Blogi

Jälleen jatkuu Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani luvulla 18. Rahan arvo.

Jani Laasosen kirjan viimeisimmän version ilmaisen latauksen löydät hänen blogisivultaan oikeassa reunassa olevan vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/18-rahan-arvo.html

[LAINAUS]torstaina 18. helmikuuta 2010
18. Rahan arvo

Nykyisen rahajärjestelmämme peruslogiikka on hyvinkin tarkoituksellisesti kätketty tavallisen kansan ymmärtämättömiin. Rahajärjestelmällämme ei ole edes virallista nimeä. Jos finanssimaailman vaikuttajilta sitä kysytään, saadaan vastaukseksi epämääräinen määritelmä, jonka mukaan rahan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Mutta mitä se todellisuudessa tarkoittaa?

Rahan menekki on suorassa suhteessa sen myyntihintaan. Jos kauppa myy tuotteitaan 50% alennuksella, asiakkaiden määrä moninkertaistuu. Sama mekanismi toimii myös pankkimaailmassa. Pankkien tuotteena on raha ja rahan hintana sen korko.

Jos keskuspankki pitää rahan hintaa matalana (alhainen korko), ihmiset suorastaan jonottavat saadakseen lainoja (rahan määrä taloudessa lisääntyy ja rahan arvo heikkenee). Toisaalta rahan kallistuessa (korkojen noustessa) ihmiset jättävät uudet lainat nostamatta ja maksavat sen sijaan vanhoja lainojaan takaisin (rahan määrä taloudessa vähenee ja rahan arvo kasvaa). Tämän korkoaseen johdosta keskuspankeilla on suora valta vaikuttaa taloudessa liikkuvan rahan määrään, ja siten myös suora valta päättää talouden nousu- ja laskukausien vaihteluista.

Talousjärjestelmämme hengittää liikkeelle lasketun rahan määrän tahtiin. Kuluttajien korkea luottamus ja matalat korot saavat ihmiset ottamaan lainaa. Tämä lisää kierrossa liikkuvan rahan määrää ja heijastuu talouteen noususuhdanteena. Nyt valtaosa talousjärjestelmän sisällä elävistä ihmisistä ovat hyvinvoivia. Ihmisillä on keskimäärin riittävästi rahaa ostaa tarvitsemiaan hyödykkeitä. Vastaavasti kun kuluttajien luottamus talouteen katoaa ja velkoja maksetaan pois sen sijaan että niitä otettaisiin lisää, kierrossa olevan rahan määrä vähenee, aiheuttaen taloustaantuman tai -laman. Nyt ihmiset kokevat rahan puutetta.

Kun on kysymys rahan paino-oikeudesta, on kysymys vallasta, joka ylittää kaikki muut järjestelmän ylläpitämät valtarakennelmat. Kaikki ihmiset ja yhteiskunnan elimet pelaavat tätä samaa peliä täsmälleen samoilla rahatalouden säännöillä. Kun hallitset rahaa, hallitset taloutta. Kun hallitset taloutta, hallitset kansoja. On tärkeää ymmärtää, että rahanpainajan valta on mahtavuudessaan ylivertainen myös edustukselliseen demokratiaan nähden. Kaikki valtiot ovat osa samaa velkaan perustuvaa rahajärjestelmää. Tämän seurauksena kaikki valta on todellisuudessa keskittynyt jonnekin aivan muualle kuin minne sen yleisesti annetaan ymmärtää keskittyneen.

Edustuksellinen demokratian asema on lähinnä tuomarin rooli tässä finanssimaailman luomassa ja ylläpitämässä pelissä. Tuomari voi ohjata pelin kulkua vain sille annettujen valtuutusten rajoissa. Itse globaalin markkinatalouden pelisääntöihin presidentillä, pääministerillä tai eduskunnalla ei ole mitään sananvaltaa. Finanssieliitti ei välitä kuinka yksittäiset valtiot hoitavat omat sisäiset asiansa niin kauan, kun kaikki ihmiset järjestelmän sisällä käyttävät rahaa. Me olemme kaikki osa samaa järjestelmää riippumatta siitä, nimitämmekö sitä kommunismiksi vai kapitalismiksi. Olemme osa maailmaa, jonka todellisia johtajia ei valita demokraattisin vaalein. Me elämme maailmassa, jossa rahan valta on kaiken muun vallan yläpuolella.

"Sallikaa minulle oikeus maan rahapainoon ja säätelyyn, niin minun ei tarvitse enää välittää siitä, kuka sen lait säätää."

-- Mayer Amschel Rothschild, Rothschildin pankkidynastian perustaja -- [/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu jatkuu tänään luvulla 17. Kultakannasta luopuminen ja rahan uusi luonne.

Koko "Rahan korruptio" kirjan viimeisimmän version löytää latauksena Jani Laasosen blogin oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/17-kultakannasta-luopuminen-ja-rahan.html

[LAINAUS]keskiviikkona 17. helmikuuta 2010
17. Kultakannasta luopuminen ja rahan uusi luonne

Vuosien saatossa kuplan varaan rakentunut pankki- ja rahajärjestelmä laajeni maailmanlaajuiseksi ja siitä tuli länsimaisen talousjärjestelmän standardi. Ajan saatossa liikkeelle lasketun setelirahan - siis kultaan oikeuttavien kuittien - määrä keskuspankkien todellisiin kultavarantoihin nähden kasvoi jatkuvasti. Se oli väistämätöntä. Rahajärjestelmään sisäänrakennetun koron ja säästäväiseen käytökseen ohjaavien palkkiomekanismien johdosta järjestelmä kaipasi polttoaineekseen jatkuvasti uutta rahaa. Rahan näennäinen kultaperusteisuus kasvoi pian suoranaiseksi taakaksi.

Ajan saatossa todellisen kullan määrä liikkeelle laskettuihin kultakuitteihin nähden supistui niin mitättömäksi, ettei kultakannasta luopuminen muodostunut käytännön tasolla juurikaan periaatepäätöstä hankalammaksi operaatioksi - vaikka se ajatuksena saattoi hurjalta tuntuakin. Ja niin lopulta todellakin tapahtui. Kultaan perustuva paperiraha jäi ilman kultaansa. Jäi pelkkä paperi.

Nyt raha oli puhtaasti pelkkää pankin myöntämää velkaa vailla mitään fyysistä takausta. Rahan arvo perustui puhtaasti pelkkään uskoon rahan arvosta. Pankista saatu seteli oli edelleen pankin myöntämä virallinen velkapaperi - lupaus maksaa - mutta kun kulta oltiin otettu pois rahan arvoa takaamasta, oltiin samalla poistettu väline, jolla pankki olisi voinut lupauksensa lunastaa. Jäi pelkkä irrallinen lupaus. Lupaus maksaa. Mutta millä? No tietysti uudella lupauksella, jota pankki puolestaan takasi taas uudella lupauksella, jota se yhä taas takasi uudella jne.

Nykyinen rahajärjestelmämme - kutsuttakoon sitä vaikkapa velkaan perustuvaksi rahajärjestelmäksi - perustuu kirjaimellisesti pelkkiin pankkien antamiin tyhjiin ja katteettomiin lupauksiin. Konkreettista fyysistä rahaa ei ole ollut olemassa sitten 1970-luvun. Eri asia on, onko rahan konkreettisuudella tarjota rahalle mitään erityistä lisäarvoa.

Aina kun valtio, yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö ottaa velkaa, syntyy talousjärjestelmään vastaava määrä uutta rahaa. Tai itse asiassa velkaa, jota vain vanhasta tottumuksesta kutsumme rahaksi. Kultakannasta luopumisen jälkeen rahan luonne muuttui fyysisestä kullasta pelkiksi tyhjiksi lupauksiksi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, totuus on, että pelkkä tyhjä lupaus sellaisenaan on nykyihmiselle käypää rahaa.

Kaikki raha on siis velkaa. Aina kun velka maksetaan pois, yhtä paljon rahaa poistuu talouden kierrosta. Toisin kuin kultarahan aikaan, jolloin rahamäärä oli aina lähes vakio, nyt taloudessa kiertävän rahan - siis velan - määrä vaihtelee jatkuvasti.

Nousukausina, kun raha on halpaa ja ihmisten luottamus talouteen on vahvaa, ihmiset ottavat velkaa ja lisääntynyt rahan määrä lisää ihmisten hyvinvointia. Laskukausina puolestaan ihmisten luottamus talouteen horjuu, eikä kukaan tahdo ottaa uutta lainaa. Päin vastoin, nyt ihmiset yrittävät epätoivoisesti maksaa pois vanhoja velkojaan. Rahan määrä taloudessa vähenee ja ihmisille koittavat vaikeat ajat.

Nykyjärjestelmässä, jossa kaikki hyvinvointimme on riippuvainen rahasta, pahoinvointimme on taattu jo rahajärjestelmän suunnitteluvaiheessa. Koska kaikki raha on velkaa ja kaikella velalla on korko, maailmassa on aina oleva huomattavasti enemmän velkaa, kuin rahaa. Miksi näin on? Koska rahan niukkuus luo rahalle suoraan sen arvon. Rahan niukkuus synnytetään määräämällä rahalle korko. Ilman korkoa rahalla ei olisi arvoa.

Velka puolestaan aiheuttaa stressiä, riitoja ja pahaa oloa. Velka saa poliitikot ja viranomaiset kiristämään työtahtia, saaden kansalaiset juoksemaan oravanpyörässä alati kiihtyvään tahtiin - siitä huolimatta, ettei velkaa todellisuudessa edes pyritä maksamaan pois.

Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, sillä korko itsessään synnyttää ikuisen tarpeen uusille lainoille - joilla puolestaan taas on korko. Jos yksityiset ihmiset eivät velkaannu riittävästi, ovat valtiot pakotettuja velkaantumaan. Onhan kansakunnalla velkaa oltava. Jos ei olisi velkaa, ei olisi myöskään rahaa.

Tätä oravanpyörää polkiessamme kulutamme alati kiihtyvään tahtiin planeettamme rajallisia resursseja. Kyse on todellisesta noidankehästä. Nykyinen velkaan perustuva rahajärjestelmä ei missään nimessä ole kestävä. Jos rahajärjestelmää ei ymmärretä uudistaa hallitusti, tulee se romahtamaan viimeistään laajojen ihmisjoukkojen tai luonnon kestämättömän pahoinvoinnin seurauksena - todennäköisimmin kuitenkin niiden yhteisvaikutuksesta.

Pahinta lienee kuitenkin se, ettei arviolta 99% ihmisistä ole lainkaan tietoisia ongelman todellisesta aiheuttajasta. Valtakunnan virallinen totuus siirtää vastuuta ihmisen pohjattoman ahneuden harteille unohtaen samalla täysin velkaan perustuvan rahajärjestelmämme todellisen luonteen ja sen sisään rakennetut ihmisten ahneutta, itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua ylläpitävät ja palkitsevat mekanismit.

Vaikka omatuntomme sotiikin rahajärjestelmän kieroutuneita palkkiomekanismeja vastaan, on yhteiskunnan asettamien pelisääntöjen paine silti voimakkaampi. Selviytyäksemme hengissä, meidät on pakotettu pelaamaan tätä samaa sairasta peliä toinen toistamme vastaan. Lopputuloksena on yhteiskunta, jossa kieroutunut käytös nousee hyveeksi, mutta jossa samaan aikaan yhä useampi ihminen voi henkisesti pahoin. [/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu jatkuu tänään luvulla 16. Keskuspankin synty.

Koko "Rahan korruptio" kirjan viimeisimmän version löytää latauksena Jani Laasosen blogin oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/16-keskuspankin-synty.html

[LAINAUS]tiistaina 16. helmikuuta 2010
16. Keskuspankin synty

Saatuaan maistaa kuplan varaan noussutta talousjärjestelmää, valtiolla ei ollut enää mitään hinkua palata takaisin rahan niukkuuteen ja hitaan kasvun aikakauteen. Valtio tarvitsi pankkien tyhjästä loihtimaa varallisuutta pitääkseen korkoon perustuvan rahajärjestelmän elinvoimaisena, eikä nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin laillistaa tämä pankkiirien petoksesta alkunsa saanut toiminta.

Pankkitoiminnan uskottavuus saatiin palautettua siirtämällä pankkien valvonta valtiojohtoisen instituution alaisuuteen. Perustettiin ns. keskuspankki - kaikkien pankkien pankki - jonka tehtävä oli valvoa kaikkia muita pankkeja. Yksityiset pankit saivat toimia vastaisuudessa vain keskuspankin valvonnan alaisuudessa. Rahan tyhjästä synnyttäminen sai luottamusta henkivän nimen "luottolaajennus" ja sen petollinen luonne kätkettiin monimutkaisen finanssitermistön taakse.

Tavoitteena oli luoda hallittu kupla ja pitää se sopivan pulleana, mutta kuitenkin ilman räjähdysvaaraa. Rahan määrää markkinoilla valvottaisiin ja säädeltäisiin valtion valvovan silmän alla suurella varovaisuudella, eikä ylilyöntejä annettaisi tapahtua. Valtion mukaan tulo rauhoitti kansalaisia ja luottamus pankkijärjestelmää kohtaan palautui.

Mukaan juoneen tarvittiin myös oikeuslaitos. Lainsäädäntöä uudistettiin ja pankkitoiminta sulautettiin oleelliseksi osaksi uuden ajan yhteiskuntajärjestelmää. Kansalaisille kohdistettiin valtion taholta määräys hyväksyä keskuspankin leimaama paperi virallisena rahana ja vastaisuudessa myös kaikki verot tulisi maksaa uuden rahan muodossa.

Vielä 1900-luvun alussa myös Suomen Pankin liikkeelle laskemissa seteleissä luki "tätä seteliä vastaan Suomen Pankki maksaa X markkaa kullassa". Paperi toimi siis kuittina kultaan, jota todellisuudessa oli keskuspankin holveissa huomattavasti vähemmän kuin mihin kuittien kokonaismäärä oikeutti. Toisin sanoen - jos riittävän suuri määrä ihmisiä vaatisi saada haltuunsa setelin oikeuttaman määrän fyysistä kultaa, koko pankkijärjestelmä kaatuisi. Jos tämä ei jostain syystä miellyttänyt kansalaisia tai jos asian johdosta syntyi jotain ongelmia, oikeuslaitos puolustaisi kaikesta huolimatta pankkien ylläpitämää rahajärjestelmää laillisena.

"Kun ryhmälle miehiä ryöstämisestä tulee elämäntapa, he ajan saatossa luovat sen ympärille laillisen järjestelmän joka oikeuttaa siihen, sekä moraalisen säännön joka kunnioittaa sitä"

-- Frederic Bastiat --

Pankkiireille valtioiden mukaan tulo tuli siunauksena, vaikka he eivät pitäneetkään siitä, että heidän oikeutensa painaa rahaa ulkoistettiin nyt valtiojohtoiselle keskuspankille. Pääasia oli kuitenkin, että heidän asemansa oli virallistettu ja pankkitoiminta laillistettu.

Pankki oli nyt virallinen instituutio, aivan niin kuin kirkko tai valtio itse. Samalla myös liiketoiminnan riski hävisi olemattomiin. Nimittäin jos keskuspankin toiminta ei jostain syystä olisi pystynyt pitämään kuplataloutta pystyssä ja pankkien myöntämien lainojen vakuudeksi asetetun omaisuuden arvonalennukset uhkaisivat jo itse pankkitoimintaa, valtio ei silti antaisi suurten pankkien kaatua. Vaikka pankit olivat yksityisomisteisia, niistä oli tullut osa valtiojärjestelmää.

Hyvinä aikoina pankkitoiminta tuotti omistajilleen huikeita voittoja, kun taas huonoina aikoina pankkeja pelastettiin kansalaisten verovaroilla. Pankkiirina olit aina voittajien puolella. Kävi mitä tahansa, et voinut koskaan hävitä.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani siirtyy lukuun 15. Valtio kumppaniksi.

Jani Laasosen koko kirjan viimeisimmän version saa ladattua hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alapuolella olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/15-valtio-kumppaniksi.html

[LAINAUS]maanantaina 15. helmikuuta 2010
15. Valtio kumppaniksi

Kun kansa vaati pankkiireja tilille törkeästä petoksestaan, viranomaiset joutuivat hankalan tilanteen eteen. Oikeuslaitos ja valtakoneisto kyllä myönsivät huijauksen tapahtuneen, mutta samalla he myös näkivät talouteen virranneen rahan aikaan saaman vaikutuksen ihmisten käytöksessä.

Pelkkä usko siihen, että tavallinen paperi oli kullan arvoista, oli saanut ihmiset paiskomaan töitä aamusta iltaan. Ja mitä enemmän kansalaisille oltiin paperia jaettu, sitä suurempia laivastoja oltiin rakennettu, massiivisempia armeijoita varustettu ja kaukaisempia maita valloitettu. Käsissä oli nyt liian suuri vallan väline hukkaan heitettäväksi.

Rahan tuli olla niukkaa, mutta vain näennäisesti. Nimittäin jos raha olisi ollut aidosti niukkaa, eikä sitä voitaisi synnyttää keinotekoisesti lisää - kuten asia aidon kultakannan aikaan vielä oli ollut - korkoon perustuva rahajärjestelmä olisi johtanut lopulta aina talouden näivettymiseen. Korko olisi ennen pitkää siirtänyt kaiken varallisuuden vain harvojen käsiin. Mutta pitämällä raha vain näennäisesti niukkana ja luomalla sopivassa suhteessa näitä keinotekoisia ja katteettomia kultaan oikeuttavia kuitteja, talous oli mahdollista pitää jatkuvassa tasaisessa nousukiidossa. Ajatus oli lisätä talouteen rahaa samassa suhteessa sen "luonnollisen kasvun" kanssa. Se mikä oli ennen ollut mahdotonta konkreettiseen fyysiseen kultaan perustuvassa taloudessa, olisi nyt mahdollista tässä uudessa ja abstraktissa, puhtaaseen valheeseen ja kuplaan perustuvassa paperirahataloudessa.

Vuosisatojen ajan alkemistit olivat yrittäneet luoda kultaa keinotekoisesti taivuttaakseen kansakunnat polvilleen edessään, mutta vielä koskaan aikaisemmin ei kenenkään päähän ollut pälkähtänyt kirjoittaa paperilapulle "kulta" ja kävellä sitten paperin kanssa ostoksille, aivan kuin paperi todella olisi ollut oikeaa kultaa.

Se oli kuin tarina keisarin uusista vaatteista. Ajatuksena se oli pähkähullu, mutta käytäntö osoitti jotain aivan muuta. Raha, kaikessa keinotekoisuudessaan, oli kuin kaiken ihmismielen hulluuden ja turhuuden ilmentymä. Kulta oli ihmiselle todellisuudessa täysin hyödytön materiaali ja juuri siksi se paperille painettuna oli hyödyttömyydessään saman arvoista, kuin konkreettisena fyysisenä kultana. Kukaan ei tehnyt sillä yhtään mitään ja niin paradoksaalista kuin tämä olikin, juuri tuohon hyödyttömyyteen myös sen arvo perustui.

Todellisessa maailmassa paperilapulle painettu mikä tahansa muu asia ei olisi toiminut. Rahan täytyi olla ihmiselle sellaisenaan täysin hyödytöntä, jotta sen varaan voitiin rakentaa onnistunut kupla. Paperille painettu saha, vasara tai taltta eivät olisi käyneet rahasta, sillä niillä oli ihmiselle todellista arvoa. Kuka tahansa ymmärtäisi heti, ettei paperilapulle kirjoitetulla sahalla pystynyt työstämään puuta. Työkalujen arvoa ei ollut mahdollista siirtää paperille. Samasta syystä paperille kirjoitettu "ruoka" ei muuttanut paperia ruuaksi, eikä paperille piirretty lehmä lypsänyt maitoa. Se oli kaikki yhä vain pelkkää paperia. Mutta pankkijärjestelmän luoman illuusion keinoin paperille painettu kulta todella muuttui ihmisten mielissä kullaksi. Olihan raha kaikkina aikoina perustunutkin vain ihmisten uskoon sen sisältämästä arvosta. Rahan asia oli ennen kaikkea uskon asia.

Mutta olipa raha käsitteenä miten hullu ja hutera tahansa, kansa joka tapauksessa tarvitsi rahaa, mikä teki tilanteesta erityisen herkullisen. Enää ei tarvittu pappeja kansan paimentajaksi. Raha korvasi nyt uskonnon suurimpana vallan välineenä ja mikä parasta - tuo valta oli kansaan päin täysin näkymätöntä. Niinpä valtio katsoi tärkeäksi alistaa pankkijärjestelmän oman valvontansa alaisuuteen. [/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani siirtyy seuraavaksi lukuun 14. Ensimmäisen kuplan synty. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia koskien lukua.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/14-ensimmaisen-kuplan-synty.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]sunnuntaina 14. helmikuuta 2010
14. Ensimmäisen kuplan synty

Kukaan muu kuin pankkiiri itse ei ollut tietoinen holvien sisältämän kullan todellisesta määrästä. Näin ollen kukaan ulkopuolinen ei myöskään pystynyt selvittämään liikkeelle laskettujen setelirahojen todellista suhdetta holveissa makaavan fyysisen kullan määrään. Pankkiiri sai idean. Mitä jos hän painaisi hieman lisää kultaan oikeuttavia seteleitä ja keräisi niistäkin korkotuoton itselleen? Jos joku tulisi vaihtamaan setelit fyysiseen kultaan, vaihto ei tuottaisi ongelmaa. Kultaa olisi kyllä riittävästi suuriinkin nostoihin.

Painamalla enemmän kultaan oikeuttavia seteleitä, holveissa tyhjänpanttina makaava kulta saataisiin tehokkaammin liikkeelle. Rahan määrän lisääminen talouteen vähentäisi koron aiheuttamaa kroonista köyhyyttä ja mahdollistaisi uusien projektien rahoituksen, mikä puolestaan kasvattaisi talouden dynamiikkaa ja lisäisi pankkiirin liiketoiminnan tuottoja.

Kukaan ei saisi tietää. Asia paljastuisi ainoastaan siinä tapauksessa, jos asiakkaat tulisivat jostain syystä kaikki yhtä aikaa vaihtamaan seteleitään takaisin kullaksi. Ainoastaan silloin huijaus voisi paljastua. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi. Pankkiiri ei nähnyt mitään sellaista syytä, mikä saisi ihmiset vaihtamaan uuden ja helpon paperirahan takaisin vanhanaikaiseen ja hankalaan kultarahaan. Setelit olivat jo korvanneet kullan. Ei kukaan tahtoisi palata takaisin menneisyyteen. Niinpä pankkiiri kääri hihat, käynnisti painokoneet ja ryhtyi toteuttamaan rohkeaa suunnitelmaansa.

Setelipainon ansiosta ihmisten hyvinvointi todella kääntyi nousuun. Niin helppoa se oli. Taloudessa lisääntynyt raha sai ihmiset kuluttamaan ennen näkemättömällä innolla. Jopa ennen tappiollisiksi todetut liikeideat menestyivät ja tuottivat nyt omistajilleen voittoa. Konkurssit väistyivät kun maksuvaikeuksiin joutuneet liikemiehet saivat lisäaikaa lainojensa maksuun.

Lisärahan synnyttämät uudet liiketoimet ja rakennushankkeet imivät maaseudulta työvoimaa kaupunkeihin. Rakennuksia kohosi ja kauppa kukoisti. Ihmiset tekivät töitä ja heille myös maksettiin kohtuullisesti. Kaikki tahtoivat rikastua ja yhtäkkiä se tuntui myös täysin mahdolliselta. Aina kun vanhat lainat erääntyivät korkoineen, ihmiset ottivat uusia ja niin kupla kasvoi kasvamistaan.

Myös valtio hyötyi edullisesta lainarahasta talouden aktiivisuuden ja lisääntyneiden verotulojen muodossa. Niiden turvin voitiin nyt rakentaa laivastoja ja perustaa kauppa-asemia uusiin siirtomaihin. Muinaisilta sivilisaatioilta opittu tietotaito ja tekniset innovaatiot, sekä uudet viljelyskasvit ja -tekniikat näkyivät suoraan ihmisten elintason ja hyvinvoinnin kasvuna. Alkuasukaskansoilta ryöstetty kulta toi talousjärjestelmään lisää sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Maailmankuvan avartuminen ja vieraiden sivilisaatioiden tutkimus kyseenalaistivat vanhat käsitykset. Puhtaan järjen ihanne vapautti tieteet uskontojen ikeen alta, murtaen näin tieltään monta kehitystä rajoittanutta estettä.

Kun kriittisyys, loogisuus ja puhdas järki nostettiin ihanteeksi ja kirkon kahlitseva auktoriteettiusko kyseenalaistettiin, syntyi itseään ruokkiva positiivinen noidankehä. Jatkuvasti kehittyvä luonnontieteiden parempi tuntemus johti uusiin teknologisiin innovaatioihin, jotka yhdessä avokätisen rahoituksen kanssa saatiin myös toteutettua. Ennen pitkää kehitys johti teolliseen vallankumoukseen.

Pankkiirien suunnitelma toimi alussa hienosti. Pienessä mittakaavassa pankkien tyhjästä luoma katteeton setelirahoitus antoi talouteen mukavan piristysruiskeen, mutta mitä pidempään rahanpainaminen jatkui ja mitä useampi henkilö siitä pääsi osalliseksi, sitä suuremmiksi myös ongelmat paisuivat.

Rahan määrän lisääntyminen kasvatti nopeasti hyödykkeiden kysyntää. Sen sijaan hyödykkeiden tarjonta kasvoi huomattavasti rahan määrän kasvua hitaammin. Kun kysyntä ylitti tarjonnan, tuotteiden hinnat lähtivät nousuun, mikä kosketti kipeimmin köyhää väestönosaa, joka ei ollut lainkaan ehtinyt osallisiksi halvan rahan ja kuplatalouden riemuista.

Setelirahoituksen aiheuttaman hintojen nousun riistäydyttyä käsistä, pankkiirit ymmärsivät menneensä liian pitkälle. Pian huijaus paisui hallitsemattomiin mittasuhteisiin, mutta ei uuden rahan painamista voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Ei ollut enää epäilystä, etteikö rahan arvo ja siten koko talousjärjestelmä tulisi romahtamaan. Kyse oli enää vain siitä, milloin ja miten se kaikki tapahtuisi.

Hintojen jo hallitsemattomaksi muuttuneen nousun seurauksena yhä useampi kauppias kieltäytyi vastaanottamasta pankin myöntämiä setelirahoja vaihdon välineenä. Sen sijaan monet alkoivat vaatia maksua fyysisessä kullassa. Ihmisten epäluottamus pankkeja kohtaan näyttäytyi nyt konkreettisesti heidän pyrkimyksissään hankkiutua eroon arvoaan jatkuvasti menettävistä seteleistä. Koska kultaan oikeuttavia kuitteja oltiin painettu huomattavasti todellisia kultavarantoa enemmän, alkoivat pankkien holvit pian ammottaa tyhjyyttään.

Pankkiirien pahin pelko toteutui, kun pankkien eteen syntyi vihaisten kansalaisten muodostamia pitkiä jonoja. Asiakkaita oli tulossa liikaa. Kultavarat eivät enää riittäisi kattamaan heidän kaikkien nostoja. Niinpä pankit päättivät pitää konttorinsa suljettuina erilaisiin tekosyihin vedoten. Kuplan puhkeaminen oli nyt tosiasia.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu lukuun 13. Kollektiivinen harha.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/13-kollektiivinen-harha.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]lauantaina 13. helmikuuta 2010
13. Kollektiivinen harha

Samaan aikaan kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli rahanpuutteessa, valtaosa olemassa olevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia seteleitään fyysiseksi kullaksi.

Pankkiiria ajatus kullan seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä kulta näytti seisovan tyhjän panttina, se täytti sellaisenaan tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui järjettömältä.

Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Jos pankkiiri upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan, mutta pitäisi asian vain omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset käyttäisivät paperirahaa niin kuin ennenkin. Meren pohjassa tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon, kuin pimeissä holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut mihinkään muuhun, kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei rahaa voinut syödä tai juoda. Ei rahaa sellaisenaan voinut käyttää talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut todellista arvoa. Raha oli ihmisten kollektiivista harhaa. Pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Se, mikä sen sijaan oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kun aurinko paistaisi, ei ihmisellä olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa, metsät kasvoivat riistaa, lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa vai ei. Mitä tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa. Tämä oli totta siihen saakka, kunnes ihmisen keinotekoisen rahajärjestelmän synnyttämä uusi keinotekoinen välttämättömyyshyödyke - raha – käänsi ihmisten arvojärjestelmän päälaelleen.

Mitä useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi luonnosta he tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita näkymättömin kahlein keinotekoisen raha- ja pankkijärjestelmän vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui pelkkään uskoon rahan arvosta ja ne harvat jotka tämän ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta etulyöntiasemaa tavalliseen kansaan nähden.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani jatkuu tänään luvulla 12. Rahalainasta perittävän koron ongelma. Jani Laasosen blogissa jälleen lisämateriaalia, joka on hyvä katsoa läpi.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/12-rahalainasta-perittavan-koron.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]perjantaina 12. helmikuuta 2010
12. Rahalainasta perittävän koron ongelma

Pankkijärjestelmän seurauksena ihmisten kannatti tallettaa kaikki ylimääräinen kulta pankkeihin ja haalia siten tarjolla ollut korkotulo itselleen. Tallettajan pankkikirjaan tehtiin talletusmerkintä ja niin asiakkaan kulta siirtyi pankin hallintaan. Vastineeksi pankki antoi asiakkaalle lupauksen koron maksusta, sekä talletetun kullan takaisinmaksusta asiakkaan niin halutessa.

Kaikkea holveihin talletettua kultaa vastaan pankit painoivat kultaan oikeuttavia kuitteja, joita ihmiset kutsuivat seteleiksi. Kun pankkiin saapui asiakas joka tahtoi lainata rahaa, hän sai käteensä fyysisen kullan sijaan paperisia painotuotteita. Holveissa passiivisena makoilevan kullan tehtäväksi jäikin siten enää rahajärjestelmän perustana toimiminen. Pankkien holveissa kultavaranto oli kaiken liikkeellä olevan paperirahan arvon takaaja ja sen vuoksi välttämätön olla olemassa. Jokaista liikkeelle laskettua kultaan oikeuttavaa seteliä vastaan holveista tuli löytyä vastaava määrä konkreettista fyysistä kultaa.

Rahalainasta perittävä korko kätki sisäänsä kuitenkin perustavalaatuisen ongelman. Kun rahoituksen hakija sai pankista lainan, hänen tuli määräajan kuluttua maksaa pankkiin takaisin lainan pääoman lisäksi myös lainasta langennut korko. Lainaajan tuli siis lainan takaisinmaksun yhteydessä haalia kokoon enemmän kultaa, mitä oli itse järjestelmään laskenut. Koska pankeilla oli tuhansia lainanottajia, koron johdosta yhä suurempi osa kierrossa olevasta kullasta virtasi pankkeihin korkotuloina.

Jotta tämä mekanismi olisi voinut olla pidemmällä aikavälillä edes jossain määrin toimiva, olisi se edellyttänyt kaiken liikkeellä olevan rahan jatkuvaa, täydellistä kiertoa. Saatuaan korkotulot itselleen, pankkiirin olisi pitänyt välittömästi laskea kaikki raha takaisin liikenteeseen, jotta kierrossa olevan kullan määrä ei olisi vähentynyt ja vaikeuttanut siten velkataakan alla kärvistelevien ihmisten lainojen takaisinmaksua. Valitettavasti rahajärjestelmä ei lähtökohtaisesti kannusta tuhlailuun.

Rahajärjestelmässä tuhlaileva ihminen löytää itsensä pian rahattomana ja kodittomana kaduilta kerjäämästä. Rahaa on aina järkevämpää säästää kuin pistää surutta menemään. Rahajärjestelmässä, jossa ihmisten valta, sosiaalinen status, sekä oma ja läheisten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat suoraan verrannollisia omistetun rahan määrään, säästäväisyys muodostuu hyveeksi. Säästäväiset ihmiset rikastuvat. Rikastuminen puolestaan tarkoittaa kasvanutta vapautta ja valtaa. Rikas ihminen herättää kanssaihmisissä kunnioitusta, pelkoa ja ihailua. Rahaa ei voi olla koskaan liikaa. Järkevä ihminen pyrkii aina elämään säästeliäästi ja jos suinkin mahdollista, rikastumaan.

Tämä järjestelmän sisäsyntyinen ristiriita, joka toisaalta edellyttää jatkuvaa rahan kiertoa ja kulutusta, mutta joka toisaalta samalla armotta rankaisee kaikkia tuhlailevia ihmisiä, muodostaa säästäväistä käyttäytymistä suosivan palkkiojärjestelmän, mikä väistämättä johtaa aina liikkeellä olevan rahan kasautumiseen vain harvojen käsiin.

Uusi pankkijärjestelmä muodosti yhteiskuntaan nyt eräänlaisen näkymättömän pyramidirakenteen. Pyramidin huipulla korko toimi kuin jättimäisenä imurina, imien rahaa pyramidin lukuisten vähäosaisten laajoista alakerroksista ylöspäin pienelle hyväosaiselle vähemmistölle. Uutta kultaa virtasi järjestelmään liian vähän, jotta siitä olisi ollut kattamaan koron järjestelmään aiheuttama krooninen rahanpuute.

Köyhät ihmiset olivat valmiita paitsi kovaan työhön, myös sotiin ja ryöstöretkiin. Laajojen joukkojen alituinen puute ja köyhyys muodostivat siten suoran vallan välineen harvoille hyväosaisille ihmisille. Mitä enemmän puutetta rahvas kärsi, sitä suurempana tuntui valta vauraan käsissä. Se joka hallitsisi rahaa, hallitsisi kaikkea.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvaiilinen julkaisu blogissani harppaa lukuun 11. Ensimmäiset pankit. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/11-ensimmaiset-pankit.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]torstaina 11. helmikuuta 2010
11. Ensimmäiset pankit

Päätös koron perimisen sallimisesta sai aikaan perinpohjaisen muutoksen kultaseppien ja tallettajien välisissä suhteissa. Vanhan järjestelmän aikaan holveihin talletettu kulta oli säilytyksessä ollessaan jatkuvasti tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, jonka säilyttämisestä tallettaja maksoi asiaan kuuluvaa vuokraa säilytyspalvelun ylläpitäjälle. Siinä missä kultasepät olivat tähän saakka perustaneet liiketoimintansa asiakkaidensa omaisuuden turvalliseen säilyttämiseen, muuttuivat säilytykset pankkijärjestelmän synnyn myötä pankkiirien asiakkailtaan ottamiksi lainoiksi.

Kullan omistusoikeus vaihtui "talletus" merkintään pankkikirjassa, sekä pankkiirin lupaukseen kullan tai kultaan oikeuttavien seteleiden takaisinmaksusta tarvittaessa. Vaikka muutos saattaa käytännössä tuntua pieneltä, on kysymys varsin merkittävästä asiasta. On eri asia omistaa omaisuutta konkreettisesti, kuin lainata se toiselle osapuolelle ja saada vastineeksi pelkkä lupaus takaisinmaksusta.

Pankkiirit lainasivat ihmisten kultaa pientä korkoa vastaan. Lainaamalla kultaa eteenpäin rahoituksen tarvitsijoille hieman suuremmalla korolla, he tekivät summien erotuksen verran tuottoa itselleen. Talletussopimuksen ehtona oli, että asiakkaat luopuivat määräysvallastaan tallettamaansa kultaan. Pankkiiri sai nyt itse määrätä hallussaan olevan kullan käytöstä.

Vaikka uusi järjestely lisäsi huomattavasti kultatalletusten riskiä, oli kullan tallettaminen pankkeihin kuitenkin myös äärimmäisen houkuttelevaa, sillä talletusta vastaan maksettu korko mahdollisti varakkaille tallettajille hyvän elintason ilman työponnisteluja. Kun pelkkä rahan tallettaminen pankkiin tarkoitti varallisuuden lisääntymistä ilman vaivaa ja työntekoa, vain hyvin harva varakas ihminen jätti tällaisen mahdollisuuden hyödyntämättä.

Ajan saatossa pankkien holveihin virtasi yhä enemmän kultaa. Kun rahoituksen hakija pyysi pankista lainaa, hän ei saanutkaan käteensä konkreettista fyysistä kultaa, vaan kultaan oikeuttavia kuitteja, eli seteleitä. Setelit olivat tulleet aiemmin tunnetuksi varakkaiden kauppiaiden keskinäisessä kaupanteossa, jota tavallinen rahvas oli hieman ihaillen sivusta seurannut - kuten ihmiset aina itseään korkeampiarvoisten ihmisten toimia. Sen vuoksi paperirahalle oli luontaista kysyntää, eikä setelirahan käyttöönottoa tarvinnut juuri tyrkyttää tavalliselle kansalle. Paperiraha oli uuden ajan ja edistyksen merkki, josta jokainen aikaansa seuraava ihminen tahtoi päästä osalliseksi. Näin seteliraha korvasi pikkuhiljaa kokonaan fyysisen kullan vaihdon välineenä.

Jokaista pankin liikkeelle laskemaa seteliä vastaan pankin holveista löytyi vastaava määrä fyysistä kultaa. Kun asiakas toi setelin pankkiin ja tahtoi muuttaa sen fyysiseksi kullaksi, pankkiiri oli velvoitettu tekemään työtä käskettyä. Näin ollen seteliraha oli käytännössä täsmälleen saman arvoista kullan kanssa.

Koska seteliraha oli jo yleisesti korvannut kullan maksuliikenteessä, eikä kullalla ollut sellaisenaan ihmiselle mitään luonnollista arvoa, vain hyvin harva tahtoi koskaan vaihtaa paperirahaansa kultarahaan. Niinpä kulta sai maata pankkien holveissa kaikessa rauhassa. Vaikka kultaa ei enää tarvittu, se ei silti ollut menettänyt arvoaan. Sen arvo oli nyt vain siirtynyt paperiin. Paperi oli korvannut kullan vaihdon välineenä.

Pikaisesti tarkasteltuna järjestelmä vaikutti hyödyttävän sen kaikkia osapuolia. Kullan omistajat olivat nyt parhaassa asemassa. He saivat suhteellisen turvallisen säilytyspaikan kullalleen, sekä passiivista korkotuloa talletuksestaan. Raha tuli rahan luo. Nyt ihminen saattoi rikastua, vaikka hän ei koskaan olisi tehnyt mitään tuottavaa. Rahoituksen hakijat saivat puolestaan tyydytyksen rahoituksen tarpeelleen ja pankkiirit keräsivät saadun ja maksetun koron erotuksesta muodostuneen voiton itselleen.

Pankkijärjestelmä nopeutti rahavirtojen hakeutumista tuottavimpiin kohteisiinsa, mikä yhdessä heikentyneen kirkon määräysvallan kanssa edesauttoi tieteen ja teknologian nopeaa kehitystä, johtaen yleisen elintason ja hyvinvoinnin nousuun.

Jos peruskouluista ja lukioista tai jopa kaupallisen alan korkeakouluista valmistuneilta nuorilta kysytään heidän käsitystään pankkijärjestelmän toiminnan peruslogiikasta, he suurella todennäköisyydellä kertovat kysyjälle juuri edellä esitetyn mekanismin. On loogista olettaa, että pankit todella lainaisivat eteenpäin toisten ihmisten pankkeihin tallettamia rahoja. Tällä tavoin ymmärrettynä pankkijärjestelmä todella tuntuu järkevältä ja pankkien toiminta on helppo oikeuttaa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole totuus nykypäivän pankkitoiminnasta.

Jos nykyajan pankkijärjestelmä todella perustuisi pelkkään olemassa olevan rahan edelleen lainaamiseen, niin kuinka selitetään kaikki talouteen syntyvät kuplat? Kuinka saavat alkunsa nousu- ja laskukaudet? Entä kuinka selitetään maailman talouksien jatkuva velkaantuminen yhdessä alati lisääntyvän köyhyyden kanssa? Miksi maailmassa on huomattavasti enemmän yhteenlaskettua velkaa kuin yhteenlaskettua rahaa? Miksi planeettamme on niin ylivelkaantunut, että se on käytännöllisesti katsottuna konkurssissa? Kenelle planeettamme on velkaa? Kenen syytä on, että juoksemme ikuisessa ja alati kiihtyvässä oravanpyörässä joko omaa henkilökohtaista köyhyyttämme, tai valtion talouden velkaa pakoon? Miksi työelämän sääntöjä ja tahtia kiristetään jatkuvasti? Miksi hyvinvointipalveluitamme leikataan? Miksi verotusta ja eläkeikää aina vain nostetaan? Miksi voimme niin kokonaisvaltaisesti niin pahoin? Miksi olemme pakotettuja tekemään aina vain enemmän töitä perustoimentulomme eteen?

Kaikki hyvinvointimme on peräisin luonnosta. Eikö jatkuvassa kiihtyvässä kasvussa olevan luonnontieteellisen ja teknologisen ymmärryksemme pitäisi siis näkyä suoraan lisääntyneenä kiireettömyytenä ja parantuneena hyvinvointina? Miksi näin ei ole? Missä vaiheessa meitä on huijattu? Onko jotain hyvin oleellista jätetty kertomatta? Mikä on talous- ja rahajärjestelmämme todellinen luonne?[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani etenee lukuun 10. Kirkon selkäranka katkeaa. Jani Laasosen blogissa myös lisämateriaalia koskien lukua.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/10-kirkon-selkaranka-katkeaa.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]keskiviikkona 10. helmikuuta 2010
10. Kirkon selkäranka katkeaa

Varsinainen korkotuottoon perustuva pankkitoiminta oli keskiajalla papiston toimesta vielä ankarasti kiellettyä. Koronkiskonta oli kirkollisen lainsäädännön mukaan rahan hankkimista ilman työtä ja sillä tarkoitettiin minkä tahansa maksun ottamista rahalainasta.

Rahan tehtävä oli toimia kaupankäynnin helpottajana ja edesauttaa siten ihmisten tyydyttävää elintasoa ja hyveellistä elämää. Koron periminen rahasta oli epäeettistä ja soti ihmisten oikeuskäsityksiä vastaan. Kaikki ymmärsivät että ihmisten - myös koron perijöiden - hyvinvointi syntyi tavallisen kansan tekemästä työstä, joten ylellistä elämää viettävät rahanvaihtajat nähtiin ahkeran ja rehellisen kansan verta imevinä vapaamatkustajina, eräänlaisina parasiitteinä.

Ei ollut oikein tehdä rahaa rahalla. Suljetussa rahajärjestelmässä koron periminen johtaisi väistämättä tavallisen kansan köyhtymiseen. Jokaista, joka harjoitti koronkiskontaa, oli kohdeltava kerettiläisenä, vääräoppisena, ja rangaistava olemassa olevan lainsäädännön mukaan, mikä ei keskiajalla tarkoittanut erityisen lempeää kohtelua.

Keskiajan Italiassa katolilaiset papit olivat kuitenkin hövelimpiä. Kun salaa peritty korko puettiin taidokkaasti valeasuun ja kun samalla huolehdittiin että papitkin saivat oman osansa, koronperijöiden toimintaa ryhdyttiin katsomaan läpi sormien. Ajan saatossa koron perimisestä tuli aina vain julkisempaa ja lopulta katolinen kirkko joutui myös virallisesti tinkimään koron perinnän ehdottomasta kiellosta. Syntyi teoria, jonka mukaan vain määrätyn prosenttimäärän ylittävä korko oli koronkiskontaa. Mitään muuta pankkijärjestelmä ei syntyäkseen tarvinnutkaan.[/LAINAUS]

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 9. Ensimmäiset velkapaperit.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/9-ensimmaiset-velkapaperit.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]tiistaina 9. helmikuuta 2010
9. Ensimmäiset velkapaperit

Kun kauppiaat - jotka lopulta kaikki säilyttivät omaisuuksiaan kultaseppien holveissa - tekivät keskenään kauppaa, ei tarvetta fyysisen kullan käsittelyyn enää ollut. Sovittuaan kaupasta, kauppiaat marssivat yhdessä kultasepän puheille, jota sitten pyydettiin siirtämään sovittu määrä kultaa tallelokerosta toiseen. Näin vältyttiin paljolta vaivalta ja kaikilta niiltä riskeiltä, joita suurten kultamäärien käsittelyyn liittyi.

Maksujärjestelmän kehittyessä myös fyysisen läsnäolon pakko jäi pois maksutoimenpidettä hankaloittamasta ja ennen pitkää kauppiaat saattoivat hoitaa maksunsa pelkkien arvopapereiden vaihdolla. Suorittaessaan maksun, kauppias luovutti kultaan oikeuttavan kuitin lisäksi henkilökohtaisella sinetillä vahvistetun valtakirjan, jota vastaan kaupan toinen osapuoli saattoi käydä kultansa lunastamassa.

Kaupantekojärjestelmien kehityksen myötä myös lainsäädäntöä tuli muuttaa. Kun tavara vaihtoi omistajaa ja kaupan toinen osapuoli vastaanotti kultaan oikeuttavan valtakirjan, hän vastaanotti velkapaperin, joka toimi lupauksena tulevasta maksusta. Tämä oli merkittävä askel kohti velkaan perustuvaa paperirahaa, sillä nyt kultaan oikeuttava velkakirja todettiin ensimmäisen kerran oikeuden päätöksellä lailliseksi maksuvälineeksi ja saman arvoiseksi todellisen fyysisen kullan kanssa. Valtakirjan allekirjoitus ja luovutus olivat nyt virallinen ja sitova maksutapahtuma, aivan samoin kuin fyysisen kullan tapauksessa, eikä kaupan osapuoli voinut sitä enää jälkikäteen yksipuolisesti perua.

Kultaan oikeuttavien arvopapereiden käsittely oli helppoa. Enää varakas liikemies ei tarvinnut omaisuutensa siirtoon hevosvankkureita ja omaa pientä armeijaa. Suuretkin kaupat saatettiin hoitaa nyt pelkkien kultatodistusten vaihdolla. Mutta vieläkään kyse ei ollut pankkijärjestelmästä. Yhä edelleen kultasepät tarjosivat liikemiehille pelkkää kullan säilytyspalvelua. Tallelokeroissa makaava kulta oli aina kullan tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, johon holvien ylläpitäjällä ei ollut mitään oikeutta. Sen merkiksi tallettaja maksoi kultatalletuksistaan vuokraa holvien omistajalle. [/LAINAUS]