskari ei voi kuin katsoa ja ihailla Aliyevin laukausta.

2. Juninho

“Herra 50 prosenttia” tykitti Lyonin ja Brasilian paidassa näyttäviä vapaapotkuja. Tässä ehkä taitelijan paras vapari. Vastustaja älyää sentään laittaa tilanteeseen muurin, mutta aivan turhaan. Pallo leijailee voimalla verkon perukoille. Ajaccion veskari näkee vieläkin painajaisia tilanteesta.

1. Hakan Calhanoglu`s

Saksan Bundesligan viimekauden hienoimmasta maalista vastasi Hampurin tykittäjä Calhanoglu`s. 41 metristä lähtenyt kuti leijailee ja putoaa juuri sopivasti Dortmundin verkkoon. Yliajalla voi kokeilla mitä haluaa, jos johtaa parilla. Uskomaton, kerran elämässä laukaus.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille