Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2015.

Olisi pieni ehdotus  1

Siellä sitä on :salakavalaa jäätä lumen alla
Siellä sitä on :salakavalaa jäätä lumen alla

Kallista ja mittavaa sote-uudistusta eteenpäin vieville poliitikoille minulla olisi edullinen ja vaatimattoman pieni uudistus toteutettavaksi. Jos siis hyvää tahtoa ja järkeä löytyisi.
Suomessa joka vuosi noin 50 000 henkilöä joutuu turvautumaan sairaalaan liuikastumisen vuoksi. Eivätkä nämä kaikki liukastujat ole suinkaan kompuroivia ikäihmisiä. Johan ensimmäisillä liukkailla humalaisia nuorehkojakin ihmisiä oli pyllähtänyt ja murtanut nilkkojaan ja ranteitaan.
Siispä, poliitikot voisivat ajaa läpi päätöksen, jonka mukaan suomalaisille hankittaisiin ilmaiseksi liukuesteet jalkineisiiin.
Kyllä se halvemmaksi tulisi työpaikoille, kunnille ja vakuutusyhtiöille kuin antaa ihmisten toipua murtuneine jalkoineen ja käsineen pitkät tovit poissa työstä. Toisekseen myös terveydenhuollossa säästyisi voimavaroja.
Ja vaikka ihminen ei liukastuisi maahan asti talvikelillä, kävely tuntuisi rennommalta ja nautittavammalta kun askeltaa saisi turvallisesti jäätikölläkin. Muutenhan kävely liukkailla kaduilla pikemminkin jännittää lihaksia ja aiheuttaa kipua.


Suosi sipulia!  1

tomaatti-sipuli-avokaadosalaatti by Kotimaiset kasvikset
tomaatti-sipuli-avokaadosalaatti by Kotimaiset kasvikset

Juuri tänäänhän sipulikeitto olisi paikallaan. Tämän huomasin luettuani infoa vuoden vihanneksesta, sipulista.
Sipulikeitto lämmittää, kun ulkona tuulee kalsasti. Sipulisoppa myös piristää, sillä maku on vahva. Ja etunsa on sekin, ettei se lihota, ellei sitten leipäpaloihin sorru liiaksi.
Sipuli on oikein hyvä vuoden vihannekseksi näinä aikoina, sillä se on myös edullinen kaikkien muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi.
Puutarhaliitto ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n valinta on siis osunut nappiin.
Valitsijat esittelevät tiedotteessaan monenmoisia sipuleita: keltaisen, punaisen, valkoisen, purjon, salotti- ja ruohosipulin. Saatavana on kuulemma peräti l5 erilaista sipulia.
Minun suosikkini on ruohosipuli, jota olen poiminut Porkkalan kallioilta, jossa se kasvoi ja varmaan kasvaa edelleenkin villinä. Kalareissulta tullessa nappasin sitä aina vähän mukaan, kalaruokien mausteeksi. Se oli mukavaa silakoiden väliin, kun tein silakkapihvejä ja koristeeksi kalakeittoon, kantarellikastikkeeseen ja salaatteihin, ja mikä ettei voileivän päällekin.
Sipuliruoista tykkään eniten sipulipiirakasta. Sitä tein maalla ja jos ensi syömiseltä jotain jäi, loput piirakan palat laitoin pakkaseen.
Sipuli-tomaattisalaattia harrastan myös, koska kumpikin vihannes toimivat niin sanottuina diureetteina, poistavat nestettä kehosta. Ne ovat siis hyviä vihanneksia painoaan vartioiville.
Tiedotteen ohessa on hyviä ruokaohjeita:
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Ruokaohjehaku.aspx?id=1035524


Asuntopulasta uusin ideoin

Oma koti, pienikin, kullan kallis :)
Oma koti, pienikin, kullan kallis :)

Kun valtaosa maapallon väestöstä asuu jo kaupungeissa ei ole ihme että useissa kaupungeissa on pienistä asunnoista pulaa. Niinhän on meilläkin.
Olen viime aikoina katsellut monien kaupunkien ratkaisuja tähän ongelmaan. Viimeksi luin ja katselin kuvia Johannesburgin kekseliäästä ratkaisusta. Vanhat viljasiilot oli muutettu asunnoiksi ja niiden päälle oli vielä kerätty laivoissa kuljetettavia kontteja, jotka tietysti nekin oli muokattu asumista varten. Näin oli saatu suuri määrä pieniä asuntoja ja mukavia yhteistiloja kuten kuntosali, biljardinpeluuhuone, yhteiskeittiö, televisiohuone. Koko rakennelma oli kirkkaan ja iloisen värinen ja nuoret asukkaat haastattelun mukaan tyytyväisiä.
http://youtu.be/91fLamZ1loA
Niin ikään olen lukenut ja nähnyt kekseliäitä asuntoja, jotka on suunniteltu entisiin autotalleihin, navetoihin, laivoihin, torneihin ja jopa kuumissa maissa kallioluolastoihin, joissa on helteellä mukavan viileää. Myös nurmikkokukkula saattaa kätkeä alleen asunnon, josta avautuu sitten lasiseinä ja –ikkunoita kukkulan alarinteelle.
Ehkä siis on aika unohtaa tyypillinen asunto-käsite ja antaa mielikuvituksen ja insinööritaidon lentää. Miten avata konttiin ikkunoita, kuinka vetää vesijohdot kukkulan alle, miten saada luvat asuntolaivalle.? Heltiääkö lupia ja löytyykö ratkaisuja vasta pakon edessä kun muut keinot on käytetty?
Ilokseni luin jo eräistä hyvistä keksinnöistä Suomessakin. Esimerkiksi YIT on hoksannut liittää asuntokonseptiinsa jo integroidut huonekalut, joita saa kätevästi kätkettyä ja avattua tarpeen mukaan. Tällaisia, myös liikkuvia huonekaluratkaisuja, on maailmalla paljonkin. Ja Kalasataman rakentajat ovat jo saaneet konsultoitua erästä alan gurua. Tällaiset ratkaisut ovat myös siistin näköisiä, paremman näköisiä kuin yksitellen ajan myötä hankitut eripariset huonekalut.
Siis uusia tuulia pienasuntorintamalla on ainakin rakentajilla, toivottavasti kohta ostajillakin.