Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2012.

Kuin toukokuu  1

Luulin että koneessa on jotain pahasti vialla kun ajotietokone näytti + 10 ulkolämpötilaa. Vielä noin klo 19 elohopea näytti +8.

Sinänsä hyvä kun ei tarvi lähteä lunta puskemaan ja pystyy käyttämään painepesuria.

Kahden työmaan asioita hoidettu ja parin koneen huoltoja menossa. Toinen jäi pahemmin kesken, toinen kaipaa lähinnä imuria.


Tuplatyöt  1

Aamu oli vaihteeksi mukava. Herätys ilman kelloa ja tallista liikeelle likimain lämpimään keliin. Lyhyt siirto ja valtavien kivien kimppuun.

Kun käytän ilmaisua valtavien kivien niin heti kärkeen oli kaksi liian isoa nostettaviksi. Monta oli vain puskulevyn puolelta nostettavissa olevaa ja lukemattomia kauhaan mahtuvia.

Niistä kivistä sitten syntyi tukivalli jonka viertä on tarkoitus ajaa hakekuormilla. Kivenpyörityksen ja pintasorastuksen jälkeen pääsi seuraavalle työmaalle.

Lämpötolpat pystyyn, osatäyttö, varoitusnauha, osatäyttö, tärytys, paikkaus, tärytys ja kotiin.


Tuplakaivo  1

Joskus rakennusvaiheessa ei ymmärretä kokonaisuutta ja vasta seuraava omistaja korjaa virheen. Jos noinkin isolla pihalla autokatoksesta mennään päin kaivoa niin joko paikat tai oviaukon suunta on hieman pielessä.

Tässä tapauksessa kaivo oli niin syvä ja rakennus sen verran hyväkuntoinen ettei kummankaan siirtäminen tuntunut järkevältä, mutta onneksi löytyi helpomi ratkaisu ja vieleäpä ekologisesti käytetyillä osilla.

Kaivon päälle laitettiin kansirengas viiden tonnin kantavuudella ja kaivettiin viereen uusi kaivo pumpun suojaksi. Ne sitten yhdistettiin 315 rumpuputkella.


Paskahommia  1

Lyhytkin matka on joskus niiiiiin pitkä. Varsinkin silloin se tuntuu pitkältä kun on kiire. Tänään ei mikään ihan kauhea kiire ollut vaan päivä alkoi punaisen Valtran remontoimisella. Onneksi vain ohjaamon tiiviste paikalleen ja sitten matkaan harjoittelemaan kuormaimen perään laittaminen. Venttiilipaketti oli edelleen painava ja letkut tulevat puristumaan työntövarren ja korvakkkeen väliin. Parannettavaa... samalla sit huomasin että nostolaitteen letku tihkuu öljyä läpi. Se on vaihdettava tai lyhennettävä, mutta työmaalla riitti kun laski kuormaimen tukijalkojen varaan.

Kone työmaalle ja pikapikaa autokyydillä kotiin hakemaan vaunu ja keltainen valtra puulastissa, kuorma alas ja paskahommiin.

Paskahommien jälkeen menin vielä purkamaan toisenkin vaunun tyhjäksi vaikka sitä piti tarvita vasta maanataina kaukolämpötyömaalla. Kyllä sen tyhjäksi sai, mutta ei noussut tuolla kuormaimella neljä suurinta pölliä kuin pää kerrallaan vaunusta ylös. Toki tuossa kuormaimessa olisi toinenkin reikä sylinterin vartta varten, mutta sit loppuu nostokorkeus.

Silloin kun tuo tänään auttamani ihminen tilalleen muutti ja ekaa tarhaa tehtiin ehdotin että raivataan parven rampin edestä kaikki puut niin pääsee helpommin viemään heinää varastoon. Nyt sen sitten viimein saa toteuttaa kun vaan olisi siihen aikaa. Ei siellä siltikään dumpperivaunujen kanssa juhlita, mutta heinien vienti autolla helpottuu huomattavasti.


Hyvät ja huonot uutiset  1

Jouduin aamulla vieraalle työmaalle- toisaalta tutulle koska sitä tonttia on jo monesta paikasta parannettu. Vieras sikäli kun en ollut katsomassa kaapeleiden näyttöä ja tiedossa oli että tulilinjalla on ainakin yksi 20 kV maakaapeli.

Päivän aluksi avasin ojat uusia lämpötolppia varten, kunnes tuli tarve siirrättää autoja. Sopivasti juuri silloin soi puhelin ja poistuin pelastamaan Fiatin josta oli mennyt kampiakseli poikki.

Minähän en nimiä muista, mutta ensimmäisenä tulilinjalla olevan auton omistaja oli traktorin omistajan naapuri ja numerokin löytyi.

Korjaamolta syömään ja kaivamaan kymmenisen metriä ja alkupäästä umpeen päin.

Sitten kun tolppa numero 3 oli piilossa kävi ilmi että yksi vanhoista tolppariveistä siirtyy ja tietysti kaikki syötöt ja niiden putket oli olleet liki vuorokauden peitettyinä- työtä lisäävä vaikutus.

Ilmeisesti parkkialue on jollain lailla vanhojen työntekijöiden reviiriä. Muutamankin pikkuautollaan kotiin lähtevän suurin huoli tuntui olevan ettei autolla mahdu ajamaan omalle paikalleen ja sieltä pois.

Ehkä metri lisää tilaa olisi ollut paikallaan, mutta kaikille ei tunnu riittävän edes sata 500 neliömetriä tilaa auton peruuttamiseen ja 90 asteen kääntämiseen. Ajoi sit farmarillaan päin liikenteenohjauskartiota jossa oli vielä rautakanki pystyssä. Jos sitä ei havaitse niin ei ehkä kannattaisi antaa pitää ajokorttiakaan.

Firman johtaja pisti vielä paremmaksi ja niittasi auraviittoja laittaessaan puomin jonkun liikenneministeriön virkamiehen vaimon auton tuulilasista sisään.

Melkoinen sarja koottuja selityksiä ja sellainen virhesuma että alta pois. Pääpiirteittäin oli siis yrittänyt väistää autoja ja vapauttanut yhden painonapin ennen kuin toiminto oli ehtinyt pysähtyä. Näin ollen esiohjauspaine oli jäänyt kääntöön päälle ja puomi meni omia aikoajaan keskitielle että tömähti. Kova päivä Fiateille.


Tekniikkaa  2

Huomenna tulisi viikko täyteen hybridikaivurilla. Ihan ok, mutta joskus todella toivoisi että saisi tehtaan tuotekehitysjohtajan käymään ja kokeilemaan konetta tositoimissa työmaalla.

Komatsu mainostaa ohjaamoaan markkinoiden hiljaisimpana,turvallisimpana ja tilavimpana. Jos nuo pitävät paikkansa niin silti siinä koneessa on muutama paha vika.

1. Hienosta hybriditekniikasta huolimatta telasto on ihan yhtä huono kuin ennenkin. Vaikka mainos sanoisi mitä niin telan ja rungon väli täyttyy näillä keleillä suorastaan ennätyksellisen nopeasti ja on vaikea puhdistaa.

2. Ohjaamossa ei ole juuri valittamista jos sinne menee aamulla ja tulee illalla pois tai jos kuljettaja on yli 180 cm pitkä, on gorillan kädet tai kirahvin jalat. Luulisi jostain löytyvän sopusuhtainen alle 170 cm pitkä japanilainen testiajaja joka tekisi saman havainnon kuin minäkin: Koneesta ei tahdo päästä ulos. Että ylettää mukavasti vipuihin ja pedaaleille on penkki jalustoineneen ja kahvoineen vedettävä varsin eteen. Kun niin tekee tukkii kaivuvipu tehokkaasti suurenkin oviaukon. Puolta halvemmissa koneissa turvaportti on kunnollinen ja kaivuvipu väistää kuljettajaa eikä kuljettaja kaivuvipua.

Tuokin olisi pieni ongelma, mutta penkin jalustan ja kaivuvipujen etäisyyssäätö on penkin alla ja siihen ei ylle kunnolla siirtämättä penkkiä.

Kolmas puute olisi kaikkein helpoin korjata eli kone saisi sammuttaa itse itsensä sen jälkeen kun kuljettaja on poistunut toiseen koneeseen ja lämmöt tasoittuneet. Nyt kone vain valittaa pitkää tyhjäkäytijaksoa. Voi olla että moottori ei hajoa vaikka sen sammuttaisi heti kun nopean lastauksen jälkeen kauha on laskettu maahan, mutta en usko sen olevan hyväksi varsinkaan ahtimelle.

Neljäs puute tuossa yksilössä on pitkä peräylitys. Nyt kun on tottunut lyhytperäiseen niin ei millään halua palata pitkäperäisen ohjaamoon.

Vajaa kymmenen vuotta sitten suuressa konenäyttelyssä suuren valmistajan lisälaitelinjan nokkamies tuli esittämään kiinnostuksensa liittää esittelyssä ollut laite merkin tuoteohjelmaan. Hymyilin sekunnin ja kerroin että ihan hyvä ajatus, mutta joudutte ensin suunnittelemaan kaivinkoneenne uusiksi. Hämmästys oli suuri, mutta noin tunnin keskustelun jälkeen mies varmasti ymmärsi yskän ja kaksi mallisarjaa myöhemmin sekin merkki oli japanilaisten kilpailijoiden tasolla.

Joskus päätön idea voi muuttua todeksi. Samoilla messuilla yhdelle asiakkaalle sanoin että kahden moottorin laittaminen koneeseen on aika keinotekoista. Tilaisi mieluummin uuden koneen tehtaalta suuremmalla moottoriteholla ja numeroa isommilla pumpuilla.

Asiakas oli sit kiertänyt erinäisiä valmistajia, mutta suuret valmistajat eivät moisesta kiinnostuneet. Siitä päättömästä ideasta lähti käyntiin projekti suomalaisella pikkupajalla, jonka tuloksena valmistui kaksi konetta joille ei kai vieläkään löydy vertaisa omasta samasta painoluokasta.


Kuin kiinan muuri  1

Jos joku väittää että kotimaisella maataloudella menee hyvin- ei joko tunne asiaa tai on saanut vain kosketuksen johonkin poikkeustapaukseen. Jos maataloudella menisi hyvin niin jokaiselle pienellekin tilalle löytyisi jatkaja ja jokaiselle maajussille morsian ilman television apua.

Tänään oli huonosti menemisen tiimoilta tuottajahintaprotesteja ja sen päälle asiasta keskusteltiin radiossa. Samaan olisi voinut ympätä vähän muutakin eli vastustaa turhaa tuontia ulkomailta. Tilannehan on ollut käsittämätön kun silloinkin kun kotimaassa on mukamas ollut ylituotantoa lihasta, viljasta ja monesta muustakin maata- ja metsätalouden tuotteesta on niitä kaikkia siitä huolimatta tuotu ulkomailta ja syytetty kotimaisia tuottajia.

On oikeasti vaikeaa löytää kotimaista ruokaa kun jauhopussissakin lukee "Saksa". Hyvä esimerkki päivän radioannista meni tyyliin maataloustuki on kaupunkilaiskuluttajan syömäpalkkio. Tarkoittaa siis sitä että aikoinaan kun oli suora tuki oli tuottajahinta kohdallaan ja ruoka kaupoissa halpaa. Nyt kun EU sanelee ehdot niin varmasti suurinta osaa Suomalaisista "Kyllä" EU äänen antaneista, joita kosiskeltiin halvalla ruualla, harmittaa. Nyt sitten kylvetään miljardeja ulkomaiden tukemiseen ja eletään kuin taas maksettaisiin sotakorvauksia taistelusta.

Mitä taas tulee maatalouden miljoonavehkeisiin niin ei ihan äkkiä tule mieleen mitään yksittäistä konetta joita ei saisi neljä tai useampaa miljoonalla. Toki jokin erikoiskone tai täysin kalustettu robottinavetta voi maksaa paljon enemmänkin. Nettikoneen käytetyistä kallein oli hinnaltaan 265 000, mutta varsinaisista maatalouskoneista ei löytynyt yhtään 200 000 maksavaa. Mascus löysi Ukrainasta kylvökoneen jonka hintapyyntö oli lähes 1,7 miljoonaa. Se voi jopa pitää paikkansa kun vain kylvöyksiköitä on rinnakkain tarpeeksi monta ja valtava vetokone.

Valoisa aika loppui tänäänkin työn touhussa. Eikä kotona ehtinyt käydä kuin kääntymässä ja oli vielä palattava takaisin. Johtaja itse väitti "...on niitä liinoja autossa" - no oli neljä lukkoa ja yksi pieni liina ja sekin poikki.

Liinoja siis tarvittiin kun oli aitalinjalta kaadettava parit puut ja vietävä pois.

Päivän päätteeksi vielä suihkulähteen siirto- olikin jo kolmas sitä laatua tänä vuonna.


päin mäntyä  2

Puolet vanhemmista kurittaa lapsiaan fyysisesti ja neljännes sen hyväksyy- mutta mitä se yksi neljännes sitten oikeastaan tekee?

http://kokeile.yle.fi/uutiset/hyvaksytko_hiljaa_laittoman_lapsaytyksen/6374031

Ihmeellinen uutinen kun sitä on tänään radiosta kuunnellut. Ainakin kolme versiota ja vaihtelevat numeroarvot 3000 ihmisen otannasta. Nyt kun on kuullut millainen anarkia koulussa vallisee jo ala-asteella ja kuinka aseettomia opettajat ovat huonosti käyttäyviä lapsia ja luokkia vastaan niin missä on vika? Luultavasti vanhempain illat on yksi kaikkein turhin muoto yrittää saada jotain yhteyttä vanhempien ja koulun välille. Niiden tilalle voisi surutta laittaa vanhempain päiviä eli jos lapsi ei osaa koulussa käyttäytyä asiallisesti niin äidin tai isän on tultava mukaan kouluun koko päiväksi. Luultavasti se on jo niin paha häpeäpelote että voisi jopa joihinkin toimia.

"Joku raja". On ihan fakta että jos sellainen päivä tulee että on emäntä ja lapsi menossa kouluun niin melkolailla eka ohje on että sinne ei mennä kiusattavaksi eikä hakattavaksi. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut paljon helpompaa pistää vaan tilaisuuden tullen usemmaltakin ylemmän luokan pojalta nenä mustaksi ja niin olisin tehnytkin mutta kun sellaiset lapset joille ei ole kotona kuria pidetty päästetään kouluun niin ne löytävät kyllä toisensa ja saavat aikaan ongelmia niille oppilaille joilla on oikeasti halu olla hiljaa ja oppia.

Tälläkin kylällä on aikuisten joukossa elävä esimerkki miehestä joka ei pärjännyt koulussa, lukea kuulemma osaa ja nimensä kirjoittaa, ryypätä ja tapella. Töitäkin on oppinut tekemään hyväpalkkaisia paskahommia ja siittänyt lapsen. Mutta kun ei osannut aikuistua ja olla vanhempi niin lapsi tappoi itsensä ennen kuin ehti työssäkäyväksi aikuiseksi. Nyt ei siis puhuta heikommasta aineksesta vaan vahvemmasta mutta käytöshäiriöistä ja väkivallasta tuomitusta. Onnen lahjat ei mene tasan enkä väitä että fyysinen kuritus olisi hyväksi edes varkaalle tai väkivallasta tuomitulle. Kuitenkin jos yhteiskunta menee koko ajan kurittomempaan suuntaa, mikään ei ole pyhää, toisen omaa ei kunnioiteta, rikotaan paikkoja, töhritään jo nuorena niin mieluummin lisää kuria kuin lisää rikollisuutta. Toki ehkä suurin ongelma on vanhempien rajallinen aika. Se ilmenee myös sokeutena oman perheen ja lasten ongelmille kun on niin kiire käydä töissä että saa maksettua oman ja lasten elämisen ( ja velkaisen asunnon)

Hyväksytkö sen että lapsi lyö vanhempiaan, repii hiuksia, huoritteleen, homottelee tai haukkuu tyhmäksi läskiksi?

Ikikuusi sai väistyä aidan tieltä. Harvinaisen hyvää ja kovaa puuta koko paksuudelta. Kaatosarana ei ihan mennyt oikeaan kulmaan ja konekuski oli hieman hätäinen ja niin kuusi kohtasi männyn.

Noin muuten päivä meni nopeasti ja tehokkaasti ilman tappioita. Pyörre toki käy tankissa kun koneita pyörii vasemmalla ja oikealla.


Kellarin prinsessa  1

Päivän aluksi vanhemmasta vaunusta oli kadonnut rasvakuppi. Onneksi paikallisessa maatalouskaupassa oli niitä edelleen varastossa ja oikea kokokin vielä muistissa.

Kun sieltä selvisin pihalle huomasin että varastokerrokseenkin on avattu myyntitila. Enkä muuten olisi sitä noteerannut mut kun satuin olemaan vailla tuoreempia työvaatteita.

Ilmeisesti kellarikerros ja vähäinen asiakasmäärä virvoitti vähän kielen kantoja ja myyjä olisi mieluusti viettänyt päivänsä muuten kuin istumalla yksin kellarissa. Ei kuitenkaan suostunut menemään lastaamaan hybridillä ja ajamaan maita penkan jatkoksi. Nyt sekin alkoi valmistumaan, mutta peruuttaa sai ja joutui vielä rekkakortillista apumiestä opettemaan.

Tuoreet haalarit eivät sit koskaan tulleet työautosta kotiin saakka vaan jäivät lämmittämään esikoistaan odottavaa pariskuntaa. Miehelle sopivat ja naiselle reilut- toistaiseksi.

Ennen lounasta rikkoutui seuraava paikka eli rasvarin päälinjan letku pullistui muodottomaksi, muttei sentään räjähtänyt kun huomasin.


Dementian merkit  1

En puhu itsestäni, mutta alkaa olla jokseenkin tylsää kuunnella samoja juttuja risteilyiltä ja etelästä vuodesta toiseen. Mutta se rupeaa jo huolestuttamaan kun pyytää takapenkiltä hiki otsalta valuen pienentämään lämpöä ja kuski vielä kolmannellakin yrittämällä säätää vain ilman suuntausta- vaikka kaiketi yli 20 vuotta samalla autolla ajanut.

Toinen tohelo jolta on autostaan iskari irti sen kun vaan ajelee kun kerran on katsastettu auto. Sen siitä saa kun ostaa jo kahdella urakoitsijalla olleen sycnron.

Punainen paholainen kuitenkin tuli kuntoon. Tarvittiin Kari Tapio herättämään radio henkiin. Millään en olisi halunnut laittaa kasettisoitinta, mutta kun on sunnuntai, isänpäivä ja kahdesta muusta vaihtoehdosta kumikin oli vaihtajallinen malli ja molemmissa jotain pientä vikaa, eikä olisi vaihtaja tilan puolesta mahtunut millään järkevällä tavalla tai näkyvyyttä peittämättä. Isän autossa ei ole moneen vuoteen ollut kasettisoitinta, mutta onneksi oli sentään yksi kasetti.

Katossa oli yksi reikäkin vailla ruuvia ja kumia. Peilin varsi meni poikki alapäästään. Ilmeisesti sitä ei ole paljon väännelty eikä siinä ole rasvanippaa kuten vanhassa vastaavassa.

Vallia syntyi tänäänkin, eikä ihme kun viisi konetta pyöri vuorotahtiin. Ilmesesti paikallinen väestö ei osannut odottaa näkevänsä tai kuulevansa työn ääniä kun eilisen pelastuslaitoksen tarkistuskäynnin jatkoksi tänään pyörähti poliisiauto. Hyvä että käyvät samoin kuin vartiointiliike.