Ka-Bomp. Liian paksu ihmiseksi.

Pinppa hajalla kokonaan. Hinkattiin toisiamme koko aamu. Siivooja raukka lappas sisaan ja jarkytty ehka pahan kerran. Ei me oltu kuultu sen koputtelua. Se ei onneksi voinut nahda paljoakaan. Mulla oli mekko paalla ja herralla kalsarit ja teepaita. Vedettiin vaan sellasta tyylikasta takaapain-pikasessiota. Silti. En haluais olla hotellisiivooja, mita kaikkea se raukka onkaan varmaan joutunut nakemaan.

Viimeyona ukkosti mahtavasti. Koko taivas tuntu repeavan. Salamat valaisi niin etta tuntu ku joku olis ottanu jattikameralla kuvia muutaman sekunnin valein (vitun tehokas salamavalo). Vetta tuli niin kovaa etta ne pisarat jotenki rajahti ihoon. Sattui.
Mun paha olo yleensa kaikkoaa ukkosella hetkeksi. Rauhotun ja alan miettimaan asioita. Niin tein taas eilen.

Tulin tosiaan siihen tulokseen etta ei mulla ole oikeutta olla onnellinen. Ei lihavien klimppien kuulu olla onnellisia. Mun kuuluis olla hiljanen, introvertti, mahdollisimman nakymaton ihmishylkio. Mulle ei tarvi sanoa anteeksi mistaan, mua ei tarvitse huomioida. Mun mielipiteilla ei periaatteessa ole valia. Jos olen nakyva ja kuuluva, olen naurettava ja ahdistavan lihava (Vittu mee salille ja lakkaa syominen), olen typera ja arvoton. Mulla ei yksinkertaisesti ole ihmisarvoa. En voi olla fiksu, luova, hauska, enka todellakaan voi olla seksuaalinen olento. Seksikkaasti mun ei kuulu pukeutua, ja enhan ma oikein voikaan, laskeille ei pahemmin kauniita vaatteita tehda. Kamalia roska-sakkeja kyllakin. Ei laskit muuta tarvitse. Ei upeita kaula-aukkoja, hienoja leikkauksia, seksikkaita housuja, ihania saappaita, hurmaavia farkkuja, ei pornoja alusvaatteita. Ei.

Opinto-ohjaaja sano mulle Suomessa etta mun ei ehka kannata harkita nayttelijan uraa, eika kirjailijankaan, koska olen vahan "liian pyorea", ne urat kun kuulemma perustuu niin pitkalti ulkonakoon. Mun ei myoskaan kannata harkita seksuaaliterapeutin uraa, eika psykologinkaan, muut ihmiset kun ei oikein ota lihavia ihmisia tosissaan. Mika lihava tyyppinen on neuvomaan toisia niiden seksielamassa tai yleensakaan missaan, mita lihava ihminen tietaa mistaan? (No ei vittu yhtaan mitaan, haloo, laskit koskaan naineet, kayneet missaa, tehneet mitaan jarkevaa tai ylensakaan saavuttaneet mitaan.) Lihavat on lepposia. Vaan lepposia.
Sellanen olo etta oon yksinkertasesti hukassa. Tieda mita laihtuminen edes auttaa. Vaikka ma kiloja saisin pikkuhiljaa sulatettua helvettiin, niin kai mun sisalla asuu silti aina lihava ihminen, tuun aina pitamaan itteani kakkosluokan kansalaisena, vaan laskieni takia. Jos lapset huutelee jotain hurmaavaa (kato laski, hyi vittu, laski) niin vanhempien ei tarvitse sellaista huomioida. Hymistaan vaan vahan ja ollaan katsovinaan toiseen suuntaan kun nauretaan. Jos ma menisin huutamaan jollekin "hyi vittu ku ruma sa oot", saisin kuulla helvetisti huutoa, haukkumista, ja parhaassa tapauksessa saisin selkaani.

Naurettavinta on miten jotku sanoo, "eihan se niin ole, kylla sulla on oikeus kaikkeen". Niinhan mulla on, laillinen oikeus, toinen asia on miten yhteiskunta ja yleensakin muut ihmiset muhun suhtautuu.

Ala-aste. Kivoin asia mika mulle sanottiin: Vittu toi on ruma. -No ei se nyt niin kauheen ruma ole, saatanan ylipainoinen vaan. Vitun laski.
Tan ihanuuden avulla vedin itteni taas ylos. Ma olin oikeasti todella iloinen noista kommenteista. Kuulin muilta etten ollut kauhean ruma, vaan ja ainoastaan todella allottava. Lammitti sydanta. Hmph. Naurettavaa mutta totta.

Taalla satelee tanaan. Herra nukkuu seksin jalkihehkussa. Mulla on aikaa vittuuntua.