Blogi

* Kun olet sinkku, vonkaajat on joko hirvityksiä tai sitten niitä ei ole ollenkaan

* Kun olet varattu, vonkaajia tulee ovista ja ikkunoista ja muutama lupaava uroskin joukossa

* Kun yrität laihduttaa, lihot

* Kun tarkkailet syömistäsi ja liikut runsaasti, lihot

* Kun et laihduta tai tarkkaile syömistäsi etkä liiku, lihot

* Kun lähdet arki-iltana yhdelle kaljalle, päädyt kotiin umpitunnelissa valomerkin jälkeen. Ja hauskaa oli!

* Kun odotat jotain megabileitä kuukauden ja ne vihdoin ovat, viina ei nouse päähän, seura on perseestä ja viimeistään klo 2 tekee mielesi häipyä paskoista bileistä kotiin

* Kun koittaa lauantaiaamu, ja saisit nukkua pitkään ilman herätyskelloa, heräät itsestään aamulla klo 7.30 pirteänä kuin peipponen

* Kun herätyskello herättää sinut arkiaamuna klo 7.30, tuntuu kuin olisit kuollut

* Kun saat lomasi järjestettyä heinäkuuksi, koko heinäkuun sataa ja elokuu on kaunis kesäkuukausi

* Kun viimevuodesta oppineena järjestät kesälomasi elokuuksi, koko heinäkuun paistaa aurinko ja on +30 astetta, istut toimistossa perse hiestä märkänä. Ja sanomattakin on selvää, että koko elokuun sataa ja hyvällä tuurilla on +15.

* Kun edellisten kahden vuoden vittumaisen kesäloman jälkeen buukaat perheellesi ovelasti aina niin paskojen kelien kesäkuuksi 3 vkon sukellus matkan thaimaaseen, tulee ensimmäinen poikkeus 25 vuoteen, ja juuri nämä 3 vkoa kesäkuussa ovat ennätyksellisen lämpimät. Merivesikin. Loppukesänäkin tehdään uusi ennätys, nimittäin sademäärissä.

* Kun lähdet kauppaan hakemaan loppunnutta vessapaperia, ostat 50€ kaikkea, muttet vessapaperia

* Kun olet himoinnut/unelmoinut jostain tyypistä, ja myisit vaikka äitisi saadaksesi hänet. Ja vihdoin kun viikkoja, joskus jopa kuukausia, kestänyt piirityksesi alkaa tuottaa tulosta, on kiinnostuksesi hävinnyt tuhkana tuuleen. Ja sanomattakin selvää on, että myös seuraava kiinnostuksen kohteesi on varattu/muuten vaan saavuttamattomissa

* Kun huomaat ohimollasi orastavan finnin, ja päätät, ettet koske siihen koska tiedät sen vain pahentavan tilannetta potenssiin sata, lääpit ja hiplaat ja rutistat avutonta finnin alkua niin, että tulehdus leviää ja kasvaa moninkertaiseksi märkärupea muistuttavaksi ällöklimpiksi, joka paranee vasta viikkojen toipumisen jälkeen (tässä välissähän ehdit monta kertaa repimään ruven pois ja jälleen pahentamaan tilannetta)

Tässä muutama ihmetyksen esimerkki.

Lisäyksiä otetaan vastaan!

Siis mitä mun oletetaan saavan työpäivän aikana valmiiksi, kun sätti ei toimi??

Melko ärsyttävää.
Miltei yhtä ärsyttävää kuin se, että Edisonissa on käytössä kaksi ovea. Ei yhtäaikaan, vaan erikseen!
Ja just ku koittaa tehdä coolia entraanssia (sisääntulo), tajuat et tää ovi ei nyt sit olekkaan käytössä. Saatana ku raivostuttavaa.

Sit seki on ärsyttävää, että mä hävitän aina kaiken. Useimmiten vain hetkeks, joskus kokonaan. Äiti aina sanoo papereistaan, et ne ei koskaa ole häviksissä, vaan väliaikasesti säilössä paikasta, josta juuri nyt ei ole tietoa.

Tällä viikolla mun elixian kortti oli kadoksissa 24h, löyty sitte sieltä vastaanotosta, oli pudonnu pukkarin lattialle. Tai teknisestihän ottaen se oli hukassa vain noin 30min, koska sen ajan etsin sitä. Kunnes se siis löytyi.

Nyt on hukassa mun lemppari tumput. Ihanat pehmeet lämpimät tumput. Ja sormikkaatki, mut niil ei ole nii väliä. Sitten on kadoksissa mun lempilenkkipipo, jota myös mustikaksi kutsutaan värinsä vuoksi. Se on tosi ärsyä, ettei ole löytynyt, koska oli niiiiiiin hyvä lenkkipipo, eikä se kutittanutkaan lainkaan.

Sitten on ärsyttävää se, että maailmassa on ihania miehiä ihan liikaa. Tai ehkä tää on lohdullista. En ole vielä varma.

Sitten on tosi ärsyttävää muuten se, että naapurissa asuu tappeleva pariskunta. Eikä hallitus halua häätää niitä ku ne on vanhuksia ja omistavat siis asuntonsa. En nukkunut viime yönä montaakaan tuntia.

Ja nyt siis kun sätti ei toimi, mä en voi mennä valittamaan mihinkään näistä ärsyttävistä jutuista. Työntekoa se häiritsee sillä tavalla, et usein sätti pyörii mulla täällä läppärissä koko päivän päällä. Jos odotan laskuja tulostuvaks tai haluun pidän taukoa, tulen lätisee sättiin. NYT, kun se ei toimi, mä käyn minuutin välein tarkastamassa, josko se jo toimis.

Onneks mä en ole velvollinen tilittämään tekojani kellekkään. Et tavallaan ei haittaa vaikkei aina oliskaan niin tuottelias. Itseasias olinki suunnitellu et laitan huomenna paperit kuntoon, kun olen toimistossa yksin ja on todellinen työrauha.

ÄÄH, nyt on pakko äkkiä mennä kattoo joko se sätti jo toimis.......

Miten mä voisin unohtaa tämän?

Eräs mua 20v vanhempi saksalainen "herrasmies" päätti sitte ihastua munhu. Sana ei ei todellakaan merkinnyt hänelle mitään. Yritin ainakin näitä versioita: Ei en nein nicht nej nou not never nada nothing.

Mut silti se soitti takasin kotio mentyään, et osti asunnon. Sen pienemmän niistä kahdesta, koska ei ollu vielä ihan varma tulenko mä.
Mä vastasin siihen että: Ei en nein nicht nej nou not never nada nothing.

No eipä tuntunu haittaavan. Vuodatti mulle tunteitaa, ettei ole koskaan tuntenu itteään NIIN nuoreksi ja hulluksi ja rakastuneeksi. (Hmmm, ei saksassa taideta tietää 50 kympin villityksestä mitään, puhumattakaan siitä seikasta, että erokin tuli vaimostaan vuosi sitten.)

Juu että kun on niin rakastunut, niin uhkasi tulla 5 viikon kuluttua mua hakemaan täältä, koska oli saanut konsultaatiota kaveriltaan, et jos mä olen se oikea, ni olen. Mä vastasin siihen: Ei en nein nicht nej nou not never nada nothing.

Joo. Meni pari päivää. Ukkeli soitti sitte, et osti sittenki sen isomman kämpän. Ahaa. Ei en nein nicht nej nou not never nada nothing.

Olin vittumainen enkä enää vastannut puheluihinsa. 30 soittoa se kesti, että eistä tuli ei.

Voi ku oisin keksiny hauskemman otsikon. Ehdotuksia otetaan vastaan.
No tänää tuli jotai juttua siitä sätissä kun joku väitti et mä tahtoisin kuitenki jotaki, vaik just olin sanonu etten tahdo.

Että siis miehet. Voi kiasus. Olen tänä kesänä joutunu monasti vikiteltäväksi ja päätyny liian monta kertaa samaan tilanteeseen.

Ukkeli tulee tanssii tai juttelee. No mä en kangistu miesseurassa, saatan jopa heittää ronskia läppää. Kohta saan kuulla kuinka "khauniit shilmät" mulla on. Kummastuttaa vaan että missä välissä nää miekkoset ehti sisäistää mun silmien kauneuden, ku katse on ollu kohdistuneena koko illan n. 20cm alemmas.

Mitä tästä voimme päätellä?
Khauniit shilmät = tahtoisin panna rintojesi väliin.

Joo, no jos joku oliskin ollu NIIN fiksu ettei vaa vilkuillu rintoihin ja olis katsellut oikeesti silmiin, ni ei sekään loppuje lopuks pal pare ole.
Kun tullaan siihen kohtaan et lähdetään kotiin ja vongataan matkaan, vastaan etten halua. EI EI EI. Miehen tulkinta: siis mähän vaan leikin vaikeesti tavoteltavaa ja KYLLÄHÄN "sun shilmät sanoo et shä tahdot!"

Ei kun mä en tahdo. "Tahdotpas, älä ny viitti"
Ei ku oikeesti mä lähden kotiin. "Khyl sun shilmät sanoo et sä tahdot nyt tulla mun kanssa." Ei ku mä haluun mennä kotiin. "Shiis sä et uskalla tulla mun luo?"

Mitä tästä voimme päätellä?
Silmät näyttää aina siltä et tahtoo. Ja et kaikki miehet on kattonu Matti -elokuvan, jossa tollane ”et uskalla” psyykkaus menee läpi.

Ja nainen taitaa muutenki tahtoa aina. Jos se hymyilee, se tahtoo. Jos se juttelee, se tahtoo paljon. Jos se nauraa, se on aivan kiimassa. Jos se tanssii, se on kännissä ja valmis! Jos se flirttailee nii halleluja, seuraa sitä vessaan ja ota se.

Sit yks hyvä kommentti, johon mä törmäsin pari kertaa, oli:

"Siis sä oot just sellane, jonka kans mä voisin lähtee ihan mihin vaan."
Ahaa. Mehän ollaanki juteltu ainaki 5 lausetta ja bongasit mut tuolta 5 min sitte.
Ja sitäpaitti, mihin helvettiin me mentäs?? Mies naimisissa ja lapsia ja mulla avomies. Eikä herra nyt sentään niin kiihottava kappale ollut, et tahtoisin aiheuttaa perheriitoja.

Perheriidanki saa kyl aikaseks vaikkei ees yritä. Oltiin satamakaupungissa viettämässä viikonloppua parin kaverin kans. Noh törmäsin siel veljeni kaveriin. Yö paikan puuttuessa mä ajattelin, et jos pääsen vaikka sen veneeseen nukkumaan, ni ei tarttis kähmimisiä kestää tai nukkua puun alla. Vene oli täynnä ja menin sitte tän mun veljen kaverin viereen. Ja sain nukkua rauhassa. No mutta eiku miehet!

Tää pösilö meni kotio ja ”tunnusti” et mitään ei tapahtunu ja ihan vaan nukuttiin!
Että pakko oli kuulemma kertoa, koska pelkäs et mä kerron veljelle ja se kertois tän ukkelin vaimolle...Siis täh? Et mä kertoisin mun veljelle kaikki ja et sitä vittuakaan kiinnostas kertoo tän ukkelin vaimolle et mä nukuin miehensä vieressä? No vaimo oli vetäny sit herneet kuitenki. Jipiajei, draamaahan mä hainkin. En, vaan nukkumapaikkaa.

Jaoin näitä kokemuksia kavereitteni kanssa. On aivan täysin normaalia et mies tulkitsee naisen käyvän "siis ihan kuumana" tai olevan "aivan valmis", kun tosiasiassa naista nukuttaa ja kiviäkin kiinnostaa. Miten voi olla, että miehet on niin hukassa?

No onneks pari tapausta sentää ilahdutti suorapuheisuudellaan. Ei mitään lepertelyjä kauniista silmistä tai muuta. Ilmotti vaan et panettaa ja että sopisko sellanen? Ja kun mä sanoin ettei käy, ni se oli jees. Ei tarkotti eitä. Edes kerran kesässä.

Ps. pakko sellanenki tänne viel lisätä, joka tapahtu jo joku aikaa sitte. Istuin baaritiskillä ja joku jeppe kysy " mitä shä haluishit juoda?"
Vastasin että vettä kiitos. Jeppe meni muualle tilaamaan juomia ja vartin päästä tuli takasin. Anto mulle veden ja sano: "Shä oot muuten thosi hyvää keskustheluseuraa!"
Jep jep.

Mä sain kuningasidean. Mä kirjotan kirjan. Jep jep.

Aiheena kuolema ja siitä sopivasti rönsyilevät muistelmat. Kuolemasta ei puhuta missään eikä mitään. Joteki on sellanen olo, ettei mummojen ja vaarien kuolemat tunnu nykyihmisestä enää missää, ku ne hoituu vähä niinku itsestään jossaki laitoksessa.

Pahinta on se, että joutuu hautajaiset järkkää, ostaa sinne jonku koltun ja miettii catering sellaseks, et kaikki hampaattomatki vieraat saa niitä mussutettua.

Joo. Ite oon kuopannu jos jonkilaista. Eläimiä chinchilloista hevosiin, kaikkea koko luokkaa siinä välillä. Ponin kuolemankouristukset todistin siinä vieressä seisoen, ku sillä oli sähkönsininen riimu päässä ja siinä luki " I love my pony". Kaikki 90-luvulla ratsastaneet tiätää, et se oli ponitytön must sillo joskus.

Ihmisistä olen kuopannu mummot ja vaarit, niitte ikäluokkaa enemmänkin niin. Sitte isän sukupolvesta sen serkun ja lähimpänä ihmisenä kuoppaan meni isä. Tuhkana tosin, et kuoppa oli siis tosi pieni. Ponilla oli paljon isompi.

Mä olen ollu myös siis vieressä kattomassa kuolemaa. Mummo kuoli nii et seistiin siinä vieressä, samoin siis poni ja isä. No se nyt riutu manajan maan rajoilla parikin kuukautta. Ainahan sitä toivo et se viiminen syvä huokaus olis se viiminen. Mut ei.

Lopulta sekin hetki koitti. Oli se vieläkin näin jälkeenpäin mietittynä hullua, et mun lapsuuden huoneesta kannetaan ruumissäkissä mun isän kuihtunutta ruumista. Niin vieraantunu mä olen siltikin kuolemasta, vaikka tavallaan uskonkin että suhtaudun siihen edes jotenkin luonnollisesti.

Mun mutsi kerto, et sen mummo kuoli niitten kotona kans jossai tuvan nurkassa. Siitä se nostettii sitte saunaan, jossa ruumis pestii ja pidettiin sit ruumiinvalvojaiset tai jotki sellaset, enne ku oli hautajaiset.

Siis että se ruumis oli niitten saunassa jonkin aikaa. Uskomatonta. Mein isä oli kotona kuolemansa jälkeen ehkä kolme tuntia. Ja ne mustiin pukeutuneet hakivat hänet pois. Edelleen ei voi olla ihmettelmättä sitä, et jos me asuttas niinku 50 v sitte, isä oltas raahattu pihasaunaan ja säilytelty siällä sitte viikon verra, et saatas kuoppa kaivettua.

Eikä me jouduttu isää pesemään. Seuraavaks me nähtiin se ruumishuoneella, ku se laitettiin arkkuun. Vaikka me oltiinki jo hänen sairautensa aikana kohdattu kaikki fyysinen olevaisuus jota ihmisessä on, ei me jouduttu kuollutta käsittelemään. Se on ulkoistettu. Lähimmäistemme viimeiset hetket ennen kuoppaan joutumista on ulkoistettu. Miksi?

Tietenkin siinä on se, että hautajaisten järjestäminen luterilaisessa kulttuurissa saattaa kestää pari-kolme viikkoa. Jos ruumista säilyttelis senkin aikaa jossai saunassa, ni alkaishan se haista. Ehkä. En ihan varmaks osaa sanoa.

Ja sitten on siinä se, et me ollaan niin vieraannuttu kuolemasta, sieluttomasta ja hengettömästä ruumiista. Et eihän sille enää kukaan osais ees tehdä muuta ku laittaa silmät kiinni, niin ku on elokuvissa nähty tehtävän. Ja muute, harvat kuolee silmät auki IRL. Ehkä sit jos ammuttais kuoliaaks. Ehkä. En tiedä sitäkään varmaks. Riippuu varmaan siitä et näkiskö et luoti tulis, et laittas silmät kiinni refleksin omasesti niinku pesäpallon tullessa kohti, vai et oisko kuokkimassa vaikka takapihaa ku luoti napsahtais iha yllättäen ottaan... Mene ja tiedä, mut älkää kokeilko tätä kotona.

Kuolema on surullista. Mut pitääkö sen olla niin kliinistä ja kaukasta?
Mä ainakin ite koen, et maanläheinen suhtautminen kuolemiseen ja kuolevaan auttaa siitä selviämisessä. Kyllä se sattuu ja kaivertaa, kauankin. Useimmiten ikävä ja niinku mun isän tapauksessa ne viimiset kipeet muistot sattuu ihan käsittämättömästi. Edelleen. Mut ei se kuitenkaan ollut se kuolema mikä olis ollu pahinta. Se on välttämätöntä ja siihen kannattaa tutustua. Ei sulkea laitoksiin tai pois silmistä, pois mielestä.

Lapset usein suhtautuu kaikkeen tosi mutkattomasti. Mulla ei oikeestaan ole mitään hyvää juttua lapsen suusta, joka ois todettu kuolemasta. Ei tule edes mieleen ku väsyttää niin helvetisti. Mut jos joku muistais jonku ni lisätkää kommentteihin kiitos.

Muuten en enää tiedä mistä piti kirjottaa, mut eniveis tulipahan ajankuluks jotai lätistyä. Hyvää yötä.

Yöllä kärsin taas unettomuudesta. Tuli mieleen se Marokon reissu, josta täällä olen aikaisemminkin maininnut. Pakko kertoa siitä yks tarina, joka todellakin valoittaa kulttuurieroja.

Noniin, oltiin siis äitin kanssa Marokon Agadirissa (vai mikä se nyt oli) äkkilähtömatkalla. Ekana päivänä mä paloin rakoille auringossa, nättiä!

Siellä rannalla yks marokkolainen valokuvaaja änki väkisin mein seuraa ja tarjos palvelujaan oppaana. No mutsi ja mä ollaan aina heppareissuillakin harrastettu liftareiden kyytiin ottamista, eli mikään ei kauheesti pelota, ni sovittiin sit tän kameramiehen kans et näyttää meille marokkoa.

No me vuokrattiin sitten auto ja se vei meijät kattoo tulivuorta ja maaseutua. Kaupungilla se juoksi aina poliiseja karkuun, koska siäl sai ainakin sillo viel sakot jos liikku länsimaisten naisten kanssa. Kerran se pyysi meidät johonki juhliinsa. Me sitte mentii sen kotiin, jossa istutiin silkkimatoilla ja juotiin minttuteetä. Ja muut poltti hashista. Paitsi äiti ja mä.

Ai niin ja kuunneltiin Elvistä c-kasetilta jonka joku serkku oli tuonut ruotsin matkaltaan 70-luvulta.

No äiti lähti sitten hotellille ja mä jatkoin tän porukan kanssa agadirin yöhön. Oltiin jossai paikallisessa "diskossa" jossa mä olin ainut valkoihoinen. Onneks ne nuoret naiset täs porukas sentää pukeutu länsimaiseen tyyliin eikä huntuihin. No siällä sitte kuunneltiin sellasta ujellusmusiikkia, tyylliin panhuilut tai jotai. Istuttiin silkkityynyillä lattialla, ja juotiin....minttuteetä. Ja muut poltti hashista.

No sitte eräänä päivänä tää kameramies sano haluavansa viedä meidät kotiinsa appelssiinitarhoille tutustumaan. Ja mehän lähdettiin. Ajettiin Agadirista pari tuntia johonkin. Siällä oliki vastassa aika näky. Ihan helvetisti appelssiinipuita. Mut ne kodit oli sellasia savimajoja, et hyvää päivää. Ja tän kameramiehen isällä oli 4 vaimoa ja melkosesti lapsia ja lapsen lapsia. Ja ne asui savimajoissa. Niillä lapsilla ei ollu leluja, ne oli värkänny jostai paperista jotai tolloja, joihin oli tökitty tikkuja. Jos ne ei ollu voodoo-nukkeja ne oli sitte vaa nukkeja.

No sitte meille tarjottiin lounasta. Ja meidät vietiin ainooseen talonoloiseen rakennukseen. Siällä me saatiin istua miesten kanssa samaan pöytään. Eiku siis lattialle silkkityynyjen päälle. Muut naiset istu omassa pöydässä, siis lattialla tietenkin. Ja kouskous (vai cuscus) syötiin käsin isosta vadista siinä keskellä.

No tän jälkeen kaks sellasta vanhaa huntumummoa otti mua käsistä ja raahas sellaseen pieneen savimajaan. Ja miehet vei äitin johonkin. Savimajassa mut istutettiin lattialle silkkityynyille ja mulle tarjottiin.... minttuteetä. Sitte ne alko maalaa mun käsiä ja jalkoja jollai oransilla töhnällä. Jälkeenpäin selvis et ne oli hennatatuointeja, arabialainen tyyli koristaa nainen. Madonna otti sellaset muutamaa vuotta myöhemmin, et mä olin vähän niinku trendsetter.

No olin sit istunu siällä savimajan lattialla silkkityynyllä ja juonut minttuteetä kun huntumummot maalas mun kädet ja jalat, kynnet mukaanlukien. No sitte mein äiti tupsahti sinne savimajaan ja sano: " Ne näytti mulle valkosta kamelia. Sä olet menossa naimisiin."

Mä olin hetken aikaa jonkin verran hämilläni, et ahaaaa, ei kukaan sitte mulle mitään kertonu. Tai kysyny multa mitään. Mut sellanenki selvis, et valkonen kameli on kuitenki huomattavasti arvokkaampi ku tavallinen keltanen.

Noh me sitte illalla lähdettii kameramies mukana takasin Agadiriin. Viimisenä aamuna se tuli hotellin aulaan. Toivo vielä, et sit ku tuun takasi, et voisinko tuoda hälle adidaksen verkka-asun.

Jäi kameramies ilman adidaksia. Ja vaimoa.

Mietittii sitte äitin kanssa et isälle olis kiva yllätys tulla helsinki-vantaalle vastaan pelkkää äitiä. Äiti sit lepyttelis isää, et : "Älä huoli, 16-v tyttäres pääsi hyviin naimisiin. Ja sitä paitsi, mulla on tuolla matkatavaroissa yks valkonen kameli sen tilalle."

Tänään tuli sätissä juttua siitä suurin pudottaja ohjelmasta. Ja esitin sitte mielipiteeni, etten oikee tajua et joku tollaseenki hakee. Menis ny esittelee läskejään alkkareissa telkkariin hikoilemaan ja syömään salaattia.

Samassa tulin maininneeks etten oikee tajua noita jotka laittaa tissikuviaan käyntikorttiinsa. Et mä en tajua mitä siinä voi olla niin ihanaa ja ylentävää, et kaiken maan sättiurpot kommentoi sitte et "on sit pantavan näköne plikka" tms ku nää naiset sen ihan varmana jo tiätää itekki.

Eli lyhyesti sanottuna multa puuttuu kokonaan toi itsensä paljastelugeeni, julkisesti sitte telkkarissa tai netissä, missä vaan.

No tästäpä sainki sitte yllättävän tuomion. Olen perseestä kotoisin oleva läski. Kateellinen telkkarissa olijoille, varsinainen reality show addikti. Ja ai niin, ikuinen opiskelija tai hyvässä lykyssä kirjastonhoitaja.

Heh. Tästä vois taas tehdä analyysiä siitä, miten ihmiset lukee omissa nurkissaan virtuaalinikkien löpinöitä sätissä ja siitä miten näitä löpinöitä tulkitaan.

Mutta asiaan. Varsinkin tää suurin pudottaja ohjelma pistää mietityttämään. Mut leimattiin jo tyhmäks, kun en tajunnu näitten ihmisten agendaa. Mutta. Mä en tajua missä nää ihmiset on ollu terveystiedon tunnilla. Jokainen sen tiätää et rasva lihottaa. Pitää liikkua enemmän ku syö. Mut ei, nää ihmiset vaan syö.

Ja siis mä olin se tyhmä? Eiks se o vähän vitun tyhmää syödä lihottavaa paskaa, vaikka housut ei enää mahdu kiinni, ei jaksa kävellä rappusia, juosta kilometriä, pippeli ei näy ku maha on tiellä, kauluspaidan napit pullottaa navan kohdalta, hiki virtaa istuessakin. Mut ei. Nää tampiot vaan menee autokaistalle heselle, ettei tarvi kävellä, ajaa invapaikalle kaupan pihalla, ettei tarvi kävellä jne.

Mitä ihmeen arvostettavaa näiden läskien elämässä on?
Et ne on sit vitun fiksuja ja cooleja kun hakee kaiken kansan arvosteltavaks hikoilemaa ku sika telkkariohjelmaan. Vai onko läskeys jo niinku alkoholismi, et ne raukat ei niinku voi sille mitään ja voivoi.
Voisko joku ystävällisesti valasta.

Se rahapalkintokaan ei pysty tyydyttää mun tiedonhimoa siitä, miks tälläseen ohjelmaan halutaan. Ei kukaan voi olla niin 25 000 - verot tarpeessa, jos jättää työnsä ja syö ku sika kuukausia enne ohjelmaa. Vai?

Ja siis läskit saa omassa rauhassaan olla läskejä. Siinä ei ole mitään vikaa. Mut jos tahtoo laihtua, olla terve jne niin mikä laittaa menemään tälläseen ohjelmaan todistamaan omaa tyhmyyttään, ettei osaa syödä eikä liikkua oikein. Tätä mä en vaan tajua.

Tulikohan jo paasattua tarpeeks. Luultavasti.
Ja nyt sit kaikki läskifanit: kommentoikaa kiitos ja auttakaa mua ymmärtämään.

Törmäsin täs joku aika sitte kantis kebabbilassa vanhaan yläasteen ja lukion aikaseen miespuoliseen kaveriini. Sillä oli vimpan päälle kauluspaidat ja pikkutakit ja reteet housut ja vyönsolki kiilsi niin, et se varmaa ajatteli et se ruskettaa samalla. Personal solarium, ei huono idea...

No kuitenni. Jätkäl oli jutut kohdallaan. Vitun kovaan ääneen kailotti, kuinka on bisnekset sujunu ja vitun lujaa menee ja muuttaa kuulemma Tukholmaan virittämään sinne bisnestä ja Turku on nii vitun piäni paikka ja hesaki aika perseestä.

Mut hänel on kyl Turun keskustas asunto, jos ei kyl tosiaanka ehdi edes käymää ku on nii kiire bisneksien paris jnejne.
No olin sit tulos eräänä päivänä ruissalosta lenkiltä ja olin jo siällä nähny sellasen ihan karseen (ei voi nainen tajuta mitä hianoa kuorma-autolla ajelussa on..) keltasen hummerin ajelevan. No kotimatkalla se sit ajo mun ohi, ja kuinka ollakkaan, tän tyypin firman logohan siinä kyljessä kiilteli.

Täs vaihees suurin osa lukijoista varmaan aattelee, et oon vaan kateellinen säälittävä paska. Tiätty kaikki saa ajatella mitä lystää, koska tiädän et ne, joiden mielipiteillä on mulle väliä tiätää, et mun sydäntä ei purista tollaset pellet lainkaan.

No niin. Tänä aamuna mä heräsin puol kuudelta ku tuli karsee yskäkohtaus. Enkä saanu enää unta. Mul o sellanen tapa et jos en saa nukuttua ni loikoilen sängyssä ja tuijotan kattoa. No sitä kattoa tuijotellessa mulle tuli miäle et kyl o elämä hianoa. Vieres rohisee äijä, jonka vertaista en ole 5 vuoteen löytänyt. Tää on mun oma koti. Ei mikään mansion tai villa, mut koti, mun koti. Mä olen saanu koulutettua itteäni suht pitkälle ottaen huomioon, et työtä ois ollu aina tarjolla, eikä ois välttis tarvinnu koulun penkillä notkua.

I love Turku. Mä en osais ikinä kuvitellakkaa et muuttaisin johki muualle. Jokiranna läheisyydes asumisessa on vaa sitä jotaki ja ei voi olla mitään hienompaa ku DBTL aikana lähtee baarista kotio, arska paistaa jo ja linnut laulaa. Paavo Nurmella asuu muuten iha sairaasti siilejä, jotka tuhisee siihen aikaan aamusta, vähäks o söpiksii?

Helsinki tukholma, ihan mikä vaan, never.

No kuitenki.
Entäs sitte tää ura? Mul o iha jees suurinpiirtei turvattu työpaikka, jossa vois tietty aina paremmin kantaa kortensa kekoon. Mut mulla onki vähä sellane asema, et parasta mitä voin antaa o myötätunto ja mielipiteitä.

Jos edes rahan takia tekis enemmä. Äh emmä jaksa. Täl hetkel talous on sillases hantis, et voin lähteä ex tempore reissuun, käydä ulkona syömässä jos haluttaa ja bilettää mieleni mukaan.

Entä uudet vaatteet? Yäk, mä vihaan shoppailua. Olenki ajatellu et jos ostais netistä sellasen postimyyntistailarihomon. Onkohan sellasia jo myytävänä? No kuitenki, sit saattas musta joku sisäinen snobi kuoriutua jos joku hakis niitä vaihtiksia sieltä rekistä ja kävis etukätee kattoos kivoimmat päältä.

Isompi koti? Miksi? En saa pidettyä tätäkään kaksiota siistinä.

Parempi auto? EI eieieiei, mä vihaan autosnobeja. Mun veli on sellainen ja nyt vasta kun se on 34v, se o tajunnu et bmw ei parannakkaan elämän laatua merkittävästi. Onneks tajus edes joskus. Jos on auto joka lähtee aamulla käymään ja vie sinne mihin tahdot, se riittää. Loput on elvistelyä.

Naimisiin? Miksi? Et voi sitte erota ja tapella taloudesta exän kanssa noin 6 vuoden kuluttua? Mä ostin ton sohvan, eiku mä, eiku mä...

Lapsia? HUH. Et tissit turpoot, maha levii, lapset rääkyy... Ei millään pahalla äitejä vastaan, siinä on vaan pakko olla jotakin elementtejä, joista mulla ei o harmainta hajua. Ehkä joskus mun sisäinen äiti nostaa päätään. Tai sit ei.

Joo no mä en oikeestaan keksi mitään maallista, joka oikeesti vois parantaa mun tämänhetkisen elämän laatua. Sairasta. Pitäs olla unelmii, tavoitteita... Mut ei.Olen kyllä ennenkin huomannut sen, et musta on jääny jotai tärkeitä rakennuspalikoita rannalle.

Jos sais vaik tän tilanteen säilymään ni se ois parasta mitä vois saada.
Ehkä se onki vaan sitten se, jota mä oikeesti tahdon.

Kuitenki sellanen pieni pelko on perseessä, et mitä jos mä havahdun 50-v ja alan surkutella kaikkea mitä en tehny... Eli näillä näkymin: en mennyt naimisiin, en tehnyt lapsia, en ollut ahne paska, en haalinut omaisuutta, en jaksanut olla uran suhteen kunnianhimoinen...

Jokainenhan on oman onnensa seppä. Kaipa mä sit 50 vuotiaana raahaudun kantis kebabbilaan kuuntelee tän alussa mainitun jepen maailmanvallotuksesta. Ehkä sitten on aikaa vielä mitata onnellisuus omalla asteikkollaan ja katsoa, mitä jää käteen.

Monet kerrat olen miettiny sitä, et jos oikeen tahtoisin, saisin varmaa paljon enemmän elämässä aikaan. No joo, vakkarisättiläiset tiätää, et sättään melkomoisesti työaikana. Välillä se vituttaa iha kympillä et on pakko roikkua sätissä. Mut toisaalta, puhelimeen vastaaminen ja laskujen lajittelu ei vaan ole älyllisesti niin haastavaa etteikö niitä tehdessä vois sitte samalla sätätä. Kun kuitenkin kaikki pakollinen tulee hoidettua, eikä noita mappihyllyjä ny ihan joka päivä jaksa pölystä pyyhkiä. Muttakun länsimaisen työmoraalin mukaisesti mun pitäs olla helvetin innovatiivinen ja tehokas työntekijä. Uusia ideoita, parannuksia vanhaan ja tehokkaita ratkasuja.. Olen laiska paska.

Entäs mun koti. Aina sekasin, aina pölynen eikä tiskit koskaan koneessa (huomaa tiskikone!). Lakanat vaihtuu helvetin harvoin. Mitä mä siällä sitte oikeen teen? Puol viis raahaudun töistä kotio, ehkä kaupan kautta ja syön pari riisipiirakkaa. Sitten sohvalle kattoo kaunarit ja emmentaali. Sitte iskeeki jo vitutus. Telkkarista tulee hyväs lykys just se saatanan ällö italiaanojenkki ruokaohjelmineen joka heiluu ja hymyilee nii teennäisesti et mul iskee silkasta vitutuksesta päänsärky. Silti mä toljotan sitä. Pitäs siivota, TAI pikemminki VOIS siivota, hakee materiaalia väikkäriin (AI NIIN en jaksanutkaan raahautua yliopistolle ilmoittautumaan jatkoon, ylläri ylläri!) joten ei tarvi sitte sitäkään.

Vois mennä lenkille, mutku olin jo edellispäivänä ja huomiseksi olen taas sopinu lenkkitreffit ni ei kait sitä ny jokapäivä voi?
Ostasko salikortin, pläääh kallista ja tylsää. Meniskö shoppailee, äh lihoin just pari kiloa, ei se ny kannata sit ku ne on poissa. Tekiskö ruokaa, äh se lihottaa. Olen laiska paska.

Entäs sitte kaverit ja sukulaiset. No ne o äkkiä käyty läpi. Kaverit mahtuu laskettaessa yhden käden sormiin. Samoin sukulaiset. Veljet on samassa työpaikassa joten niiden luo ei jaksa muuten raahautua, siinä meni 4 sukulaista joita ei jaksa mennä moikkaa. Äiti nyt o äiti, jokin siinä alkaa aina rasittaa. Istun siis kotisohvalla mieluummi. Kaverit harrastaa, yks on laivalla töissä ja yhdellä muksut. Ei jaksa niillekkään soitaa. Olen siis saamaton laiska paska. Mitä tekis? Meniskö sänkyyn ja sitte huomenna alottas IHAN UUDEN JA AKTIIVISEN elämän. Jep right.

Vaikka jokapaikassa pauhataanki justiinsa ilmastonlämpenemisestä, ni mua ei lämpeneminen haittaa.
Onhan se kauheeta että söpöt jääkarhut kuolee pois, muutama miljoona ihmistä rannalla jne. Mut oli se silti kivaa, että pääsin vielä joulukuussa fillarilla töihin.

Monta kertaa olenki miettiny, ettei tänne varmaankaan kannata tehdä lapsia. Niillä vaa kauhee huono omatunto ku perivät paskana olevan maapallon. Voisis kyl kuvitella kasvattavani jonku pakolaisen ja tarjota sellaselle kodin, jossa taloudellisesti ois taattua ruokaa pöydässä ja puhtaat vaatteet ja koulutuskin vielä. Ainakin tällä hetkellä, voihan se aina olla et teen hlökoht konkurssin, mut sitä en jaksa pelätä.

Kyllä sellasta varmaan oppis rakastamaan, kyllähän mun kissatki on niinku perheenjäseniä. Ja saa parhaan mahdollisen palvelun. Kaveri totes mulle et s "sitä neekeriä saat sitte iha yksinäs rattaissa työnnellä", eli seuraa rattaidentyöntö reissuille o turha tuolta osotteesta pyytää.

Mut eihän neekeri o neekeri jos se o suomessa kasvanut? Siis eiks tärkeintä oo ne tavat, maassa maan tavalla jne. Kyl muaki ällöttää baarissa ne turkkilaiset jotka menee sääret nähdessään sekasi eikä tajua et sääret ei o suomalaisen naisen mielestä vielä suostumus seksiin tai avioliittoon. Tai kymmeneen ahmediin. Ja kerran melkeen pelästyksestä lensin onnelan rappusissa selälleen ku yks niiiin musta ettei oikeesti erottanu ku hampaat ja silmämunat tarras olkapäästä.

Koskas musta tulikaan tälläne rasisti? Oikeestaan mun mielipiteet ei niinkää tosiaan o kiinni ihonvärissä tai muissa ulkoisissa merkeissä. Se on se käytös.

Lukion ekalla oltii äitin kanssa marokossa. Mä olin just dissannu mun pilotin ja vaihtanu buutsit korkkareihin. Niimpä tykkäsin sit ku laihaki olin viel pistää päälle jotai minaria ja toppia, kun en paremmin tienny. Jos oisin, oisin laittanu marokonmatkalle pilkkihaalarit.

Se oli karsee kulttuurishokki, miten mua siällä kohdeltiin. Naisella ei o arvoa, ei tahtoa ei mitään. Sillo mua alko vähä epäilyttää mokkakäsien hyväntahtosuus. Tai tasa-arvo käsitykset (nyt naurattaa jo, mut mitäpä lukion ekaluokkalainen mistää mitään tietää).

Joo sitte mä kokeilin seurustelua suomalaistuneen espanjalaisen kanssa. Oli se tumma, oli se tulinen ja vuoden verra iha in LÖÖV. Sitte ku tuliki ero ni jumaleisson mikä sekopää siitä kuoriutu. Mustasukkanen stalkkeri, monen kuukauden piina. Sillo mä päätin et tanskaa kauempaa en lähde miestä ettii. Et jos eurooppalainenkin mies voi niin huonosti käyttäytyä ja naisia alentavat käsitykset tuli kyllä erossa esille liikaakin.

Kuitenkin mä katson olevani suomalaisessa mittakaavassa sovinisti. Et tajuan kyl miks miehet pärjää paremmin. Naiset on niin katellisia, ettei ne ehdi tehdä uraa ku kadehtivat naapuriämmän rakennekynsiä. No eniveis. Mistäs mun pitikää kirjottaa?

Nii kaipa täs oli sellanen tausta, että mitä siihen neekerikäsitteeseen sitte kuuluu. Onks se vaa ihon väri vai myös siihen lisättynä kulttuuritausta?
Kai tälläsestä rasistista (kun en koe olevani ällöttynyt muusta kuin suomalaisesta viitekehyksestä katottuna huonosta käytöksestä naisia kohtaan) voi tulla hyvä neekerin äiti?

Joo tää oli tosi epäjohdonmukasta, mut hyvä paikka kuitenki säilöä mielentilaa ja ehkä saada pari kommenttia samalla.

Väliaika...