Lapset ovat Jyväskylässä ja minulla tosiaan tätä vapaata...aamun olen vain laiskotellut ja nautiskellut rauhasta, omasta tilasta.
Iltapäivällä sitten hyvän ystävän luokse pelaamaan Viivi Avellanin nimen alla kulkevaa Miehenmetsästys-peliä, joka saa todennäköisesti meidät nauramaan...jos joku asia on niin huono, se on oikeastaan aika sikahauska.
Samaa ideologiaa toteutan aika monessa muussakin asiassa...jos jokin asia tuntuu pahalta, siitä saattaa seurata paljon hyvää.
Ja mulla on sellainen tunne että tästä vuodesta tulee yksi elämäni parhaimpia...ja se johtuu siitä että seison omilla jaloillani. Jos vaikka miesjutut eivät mätsää, ei oikeastaan itsetuntoni saa siitä kolahduksia, koska pärjään itseksenikin...onhan mulla mahtavat lapset ja ihanat ystävät ja heiltä tulee sitä vilpitöntä rakkautta niin paljon etten muuta oikeastaan tarvitsekaan <3
Mutta sen olen huomannut että mun on oikeastaan hirveän vaikeaa "romanttisella" rintamalla suhtautua miehiin muina kuin peniksiensä ohjaamina otuksina...ehkä tämä on Siperian opettamaa asennoitumista ja omien voimieni säästämistä, jonkinlainen prioriteettikysymyskin...etusijalla ovat tänä päivänä mun lapset, enkä voi repiä itseäni moneen eri suuntaan.
Totta kai sitä haaveilee Suuremmasta Kohtaamisesta, mutta en juurikaan usko muiden sanalliseen vilpittömyyteen, etenkin jos teot kertovat toista. Näen asiat kokonaisuuksina. En tuomitse, mutta mulle tärkeää on kuunnella omaa intuitiotani jos joskus olen vaan halunnut uskoa parempaan huomiseen...se ei tule toisen kautta, vaan enemmän sisäinen prosessi.
Tämän tiedostaminen tuntuu hyvältä...on suljettava ovia ettei lämpö mene harakoille sen sijaan kuin lämmittäisi talon omia asukkaita. Mä kun en ole pelkästään itsestäni vastuussa, joten mitä tässä ylimääräisiä huolia hankkimaan....niitä kun märehtii, se on pois niiltä jotka oikeasti välittävät.