Blogi

En ole taikauskoinen enkä todellakaan ajattele, että tämä päivä, perjantai joka sattuu olemaan 13. päivä olisi jotenkin huonompi kuin muutkaan. Juuri tämä nyt käsillä oleva päivä sattui vaan alkamaan harvinaisen kehnoissa tunnelmissa. Eilisen illan tapahtumat, tai paremminkin keskustelut painoivat mieltä koko yön, niin etten saanu kunnolla nukuttua ja aamu tuntui sellaiselle, niin kuin maanantait pahimmillaan. Tai vielä pahemmaltakin. Onneksi se asia nyt taitaa selvitä eikä asiat ihan niin hullusti olekaan kuin mitä jo pelkäsin. Hyvä niin ja kiitos siitä hänelle jolle se kuuluu ;)

Jännää, että näin kuitenkin ihan kivoja unia siinä huonosti nukkuessani. Viimein näin unta eräästä jutusta mitä olin toivonut! Ja siinä unessa oli just oikeat ihmisetkin! Toivottavasti uni jatkuu vielä ensi yönäkin.

Olen ajatellut, että minulla on joskus hieman taipumuksena puhua liikaa itsestäni ja omista asioistani. Olen kuitenkin vuosien mittaan tietoisesti pyrkinyt siitä eroon ja opetellut kuuntelemaan ja olemaan enemmän kiinnostunut muista ihmisistä. Mielestäni olen jonkinlaisen tasapainon asiassa löytänytkin. Mutta olipas vaikea kun tänään väsäsin meiliä eräälle ihmiselle ja yritin kertoa itsestäni jotain. Jotain irrallisia, toisiinsa varsinaisesti liittymättömiä asioita sain kyllä kirjoitettua, mutta jäin sitten jälkeenpäin kuitenkin miettimään, että olivatko ne juuri NIITÄ asioita jotka tekevät minusta juuri sen mitä olen, vai olisiko kenties pitänyt kertoa jotain ihan muuta. Listasin harrastuksiani, kerroin vähän perhetaustaa, mitä olen opiskellut jne... Nekö asiat minusta tekevät minut? Enkö ole muuta?

Tätä pohdin edelleen ja jos jotain tulee mieleen, niin pitää varmaan lähettää vielä lisäyksiä ja tarkennuksia.

Hirvee olo ollu koko päivän, sellainen joku ihme flunssan tapainen ollu jo pari päivää ja nyt vielä maha kipee! *valivali*

Kaveri sentään lähetti lohdullisen sähköpostiviestin. Viestissä sanottiin, että "löysin tämän sivun ja jostain syystä sinä tulit heti mieleeni". Sivu johon kirjoittaja viittasi oli tämä: http://vpoet.net/flash/youare.swf

Eilen joku ihmetteli kun en ole tehnyt merkintöjä blogiin pitkään aikaan. Se ei johdu siitä etteikö mitään olis tapahtunut. Pikemminkin päinvastoin. Tässä nyt ilmeisesti tulee vastaus yhteen niistä kysymyksistä mitä mietin blogia aloittaessani ja ensimmäisessä merkinnässäni, eli "pystyisinkö olemaan blogissani rehellinen?" Kyllä pystyn, mutta....
Joskus vaan tapahtuu asioita joita ei halua julkaista kaikelle kansalle heti, eikä oikeastaan kertoa kenellekään muutenkaan.

Mutta älkää masentuko, rakkaat blogini lukijat (teitähän on tuhansia :D)! Kirjoitan kyllä asioista sitten kun saan sanat järjestymään päässäni sellaiseen järjestykseen, että niistä saa joku jotain tolkkuakin. Sitä ennen minun pitää vaan yrittää käsittää, että mitä helvettiä minulle on tapahtumassa ;-)

Tuli tässä netissä surffaillessa eksyttyä sivulle johon oli koottu linkkejä sellaisille nettisivuille josta saa tilattua ilmaisia näytteitä erilaisista tuotteista. Kaikenlaista roinaa Bossin partavesistä Tena-vaippoihin näkyy saavan kun vaan kirjoittaa osoitteensa ja (keksityn) sähköpostiosoitteensa kaavakkeisiin. Niitä vaippoja en tilannut, mutta on tuonne postilaatikkoon jo ilmestynyt monenlaista; taskulamppu, hiiri ja liukastusvoidetuubi :D

Löysin myös sivun josta sai tulostettua valmiin pohjan avioerohakemukselle. Täytin senkin ja pudotin postilaatikkoon. Saapas nähdä miten rouvan naama venähtää kun käräjäoikeudesta tulee postia...

Kaikkea jännää sitä netistä löytyykin!

Mietin tässä viime viikkojen, kuukausien ja oikeastaan jopa vuosien kuvioita. Aina se menee samalla tavalla: Ensin hirvee riita jostain mitättömästä asiasta, sitten "sovinto", eli sovitaan että eipäs enää riidellä, sitten pari päivää jäitä poltellen sovussa, kunnes taas alkaa tunnelma kiristyä ja palataan taas siihen riitavaiheeseen. Ja aina kun tehdään sovintoa petän itseni uskomaan, että nyt se onnistuu.

Siis ei mulla ole mitään riitoja ja erimielisyyksiä vastaan. Hyvä riitely jossa molemmat perustelee järkevästi kantansa on joskus jopa nautittavaa. Mutta jos riita koskee sitä mihin asentoon lautaset pitää tiskikoneeseen sijoitella, ollaan alueella joka ei vastaa käsitystäni rakentavasta väittelystä. Varsinkin kun tällainenkin asia voi pilata helposti koko viikonlopun tai vaikka viikon. Onko se sen arvoista? Ja onko elämäni sen arvoista, että sitä kannattaa tuhlata tällaiseen?

Taas kerran tämä löyhästi Tarmo Uusivirran (edesmennyt nyrkkeilijälegenda) elämään perustuva biisi kolisee harvinaisen voimakkaasti: http://lirama.net/song/50747 Vaikka en nyrkkeilyä voi sietääkään, niin biisissä on hyvinkin tunnistettavia ja tutunoloisia tunnelmia.

*pyyhkii kyynelen silmäkulmasta*

Inhoan siivoamista:

On työn ja tuskan takana mennä siivouskomerolle, ottaa imuri käteensä ja alkaa kävelyttämään sitä ympäri asuntoa. Ja sitä ennen pitää vielä raahata matot terassin kaiteelle ja paukuttaa niitä. Siinähän tulee hikikin!

Rakastan puhdasta kotia:

Toisaalta, vaikka siivoaminen onkin niin vastenmielistä, niin on se vaan mukavaa sitten kun kämppä on siistin ja puhtaan näköinen.

Nyt tuo joka perjantainen urakka on taas takana. Tämä on taas niitä pieniä hetkiä kun olen tyytyväinen itseeni, voitinpas laiskuuteni ja sain tehtyä tämänkin homman. Nyt olis mukavaa jäädä sohvalle istuskelemaan ja nauttimaan vaikkapa hyvästä musiikista (kun se kerrankin olis mahdollista, ei ole muita kotona!!!) ja viinilasillisesta. Vaan eipäs se käy... pakko lähteä suihkun kautta töihin.

Jospa viikonloppuna olis vähän aikaa hengähtää ja "nauttia kättensä töistä", kuten eräs tuttavani laiskottelua kauniisti kuvasi.

Yleensä nukahdan kahden minuutin sisään siitä kun olen päättänyt ruveta nukkumaan ja nukun kuin tukki aamuun asti. Viime yöt on olleet kuitenkin vähän erilaisia. Viimeisiä henkosiaan vetävän parisuhteen tila on jo niin kriittinen, että on kaikkien etu että nukun sohvalla. Vääjäämättä edessä oleva ero näyttää toisaalta helpottavalta, mutta toisaalta ainahan se satuttaakin. Kun vielä on jälkikasvuakin joiden parasta pitää tottakai ajatella.

Kolmansia osapuolia tai muuta erityistä dramatiikkaa tähän nyt ei liity, vaan melko tyypillinen eroon kasvaminen lienee kyseessä. Kyllähän sitä moni silloin 9v sitten ihmettelikin, että miksi me yhteen mentiinkään. Vaikea sanoa mikä siinä oli. Ehkä se oli mun tapani päästä edellisestä erosta nopeasti yli. Hänellä taas... no, en tiedä. Nyt, jos tässä nyt eroon toisistamme päästään, aion viettää jonkin aikaa ihan poikamiehenä, vähän rauhoittuen, elämän palasia kasaten ja mietiskellen, että mitä ja millaista ihmistä minä vierelleni kaipaan. Kyllähän mä aika tarkkaankin osaisin unelmieni naisen tähän kuvailla, mutta kun sellaista ei ole olemassakaan. Tai jos onkin, niin milläs lihaksillä minä sellaisen saan napattua? :-D

Katsellaan mitä tapahtuu... onneks ei oo muuta kiirettä kuin se, että tämä helvetti jota on kestänyt jo kauan, pitää saada loppumaan tavalla tai toisella.

Tulipas heitettyä muutaman päivän työreissu pääkaupunkiseudulle. Helsingissä oli poliiseja enemmän kuin mitä olen koskaan nähnyt missään. Tuli vähän mieleen joku takavuosien itäblokin maa jossa miliisejä seisoi joka nurkalla. Kuulemma eilen oli ollu jotain hässäkkää Kiasman kulmilla ja nyt keskustellaan siitä oliko poliisin toiminta oikein mitoitettua. Vaikea kommentoida asiaa kun en ole tapahtumia ollut näkemässä, mutta ainakin nämä SmashAsem (tjsp) -pellet on kyllä liikkeellä niin ontuvilla perusteilla, että harvemmin näkee vastaavaa.

Päivällä lueskelin niiden nettisivuja enkä oikein ymmärtänyt logiikkaa jonka perusteella kiinalainen pienviljelijä pelastuu kun Helsingissä sekoillaan kaduilla. No, ehkä mä olen vähän "suppee".

Reissuni oli kaikin puolin onnistunut. Työhommelit sujui hyvin, iltaelämäkin oli hauskaa ja mukavinta kaikessa oli se, että tapasin erään ystäväni. Vaikka aikaa oli rajallisesti, niin onneksi meillä oli kuitenkin mahdollisuus viettää muutama mukava tuokio toistemme seurassa.

Kotiinpaluu on monesti yksi parhaista hetkistä lomamatkaltakin palatessa. Tällä kertaa paluu ei ollut joka suhteessa ihan hauskimmasta päästä, mutta enpäs nyt sitä tänne pura... Sellaisen havainnon tässä kuitenkin taas kerran tein, että oma sänky on edelleen Se Paras Sänky. Siis olipa se millainen vain, kunhan on oma. Jotenkin se tuntuu sellaiselle turvapaikalle maailman pahuutta vastaan.

Pitäisköhän tehdä taas sellainen pyhä lupaus, että vähän useammin alan kirjoittaa tänne edes jotain. On tää nyt ainakin vähän helpompaa kun sain tällaisen vanhan läppärin ja surffailu onnistuu nyt jopa täältä em. omasta sängystä käsin. Pitää vain miettiä, että millaisen palomuurin avulla pidän pahan poissa omasta sängystäni?