Blogi

Seksi sujuu, mutta halkeamia rakkauressa. Tai vaikka just niita ryppyja. Piti tosiaan selventaa. Hmph. Vituttaa aika kunnolla. Keskustelin tanaan herran kanssa altaalla meidan suhteesta, mihin pai me nyt ollaan menossa, mika menee hyvin, ja mita meidan tarttis selvittaa, mitka asiat kenties painaa, ja pitaisko johonki juttuihin kiinnittaa enemman huomiota.
No, herra avasi sanaisen (vitun viisaan) arkkunsa. Herraa jotenkin pelottaa ja harmittaa mun laihtuminen. AIVAN. Miten vitussa se voi harmittaa arahdin heti. Helvetti, tehny perkeleesti toita etta saan pikkuhijaa ittestani edes jotenki ihmisemman nakosen, vielakin oon kokoluokkaa sotanorsu, ja suurimmanosan aikaa on sellanen olo ettei taa onnistu, mutta kumminki yrittelen. Vittu. Khhh???????

Niinno, herraa pelottaa siis mun laihtuminen. Se pelkaa etta kun laihdun, oon automaattisesti haluttavampi (hah!), loydan heti jonku jattimunasen, super-ihanan, hyper-rakastettavan, helvetin rikkaan miehen joka on juuri tarpeeksi jannittava, hauska ja mielenkiintonen viemaan mut pois Ruotsista ja herran elamasta. Valilla ajattelen etta hauskaa sellanen olis, siis loytaa joku niin perkeleen jannittava ja haluttava ihminen, etta elama olis pelkkaa juhlaa, mutta ei sellanen kuulemma onnistu. Arki astuu vissiin aina kuvioihin, ennemmin tai myohemmin. Herraa en kumminkaan ole jattamassa, se on mun rakkauteni, ja ihanuuteni, ja ihmetyttaa miten se voi ajatella tollasia typeryyksia. Tottakai joskus haaveilee vaikka mista, mutta tosipaikan tullen en todennakosesti vaihtais ukkoani mihinkaan. On se mulle niin tarkia.

Oon ollu vittumaisella tuulella koko illan. Kaikki ahdistaa. Alko vituttamaan ku tuntuu etta mulla ei oo oikeutta olla ulkona, mulla ei oo oikeutta kayda vaateostoksilla, eika mulla todellakaan oo oikeutta pitaa hauskaa. Mahan olen laski. Mun pitais istua kotona neljan seinan sisassa, olla hiljaa, mahdollisimman nakymaton, ja itkea tietenkin allottavyyttani. Mun pitais lakata syomasta, ja tajuta nayttaytya ihmisten ilmoilla vaan kun on ihan pakko. Mun on turha menna vaatekauppoihin kiertelemaan, ei mua tulla auttamaan koska olen laski, mulle hihitellaan kaupungilla koska olen laski, ja ihmiset ihmettelee suureen aaneen miksi herra on mun kanssani, siis koska olen niin laski. Lapsetkin saa naureskella mulle ja huutaa suoraan pain naamaa "laski". Luonnollisesti. No. Ajattelin kokeilla sisalla pysymista, onhan se kamalaa altistaa muut ihmiset mun laskeille, laskiyshan on tiedetysti tarttuva tauti.

Vituttaa etta telkkarista tulee vaan saksankielisia ohjelmia. Ulos en voi siis lahtea, ei tee mieli kuunnella samaa musiikkia ku eilen illalla, enka jaksa fiiniakaan imeskella. Altaat on jo kiinni ja uni ei tule. Ahdistavaa. Tekee mieli kiukutella, huutaa, heitella tavaroita, lukittautua vessaan ja rikkoa suihku, printata ulos avioeropaperit ja lentaa jenkkilaan heti huomenna. Olla naurettavan lapsellinen, itsekas paska. Olla yksin ja vapaa. Vapaa oon periaatteessa nytkin, mutta yksin en perkele koskaan. Herra seuraa mua kuin hai laivaa. Niin perkeleen ristiriitasta. Niinku mainitsin niin herra on mun rakkauteni, mutta tuntuu etta nyt en jaksa taas mitaan, haluan olla yksin, haluan olla rauhassa edes hetken. Pissallakaan saa rauhassa kayda kun ukko on koputtelemassa oveen ja kyselemassa mita touhuan. Joku kerta viela kavelen ulos vessasta housut kintuissa ja kusen vessan ulkopuolelle. Voin sitten havainnollistaa herralle etta mina kusen, oikeasti.

27 Astetta kuumaa ja aarinko paistaa. Uimaan.

Liitytään kymppikerhoon.. Jep. Ihan varmasti. -Hmph, hyvä idea sinänsä, mutta taidetaan saada odottaa että oon tosiaan hukannu noin 320kg ruhostani, sitte mahdutaan ehkä herran kanssa kimpassa lentokoneen tilavaan vessaan. Kai me sinne nyttekin yhdessä mahduttais, mutta paneskelu voi olla siinä ahtaudessa hieman hankalaa. Enkä mä osaa olla kauhean hiljaakaan. Khh.
No, kumminkin. Muutaman tunnin päästä lähtö. Lennetään viikoksi "lämpimään". Aika ihanaa päästä rentoutumaan. Jossen kokoaikaa räjähtelis, olis niin perkeleen vihanen ja helvetin katkera. Jossen olis niin vitun stressaantunut että alan itkemään joka saatanan pikkuasiasta.

Jossen ottais kaikkea niin henkilökohtaisesti. Jossen surisi etukäteen sitä mitä tulee tapahtumaan. Jossen ikävöisi itseäni. Jossen olisi niin vittuuntunut koulutilanteeseen. Jossen inhoaisi kaikkia ympärillä heiluvia ihmisiä. Jos pystyisin nukkumaan ja nauttimaan edes jostain. Jos kykenisin ajattlemaan positiivisesti edes minuutin ajan. Jos jaksaisin olla itteni kanssa edes hetken. Jos jos jos.

Mies veti mua turpaan. Kammottavaa.
Heräsin säikähtämällä, nyrkki kyljessä. Seuraava heilahti ohimoon/poskeen. Mies täydessä unessa ja minä täydessä raivossa. Aloin karjumaan ja löin takas. Ehkä ei kovin fiksu veto kun toinen kumminkin oli täydessä unessa, mutta vitutti niin perkeleesti. Saatanan idiootti. Uninyrkkeilijä. Kun vihdoin ja viimein sain taas unta, tuli polvi selkään. Alko vituttamaan niin saatanasti että aloin itkemään, hakkasin unista herraa ja itkin. Sanoin että haluan avioeron tai vähintäänkin erilliset makuuhuoneet. Vedin taas ehkä vähän yli. Stressaantunut, väsynyt ja ahdistunut kun olen, mikään ei tunnu sujuvan.

Uus kämppä on hiottu ja hinkattu kuntoon, tänään käydään vaan viemässä kaapit täyteen tavaraa ja siivoillaan pikkusen. Moon ihan maalissa, herra saa tänäiltana yrittää hinkata mut puhtaaksi maalista, käytiin ostamassa jotain maalinpoistoainetta. En oikeen viitti rantalomalle lähteä, ja näyttää siltä että mulla on joku eksoottinen ihotauti, tai että harrastan maalitynnyreissä uimista.
Tapetoitsija tuleepi huomenna tavaroidensa kera ja alottelee pikkuhiljaa tapetoinnin. Jännittävää sinänsä, nähdään tulos vasta kun tullaan takas Roottilaan. Tän viikon aikana mitä oon tota asuntoa hinkuttanut, oon onnistunut laihtumaan melkein kolme kiloa. Kyllä se liikunta vissiin sittenki kannattaa :P Nyt heilutaan -23kg kieppeillä. Enää 320kg pois, niin oon ihmisen näkönen.

Raskaana. Ja vaikka kuinka pärkeleesti yritän sitä mömmöä abortoida, se tulee aina takas. Perkele mikä uni. vituttaa niin helvetisti. Toi sama uni on toistunu nyt yli viikon ajan. Luulen että se on alitajunnan reaktio siihen että oon miettinyt lapsia viimeaikoina, miettinyt että voinkohan tulla raskaaksi, ja keskustellut herran kanssa adoptiosta. Massu ollu kipiä ja oksettanu aika-ajoin (stressistä johtuvaa). Silti ahdistavaa, mä herään ihan vihasena ja väsyneenä. Näen sellasia unia että en saa edes kunnolla levättyä. Aivot menee ylikierroksilla.

Noi vauvaunet on muutenkin saaneet mut miettimään paljon yleensäkin tota lapsiasiaa. Mä en oo varma haluanko koskaan jälkikasvua, ehkä voisin adoptoida sellasen pari vuotiaan lapsen, kun oon ite tossa lähempänä kolmeakymppiä, mutta synytys, raskaus ja kaikki ei taida olla mulle. Adoptiostakaan en ole ollenkaan varma. Mä oon hyvin itsekäs. Haluan matkustaa, olla vapaa, tehdä mitä tykkään, kuluttaa rahani itteeni ja herraani, koiriini ja hauskoihin asioihin. Nauttia kaikesta, enkä halua että mikään rajottaa mua. Herra on hyvin pitkälti samantyylinen. Halutaan että meillä on hyvä rahatilanne, hieno asunto/talo, hienoja huonekaluja, ja että pystytään lähtemään matkailemaan milloin vaan. Lapsi rajoittais todella paljon.

Tiedän toki että lapsi antaa enemmän kuin ottaa. En voi edes kuvitella kuinka hienoa joidenkin mielestä on saada lapsia. Mahtavaa se vissiin on, mutta omalta osalta en tiedä. Mä en edes tykkää lapsista, eikä tykkää herrakaan. Lapset lähinnä ärsyttää ja saa mun veren kiehumaan, tulee sellanen olo että alan karjumaan niille ja jos joku kaupassa huutava kakara olis mun, mä varmaan vaan jättäisin sen sinne ja lähtisin kotiin juomaan lasillisen viiniä. Hermot menis. Kummitytöstä tykkään sen verran että sen kanssa voin aikaa viettää, ja sen voisin jopa adoptoida, mutta se onkin hyvinkoulutettu lapsi. Njah, vaikeaa.

Vielä vaikeammaksi kaiken tekee että miehen suku painostaa mua hankkiutumaan raskaaksi, anoppi haluaa mummuksi, sano että nyt olis hyvä aika tulla raskaaksi, ehdin kumminkin käymään koulun loppuun, ja alkukesä on kuulemma hyvä aika saada lapsia. Ei helvetti. Hankalaa. En kehtaa sille edes kertoa että on hyvin mahdollista ettei se ikinä tuu saamaan ns. "biologisia lapsenlapsia", voi olla että mä oon sahara, toimi edes naisena.

Lähdetään anopin kanssa ostamaan köökkiin uudet tapetit. Ihanaa heilua sen kanssa kaupassa. Viimeks se silitteli mun mahaa ja jutteli sille, sano että sinne pitäis saada jotain kasvamaan. Hän haluaa niin kovasti mummuksi. Mä ehdotin että lihotan itteäni taas vähän, kasvaa mahakin.

Se reikä on kamalan kipiä. Koko käsi alkaa tuntumaan oudolta. Kysäsin lekurissa mitä reiälle vois tehdä ja ukko sano ettei oikeastaan mitään. Se paranee itte, pikkuhiljaa. Varoessani tota oikean käden peukkua onnistuin rikkomaan vasemman käden nimettömän. Verta ei onneksi suihkunut tällä kertaa, enkä joutunut edes pyyhältämään toiselle kämpälle. Pöljäkin oppii. Ensiapulaukku uudella asunnolla.

Pakkeloittenu uuden lukaalin seinät ja kiskonu listat helvettiin. Edistystä siis tapahtuu. Tapetoitsija kipas kattelemassa kämpän ja lupas hoitaa tapetoinnin sillä aikaa ku lomaillaan. Ehanaa, yks asia vähemmän mistä huolehtia :)

Olin stripannut terassilla ja huutanut vimmel-kuvaajalle, "hei hyvä-perse, sä oot pannu mun kaveria!". Kuinka nerokasta. Juteltiin sitten sen kuvaajan kanssa hetki ja naureskeltiin, vanha tuttu jonka olin nolannut keskellä paaria. Sain tänään kuulla että olin myös rippaillut paarin terassilla, en nyt pahemmin mitään vaatetusta poistanut, mutta paljasta pintaa kumminkin vilautellut. Voi perkeleen kuvotus. Sangen noloa. Itsellä minkäännäkösiä muistikuvia tapahtuneesta.
Olin kiskassut kaverilta paidan kokonaan auki ja kiljassut "Sex it up, you Ho'!" -Taas niin nerokasta. Jollekin miehelle olin mennyt kertomaan miten mun kaveri pitää sitä seksikkäänä tyyppinä ja hän olisi kovin valmis menettämään miehelle perseneitsyytensä. Olin tanssinut portsarien kanssa ja nipistelly jonku naisen silikonitissejä (piti kuulemma tietää miltä ne tuntuu jos ite aion hankkia) ja keskustellut niistä naisen kanssa puolisen tuntia. Miten mä oon edes kaiken ehtinyt.

Sellanen miekkonen jonka sylissä istuskelin oli kuulemma avannut sydämensä mulle, oli keskustellut masennuksestaan ja siitä miten hän on vain yksinäinen taikuri joka kaipaa rakkautta ja läheisyyttä. Hän jakoi myös tietoa siitä miten aikoi tappaa itsensä sunnuntaina. Ampumalla.
Mä olin vaan ilosesti kyselly että millanen ase sillä on, onko sillä aseenkantolupa, mistä se on aseensa ostanut, ja loppuvinkkinä olin heittäny että ampuminen kannattaa tehdä vessassa, luullakseni vessa on helpoin siivota aivoista.
Mä olen kamala. Tajua miten tollasia voinu mennä sanomaan. Tai no tajuan, ja hyvinkin voin, mutta harvemmin nyt millekään masentuneelle ihmiselle.

Viina tuo esiin mun Alter-Egon, Kiima-Riinan. Kamala tapaus kerrassaan.

Miten katastrofaalinen ilta tuo perjantai. Ja mä saan tietää kaikesta vahingosta vasta nyt.

Hinkuttanut koko päivän. Kädet aivan täysin loppu. Selkä rikki ja silmät täynnä pölyä. Sain hiottua aika paljon niitä pärkeleen seiniä, pakkeloitsin makkarin seinät ja sain työhuoneen lähestulkoon valmiiks. Tapetitikin kävin ostamassa. Hektinen päivä.

Aamulla heilahdin taas terveyskeskukseen. Lekuri määräsi uudestaan verikokeisiin. Sano että aineenvaihdunta ei toimi, ja halusi kattoa jotain muita hormoonihäröhommelijuttuja. Laitto remissin dietistille ku pyysin, nyt pääsen vihdoin kyselemään kaikkea todella fiksua :)
Oli kovin tyytyväinen edelleen painonpudotuksesta, mutta haluaa lääkitä "mun masennusta". Hullu ukko, tai ainakin kummallinen. Se pyöri tuolissaan ja jutteli kaikesta. Kyseli ja yritti olla hauska. Ei naurattanu yhtään, tuli lähinnä sellanen olo että kaadan sen saatanan tuolin, tai ainakin ruuvaan yhen minirenkaan helvettiin kun se muka-hauska-valkotakki-puupää lähtee hakemaan papereitaan.

Lekuri oli täysin vakuuttunut että olen masentunut, halusi määrätä johonki jutteluterapiaan ja jotain mietoja mielialalääkkeitä. Sairasta. Hyh. Ihmetteli kun en reagoinut sen vitseihin, enkä oikeastaan mihinkään. Miksi olisin? Sanoin lääkärille että koittaa kertoilla hauskoja vitsejä ja olla oikeasti hupaisa niin voin nauraa. Enää ei lekuria kovasti huvittanut. Niin ja Niinike kirjotteli että voi tosiaan olla että oon masentunut, ja ettei ihminen sitä välttämättä tosiaan tiedosta. Mun on niin vaikea kuvitella että asia olis niin. Opiskelen psykologiaa ja psykiatriaa ja kuvittelen olevani ainakin osittain fiksu. Hassua tosiaan jossen muka masennusta tiedostaisi. Toisaalta, on paljon asioita joita en itse tiedosta, ja joista muut ovat enemmänkin kuin tietoisia. Hankalaa.

Suihkuun hinkkaamaan maalipersiötä.

Huusin vaan "KAUHEE REIKÄ!" ja pyöräilin helevetinmoista vauhtia herran ohitse kotiin. Herra oli tuomassa uudelle kämpälle ruokaa kun mä tuuletin sen ohi. En ehtinyt pysähtymään. Käsi ylhäällä paperiin käärittynä, ja verta valu silti jokapaikkaan. Kuvottavaa.
Olin remppaamassa ihan ite. Joo o. Onnistuin leikkaamaan oikean käden peukusta melkeen koko kynnen helvettiin, ja samalla iskulla kiskasin sellasen kivan kokosen kimpaleen lihaakin pois. Kyllä mä aina osaan. Tämäkin onnettomuus tapahtui sellasella pakkeli/kittisysteemi-skrapa-hommelilla.

Olis silti pitäny tajuta jäädä kotiin tänään. Heräsin ensinnäkin kaks tuntia liian aikasin. Lähdin keittiöön hakemaan herralle ja mulle vettä, ja kun kipittelin takas makkariin, kaaduin sänkyyn niiden jättikokoisten vesilasien kanssa. Hmph. Piti lähteä kauppaan ostamaan kaikkea remonttireiskailutavaraa. Missasin ensimmäisen bussin koska herra hyväksikäytti mua aivan liian pitkään. Kun odottelin seuraavaa bussia, alko satamaan. Kaaduin tuolilla uudessa asunnossa, ja onnistuin jopa liukastumaan tapetinpoistoaineeseen. Mustelmilla ja kolhittu. Tuuripelle. Persiö.
Periöstä perseeseen. Se on vieläkin maalissa. Hinkannu jalkoja ja persausta päivittäin suihkussa mutta maali ei lähde, tuunko mä olemaan koko loppuelämäni laikukas?

Se kouri, änki samaan vessaan, sen tanssiminen oli lähinnä sellasta kuivapanoa ja se hinkkas mun persettä kokoajan. Ihme tyyppi. Itekkin oon kyllä aina kourimassa ja nipistelemässä ihmisten persauksia, mutta yleensä vaan kerran kaks, ala koko iltaa hinkuttamaan ketään. Se sano mua tylsäks ku en suostunu paneskelemaan, ja mä olin kovin ilkeä kun en tarjoutunut imeskelemään sen kikkeliä. Jooei.
Kaikki herrakkeeni kaverit kaikkoaa mun takia. Olin eilen siellä luokkajuhlissa ja lähdettiin tyttöjen kera ulkoilemaan. Lure liimautu kiinni muhun heti päästiin baariin. Sillä on tyttöystävä jonka kanssa se on ollut yli neljä vuotta. Se on ollut herran kanssa ystävä nappulasta asti. Se tietää että me ollaan naimisissa.

Herraketta vituttaa. Ja niin muakin. Nyt se ei halua olla missään tekemisissä Luren kanssa, ja ymmärrän toki sen. Vittumaista vaan että tää on jo toinen ystävä joka kaikkoaa tolla tavalla herrakkeen elämästä. Sellanen olo etten saa tehdä mitään ilman herraani, uloskin ku lähtee tarvii pukeutua maastokuvioihin että oon mahdollisimman näkymätön. Toinen olis että alkais käyttämään sellasta koko kropan peittävää kaapua, sellasta mistä näkyy vaan silmät. Muslimiksi kertaheitolla. Paras oli että Luren tyttööystävä näki osittain mitä tapahtu, se oli perkeleen vihanen. Ymmärrettävää kyllä. Ihan ihmeellinen ilta muutenki. Kauheen moni mies oli mun perässä, tyttökavereita vitutti huomattavasti ku kokoajan mua seuraili joku, tai joku oli tuomassa drinkkiä. Alko se vähän ahdistamaan, tuntu ettei saa olla ollenkaan rauhassa. Tanssilattialla sitä näytti olevan vapaata riistaa, ihmiset vaan kouri. Vessassakin ku kipasin, alko joku ihmetyyppi kyselemään josko lähtisin sen kanssa Ranskaan viikonlopuks. Jooei. Taas kerran. Paaritiskillä kaks miestä alko tönimään toisiaan ja huutelemaan koska molemmat olivat kuulemma kiinnostuineita musta. Helpotin poikien tilannetta huomattavasti kun ilmotin olevani naimisissa. Ihan ihmeellistä silti. Yleensä mä oon kovin huomaamaton. Juttelin taksimatkan kotiin kaverin kanssa. Ihmeteltiin yhdessä, että mitä ne miehet rumassa norsussa näkee.